Onnea vain Kajaani.
Viherkommunismi nostaa päätään Kajaanissa
kaavituttu
17409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vanhat jäärät nostavat vielä päätään. Jatketaan edelleen samalla hyväksi havaitulla linjalla. Itkettää.
Suutari saanut kokoomuksen loivaan laskuun. Eero eläkkeelle 🐑
Juuri näin, Kokoomus on kussut silmään äänestäjiään ja se näkyy. Eivät saa edes omia rivejään pidettyä kasassa, oaras tyyppi savustettiin ulos, nyt käryää oma pieru nokkaa.
ierolla vielä muutama järvi tuhoomatta, ee jouva vielä eläkkeelle
En usko, että Suutari on laskun syynä. Ehkäpä ehdokasasettelu ei oikein onnistunut, siellä oli paljon täysin kokemattomia, mitään aikaansaamattomia ehdokkaista, puhumattakaan kyseenalaisen menneisyyden omaavista ehdokkaista; tama vaikuttaa, ainakin mina vaihdoin puoluetta huomatessani parin tyypin ehdokkuudet.
Tämä vasemmiston nousu on oikea lottovoitto tälle seudulle, tulee paljon työtä ja hyvinvointia koko Kajaaniin. Nyt alkaa erittäin hyvät ajat, on tätä odotettukin.
Tämä suuntaus kertoo, että halutaan lisää kansainvälisyyttä Kajaaniin. Lisää VOKkia vaan ja mielellään Otanmäkeen ja Vuolijoelle. Siellähän se punainen aate kukoistaa.
Ei niitä tulee yhtään lisää koko maahan, sinä pässi et vaan lue edes sen vertaa että tietäisi mitä uhoat. Entisiäkin on laitettu kiinni. Ja vihreä ei ole sama kuin kommari, opettele edes sen verran vitun juntti.
Vasemmistoliitto ja vihreäthän ne ajaa nykyistä suvaitsevampaa maahanmuuttopolitiikkaa ja koittaavat estää jopa lailliset karkoitukset. Että oisit sinäkin lukenu tja seurannut asioita ennenkuin äänestit.
Missä välissä olen kertonut mitä tai ketä äänestin? VIhreä en ole, kommaria minusta ei tule. Kepuli pitää vaan suunsa kiinni.
Nukkuvien puolue saavutti veret seisauttavan voiton Kajaanissa. Siinä rinnalla muiden ryhmien äänimäärät jäävät kalpeiksi.
Näinhän se kävi, niin kuin pitikin! Kyllä porvari(mieli)valta on saatava ajettua alas. Valitettavasti valkokaulusopportunistit yhä pitävät yllä illuusiota paremmasta väestä äänestämällä oikeistoa, sattuu usein omaan nilkkaan.
Totta. Ihan tavan duunarit koettaa myötäillä kokkareita, ihan hullua. Kokkarit ajaa vain rahan asiaa.
Tulevaisuus: Pusikoitakaan ei saa enää raivata, autolla ei ajella, kävelykadut laajenee komiaholle asti jnejne
Miksi kyseiset asiat eivät huolettaneet sinua ennen vaaleja? Olisit käynyt äänestämässä sellaisia ehdokkaita, jotka eivät tällaista kehitystä kannata.
Ihan varmaan saa raivata ja pitääkin raivata. Ei se, että arvottaa luonnon ja esim. ilman laadun ennen taloudellisen voiton maksimointiam tarkoita sitä, että paikat jätetettäisiin rempalleen tai ettei elinkeinoelämää tuettaisi.
Kävelykadut kuuluvat kaupunkien keskustaan, eivät autot tai ylipäätäänkään liikenne. Meillä ihmisillä on jalat, joilla kävellä. Parkkipaikkojen etsiminen kestää usein kauemmin kuin itse asiointi kussakin liikeessä.
Autolla saa ajaa, mutta Kajaanin kokoisessa kaupungissa on välimatkat niin olemattomat, että kannattaisi joskus miettiä kierränkö ympyrää autoni kanssa vai hoidanko asiani kävellen puolta nopeammin.
Toivottavasti meille on tulossa toisenlainen Kajaani. Sellainen, jossa sattuisi muutama turistikin viihtymään eikä vain ajaisi vinhaa vauhtia ohitustiellä ohi, niin kuin tähän asti. Viihtyisä keskusta on yksi matkailuvalttikin, saatikka puhdas luonto.
Onhan meillä elinvoimainen kaupunkikeskusta. Markkinakadun aikaan saadaan heinäkuun alussa kolmeksi-neljäksi päiväksi kajaanilaiset, muutamat ympäristökuntien turistit ja sattumalta tänne eksyneet haahuilemaan katsomaan yksiä ja samoja telttoja ja kävelemään kauppakatua edestaas. Sitten meneekin n. 350 päivää vuodessa että saadaan katsella lähinnä tyhjiä katuja. Tosin onhan elinvoimaiseen ja hyvän arjen kaupunkiin saatu nuoria lähi-itäläisiä miehiä haahuilemaan ja seiniin nojailemaan. Hyvä tästä tulee.