Mikä mättää?

eikömikäänkelpaa

Venezuelasta kuuluu kummia. Siellä sosialisti johtaja Presidentti Nicolas Maduro halutaan eroittaa virastaan. Mikäs siinä on että ensin hakattiin kattiloiden kansia yhteen pelkästä Presidentin tulosta. Sitten samoja kattilankansia hakataan taas yhteen ja vaaditaan samaa johtajaa lähtemään sinne mistä on tullutkin ? Että minkälaisen johtajan nuo sosialistit siellä oikein haluavat itselleen ?

11

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Madurolla ei varmaan ole enää juuri yhtään kannatusta. Etelä-Amerikassa on aina välillä tuettu karsimaattisia johtajia. Esimerkkejä ovat mm. Castro ja Peron. Venezuelan karismaattinen johtaja oli Maduroa edeltänyt Hugo. Hänellä oli lisäksi myös rahaa, kun öljyn maailmanmarkkinahinta oli korkealla. Madurolla ei ole rahaa eikä karismaa.

      Katsotaan miten Venezuelan käy. Jos Maduro ei vapaaehtoisesti pian eroa, niin maa on niin sekaisin, että sotilasvallankaappauskin tuntuu houkuttelevalle vaihtoehdolle.

      • hhhhgergreret

        Mihin öljyrahat menevät. Vai onko öljyn hinta niin matalalla, että ei ole tuloja?

        Onhan Norjakin sosialistinen maa ja pärjää hyvin. Tosin Norja on pannut rahaa säästöön pahan päivän varalle.


      • Ongelmia tulee jos on aiemmin perustanut koko talouden öljyn vientitulojen varaan ja sitten hinta laskee puoleen.

        Norja on vaurastunut harkiten laitten paljon rahaa säästöön. Lisäksi Norja on pyrkinyt pitämään taloutensa monipuolisena. Mitään sosialismia en Norjasta löydä.


      • hhrthtrtyrty
        Deronda kirjoitti:

        Ongelmia tulee jos on aiemmin perustanut koko talouden öljyn vientitulojen varaan ja sitten hinta laskee puoleen.

        Norja on vaurastunut harkiten laitten paljon rahaa säästöön. Lisäksi Norja on pyrkinyt pitämään taloutensa monipuolisena. Mitään sosialismia en Norjasta löydä.

        Norjassa on sosialistista se, että valtio omistaa melkein kokonaan Norjan öljyvarat.

        Mikäli esim. Shell omistaisi Norjan öljyn, niin kansa olisi yhtä köyhää kuin kansa Nigeriassa. Ainoastaan hallitseva luokka saisi tuloja Shelliltä, kun on myötämielinen Shellille.


    • eisaapuuttua

      Venezuelan väestölle ei liene vieläkään selvinnyt sosialismin tärkein ominaisuus. Nimittäin.
      Kansalasten tulee pitää turpansa kiinni.

    • ainamukanausa

      USA lietsoo sielläkin kapinaa..

    • öljyvaltiot

      No, niin, mutta nyt siellä Venezuelassa onkin kansa vaihtunut kaduilla , ensin oli vasemmisto ja kun saivat Marudon valtaan, niin nyt oikeisto on noussut vastustamaan presidenttiä ja mellastavat, ilman muuta CIA:n yllytyksestä, USA ei salli yhtään demokraattista johtajaa Etelä-Amerikkaan, onhan se ollut jo lähes 100 vuotta vaihtamassa, vaikka sotilasjunttaan hallituksen ennenkuin demokraatin.

      • Kun et jakseta miettiä syitä ilmiöille, niin aina voidaan sanoa, että CIA tai joku muu vastaava on takapiruna. Varmasti CIA haluaa Maduron väistyvän, mutta konkreettisesta puuttumisesta tilanteeseen pitäisi olla myös todisteet.

        Venezuelalaisilla on syytä mellakoida kadulla. Sosialistihallinnon aikana maa on ajautunut vaikeuksiin ja hallitusta pitää voida arvostella. Samaan aikaan muut latinalaisen Amerikan maat on vaurastuneet erityisen nopeasti. Maataloudelle tehtyjen kokeilujen seurauksena Venezuela ei pysty tuottamaan ruokaa edes omiin tarpeisiinsa. Pulaa on myös mm. lääkkeistä.


    • Hallaahon.äänestäjä
    • jenkittakana

      Ei kansa mellakoi, vaan Obaman maksamat huligaanit!"

      • Hölmöydessään

        tuo kirjoitus on jo sitä tasoa, että kyseesä on provoilu. Kukaan ei voi olla noin tyhmä. Seuraavaksi varmaan keksitään, että Obaman syytä viimeaikaiset pakkasyöt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      287
      7416
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      50
      3896
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3428
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      71
      3158
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2827
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      38
      2624
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2488
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      53
      2243
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2033
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1901
    Aihe