Persut tyrivät ministerikunnassa, Kouvolassa. Ohittivat demokraattisen paikallisyhdistyksen piiristä, ja sitämyöden joutuivat 90 ihmistä väistymään yhden tieltä joka halusi valtaa. Ilman ministeriä Kouvolan perussuomalaiset eivät olisi mitään, eivät edes saaneet yhtäkään kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa. Ministeriä äänestettiin vain kun hän on ministeri, uskolliset tollot äänesti puoluevaltaa vieläkin. -9% tiputus 2012 kunnallisvaaleista ja liki -20% kannatuksen tiputus Eduskuntavaaleista kertoo karua kieltä suosion hiipumisesta olemattomiin. Eikö kansalaiset tajua kuinka turhaa on äänestää porukkaa, jotka eivät saa aikaan mitään. Älkää äänestäkö tulevissa maakuntavaaleissa yhtäkään ja ainakaan ministeriä.
Vastaukset 7
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2017/04/14/Uutisen takaa: Kouvolan pienet valtuustoryhmät valmistelevat vaaliliittoa — puolueiden yhteistyö vaarassa kariutua heti alkuunsa/2017222138361/4
Tuon perusteella pelaavat itsensä ulos. Ennen oli eräs kuulemma ongelma, kun hän mietti ja mietti ja odotti ja odotti aina kaikkea, samat tavat on tarttunu nyt seuraavaankin miettijään joka odottelee vielä. Vaaliliitot kun on tehty teknisesti, ei ole enään nokankoputtamista. Persut pelaa itsensä hienosti ulos koko systeemistä. Kepulaiset pettää ja eivät varmasti tule jakamaan Persuille mitään, kosak SDP ei heitä tarvitse mihinkään ja Kokoomus ei kiinnostu.
Kouvolan sitoutumattomat puolestaan valehteli vaalikansalle. Katsokaapa nokkamiesten toimintaa. Kokoomuksen listoille kuin kunnon apupuolueen tavoin tulevat pyrkimään, muuten eivät saa mitään. Katsoi pärjääkö vanha yhdistys uudelle Suur-Kouvolan sitoutumattomille ja niinhän siinä kävi, että kokivat vaalitappion kun eivät uudistuneet. Taitaa molempien valtuutettujen koti olla kohta Kokkareitten leirissä kohta. Jos ei ole, ihmeenä pidän. Kouvolan sitoutumattomilla on yksi iso kehityksen jarru niinkuin koko Kouvolan sairaanhoidossakin.- Hahahahaaa
Persutko? no ei tule menestymään, ministerimme johtaa harhaan loputkin mitä jäljelle jäi.
- vapaamaalain
SKP on ollut ja tulee aina olemaan puolue joka menestyy. Maan läheinen puolue Perussuomalaisten rinnalla, tai sanotaanko että SKP ei voi olla enään persujen rinnalla, koska persut eivät osaa päättää, vaan harrastelee takinkääntöä.
Kouvolassa tosin SKP:sta meni ainoastaan 6 läpi ja 3 varalle.- Jarza_72
Häviäjiä oli Kouvolan sitoutumattomat ja Persut, mitä oikein miettivät? Ei mitään.
- VenäjäHyökkääEhkä
Haistakaa vittu kusipäämedia!
LOL kaikki nauraa teidän säälittäville provo-otsikoillenne.- powertattoo
Et tainnut ymmärtää, että media kirjoittaa mitä pyydetään kun sille maksetaan.
Ainoat ketkä pystyy Kouvolassa vaikuttamaan asioihin, on henkilöt joilla on auktoriteettinen asema.
Ja ne ovat isot, voimakkaiksi treenatut, leveäselkäiset ja tatuoidut linnankundit!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1882017Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1581402Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2231020- 71907
- 58888
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus71813- 47803
- 93767
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200687Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”151666