Venezuelasta kuuluu kummia. Siellä sosialisti johtaja Presidentti Nicolas Maduro halutaan eroittaa virastaan. Mikäs siinä on että ensin hakattiin kattiloiden kansia yhteen pelkästä Presidentin tulosta. Sitten samoja kattilankansia hakataan taas yhteen ja vaaditaan samaa johtajaa lähtemään sinne mistä on tullutkin ? Että minkälaisen johtajan nuo sosialistit siellä oikein haluavat itselleen ?
Mikä mättää?
eikömikäänkelpaa
11195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Madurolla ei varmaan ole enää juuri yhtään kannatusta. Etelä-Amerikassa on aina välillä tuettu karsimaattisia johtajia. Esimerkkejä ovat mm. Castro ja Peron. Venezuelan karismaattinen johtaja oli Maduroa edeltänyt Hugo. Hänellä oli lisäksi myös rahaa, kun öljyn maailmanmarkkinahinta oli korkealla. Madurolla ei ole rahaa eikä karismaa.
Katsotaan miten Venezuelan käy. Jos Maduro ei vapaaehtoisesti pian eroa, niin maa on niin sekaisin, että sotilasvallankaappauskin tuntuu houkuttelevalle vaihtoehdolle.
Mihin öljyrahat menevät. Vai onko öljyn hinta niin matalalla, että ei ole tuloja?
Onhan Norjakin sosialistinen maa ja pärjää hyvin. Tosin Norja on pannut rahaa säästöön pahan päivän varalle.
Ongelmia tulee jos on aiemmin perustanut koko talouden öljyn vientitulojen varaan ja sitten hinta laskee puoleen.
Norja on vaurastunut harkiten laitten paljon rahaa säästöön. Lisäksi Norja on pyrkinyt pitämään taloutensa monipuolisena. Mitään sosialismia en Norjasta löydä.
Norjassa on sosialistista se, että valtio omistaa melkein kokonaan Norjan öljyvarat.
Mikäli esim. Shell omistaisi Norjan öljyn, niin kansa olisi yhtä köyhää kuin kansa Nigeriassa. Ainoastaan hallitseva luokka saisi tuloja Shelliltä, kun on myötämielinen Shellille.
Venezuelan väestölle ei liene vieläkään selvinnyt sosialismin tärkein ominaisuus. Nimittäin.
Kansalasten tulee pitää turpansa kiinni.
USA lietsoo sielläkin kapinaa..
No, niin, mutta nyt siellä Venezuelassa onkin kansa vaihtunut kaduilla , ensin oli vasemmisto ja kun saivat Marudon valtaan, niin nyt oikeisto on noussut vastustamaan presidenttiä ja mellastavat, ilman muuta CIA:n yllytyksestä, USA ei salli yhtään demokraattista johtajaa Etelä-Amerikkaan, onhan se ollut jo lähes 100 vuotta vaihtamassa, vaikka sotilasjunttaan hallituksen ennenkuin demokraatin.
Kun et jakseta miettiä syitä ilmiöille, niin aina voidaan sanoa, että CIA tai joku muu vastaava on takapiruna. Varmasti CIA haluaa Maduron väistyvän, mutta konkreettisesta puuttumisesta tilanteeseen pitäisi olla myös todisteet.
Venezuelalaisilla on syytä mellakoida kadulla. Sosialistihallinnon aikana maa on ajautunut vaikeuksiin ja hallitusta pitää voida arvostella. Samaan aikaan muut latinalaisen Amerikan maat on vaurastuneet erityisen nopeasti. Maataloudelle tehtyjen kokeilujen seurauksena Venezuela ei pysty tuottamaan ruokaa edes omiin tarpeisiinsa. Pulaa on myös mm. lääkkeistä.
tilanne kärjistyy ja pian loppu ilmestyy
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=42812.msg214856#msg214856
Ei kansa mellakoi, vaan Obaman maksamat huligaanit!"
tuo kirjoitus on jo sitä tasoa, että kyseesä on provoilu. Kukaan ei voi olla noin tyhmä. Seuraavaksi varmaan keksitään, että Obaman syytä viimeaikaiset pakkasyöt.