Erilaisia uskomuksia

näinuskoakseni

Meillä ihmisillä on erilaisia uskomuksia aivan kuten keskiajallakin uskottiin että maailma on litteä. Jos muistan oikeen niin eikös henkilö joka väitti maapallon olevan pyöreä joutunutkin silloiseen kirkonkiroukseen ? Samoin nytkin monet yhä yskovat että jumala asuu jossain kirkossa tai temppelissä. Ei muuten asukkaan. Sana sanoo että jumala ei asu missään ihmisen tekemässä rakennuksessa ! Koskee myös maamme lukuisia käsintehtyjä kirkkojammekin. Kirkot kun siis eivät ole jumalan asumuksia niin ne tehtävät ja toimet joita kirkoissamme tehdään kuten häät ja hautajaiset esimerkiksi ovatkin mielestäni ,seremonioita. Tällöin olisikin luonnollista että papistomme olisivatkin seremoniamestareita. Kannatan ajatusta että maamme lukuisissa kirkoissamme vihittäisiin homo ja lesbopareja avioliittoon ja tilaisuus olisi seremoniamestarin (papin) tehtävä. Käsittääkseni ne seremoniamestarit (papit) jotka eivät halua vihkiä mies ja naispareja avioliittoon heillä olisi täysi oikeus siihen. Tällöin tulisi toisesta seurakunnasta seremoniamestari (pappi) joka toimittaisi seremonian. Tälläin ei kukaan joutuisi toimimaan omantuntonsa vastaisesti erilaisissa seremonioissa.

23

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MeAgain

      "Meillä ihmisillä on erilaisia uskomuksia aivan kuten keskiajallakin uskottiin että maailma on litteä."

      Yksi kaikkein sitkeimmistä uskomuksista on juuri se, että nykyajan ihminen uskoo keskiajalla yleisesti uskotun litteään maahan ;)

      "Jos muistan oikeen niin eikös henkilö joka väitti maapallon olevan pyöreä joutunutkin silloiseen kirkonkiroukseen ?"

      Tuskin, koska muuten kirkko olisi joutunut tuomitsemaan omansakin, sillä olivathan he sentään hyväksyneet antiikin opit siihen mennessä jo hyvän aikaa...

      • TäydellinenMaaPallo

        "Tuskin, koska muuten kirkko olisi joutunut tuomitsemaan omansakin, sillä olivathan he sentään hyväksyneet antiikin opit siihen mennessä jo hyvän aikaa..."

        Niinkin hyvin että maapallon muotoa perusteltiin seuraavin johtopäätöksin: Koska pyöreä on kaikista muodoista täydellisin ja koska jumala on täydellinen, on jumalan täytynyt kaiken täydelliseksi ja siksi maan on oltava mudoltaan pyreä kuin pallo jotta se olisi täydellinen.

        Nykyään tiedetään ettei maa ole muodoltaan pallo ja että sen takia tyhmät keskiajan ihmiset olivat väärässä. Maa on elipsinen, se on navoiltaan litistynyt ja toiselta sivultaan pullistunut. Vähän niinkuin kyljellään oleva kananmuna. On myös havaittu että maa on erittäin muhkurainen ja epätasainen kuin peruna. On siis syytä pitää keskiajalla maata täydellisen pallon muotoisena pitäneitä ihmisiä erittäin tyhminä ja jälkeenjääneinä.

      • Jälkeenjäänyttä
        TäydellinenMaaPallo kirjoitti:

        Luuletko, että keskiajalla ihmiset eivät lainkaan havainneet vuoria, mäkiä, laaksoja ja kuoppia? Jos niin luulet, olet ainoa lajissasi.

      • MeAgain

        "Niinkin hyvin että maapallon muotoa perusteltiin seuraavin johtopäätöksin: Koska pyöreä on kaikista muodoista täydellisin ja koska jumala on täydellinen, on jumalan täytynyt kaiken täydelliseksi ja siksi maan on oltava mudoltaan pyreä kuin pallo jotta se olisi täydellinen."

        Sattumoisin nuo rivit ovat käytännössä suoraan siirtoistutusta Platonin ajatuksista. Tämä oli paljolti vielä mystiikan maailmaa, mutta Ptolemaios oli raskaampaa sarjaa...

        "On siis syytä pitää keskiajalla maata täydellisen pallon muotoisena pitäneitä ihmisiä erittäin tyhminä ja jälkeenjääneinä."

        No, ei oikeastaan. Pallomaa maailmankaikkeuden keskipisteenä oli klassisen sivilisaation viimeisiä saavutuksia ja näytti silloisen taivaanmekaniikkaa koskevan tiedon ja Aristoteleen järkeilyn pohjalta seisovan vahvalla perustalla. Ei ole sattumaa, että yhteiskunnassa tukevasti jalat maahan saanut kirkko repäisi sivun siitä, minkä vanhan ajan viisaat oikeaksi olivat tienneet.

        Ongelmana kirkon kannalta oli, että se kahlehti itsensä tuohon ankkuriin aivan liian tiukasti. Keplerin vahingossa särkiessä koko klassisen käsityksen maailmankaikkeuden toimintaperiaatteesta, kirkolle tuli hankalaksi asiaksi irtautua omaksumastaan uppoavasta antiikinaikaisesta käsityksestä.

      • vikaraamatussa

        Pakanat tiesivät maan olevan pyöreä, kristinusko oli takapakkia. Matteuksessa kuvaillaan vuori, joka on niin korkea että sieltä näkee kaikki valtakunnat. Tämä ei ole mahdollista pyöreällä maapallolla.

        Vanhassa testamentissa maapallo kuvataan myös piiriksi, eli kaksiulotteiseksi ympyräksi, jonka päälle taivaat levittyvät kuin teltta.

      • MeAgain

        "Pakanat tiesivät maan olevan pyöreä, kristinusko oli takapakkia."

        Jotkut pakanat tiesivät sen ja kirkko omaksui mielellään heidän ajatuksensa, koska se oli ajan muotia ;)

        "Vanhassa testamentissa maapallo kuvataan myös piiriksi, eli kaksiulotteiseksi ympyräksi, jonka päälle taivaat levittyvät kuin teltta."

        Lisäksi Raamatussa puhutaan maan vakaasta perustasta ja muusta sellaisesta, joka ei kuulu moderniin kosmologiaan. Kirkolla tosin ei ollut asian kanssa isoa ongelmaa, koska suurin osa tuosta voitiin ohittiin kielikuvallisena tekstinä ja tilalle nostaa tuorein kreikkalaisroomalainen sivistys maailmankaikkeutta koskien. Ongelmaksi kehittyi se, että klassisen sivilisaation tietämys ei lopulta ollutkaan se viimeinen sana asiassa ja kirkko oli repäissyt sivunsa väärästä kirjasta.

      • Anonyymi
        MeAgain kirjoitti:

        "Niinkin hyvin että maapallon muotoa perusteltiin seuraavin johtopäätöksin: Koska pyöreä on kaikista muodoista täydellisin ja koska jumala on täydellinen, on jumalan täytynyt kaiken täydelliseksi ja siksi maan on oltava mudoltaan pyreä kuin pallo jotta se olisi täydellinen."

        Sattumoisin nuo rivit ovat käytännössä suoraan siirtoistutusta Platonin ajatuksista. Tämä oli paljolti vielä mystiikan maailmaa, mutta Ptolemaios oli raskaampaa sarjaa...

        "On siis syytä pitää keskiajalla maata täydellisen pallon muotoisena pitäneitä ihmisiä erittäin tyhminä ja jälkeenjääneinä."

        No, ei oikeastaan. Pallomaa maailmankaikkeuden keskipisteenä oli klassisen sivilisaation viimeisiä saavutuksia ja näytti silloisen taivaanmekaniikkaa koskevan tiedon ja Aristoteleen järkeilyn pohjalta seisovan vahvalla perustalla. Ei ole sattumaa, että yhteiskunnassa tukevasti jalat maahan saanut kirkko repäisi sivun siitä, minkä vanhan ajan viisaat oikeaksi olivat tienneet.

