vuosien kuluessa .
Vertailulukukikkailuilla suurin ryhmä eli keskusta on saanut
yhdestä kahteen ylimääräisiä valtuutettuja eli valevaltuutettuja ,
joita äänestäjät eivät ole valinneet.
Milloin perustuslain vastainen systeemi oikaistaan Suomessa ja siirrytään suhteelliseen paikkajakoon .
Jolloin kaikki äänet ja äänestäjät ovat samanarvoisia.
Vertailulukukikkailuilla suurin ryhmä eli keskusta on saanut
yhdestä kahteen ylimääräisiä valtuutettuja eli valevaltuutettuja ,
joita äänestäjät eivät ole valinneet.
Milloin perustuslain vastainen systeemi oikaistaan Suomessa ja siirrytään suhteelliseen paikkajakoon .
Jolloin kaikki äänet ja äänestäjät ovat samanarvoisia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
vaalilain oikaisu.
Vaalipiireillä kyllä värkätään mieluusti,
mutta ei suurten ryhmien suosimista haluta oikaista,
Eikai jussi oo kikkaillu?
ei olekaan tasavalta vaan kikkailuvalta.
lähes jokaisessa kunnassa ja kaupungissa on yksi tai kaksi valevaltuutettua ,
jotka on vain eniten ääniä saaneen ryhmän vertauslukujen perusteella nimetty valtuutetuksi.
Suhteellisuutta käyttäen paikka kuuluisi muille.
Äänestäjien tahto ei siten toteudu.
ymmärrä suhteellisuuden päälle mitään.
Vaikka sitä on kouluissa jokainen paljon harjoitellut.
käyttämällä syntyy äänikynnys ,
jota jouni ryyti ja demarit eivät ylittäneet ja jäivät valtuuston ulkopuolelle nuolemaan varpaitaan.
Kepulit saivat hänen paikkansa ,mikä sinänsä tuntuu hupsulta.
muutosta,
mutta sitä tuskin tapahtuu.
Kun se vähentää suurten puolueiden valtaa.
Keskustapuolue menettäs satoja valtuutettuja koko Suomessa ,
jos äänestäjien tahtoa noudatettas terkasti ja paikat jaettas äänimäärien suhteessa.
Tyhmä teoria ja samalla demokratian vastainen. Ihan selvästi jäi joko itse tai aateveli/sisar valtuustopaikkaa vaille. Tyhmä teoria siinäkin mielessä että tarkastellessa esim. viimeisimmän kuntavaalien tuloksia niitä "valevaltuutettuja" sai esim. naapurikunnissa ihan muut kuin valtapuolueen edustajat. Huvittavimmillaan lukuisia "valeveltuutettuja" sai paikan valtuustosta ääniharavien äänillä. Paljon isommilla äänimäärillä tippui ehdokkaita kokonaan valtuuston ulkopuolelle kuin pääsi valtuustoon tai varajäseneksi. "Paras" vastaantullut taisi olla varajäsenyys yhdellä äänellä siinä missä varajäsenyys toisessa puolueessa jäi saamatta kymmenillä äänillä. Jos paikat jaettaisiin äänien mukaan enemmistöpuolue eli kepu saisi paljon enemmän paikkoja kuin nykyisellä laskutavalla. Kovasti valitettava asia missä kuntavaaleissa kuntalaiset äänestää sokeasti puoluetta vaikka monesti kusevat siten vain omille jaloilleen.
Onpas Esko-pojulta uni karannut jo yöllä.
Muistithan ensin ottaa aamulääkkeesi!
Aiotko jatkaa kalvosulkeisia uudessa valtuustossa?
(Siellä ei ole enää yliolanheitintä... entäs nyt?)
ja luotetaan.
Kepulikonnat on jo hermona.
Ei ollut ennen päätökset päättömiä.Valtuustossa istui jämerä porukka.eikä mikään räyhäsakki Paavo Ojalehtoa Vennamolainen lukuunottamatta.oli p Kangasaho.Rautiot.Vahe.Karvonen.Pentinpuro.Ym.t joilla oli ns.Maalaisjärki.Ei riidellet puoluekannasta,vaan rakensivat Haapavettä.Tuli pitäjään Pohjolan Maito ja monta hyvää työnatajaa. Katsokaa nykypäättäjät mallia,vaikka ajat onkin muuttuneet.
Mikä päähänpisto oli myydä revonsähkö
ja erittäin vahingollinen haapavetisille.
Kepulaisten syntilista on rajaton.