VR....

VR hankki Suomen oloihin sopimattomia junia,ne ei tule ikinä talviolosuhteissa pelaamaan.





Pendolino hyytyi pääradalle
Julkaistu 13:18

Helsinki. Ilmavuoto jarrujärjestelmässä hyydytti Oulusta Helsinkiin matkalla olleen Pendolino-junan pääradalla Parkanon pohjoispuolella lauantaiaamuna. Junassa olleet viitisenkymmentä matkustajaa siirrettiin toiseen etelään matkalla olleeseen junaan.

Pendolino lähti Oulusta ajallaan aamuyöstä kello 4.45, mutta tuli Ylivieskaan jo kaksi tuntia myöhässä.
"Perässä tullut IC-juna ajoi Pendolinon kiinni, ja matkustajat siirrettiin siihen noin kello 11.30 Parkanon pohjoispuolella Madesjärven asemalla", kertoi liikenneohjaaja Jari Lindström VR:n valtakunnallisesta liikenteenohjauskeskuksesta.

Junassa oli tuolloin enää Oulusta ja Ylivieskasta tulleet 50 matkustajaa, sillä Kokkolasta otettiin lisäjuna korvaamaan myöhään jäänyttä Pendolinoa.
Loppujen lopuksi Pendolinosta IC-junaan siirretyt matkustajat tulivat Helsinkiin kello 14:n aikaan eli noin kolme ja puoli tuntia alkuperäisestä aikataulustaan myöhässä
2543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Monikohan auto on hyytynyt tänä talvena maantielle kysyn vain.
Linja-autoja näkyy hinureitten perässä pakkasilla suht säännölisesti ja näistähän ei paljoa uutisoida.

Äänestä

olit.
Olihan tänään helsinginsanomissa aika karmea juttu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


make kirjoitti:

VR hankki Suomen oloihin sopimattomia junia,ne ei tule ikinä talviolosuhteissa pelaamaan.





Pendolino hyytyi pääradalle
Julkaistu 13:18

Helsinki. Ilmavuoto jarrujärjestelmässä hyydytti Oulusta Helsinkiin matkalla olleen Pendolino-junan pääradalla Parkanon pohjoispuolella lauantaiaamuna. Junassa olleet viitisenkymmentä matkustajaa siirrettiin toiseen etelään matkalla olleeseen junaan.

Pendolino lähti Oulusta ajallaan aamuyöstä kello 4.45, mutta tuli Ylivieskaan jo kaksi tuntia myöhässä.
"Perässä tullut IC-juna ajoi Pendolinon kiinni, ja matkustajat siirrettiin siihen noin kello 11.30 Parkanon pohjoispuolella Madesjärven asemalla", kertoi liikenneohjaaja Jari Lindström VR:n valtakunnallisesta liikenteenohjauskeskuksesta.

Junassa oli tuolloin enää Oulusta ja Ylivieskasta tulleet 50 matkustajaa, sillä Kokkolasta otettiin lisäjuna korvaamaan myöhään jäänyttä Pendolinoa.
Loppujen lopuksi Pendolinosta IC-junaan siirretyt matkustajat tulivat Helsinkiin kello 14:n aikaan eli noin kolme ja puoli tuntia alkuperäisestä aikataulustaan myöhässä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu