tai suhteisiin työpaikoilla niin helposti? Onko ne niin kauniita/komeita? Olin joskus ihastunut yhteen työkaveriin, mutta se ei edennyt mihinkään. Varmaan, kun on niin paljon epäkohtia ulkonäössä.
Miksi toiset ajautuu salasuhteisiin
mietinpähänvaan
24787
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Töissä viettää aikaa paljon ja ehtii kiintyyn siinä paljon kun yhdessä viettää aikaa, kiintymys muuttuu ihastumiseksi ja ihastumine ehkä rakastumiseksi.
Itse olen ihastunut kouluissa luokkalaisiini. työssä työkavereihin, kaveripiireissä oleviin kaverimiehiin jne.
Jos on hakupäällä ja asennoituu niin että katselee muita "sillä silmällä" niin ihastuu.
Mun ex-avomies oli ns. kaveripiireistä. Tapasin hänet kun olin 16 v. Olin juuri muuttanut paikkakunnalle ja tapasin paljon uusia kasvoja heti ensimmäisen kuukauden aikana. Häneen tutustuin kolmantena viikkona tässä nykyisessä asuinkaupungissani. En koskaan olisi silloin uskonut että kaksi vuotta myöhemmin hän on minun poikaystäväni ja siitä parin vuoden päästä asumme yhdessä.
Niin vain kävi kun vietimme aika paljon aikaa yhdessä samoissa porukoissa ja piireissä. Lomamatkoilla pelailtiin yhdessä korttipelejä ja höpistiin kaikkee shaissee iltamyöhään asti. Siinä sitten vaan kun paljon yhdessä aikaa vietettiin huomattiin ja muutkin huomasi että nyt tapahtuu jotain noiden nuorten välillä.
Minulle jo virnisteltiin vuosi ennen suhteemme alkua jo kaveripiireissä että "jahas jahas.. mikäs kuvio tässä on oikein menossa. " kaippa mun ex sai samaa kettuilua osakseen
Kai ne salasuhteet työpaikoilla alkaa ihan samoin kuin sinkkujenkin työpaikka tms. romanssit
vaikeaa on päättää itse keneen ihastuu, se iskee kuin salama. oli aika tai paikka mikävaan.
rakkaus, on rumasana..kaipaus, soi kauniimpana. kirosanan kaltainen on lempi työläisten!!
Pitkä päivä! Onneksi huomenna pääsee töihin. :)
Ei noista salasuhteista kyllä seuraa mitään hyvää loppujen lopuksi. Noh, kukin tyylillään toki.
Aloittaja tarkoitat varmaan, että hänen ulkonäössä olisi ollut niin paljon korjaamista, ettei se siksi edennyt sen pitemmälle.
Kaikki paitsi m-nainen, kun se on niin yksityinen. Sillä on yksityiselämä, jota se varjelee. Varmaan aika yksinäistä elämää.
Miksi sun kaltaiset irvokkaat ihmishirviöt tungettelevat sinne, minne eivät ole tervetulleita. On varmaan joidenkin vaikea ilmaista puusilmille täyden halveksintansa määrää, kun teillä ei ole antenneja eikä ymmärrystä eikä empatiaa ottaa pienintäkään vihjettä vastaan.
Ai niin, muista kehua omaa ihmistuntemustasi, juuri ennen tai jälkeen kun taas osoitat, ettei sellaista ole.
Mikä tässä työpaikkasuhteiluaiheessa on muuten sellaista, että spottivalo täytyy väkisin vetää joihinkin ulkopuolisiin? ;) Haluatko nyt alleviivata, että "yksinäiset" ihmiset eivät nussi joissain varastoissa vai kuinka.
Kismittääkö sinua jotenkin ettet pääse tuohon yksityiselämään mukaan? Toisillehan yksityisyys on tärkeää eikä ne availe oviansa kenelle tahansa tai myöskään lähde kaikenlaisten tuuliviirien ja houkuttelijoiden matkaan. Yksinäisyys ja yksityisyys ovat katsos kuitenkin kaksi hyvin eri asiaa. Kaikki eivät rieku helposti stalkattavissa ja esittele esimerkiksi elämäänsä havainnekuvissa lähimmälle sadalle "ystävälleen".
Me ollaan osa elämän kiertokulkua ja näytetään suunta. Nyanssit eivät kiinnosta, kun ajatellaan suurta kuvaa.
No, minkälaista on sinun elämäsi, kerro!
