SDP:n on pidettävä pintansa

Ei.sanelulle

SDP on pohjimmiltaan hyvän tahdon puolue, jonka tulisi antaa periksi siitä hyvästä tahdosta pörssikeinottelijoita kohtaan, mitä Urpilainen edustaa.
Rinne osaa laittaa vastaan porvareille, kuten Ay-taustasta käy ilmi. Hän on ottanut syitä lakoista, joilla työntekijät taistelivat työnantajien sanelupolitiikkaa vastaan.
Näkeehän sen Sipilästä, millaista politiikkaa hän saneluineen harjoittaa. Sellaiseen on suomen työnantaja tottunut, eli sanelemaan ehdot AY-liikkeelle ilman mitään neuvotteluja. Kun työntekijät ovat marssineet ulos, on työnantajan ollut pakko kuunnella työntekijöiden edustajia.
Nyt täytyy SDP:stä löytyä samaa puhumiseen pakottamista ja Rinne on oikea henkilö aloittamaan tämä keskustelu.

3

117

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KöntysLipponen

      Jos sdp on se hyväntahdon puolue
      Voisko joku korjata köntys Lipposen
      Tekemät eläkeläisiin kohdistuvat taitetut indeksit korjata niin ettei
      Eläke pienenisi, sekä verotuksen voisi
      Korjata samalle tasolle muitten tulojasaavien kanssa, on täysin kohtuutonta että hyväntahdonpuolue on tehnyt käsittämättömiä päätöksiä
      Hallituskautenaan. Kiitos!

    • Sinipunahallitus? Eliittiporukkaa. Ei paljon työläisten tilanne kiinnosta. Miksi luulette , että sdp hävisi vaalit. Vanhat poliitikot eivät vain ymmärrä , että maailma muuttui. Vihreiden huumemyönteinen agenda sai paljon enemmän kannatusta pettyneissä nuorissa hipeissä. Räppi soikoon.

    • hyvää_kenelle

      Niin, voi kun se hyvä tahto osuisi joskus duunarille.

      Mutta kun ei osu. Puolueen ylin kerros (tila-auto yms. rahoitustarpeet) sekä ay-pyramidit keräävät työläisten palkankorotusrahat, mutteivät jaa sitä työläisille.

      Maahan ulkopuolelta saapuville riittää sellaista rahaa, jota ei riitä omille. Jos olen lukenut oikein, niin sdp:nkin edustajien joukossa on maahanmuuttobisneksellä tienaavia.

      Joten: Milloin palkansaajan ostovoima paranee teidän toimillanne ja kuinka paljon? Toistaiseksi kaikki ehdotukset ennustavat verojen kiristämistä juuri keskiluokan osalta.

      Ai niin. Meidän muksu sattui nyt syntymään suomenkieliseen perheeseen. Pyrkii oikikseen läpipääsysuhteella 1:20. Naapurin "stefan"illa taitaa olla tilanne omassa sarjassaan 1:4. Saako sdp:n kautta muutoksia koulutukseen, jossa lapsen tulevaisuus ei ole vanhemmista kiinni, ts. molemmat pyrkivät samassa 1:1x -sarjassa? Milloin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      110
      695
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      526
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      516
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      462
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      40
      455
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      24
      445
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      424
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      399
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      394
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe