Sari Essayhan nimi sukunimi syntiä?

Umpiheterox

Aikanaan 1980-luvun puolivälissä sukunmilakia oltiin muuttamassa niin että nainen sai avioliitossa säilyttää oman nimensä helluntalaiset vastustivat raivokkaasti. Lain katsottiin murtavan suomalaisen perheen pohjan ja tuhoavan keskeisen osan kulttuuria ja arvopohjaa.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/18/uuden-sukunimilain-pelattiin-uhkaavan-perheiden-yhtenaisyytta

Laki tuli voimaan "änkyröiden" eli kd:n ja smp:n vastustuksesta huolimatta. Nyt suomalainen perhe on säilyttänyt asemansa osana suomalaista kulttuuria ja arvopohjaa. Tämä kävi selville lännen median kyselystä, jossa suomalaisten ykkösarvoksi nousi perhe.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14804819/suomalaisten-arvot-kohdillaan

Huvittavaa asiassa on että tällä hetkellä krisseleitä johtaa nainen, Sari Essayah, nainen joka säilyttänyt oman sukunimensä. Kaiken lisäksi Essayah hankki puolueelleen vaalivoiton hyvällä tv-esiintymisellä ja asiallisuudella.

Pitääkin kysyä, että voiko sitten 30 vuoden kuluttua krisseleitä johtaa saman periaatteen mukaan homo- tai lesbosuhteessa elävä mies/nainen? Vai pitäisikö Essayhan erota pj-paikalta tai ottaa heti miehensä sukunimi?

20

5471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Umpiheterox

      Taisi olla liian kiusallinen kysymys vastattavaksi kun asia halutaan vaientaa vaikenemalla....

      • Anonyymi

        Juutalainen nimi ✡️ aina on vääriä jeesuksia ollut. Hellareissa o. Myös venäjän kansalaisia joilla on ortodoksikirkon kalatunnus iktys ja jotka myy meidän maata heille tai jotka varastaa huijaamalla asuntoja muilta. Kiristää uhkailee syyttämällä syyllistää milloin on menossa Hitler milloin venäjä. Lahjukset on normi. Varastetun jakelua myyntiä. Härskisti älä himoitse toisen omaa kohtaa rikottu on myös muuta. Huumeita. Venäjän kanssa on toimittu.


    • pitkäänhellari

      Kun menin naimisiin 80-luvun alussa, niin silloin olisi ollut mahdollista ottaa yhdistetty sukunimi tyttönimi ja miehen sukunimi väliviivalla yhdistettynä. No kun pitkä nimi oli ennen ja pitkä se oli miehenkin puolella ja molemmat tavanomaisia, niin en nähnyt mitään järkeä pitkälle väliviiva ripustukselle.
      Eräs veli kyllä sanoi, että en lähtisi vihille naisen kanssa, jolle ei kelpaisi edes sukunimeni. No minä vastasin siihen, että minä en myös tahtoisi alttarille niin pikkumaisen tyypin kanssa, jonka kompastuu noinkin pieniin yksityiskohtiin. Olen sen verran haastava persoona että vaikeuksia olisi takuulla luvassa jos noinkin pienet asiat tökkivät. Parempi siis torjua ongelmat niitä aloittamatta.
      Olen tehnyt sukututkimusta ja niinkin myöhään kuin 1800-luvun lopulla on mies ja vaimo käyttäneet omaa sukunimeä. Minunkin isomummon äiti, siis neljä sukupolvea taaksepäin on esiintynyt avioliitossa tyttönimellä.
      Ei se perheonni ja avioliitto sentään sukunimistä ole kiinni, mutta sekö lienee ollut se "vihoviimeinen" syy ettei oma liittoni kestänyt. Jääköön itsekuntin mietittäväksi.

      • Umpiheteroxx

        Jätit kokonaan kertomatta että oletko vielä hellari. Lisäksi et millään tavalla kommentoinut avausta vaan kerroit ainoastaan oman tarinasi. Fakta on että hellarit vastustivat kiivaasti naisen oikeutta omaan nimeen.

        Heille tasa-arvoinen sukunimilaki oli suoraan itse vanhan kehnon "pöytälaatikosta", joka loukkasi ikuiseksi tarkoitettua jumalan sanaa. Eduskunnan pöytäkirjat kertovat omaa selvää kieltää tästä asiasta.

        Ja nyt, kuten sanottu, krisseleitä johtaa hellarinainen, joka on säilyttänyt oman nimensä. Eikö tässä nyt ole lievästi sanottuna hivenen tahatonta komiikkaa matkassa, kun ikuiseksi sanottu jumalan sana ei kestänytkään kuin reilut 30 vuotta?

        Mitä tulee menneeseen aikaan, niin olet väärässä että siinä että mies nainen olisivat yleisesti voineet käyttää omia nimiään 1800-lopulle saakka. Väärässä olet siksi, että tuohon aikaan vain paremmalla väellä oli sukunimi, eli talollisilla. Näin verotusta varten.

        Sukunimilain mukaan vuonna 1930 määrättiin että naisen tuli ottaa avioliitossa miehen sukunimi. Näin ollen kun katsotaan maamme historiaa, niin vain aikaväli 1930-1985 on määrännyt naiselle miehen sukunimen. Historia kulussa aika on mitätön pätkä.


      • DoctorT

        En ymmärrä ollenkaan niitä vaimoja, jotka ovat eronneet vuosia tai kymmeniä sitten ja edelleen ovat exänsä nimenkantajia!!!

        Minun vaimoni saa kantaa mieluusti tyttönimeään, ei ole pois minulta mitenkään, eikä avion onnellisuuden tae tai perusta!


      • Viestittäjä

        Minullakin on vaimon kautta periytävä sukunimi vaikka vävylläkin oli sukunimi


    • kunhanihmettelen

      Tuohon ei taida oikein raamatullista kantaa olla, synnistä puhumattakaan.
      Minua ei häiritse ihmisten sukunimi, mutta varmaan jos olisin itsekin vain puoliksi suomalainen, mielellään pitäisin ulkomaalaisen isän nimen.
      Ehkä Sari Essayah on halunnut säilyttää isänsä nimen kun ei isä ole muuten juuri hänen elämässään läsnä ollut.
      Minusta se on kaunista.

    • opiuhbvgydxr

      Hellareissa siis vastustettiin peräti syntinä uutta sukunimilakia? Kiva tietää tämäkin hellarihistoriasta. Aika hyvin tästäkin asiasta nykypäivänä vaietaan kun asiaan on jo totuttu ja tuntuisi hölmöltä ruveta syntisiksi leimaamaan oman nimensä pitäviä naisia tai naisen nimen ottavia miehiä.

      Tämä oman historian aktiivinen unohtaminen on tyypillistä hellareissa. Ei voida myöntää, että on tehty virheitä ja synniksi leimattu turhaan asioita, joissa ei mitään syntiä ole.
      Silloin jouduttaisi myöntämään, että ei ollakaan niin viisaita, niin pyhiä, niin raamattua tuntevia, niin Jumalan tahdon tuntemisessa niin lopulliseen totuuteen päässeitä kun kuvitellaan olevan. Että kannattaisi hieman varovaisemmin varmoja mielipiteitä esittää.

    • Näin ne LOPULLISET tulkinnatkin muuttuvat ajan kuluessa.

    • HansDatsun

      Sarilla taitaa olla "erovaraus". Jos tulee avioero, niin pääsee vähemmällä byrokratialla.

    • Harva kristitty on jeesuksen nimessä vaikka vannoo hänen nimessään olevansa.
      Ehkä Essayah on isän nimessä.
      Naisen pitäiisi olla isän ja pojan nimessä, eli integroitua poikaan, kun menee naimisiin ja hallitsija muuttuu.
      Naisellahan ei ole edes päätä, vaan mies on naisen pää. Milloin isä, ja milloin jonkun isän poika.

      Mutta ajat muuttuvat. Onneksi edes juutalaisuudessa on myös naisella asema, eli juutalaisuus periytyy Äidin kautta.

      • Anonyymi

        Essayah Johan nimi sen kertoo juutalainen nimi Adam homo Lambert tai Benjamin homo joku tai ...juutalainen nainen väittää että hän synnyttää helluntaiselle miehelle juutalaisen ( kieltää Jeesuksen ) lapsen.


    • Viestittäjä

      Aikaisemminhan nainen aina säilytti sukunimensä. Lapset sai isänsä nimen jos isällä oli sukunimi

    • Anonyymi

      Ei se syntiä ole, Saahan sitä olla nimeltään mitä hauluaa, vaikka Kuukannuppi

    • Anonyymi

      Epäjumalan nimi Afrikasta = Yasse-Yah (Tuliaisia Afrikasta äitinä mahassa).
      Oikeastaan helluntaiprinesssan nimi pitäisi olla Knapp mutta eihän se kelvannut.
      Hän toimii helluntai puhujana.

      Helluntailaisuudessa jumaloidaan naisia koska ovat hyviä puhujia.
      Poliittiset teot Eduskunnassa ovat pilvenhattaroita ja eikä niitä ole.
      KD:n puheenjohtajaa valitessa hänen vastaehdokkaansa vetäytyivät helluntaihengen vaikutuksesta.

      Ylistys ja kunnia Yasse-Yahille, afikkalaisille hengille ja siittiöille.

      • Anonyymi

        KYLLÄ JAHVELLA ON AVIOTTOMIA LAPSIA PALJON.


    • Anonyymi

      Missähän sitä kiivaasti vastustettu ja kuka on ollut kuulemassa aloitus on naurettavaa helluntaijyrsintää ja satuilua !

    • Anonyymi

      Käytän miehen nimeä kun se on "aatelinen" ja omsninoli luokkaa MönkkönenLötjönen. Kätevää kun koko perheellä on sama sukunimi.

      Isoisoäitini käytti tyttönineä.

      • Anonyymi

        Yx hellari piirteli seiniin graffiteja et onnittelut synneistä ette voi puhua mitään. Käyttö syömässä luterilaisten avustusruokia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yx hellari piirteli seiniin graffiteja et onnittelut synneistä ette voi puhua mitään. Käyttö syömässä luterilaisten avustusruokia.

        Joo yx vapari tupakalla tuolla piilossa kaiteen takana just nää jotka väittää tupakkaa synniksi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      88
      1940
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1196
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1192
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      81
      1014
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      904
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      889
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      53
      814
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      799
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      60
      759
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      704
    Aihe