Ihan tervettä itsesuojeluvaistoa, että ei lähde jokaisen hampuusin ja tuuliviirin mukaan.
Kehitit tylyn viestin itse?
💗Ainakin yksi mieshenkilö teki minulle todella paljon mielenharmia työpaikalla, tunnevaltaista kiusaa ja oli jatkuvasti monimutkainen, vaikka rakastaa. Kyllä varmasti tietää, että ainakin yksi m-nainen hänestä tykkää paljon... Ja kuitenkin mies ja nainen itkee molemmat yksin.
En kyllä mitään instagram tiliä perustaisi ja kuvia omasta kodista tai perheestä. Juttuja liikkuu jo ihan tarpeeksi muutenkin. Saisi vain elää rauhassa, enkä kaipaa huomiota keneltäkään muulta ihmiseltä kuin omalta rakkaalta.
En usko, että on niin kauniita tai komeita. Varmaan suurempi syy on siinä mitä hakee. Jotkut hakee hetken huumaa, toiset ei siihen taas pysty vaan halutaan jotain syvempää. Itse en pystyisi salasuhteeseen. Rakastuisin kuitenkin mieheen ja haluaisin hänet omakseni arkea jakaamaan. Siksi parempi pysyä noista salasuhteista erossa, ettei vaan loukkaa itseään.
Voi niissä ei-salasuhteissakin loukata ja rikkoa itsensä. Puolet avioliitoistakin päättyy eroon ennemmin tai myöhemmin. Kyllähän siinä avioliiton päättyessäkin hajottaa ka tikkoo itseään aika lailla. Avioliitosta voi tulla todellinen trauma jollekin! Ja ne ei-salasuhteet, joissa seurustellaan, nekin usrimmiten päättyvät eroon ennemmin tai myöhemmin, joten kyllä niissäkin rikkoo aika lahkakkaasti itsensä!
Joten jos pelkäät itsesi loukkaamista tai rikkomista niin ei kannata ikinä ryhtyä minkäänlaiseen suhteeseen, ei salasuhteeseen eikä ei-salasuhteeseen! Kannattaa pysyä ihan täysin erakkona ja ystävyyssuhteetkin kannattaa unohtaa, kyllä niissäkin toisinaan tulee riitoja ja loukkaantumisia, joten parasta pysyä erossa kaikenöaisesta kanssakäymisestä toisiin ijmisiin liittyen!
Erakolle parasta on lemmikkieläin, koira tai kissa, mutta ai niin, nekin kuolevat joskus tai voivat sairastua, joten kannattaa niistäkin pysyä erossa kun niistä tulee niin paljon surua!
Totta, mutta en tarkoittanut tuota. Suhteessa olen nytkin ja siis ottanut tuon rikkoontumisen riskin. Mutta salasuhteeseen minusta ei ole. Niitä henkilöitä tosiaan on, jotka haluaa vaan siihen salasuhteeseen eli olla avioliitossa ja pitää toista siinä samalla. Siihen en pystyisi.
olin ihastunut, jos toinen halua vain sitä mua oksentaa
Jos joku kolahtaa niin lujaa, ei sille mitään voi. Ei tunteilleen voi mitään. Enkä kyllä itse ihastu/rakastu helposti. Siinä ihmisessä täytyy olla sitä jotain.
Eroaisin kuitenkin ensin ennen alkaisin syventämään suhdetta.
No koska kaikilla ei vissiin ole moraalista selkärankaa. Onko tuolla nyt mitään tekemistä ulkonäön kanssa. Kaikki tänne mulle heti nyt -mentaliteetin ihmiset ei paljon muita ajattele, tai nenäänsä pitemmälle. Osa ihmisistä elää myös vain sen mukaan mikä vaan nyt alapäässä tuntuu hyvälle.
Et ole kuullut sellaista sanaa koskaan kuin rakastuminen?
Ai juu, mutta miehillehän se on aika vieras sana...
On jotenkin outo ajatella, ettei ymmärrä että kaikki rakkaus loppuu aikanaan. Tarkoitan tällä sitä, että ihastuksia tulee ja menee. Sitähän on aivan tuuliajolla elämänsä kanssa jos antaa ihastuksille valtaa. Kyllä mun mielestä pitää olla selkärankaa ja tavoitteita. Paljon kauaskantoisampaa on mennä ylä ja alamäkiä. Tehdä kovasti töitä asioiden eteen. Kyllä se "maine" vaan helposti menee ihastumisten perässä juostessa.