        Ongelmana kirkon kannalta oli, että se kahlehti itsensä tuohon ankkuriin aivan liian tiukasti. Keplerin vahingossa särkiessä koko klassisen käsityksen maailmankaikkeuden toimintaperiaatteesta, kirkolle tuli hankalaksi asiaksi irtautua omaksumastaan uppoavasta antiikinaikaisesta käsityksestä.

        kepleri tonttu se mäkiä rassas

    • tieto.oli.puutteellista

      Eri uskonnot ovat syntynet ajalla, jolloin ei ollut vielä korkeaa tiedettä, jolla olisi voitu todistaa maan ikä, ja muoto, sekä sen sijainti aurinkokunnassa. Ja kun niistä ei tiedetty alettiin kirjoittamaan "olettamuksia.. "

      Uskontojen merkitystä voisi alkaa vähentämään mm. kouluissa. eriarvoisuus vähenisi, jos opetettaisiin vain käytännön asioita ja luonnontieteitä, joita voi käytännössä todistaa. Monissa uskonnoissa on "yliluonnollisia" asioita joita kukaan ei ole voinut täysin todistaa oikeiksi .
      Toki mm. Raamattu opettaa paljon hyviä asioita, jotka voisi poimia opetukseen.

      • Uskontotieto

        Tosin jos vain todistettuja asioita opetettaisiin, jäisi opetus vain matematiikkaan. Luonnontieteissäkään ei opeteta uusinta tietoa, vaan joissakin biljardipallollisissa aurinkokunnan näköisissä atomimalleissa mennään (ainakin vielä minun lapsuudessani mentiin). Jos opetetaan uusinta tietoa, on se usein vielä kiistanalaista, ja jos opetetaan "tuttua ja turvallista" käsitystä, on se usein uudemman ja paremman tiedon vastaista. Oppikirjoja ei voida uusia joka vuosi, ja pelkällä "etsikää oikeat tiedot netistä"-ohjeella voidaan päätyä vaikka minne.

        Myös aiheet kuten filosofia ja etiikka jäisivät opetussuunnitelman ulkopuolelle. Mielestäni ne ovat kuitenkin tärkeitä aiheita, samoin kuin uskontotiede, koska elämme maailmassa, jossa uskonnot ja kansojen vuorovaikutukset ovat tärkeitä reaaliteetteja. Mitä seuraisi, jollemme tietäisi toisten kansojen uskonnoista yhtään mitään?

        Omassa lapsuudessani toiset uskonnot jäivät opetuksessa lähelle maininnan tasoa, ja ne esitettiin epäedullisessa valossa vain jotakin tiettyä doktriinia korostaen niin, että jos joku sattumoisin oli kiinnostunut niistä, niin kiinnostus saattoi oppijakson jälkeen olla hyvinkin lopahtanut. "Hokematasoa" syvällisemmin niiden sisältöihin ja tarkoituksiin ei milloinkaan menty. Itselleni kävi esim. buddhalaisuuden kohdalla niin, ja vasta elämänkokemus opetti buddhalaisuuden todellista sisältöä myöhemmällä iällä. Mietin joskus, miltäköhän olisin säästynyt, jos uskonnonopetus olisi ollut asenteeltaan toisenlaista.

        Jollei asennoituminen toisiin uskontoihin kouluopetuksessa ole jo muuttunut, niin olisi aika muuttua.

      • TäydellinenMaaPallo

        Jos minulta kysytään niin vaikka tiede on korkeatasoista, uskoononluktaitoa ja -tuntemusta tarvitaan yhä juurikin eriarvoistumisen välttämiseksi. Ei siis riitä että uskonnoista kerrotaan kotona se mitä nyt tiedetään ja jätetään aukkoja lapsen tietoihin siitä mitä uskonnot ovat ja miksi uskontoja on ja miksi niihin uskotaan. Lisäksikään kaikissa perheissä vanhemmat tuskin kertoo lapsilleen uskonnoista jolloin syntyy paljon harhakäsityksiä ja pelkoa joka taas ruokkisi vihaa uskontoja kohtaan.

        Järkevintä olisi kehittää uskonnonopetusta yleisen uskonnontiedon ja maailmankatsomuksen opetukseen, johon sisältyisi myös etiikan ja filosofian läpi käymistä. Yhä vähemmän sen tarvitsisi olla tunnustuksellista esimerkiski meillä oli 2-3 luokilla enemmänkin naturalistisen teologian painotteista kristinuskon selittämistä, esim käytiin läpi kuinka Jeesus sai ihmiset jakamaan eväät keskenään ilman mitään yliluonnollisia vippaskonsteja. Jatkossakin toki voidaan käsitellä kristiuskon sisältöä, en sitä toki kieltäisi, mutta saman arvoisesti tulisi tutustua muihinkin uskontoihin, näet yleistä uskonnon opetusta meillä oli 7-8 luokilla ja 1, 4-7 ja 9 luokilla uskonnonopetusta ei meillä ollut ollenkaan (peruskoulun kävin vuosina 2003-2012 ja tilanne on tästäkin luultavasti muuttunut).

        Itse en ainakaan haluaisi Suomea jossa uskonnotyomien lapset kiusaavat, syrjivät ja demonisoivat uskonnollisten lapsia tiedonpuutteen takia tai muutenkaan. Mutta jos kouluista poistetaan nyt sitten uskonnonopetus kokonaan, niin sitten voidaan samaten poistaa liikunnanopetus ja korvata hikijumpasta vapautunut aika reaaliaineiden opetukseen ja pänttäämiseen. Jokainenhan voi ja osaa liikkua sitten vapaa-ajalla vai mitä?

      • TäydellinenMaaPallo kirjoitti:

        liikunta ja useimmat uskonnot edellyttävät valikoimaan kuka on parempi. Paremmuuden mittaaminen on välttämätöntä jotta sellainen järjettömyys voidaan nähdä ja oikaista

      • Anonyymi

        korpimökissään yksin elelevä ei toki kouluja ja uskontoja tarvii, kun ei tarvitse välittää edes hygieeniastansa mitään!

    • Humanismin_toivoa

      Voiko hyvyyttä ja moraalia olla ilman Jumalaa?

      • njngbgt

        Edustaako jumala(t) todella hyvyyttä ja moraalia?

        Molemmat kysymykset on tietenki yhtä oikeutettuja

      • Humanismin_toivoa

        Niin, voiko olla hyvyyttä ja moraalia ilman Jumalaa?
        Mitä mieltä?

      • toivoa_on_oltava
        Humanismin_toivoa kirjoitti:

        Niin, voiko olla hyvyyttä ja moraalia ilman Jumalaa?
        Mitä mieltä?

        ei ilman ihmistä kuitenkaan?

      • Humanismin_toivoa
        toivoa_on_oltava kirjoitti:

        ei ilman ihmistä kuitenkaan?

        Jos olet uskovana sitä mieltä ettei hyvyyttä ja moraalia ole ilman Jumalaa, olet myöntänyt että olet hyveellinen vain Jumalan pelosta. Haluat miellyttää Häntä. Itsekkäänä haluat saada taivasosuutesi ja haluat päästä taivaan iloihin. Ja kun sinulle selviää ettei Jumalaa ole, et olekaan hyveellinen ja moraalinen koska et usko niiden olemassa oloon. Teet syntiä ja harrastat pahuutta.

        Entä tapauksessa kun olet sitä mieltä että vaikka Jumalaa ei olisi, siitä huolimatta olisit omasta mielestäsi itse hyveellinen ja moraalisi olisi korkealla. Silloin tulisit myöntäneesi ettei hyveeseen ja moraaliin tarvitakaan Jumalaa. Eli Jumala ei olekaan kaiken takana .

        Niin tai näin, Jumalaa ei ole.

      • Humanismin_toivoa kirjoitti:

        Haluat miellyttää Häntä. Itsekkäänä haluat saada taivasosuutesi.

        Humanisti osoittaa rakkautta lähimmilleen koska tietä että pyyteettömästi rakastamalla saan heistä vastarakkautta pyyteettömästi, Rakkaus on sydämessäni, Jumala on samassa paikassa, Jumala on rakkaus minussa.

      • Anonyymi
        Humanismin_toivoa kirjoitti:

        Niin, voiko olla hyvyyttä ja moraalia ilman Jumalaa?
        Mitä mieltä?

        Riippuu Jumalasta. Jos Jumalalla tarkoitetaan olemassa oloa/omniversumia, tavallaan ei.

      • Anonyymi
        njngbgt kirjoitti:

        Edustaako jumala(t) todella hyvyyttä ja moraalia?

        Molemmat kysymykset on tietenki yhtä oikeutettuja

        edustaako vessan harja todellakin yhtään minkäänlaista epäjumalaa??

    • Kaikki puhuvat Jumalasta, melko harva siitä mitä sillä tarkoittaa

      • Anonyymi

        Jumala sanalla on monia eri merkityksiä.

    • Anonyymi

      Uskoa voi vaikkapa vessapaerirullaan ja alkaa kumartelemaan sitä, mutta tiedätkös mitä? Sellainen on hevon Paskaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe