Pakolais vastaiset on hölömöjä

Joo, otsikko on vähän huomionhakuinen, mut onhan se nuin.

1. Ne on muka kalliita
- Mie olen päässyt töihin 25 vuotiaana. Minusta valtio on maksanut 16v lapsilisiä, lähes 15v ilmaisia koulutuksia ja terveydenhuoltoakin olen käyttänyt.
- Pakolaiselle ei makseta lapsilisiä, ne on kuluttaneet jonku muun maan peruskoulun ja terveydenhuolta kunnes ovat saapuneet tänne. Jos kaikkien kielimuurien ja ongelmien kautta se nuori mies on esim viidessä vuodessa kouluttautunut ammattiin, niin on se nuori mies halvempi sijoitus suomen valtiolle kuin me kantasuomalaiset.

2. Ne on täällä sosiaalipummeina.
- Jos oikein mietitte, niin ei tuossa väitteessä oo mitään järkeä. Luulettako te oikeesti että perheen päät lähettävät poikansa tuhansien kilometrien matkalle vain elämään täällä teidän kustannuksella. Ei siellä katella kelan sivuilta, et miten saisi eniten rahaa tai puntaroida että missä maassa pääsee helpoimmalla työelämässä.
- Eikä niille makseta sen enempää kuin täkäläisille, ne käyttää ne ehkä eri tavalla kuin täkäläiset. Sen verran ne vissiin saa, et saavat kalustaa asuntonsa Suomen laskuun. Mut väitän että tätä samaa saa myös kantasuomalaisille, niille joilla ei ole perhettä joka antaisi haarukoita, kalusteita ja muita vastaavia uuteen kotiin.
- Jos joku pakolaiselta näyttävä ajaa uudella autolla, niin se hyvin suurella todennäköisyydellä vain on saman sävyinen kuin noi pakolaiset. Maassamme elää valtavasti värillisiä ihmisiä jotka on täällä töitä jo vuosia tehneet.

3. Sieltä tulee pelkästää poikia
- No miettikääpä sitä tilannetta siellä paikan päällä. Perheen pää(t) miettii että meillä olisi mahdollisuus lähettää yks lapsista turvaan tältä sekamelskalta. Kuka olisi siihen paras?
- Vanhin poika on jo ehkä teurastettu, liittynyt sotilaaksi jollekkin puolelle tai pakosalla lähimmällä kukkulalla, pakkovärvääjiä/teurastajia/mitä lie ongelmia sieltä pakenevat. Seuraavana vaihtoehtona on 19v ruskea silmäinen, kauniilla vartalolla ja hyvällä rusketuksella varustettu tyär ja sitten se 16v pikkuveli. Joo, me varmaan täällä haluttais se tyttö tänne, mut luulettako että se pääsisi tänne saakka? Matkan varrella on varmaan tusinoittain ääliöitä jotka ei osaa kunnioittaa naisen itsemääräämisoikeutta. Sitä poikaa ei jokainen matkalla kohattu henkilö halua raiskata ja jos haluu, niin se poika pystyy pistään merkittävästi vastaan. Vaikka kuinka romantisoitte asiaa, että sieltä pitäis naiset ja lapsest pelastaa ekana, niin ymmärrätte kyllä tuon tilanteen, Siellä he joutuvat nuita asioita puntaroimaan ja he tekevät parhaan mahdollisen ratkaisun ja se on se 16v poika.

4. Ne tuo mukanaan rikollisuutta
- Tämä on kyl paska homma, mutta niin vaan tarjouksia pyytäessä, lähes jokainen putkimies, muurari ja sähkömies tarjosi verotonta työ osuutta. Ja olettaisin ettei suomessa kovin kauaa voi pyörittää pitseriaa pimeillä pitsan pyörittäjillä. Pitäähän niillä olla se joku ... no ei tulityökortti, mut joku puhtaannäppienpassi.
- Naistenitsemääräämisoikeuden rikokset. Ihan kamala juttu, mut tätä ongelmaa varmasti niin poliisit, tulkit ja muut vastaanottoon osallistuvat henkilöt yrittää estää. Samoin kuin kaikkea muutakin rikoksia mitä ne tekee. Varmasti tämä ongelma pienenee kun he saavat jalansijan maahamme. Mitä nopeemmin he löytävät hellun, sitä nopeemmin he oppivat, suomen, saavat koulutukset käytyä ja ovat työelään hakeutumassa.

5. Uskonto ja radikalisoituminen
- Tuo on kyl ihan saasta juttu tuo, että tuovat tänne oman taikauskonsa, ku ei olla entisestäkään päästy eroon. Mut ei se auta kuin kestää se ja maallistaa nämäkin uskovaiset.
- Maallistuttuaan ne ei enää ajaisi niillä rekoilla vääriin paikkoihin. Tähänkin ongelmaan auttaa se paikallinen hellu ja se että niitä kohdeltaisiin asiallisesti.

6. Ne vie työpaikat ja naiset
- Tuskinpa ne tulee ihan lähiaikoina viemään monenkaan korkeasti koulutetun työpaikkaa, mutta joo varmaan siellä vähemmän koulutettujen alueella kilpailu varmaan kiristyy jonkusen vuoden päästä kun nää saa ammatit hankittua. Mut nämä varmaan ottavat vastuulleen niitä hommia joita kantasuomalaiset välttelee ja eikös suuret ikäpolvet oo menossa eläkkeelle, niin hyvä vaan että saadaan nuoria tilalle.
- Naiset. Joo, joku ne aina vie ja poikia syntyy 104 siinä kun tyttöjä syntyy 100. Tosin maaseutu ja kaupunki asetelmat on vissiin niin et maalla on poikamiehiä valtavasti ja kaupungeissa sinkkunaisia. Mut ei se auta kuin yrittää pärjätä kilpailussa niitten kaa tai hakea itselle se ulkomaalainen kumppani. Ja aika kohtuu pieni osa meistä kantasuomalaisista joutuu kilpaileen naisista nuitten kaa. Esim meidän nelikymppisten ei ees kuulu kilpailla nuorien miehien kaa 18 kesäisistä likoista.

Mitähän muuta, tuossa kai nuita yleisempiin kitinöihin jonkunalinen kommentti.
60921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 60

Vanhimmat
Aloittaja

7. Ne syytää kelan rahat kotimaahansa
- Joo, toivottavasti syytävätkin. Se että ne toimittaa sitä sinne on yhdenlaista ulkomaanapua, jota kukin länsimaa tekee. Meillä tässä jokunen vuosi sitten pääsivät laskemaan tuota ulkomaanapu rahan kokoa. Sen rahan tarkoitus on että kohde maan asukkaat pysyvät omassa maassaan eikä heidän tarvi yrittää itse pelastautua sieltä pois. Se kun se poika lähettää rahaa sinne, lisää todennäköisyyttä että loput perheestä jää sinne ja kenties tää poikain palaa sinne kun asiat on vähän paremmin. Tietty riskinä on että sieltä tulee koko perhe suomeen, mut sitä yritetään estää valtioitten toimesta esim ulkomaan avulla.

Äänestä

Suomi kuuluu suomalaisille.

Äänestä
  • "Tää maa on suomalaisten, Ryynästen ja Horttanaisten!"
    Irwinkin tiesi! Ei muhamedit kuulu tänne.

    Äänestä

Aloittaja ei ajattele nenäänsä pidemmälle.

Jos oikeasti halutaan auttaa, niin sitten autetaan paikanpäällä, missä oikeat pakoliset ovat ja missä voidaan samalla rahalla auttaa 10-20-kertaista määrää ihmisiä ja varsinkin naisia, lapsia, sairaita ja vanhuksia, joilta röyhkeästi maahmme tunkeutuneet ryöväävät avun itselleen.

Auttamalla Suomen ulkopulella ei synny ristiriitoja, eikä omalle kansallamme aiheudu vaaraa nyt eikä tulevaisuudessa. Lisäksi silloin voidaan vaikuttaa pakolaisuuden syihin päinvastoin kuin Suomessa.

Suomelle erittäin haitallinen maahanmuutto on pysäytettävä ja islamin leviäminen torjuttava.

Äänestä
  • Tärkeintä on pysäyttää väestöräjähdys JA islamisaatio, jotta jatkossa elämisen mahdollisuudet paranevat ja väkivalta vähenee. Siihen EU:n pitäisi panostaa, eikä väestöräjähdyksen tuntiin Euroopaan vasten kansallisvaltioittemme tahtoa! Se on myös Yk:n tehtävä, joka tähän asti on ollut saamaton.

    Äänestä

Kylläpä+kyllä,+MUTTA.....Suurin+osa+maahantulijoista+on+nuoria+18-34+vuotiata+hyväkuntoisia+nuoria+miehiä,+todelliset+heikko+osaiset+ja+todellista+hätää+kärsivät,+lapset,+naiset,+vanhukset+eivät+koskaan+pääse+kriisialueilta+pois.YK:n+määritelmän+mukaan+esimerkiksi+sota,+nälänhätä+tai+ympäristökatastrofi+eivät+ole+varsinaisesti+pakolaiseksi+oikeuttavia+syitä,+eikä+peruste+turvapaikan+myöntämiseen.+NäinollenSUOMEEN+TULLEET+TURVAPAIKANHAKIJAT+OVAT+PÄÄOSIN+LAITTOMIA+SIIRTOLAISIA!!Laiton+siirtolaisuus+on+siirtolaisuutta,+jossa+ihmiset+siirtyvät+maasta+toiseen+ilman+laillista+lupaa.Taloudellisen+kehityksen+ja+yhteistyön+järjestö+OECD+määrittelee+laittomaksi+maahanmuuttajaksi+henkilön,+joka+on+saapunut+maahan+laittomasti+väärennetyillä+matkustusasiakirjoilla+tai+kokonaan+ilman+passia.Syyskuussa+2015+alkoi+irakilaisten+turvapaikanhakijoiden+ryntäys+suomeen+ja+joista+suurin+osa+on+nuoria+irakilaismiehiä+jotka+ovat+ohittaneet+tai+jättäneet+pakolaisleirit,+monet+Geneven+pakolaissopimuksen+allekirjoittaneita+maita+sekä+Dublin+menettelyssä+olevia+maita.+Turvapaikan+hakijat+ei+olisi+pitänyt+päästää+suomeen+vaan+palauttaa+heti+Ruotsiin,+miksihän+niin+ei+tehty?Suojelua+on+ollut+tarjolla+useita+kertoja,+useissa+maissa+ennen+Suomea,+turvapaikanhakijat+kieltäytyvät+turvapaikan+haun+mahdollistavat+maat+ja+matkustavat+mieltymystensä+mukaan+muiden+vetovoimatekijöiden+perusteella+kuin+suojelun.+Suomeen+tulevat+avokätisen+turvapaikkasysteemin+takia,+eikä+niin+että+olisivat+todellisen+hädän+alaisina.Suomi+toimii+vastoin+sopimuksiaan+ja+varautuu+monilla+eri+tavoin+perusteettomien+turvapaikanhakijoiden+vastaanottamiseen+usein+vielä+vailla+oikeutta+poistaa+maasta.2000-2013+välillä+Suomesta+turvapaikkaa+hakeneista+46+245+henkilöstä+96%+todettiin+ei-pakolaiseksi,+eli+lähes+kaikki.+Heillä+ei+ole+ollut+perusteltua+vainoa+tai+uhkaa+taustalla+ja+heidän+suojelunsa+olisi+onnistunut+pakolaisleireillä,+mutta+he+päättivät+suunnata+paremman+elintason+perässä+Suomeen.Pakolaisleirin+ohittaminen+tai+jättäminen+on+suojelusta+kieltäytymistä,+samoin+Geneven+pakolaissopimuksen+allekirjoittaneiden+maiden+ohittaminen.+Kaikki+nämä+tarjoavat+turvaa+perustellulta+uhalta+tai+vainolta.Kreikan+ja+Suomen+välillä+on+monta+turvallista+maata,+joiden+kautta+turvapaikanhakijat+kulkeutuvat+hakematta+turvapaikkaa.+Myös+kun+turvapaikanhakija+tulee+esim.+Somaliasta,+niin+turvapaikkaa+on+tarjonnut+5-10+maata+tai+pakolaisleiriä+ennen+Suomeen+tuloa.+Jos+kieltäytyvät+5-10+kertaa+turvapaikasta+ja+tulevat+Suomeen,+se+kertoo+siitä+että+Suomessa+on+liikaa+vetovoimatekijöitä+jotka+houkuttelevat,+ei+se+että+olisivat+todellisia+hädänalaisia.On+täysin+selvää,+että+jos+on+maksanut+matkastaan+suuret+summat+ja+on+ohittanut+useita+turvallisia+turvapaikan+hakemisen+mahdollistaneita+maita,+ei+kyse+voi+olla+mistään+muusta,+kuin+jostakin+muusta+matkaperusteesta+kuin+todellisesta+suojeluntarpeesta.+Muu+perustehan+on+suomen+avokätinen+turvapaikkapolitiikka.Suomessa+turvapaikka+myönnettään+liian+helposti,+yhtenä+syynä+se+että+mahdollisuudet+tutkia+turvapaikan+tarve+luotettavasti+on+huono.+Turvapaikan+saamiseen+riittää+jonkinlainen+tarina+minkälaisista+olosuhteista+on+lähtenyt.Nyt+turvapaikkabisnes+pyörii,+ja+me+veronmaksajat+kustannamme+todella+kalliin+bisneksen.On+irvokasta+ja+sairasta+meininkiä,+kun+Suomeen+päästettiin+hyväkuntoisia+nuoria+miehiä,+ja+niille+vielä+myönnetään+turvapaikka,+samalla+kun+lapset,+naiset,+vanhukset+ja+sairaat+kärsivät+kriisikohteissa+ja+pakolaisleireissä,+nälissään+janoissaan+ja+kylmissään.+Samalla+kun+lähtömaiden+nuoret+uroot+saavat+Suomessa+hyvän+palvelun.Tosiasia+on+että+suurin+osa+turvapaikanhakijoista+Huom!+turvapaikanhakija+ei+ole+sama+asia+kuin+pakolainen,+ovat+paremman+elintason+perässä.+Tuhansia+turvapaikanhakijoita+on+vapaaehtoisesti+palannut+irakiin+kun+eivät+ole+jaksaneetkaan+odottaa+päätöstä,+sitkeimmät+turvapaikkaturistit+ovat+jaksaneet+sinnitellä+ja+saaneet+turvapaikan.+Todelliset+hätää+kärsivät+eli+vanhukset,+lapset+ja+naiset+eivät+ole+päässeet+kriisialueilta+pois.Suomi+on+sitoitunut+tarjoamaan+suojelua+vainon+ja+välittömän+vaaran+kohteena+oleville+ihmisille+Geneven+sopimuksen+pykälien+mukaan.+Hyvä+niin.Tämän+lisäksi+kuitenkin+Suomessa+on+annettu+väliaikaisia+ja+pysyviä+oleskelulupia+myös+sellaisille+joiden+vastaanottoon+Suomea+ei+ole+Geneven+sopimuksessa+velvoitettu.+Itse+asiassa+vain+30%+kaikista+Suomessa+tällä+hetkellä+olevista+turvapaikanhakijoista+kuuluu+Geneven+sopimuksen+vainon+ja+vaaran+uhan+velvoittamiin+suojelupykäliin.+Loppuja+70%+ei+ole+yksinkertaisesti+pakko+elättää+ja+vastaanottaa+Suomeen+sillä+Geneven+sopimuksen+mukaan+heillä+ei+ole+oikeata+vaaraa+vaan+he+voisivat+elää+ja+oleskella+missä+tahansa+muussakin+maassa+tai+kotimaassaankin.JATKUU....

Äänestä

Suurin+osa+maahantulijoista+on+nuoria+18-34+vuotiata+hyväkuntoisia+nuoria+miehiä,+todelliset+heikko+osaiset+ja+todellista+hätää+kärsivät,+lapset,+naiset,+vanhukset+eivät+koskaan+pääse+kriisialueilta+pois.YK:n+määritelmän+mukaan+esimerkiksi+sota,+nälänhätä+tai+ympäristökatastrofi+eivät+ole+varsinaisesti+pakolaiseksi+oikeuttavia+syitä,+eikä+peruste+turvapaikan+myöntämiseen.+NäinollenSUOMEEN+TULLEET+TURVAPAIKANHAKIJAT+OVAT+PÄÄOSIN+LAITTOMIA+SIIRTOLAISIA!!Laiton+siirtolaisuus+on+siirtolaisuutta,+jossa+ihmiset+siirtyvät+maasta+toiseen+ilman+laillista+lupaa.Taloudellisen+kehityksen+ja+yhteistyön+järjestö+OECD+määrittelee+laittomaksi+maahanmuuttajaksi+henkilön,+joka+on+saapunut+maahan+laittomasti+väärennetyillä+matkustusasiakirjoilla+tai+kokonaan+ilman+passia.Syyskuussa+2015+alkoi+irakilaisten+turvapaikanhakijoiden+ryntäys+suomeen+ja+joista+suurin+osa+on+nuoria+irakilaismiehiä+jotka+ovat+ohittaneet+tai+jättäneet+pakolaisleirit,+monet+Geneven+pakolaissopimuksen+allekirjoittaneita+maita+sekä+Dublin+menettelyssä+olevia+maita.+Turvapaikan+hakijat+ei+olisi+pitänyt+päästää+suomeen+vaan+palauttaa+heti+Ruotsiin,+miksihän+niin+ei+tehty?Suojelua+on+ollut+tarjolla+useita+kertoja,+useissa+maissa+ennen+Suomea,+turvapaikanhakijat+kieltäytyvät+turvapaikan+haun+mahdollistavat+maat+ja+matkustavat+mieltymystensä+mukaan+muiden+vetovoimatekijöiden+perusteella+kuin+suojelun.+Suomeen+tulevat+avokätisen+turvapaikkasysteemin+takia,+eikä+niin+että+olisivat+todellisen+hädän+alaisina.Suomi+toimii+vastoin+sopimuksiaan+ja+varautuu+monilla+eri+tavoin+perusteettomien+turvapaikanhakijoiden+vastaanottamiseen+usein+vielä+vailla+oikeutta+poistaa+maasta.2000-2013+välillä+Suomesta+turvapaikkaa+hakeneista+46+245+henkilöstä+96%+todettiin+ei-pakolaiseksi,+eli+lähes+kaikki.+Heillä+ei+ole+ollut+perusteltua+vainoa+tai+uhkaa+taustalla+ja+heidän+suojelunsa+olisi+onnistunut+pakolaisleireillä,+mutta+he+päättivät+suunnata+paremman+elintason+perässä+Suomeen.Pakolaisleirin+ohittaminen+tai+jättäminen+on+suojelusta+kieltäytymistä,+samoin+Geneven+pakolaissopimuksen+allekirjoittaneiden+maiden+ohittaminen.+Kaikki+nämä+tarjoavat+turvaa+perustellulta+uhalta+tai+vainolta.Kreikan+ja+Suomen+välillä+on+monta+turvallista+maata,+joiden+kautta+turvapaikanhakijat+kulkeutuvat+hakematta+turvapaikkaa.+Myös+kun+turvapaikanhakija+tulee+esim.+Somaliasta,+niin+turvapaikkaa+on+tarjonnut+5-10+maata+tai+pakolaisleiriä+ennen+Suomeen+tuloa.+Jos+kieltäytyvät+5-10+kertaa+turvapaikasta+ja+tulevat+Suomeen,+se+kertoo+siitä+että+Suomessa+on+liikaa+vetovoimatekijöitä+jotka+houkuttelevat,+ei+se+että+olisivat+todellisia+hädänalaisia.On+täysin+selvää,+että+jos+on+maksanut+matkastaan+suuret+summat+ja+on+ohittanut+useita+turvallisia+turvapaikan+hakemisen+mahdollistaneita+maita,+ei+kyse+voi+olla+mistään+muusta,+kuin+jostakin+muusta+matkaperusteesta+kuin+todellisesta+suojeluntarpeesta.+Muu+perustehan+on+suomen+avokätinen+turvapaikkapolitiikka.Suomessa+turvapaikka+myönnettään+liian+helposti.+Turvapaikan+saamiseen+riittää+jonkinlainen+tarina+minkälaisista+olosuhteista+on+lähtenyt.Nyt+turvapaikkabisnes+pyörii,+ja+me+veronmaksajat+kustannamme+todella+kalliin+bisneksen.On+irvokasta+ja+sairasta+meininkiä,+kun+Suomeen+päästettiin+hyväkuntoisia+nuoria+miehiä,+ja+niille+vielä+myönnetään+turvapaikka,+samalla+kun+lapset,+naiset,+vanhukset+ja+sairaat+kärsivät+kriisikohteissa+ja+pakolaisleireissä,+nälissään+janoissaan+ja+kylmissään.+Samalla+kun+lähtömaiden+nuoret+uroot+saavat+Suomessa+hyvän+palvelun.Tosiasia+on+että+suurin+osa+turvapaikanhakijoista+Huom!+turvapaikanhakija+ei+ole+sama+asia+kuin+pakolainen,+ovat+paremman+elintason+perässä.+Tuhansia+turvapaikanhakijoita+on+vapaaehtoisesti+palannut+irakiin+kun+eivät+ole+jaksaneetkaan+odottaa+päätöstä,+sitkeimmät+turvapaikkaturistit+ovat+jaksaneet+sinnitellä+ja+saaneet+turvapaikan.+Todelliset+hätää+kärsivät+eli+vanhukset,+lapset+ja+naiset+eivät+ole+päässeet+kriisialueilta+pois.Suomi+on+sitoitunut+tarjoamaan+suojelua+vainon+ja+välittömän+vaaran+kohteena+oleville+ihmisille+Geneven+sopimuksen+pykälien+mukaan.+Hyvä+niin.Tämän+lisäksi+kuitenkin+Suomessa+on+annettu+väliaikaisia+ja+pysyviä+oleskelulupia+myös+sellaisille+joiden+vastaanottoon+Suomea+ei+ole+Geneven+sopimuksessa+velvoitettu.+Itse+asiassa+vain+30%+kaikista+Suomessa+tällä+hetkellä+olevista+turvapaikanhakijoista+kuuluu+Geneven+sopimuksen+vainon+ja+vaaran+uhan+velvoittamiin+suojelupykäliin.+Loppuja+70%+ei+ole+yksinkertaisesti+pakko+elättää+ja+vastaanottaa+Suomeen+sillä+Geneven+sopimuksen+mukaan+heillä+ei+ole+oikeata+vaaraa+vaan+he+voisivat+elää+ja+oleskella+missä+tahansa+muussakin+maassa+tai+kotimaassaankin.JATKUU....

Äänestä

Irakin tilanne on rauhoittunut kuitenkin siinä määrin että, Irakin pääministeri Haider Jawad Kadhim Al-Abadi on kutsunut KAIKKI irakilaiset takaisin kotiin, koska sota alkaa olla ohi ja KAIKKIA irakilaisia tarvitaan jälleenrakennukseen.

Toisin sanoen irakilaiset voisivat aivan hyvin palata takaisin kotimaahansa ja elää kuten ennenkin elää rauhassa ja jälleenrakentaa kotimaatansa. ISISiltä vapautettuja alueita vakautetaan.

Jälleenrakennus on alkanut ISISiltä vapautettuja alueita jälleenrakennetaan YK:n kehitysohjelma UNDP:n (United Nations Development Programme) hallinnoiman Irakin vakauttamisrahaston kautta neljässä läänissä 17 alueella. Kesällä ja syksyllä 2016 tähän liittyviä projekteja oli meneillään Anbarin läänin Ramadin,Fallujan ja Garman alueilla, Nineven läänin Rabian, Sinjarin, Sinunin ja Qayaran alueilla, Salahal-Dinin läänin Tikritin, Dawrin ja Mukayshifahin alueilla sekä Diyalan läänin Saadiyassa.Myös Anbarin läänin Hitissä ja Makhmurin piirikunnassa on aloitettu uusia humanitaarisia operaatioita.

Nineven läänin ja Mosulin vakauttamistoimia on myös suunniteltu.Tuhansia ihmisiä on palkattu siivoamaan sodan jälkiä, julkisia rakennuksia ja kulkuväyliä. Sadoille yrityksille on annettu rahoitusta ja infrastruktuuria kuten voimalaitoksia, sähköverkkoja ja vedenpuhdistuslaitoksia on korjattu. ISISiltä vapautetuilla alueilla on myös laajamittaisia työllistämispro-
jekteja. Näille Suomeen tulleille nuorille miehille olisi kyllä tekemistä kotimaassaan jos heillä olisi siihen halua.

Suomi ei voi ottaa jatkuvasti vain lisää ja lisää velkaa sekä karsia peruskoulutuksen, terveydenhuollon yms. määrärahoja ihan vain sen vuoksi että tämä turvapaikkatoiminta pysyy toiminnassa.

Jossain välissä tulee piste jossa Suomi on niin velkaantunut ja kaikesta on jo karsittu niin paljon että Suomi ei voi turvapaikkapolitiikkaansa enää ajaa ja maassa ei ole enää mitään minkä vuoksi Suomea voisi hyvinvointivaltioksi kutsua.

Suomessa on n 300.000 työtöntä, syrjäytyneitä nuoria kymmeniä tuhansia, asunnottomia ja muita avun tarvitsijoita, 20.000 suomalaista hakee ruokansa leipäjonoista, turvapaikanhakijat menevät monessa asiassa heidän ohitseen.

Turvapaikanhakijat eivät tule työllistymään vaan jäävät suomalaisten elätettäväksi lopun iäkseen, turvapaikanhakijoiden työllistyminen on ollut heikkoa kautta aikain.

Esimerkiksi ruotsissa kotouttamiseen ja muihin turvapaikanhakijoiden tukitoimiin on käytetty tähtitieteelliset summat, mutta kotouttaminen ei ole onnistunut vaan maa alkaa paikkapaikoin olla täydellisessä kaaoksessa, ghettoutumista on suomessakin jo havaittavissa tietyillä alueilla.

On järkyttävää että poliittiset päättäjät antavat turvapaikkasirkuksen jatkua, eivätkä kykene tekemään järkeviä päätöksiä jolla tämä hulluus saadaan loppumaan.

Paljon puhutaan että suomen tulee kantaa vastuuta maailmalla riehuvien konfliktien aiheuttamasta
pakolaiskriisistä.

Suomella ja Suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta tai vastuuta tarjota vieraan valtion ihmisille parempaa elintasoa/elin olosuhteita. Meillä ei ole mitään syytä ottaa vastuuta vuosisatoja kestäneestä shiiojen ja sunnien välisistä valtataisteluista, Shiiojen ja sunnien väliset taistelut ovat Lähi-idän ikuinen vitsaus eikä suomalaisilla ole mitään vastuuntaakkaa asiassa. Todellinen vaara on se että shiia-sunni konflikti rantautuu suomeenkin näiden turvapaikkaturistien mukana.

Tukemalla haittamaahanmuuttoa tukee sen kannattajat välillisesti terrorismia, ihmissalakuljettajat ovat tienanneet tähtitieteelliset summat euroja jotka menevät terroristien hyödyksi.

Äänestä

1. Ne on muka kalliita
Ensimmäisen sukupolven ”pakolainen” maksaa veronmaksajille keskimäärin 500.000 €.

2. Ne on täällä sosiaalipummeina
Luuletko, että Suomessa voi elää kahden euron pimeällä tuntipalkalla? Varmasti ei, joten hyvin moni elää sosiaaliturvalla. Ruotsissa useat keräävät sosiaalitukia eri nimillä ja tunnuksilla. Miksei niin tapahtuisi myös Suomessa?
Ollessani Ruotsissa työssä naureskelimme typerille sosiaalin ja kelan naisille, jotka rahoittivat romaanien ja muutaman kantasuomalaisen pohjoismaiden kiertoa. fattan luukuilla oli eri jakopäivät, joten ripeä keräsi tuet kolmesta maasta.

3. Sieltä tulee pelkästää poikia
Katso tilastoa.

4. Ne tuo mukanaan rikollisuutta
Suomessa kauppiaat ovat alkaneet piilotella kurkuma-mausteita, koska 1,30 € maksavat purkit näpistettiin. Mausteet saa enää kassalta pyytämällä.

Oletatko, että köyhät suomalaiset olisivat alkaneet syödä irakilaisen ja afgaani-kulttuurin mukaisia ruokia, ja näpistäneet sitä varten mausteet?

5. Uskonto ja radikalisoituminen
Montako helluntailaisen tekemää terrori-iskua tiedät?

6. Ne vie työpaikat ja naiset
Naisten osalta: katso tilastoa raiskauksista.

Työpaikkojen osalta: paikallinen afgaanivetoinen autokorjaamo tekee remontteja 2 euroa tunti, suomalaisilla hinta on 120 €.

Äänestä

Kyllä+se+vaan+on+nyt+niin+että+aloittaja+on+itse+se+hölmö.Suomen+koulutus+ja+sosiaaliturva+on+suomalaisten+veronmaksajien+ansioista+otettu+ja+kuuluu+vain+suomalaisille.+Se+ei+ole+mikään+YK:n+ihmisoikeus.+Jokaisella+maalla+on+yhtäläinen+mahdollisuus+luoda+oma+sosiaaliturvajärjestelmä+eikä+kuokkia+muiden+järjestelmissä.Muslimitytöllä+ei+ole+itsemääräämisoikeutta+eli+sinua+huolestuttaa+että+tytöt+olisi+raiskattu+matkalla+mutta+ei+se+että+maahanmuuttajat+syyllistyvät+tilastollisesti+erittäin+usein+suomalaistytön+raiskaukseen...+Vasta+viimeviikolla+oli+uutinen+jossa+kerrottiin+huumausainerikosten+räjähdysmäisestä+kasvusta.+Noista+rikoksista+1/3+osa+on+ulkomaalaisten+tekemiä.+4%+väestöstä+on+ulkomaalaisia.+Mieti+sitä.Moniavioisuus+on+Suomessa+rikos.+Somalimiehillä+on+täällä+useimmiten+neljä+vaimoa+ja+koko+perheestä+kukaan+ei+käy+töissä.+Somalitytöistä+suurin+osa+on+monilapsisia+eivätkä+muka+tiedä+lastensa+isää.+Kaikki+tuet+maksetaan+korotettuina.Homoseksuaalisuus+on+islamilaisissa+maissa+rikos.Pakolaisstatuksella+olevat+mamut+saavat+korotettuja+tukia.Suomessa+on+yli+20+vuotta+sitten+tulleita+somaleita+jotka+ovat+yhä+edelleen+vain+rasitteena+yhteiskunnalle.+Eivät+yhä+edelleenkään+osaa+lukea,+kirjoittaa+eikä+puhua+Suomea.+Eivät+ole+päivääkään+olleet+töissä.+Joille+pitää+kustantaa+tulkit+ja+eläminen.+Tautisia,+ylipainoisia+elintasosairauksista+kärsiviä+plösöjä+joiden+hoitaminen+maksaa+yhteiskunnalle+maltaita.Aasialaiset+ja+itäblokin+tulijat+työllistyvät+ja+sopeutuvat.+Somalit+ja+muut+huivipäät+eivät+koskaan..

Äänestä
  • Aloittaja

    Alotamapa pohjalta.
    Tuo väite etteivät ole koskaan tehneet töitä ja saavat korotettua tukea. Hohoijaa! Tänkin väitteen lähdettä voisi vähän kyseenalaistaa.
    Pikku kuuklaus tuotti tämmöisen lauseen:
    - Oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija on sosiaaliturvan ja sote-palvelujen suhteen samassa asemassa kuin kuka tahansa kuntalainen.

    Etippä mulle se että ne saa korotettua ja mielummin joku virallinen lähde. MV-lehti ei kerta kaikkiaan käy.

    Homoseksuaalisuus, olipa hyvä että toit sen tähän keskusteluun. Sillä tuossa vuodenvaihteessa jotkut yritti torpata tasa-arvoisen avioliittolain. Me ollaan yks tasa-arvoisimmista länsimaista, mut silti meidän keskuudessa on ihmisiä joitten mielestä tasa-arvoapitäisrajoittaa. Mut onneksi nyt saa kukkia kukin omalla tavallaan. Eikö ookkin hieno asia?

    Mut nuihin rikosjuttuihin mulla ei ole oikein sanottavaa. Toivottavasti poliisit saavat nuo asiat siistittyä. No sen mie voin sanoa että, se on ihanpaska juttu että niitä on tänne tullut, Mut ne on täällä ja on hurjan isoja lakeja ja päätöksiä ja sopimuksia jotka velvoittaa meitä niitä auttamaan.

    Äänestä

  • seppo.ilmarinen kirjoitti:

    OECD:n julkaisemassa tutkimuksessa "International Migration Outlook 2013" tulee ilmi, että Suomessa maksetaan maahanmuuttajille sosiaalietuuksia 4,4 kertaa enemmän kuin kantaväestölle, ja asumistukea 2,4 kertaisesti.

    http://www.keepeek.com/Digital-Asset-Management/oecd/social-issues-migration-health/international-migration-outlook-2013_migr_outlook-2013-en#page175

    Tämän päälle vielä kusetetaan valtiolta lisää fyrkkaa. Somaleilla voi olla neljä vaimoa, mutta koska täällä Suomessa ei sallita moniavioisuutta, sanovat ne jalkavaimot olevansa yksinhuoltajia, jolloin saavat yhteiskunnalta rahaa penskalleen. Normaalistihan isä joutuu maksamaan elatusmaksuja lapselleen, ja jos isä ei suostu maksamaan, saa lapsi rahat yhteiskunnalta, ja ne sitten ulosmitataan isältä. Jos isä ei ole tiedossa, kenenkään ei tarvitse maksaa yhteiskunnalta saatuja rahoja takaisin. Näin siis nämä kakkos- , kolmos- ja nelosvaimot saavat ilmaiset fyrkat kun ovat "yksinhuoltajia".

    seppo ilmarisen sepustus eurooppaan täysihoitoon tulevista nuorista miehistä on aivopestyn ,omien aivojen käyttöön kykenemättömän suvakin loistava esimerkki. noin muutetaan musta valkoiseksi. moinen saivartelu ei mielestäni kaipaa tämän enempää kommentointia.

    Äänestä

  • seppo.ilmarinen kirjoitti:

    Alotamapa pohjalta.
    Tuo väite etteivät ole koskaan tehneet töitä ja saavat korotettua tukea. Hohoijaa! Tänkin väitteen lähdettä voisi vähän kyseenalaistaa.
    Pikku kuuklaus tuotti tämmöisen lauseen:
    - Oleskeluluvan saanut turvapaikanhakija on sosiaaliturvan ja sote-palvelujen suhteen samassa asemassa kuin kuka tahansa kuntalainen.

    Etippä mulle se että ne saa korotettua ja mielummin joku virallinen lähde. MV-lehti ei kerta kaikkiaan käy.

    Homoseksuaalisuus, olipa hyvä että toit sen tähän keskusteluun. Sillä tuossa vuodenvaihteessa jotkut yritti torpata tasa-arvoisen avioliittolain. Me ollaan yks tasa-arvoisimmista länsimaista, mut silti meidän keskuudessa on ihmisiä joitten mielestä tasa-arvoapitäisrajoittaa. Mut onneksi nyt saa kukkia kukin omalla tavallaan. Eikö ookkin hieno asia?

    Mut nuihin rikosjuttuihin mulla ei ole oikein sanottavaa. Toivottavasti poliisit saavat nuo asiat siistittyä. No sen mie voin sanoa että, se on ihanpaska juttu että niitä on tänne tullut, Mut ne on täällä ja on hurjan isoja lakeja ja päätöksiä ja sopimuksia jotka velvoittaa meitä niitä auttamaan.

    Kuule Seppo. Minä en ole koskaan lukenut MV-lehteä, mutta en myöskään suhtaudu heihin ylenkatsovasti. Sananvapaassa Suomessa pitäisi olla kaikilla kuitenkin oikeus mielipiteisiinsä ilman että heitä ylenkatsotaan. Mietipä sitä.

    Ylen sivuilla on esimerkiksi tietoa siitä kuinka paljon vastaanottorahaa maksetaan turvapaikkapäätöstä hakeville. Suomessa useampi satanen enempi kuin muissa maissa. Maahanmuuttoviraston sivuillakin tietoa löytyy.

    KELA:n laskuria pystyy laskutaidotontonkin käyttämään...

    Siitä on kuule Seppo aika helppo todeta että kun työttömällä somalimiehellä on neljä vaimoa joista yksikään ei käy töissä. Jokaisella vaimolla on 4 lasta. 4x4=16.
    Suomen laki kieltää moniavioisuuden, mutta kun imaamin solmimaa avioliittoa ei laillista Suomen lakien mukaan niin silloin voi esiintyä AU-äitinä.
    Korotetun avustuksen maksaminen mamuille lopetettiin vuonna 2011, mutta kyllä kulut nousee korkeiksi.

    Suomalaisella yh-äidillä on esim. 2 lasta, äiti käy töissä ja lapsilla on isä joka maksaa palkastaan lapsille elatusapua. Suomalaisäiti saa korkeintaan hieman kevyemmän veroprosentin ja ehkä asumistukea. Lapsilisät samannääräisinä kuin kaikki muutkin. Työmatkat yms. hän hoitaa julkisilla ellei hänellä ole varaa autoon.

    Kielitaidoton somaliäiti ei työllisty. Hän saa joko työttömyyskorvausta tai kotihoidon tukea. Sen lisäksi hän saa neljästä lapsestaan lapsilisää. Koska isää ei lapsilla ole niin kunta maksaa kaikista neljästä lapsesta yksinhuoltaja tukea. Kielitaidoton, työtön somaliäiti ei kykene maksamaan vuokraa joten hän saa kunnalta perheasunnon. Koska somaliäidillä on suurperhe niin harkinnanvaraisesti hän voi saada myös auton käyttöönsä. Somaliäidille syntyy oka toinen kerta poikavauva jolloin hän uskontoon vedoten saa maksusitoumuksen uusien lapstenvaunujen hankintaan. Poikalapsi ei voi nukkua samoissa vaunuissa kuin tyttö...
    Nämä kaikki tuet hän saa korotettuina koska isättömiä lapsia on paljon ja kulut suuret. Tämän kun kerrot neljällä niin summa nousee aika korkeaksi. Äidin pitää kuitenkin käydä lasten kanssa lääkärissä ja virastoissa ja sinne me maksamme hänelle tulkin 170 e/tunti.
    Veronmaksajien maksettavaksi.

    Unohdimme työttömän somali-isän. Hän saa kunnalta työttömyyskorvauksen ja asunnon .

    Todellisuudessa koko perhe asuu yhdessä isossa perheasunnossa ja muut 4 asuntoa on vuokrattuina pimeästi eteenpäin. Pääkaupunkiseudulla siitä tulee sellaiset 4000 euron lisätulot jo pelkästään asunnoista.

    Olen tavannut työssäni lukemattomia somalinaisia joilla on monta lasta ja lapsien isä on tuntematon eli älä edes yritä väittää vastaan. Minulla on myös ystäviä Kelassa ja Maahanmuuttovirastossa. Tulkkejakin tunnen aika monta.

    Kätevästi ohitit kaikki esittämäni faktat ja rikosasioissa siirsit ongelmat poliisien hoidettavaksi. Poliiseja on vähennetty ja poliitikot ja saatana papitkin käyvät virkavaltaa vastaan.

    Käsitit homokortin ihan väärin tai sitten olet vain yksinkertainen kun et ymmärtänyt kirjoittamaani. Minun mielestäni sukupuoli neutraalit avioliitot ovat tervetulleita ja adoptio-oikeudenkin pitäisi mennä läpi. Tällä sivistymättömien muslimien määrän lisäämisellä vaaranamme seksuaalisten vähemmistöjen turvallisuutta Suomessa.

    On olemassa myös sivistyneitä ja hyvinkäyttäytyviä muslimeita mutta he osaavat itse lukea Koraania ja elävät maissa joissa on toimiva yhteiskuntajärjestelmä.

    Äänestä

  • Faktapohjalta kirjoitti:

    OECD:n julkaisemassa tutkimuksessa "International Migration Outlook 2013" tulee ilmi, että Suomessa maksetaan maahanmuuttajille sosiaalietuuksia 4,4 kertaa enemmän kuin kantaväestölle, ja asumistukea 2,4 kertaisesti.

    http://www.keepeek.com/Digital-Asset-Management/oecd/social-issues-migration-health/international-migration-outlook-2013_migr_outlook-2013-en#page175

    Tämän päälle vielä kusetetaan valtiolta lisää fyrkkaa. Somaleilla voi olla neljä vaimoa, mutta koska täällä Suomessa ei sallita moniavioisuutta, sanovat ne jalkavaimot olevansa yksinhuoltajia, jolloin saavat yhteiskunnalta rahaa penskalleen. Normaalistihan isä joutuu maksamaan elatusmaksuja lapselleen, ja jos isä ei suostu maksamaan, saa lapsi rahat yhteiskunnalta, ja ne sitten ulosmitataan isältä. Jos isä ei ole tiedossa, kenenkään ei tarvitse maksaa yhteiskunnalta saatuja rahoja takaisin. Näin siis nämä kakkos- , kolmos- ja nelosvaimot saavat ilmaiset fyrkat kun ovat "yksinhuoltajia".

    Hohhoijaa - taas yksi pösilö, joka ei osaa lukea.

    Nimimerkki "seppo.ilmarinen" huomatutti aivan oikein, että maahanmuuttaja saa sosiaalisia tukia ihan samoin perustein kuin suomalainen. Asia on näin.

    Nimimerkki "Faktapohjalta" kaivoi tilaston, jossa maahanmuuttajat saavat ryhmänä enemmän tukia kuin kantaväestö. Tietysti tämä on näin, koska maahanmuuttujaperhe on todennäköisemmin tuen tarpeessa kuin kantaväestöön kuuluva perhe. Tukisumma per perhe on kuitenkin sama.

    Sanon suoraa. Opettele ensin lukemaan ja öyhätä vasta sitten, pölvästi.

    Äänestä

  • mikä.pölvästi kirjoitti:

    Sinä MaailmanMatti alias "mikä.pölvästi" alias "seppo.ilmarinen" oot kyllä yksi tyhmimmistä ihmisistä mitä maailma päällään kantaa. Ei noin yksinkertaisia ihmisiä oikeasti oo, joten lienette jonkinsorttinen ryhmä älyttömimpiä punavihreitä idiootteja! :DDDD Hoitoon teidät pitäis laittaa! Ei oo ihan terveitä nuo teidän jutut!

    Oot ilmeisesti niin yksinkertainen, ettet ymmärtänyt edellisen kirjoittajan pointtia. Säännöt voi ehkä olla samat, mutta niitä sovelletaan erilailla riippuen siitä, että onko kyseessä kantasuomalainen vai maahanmuuttaja. Sitä tuo OECD:n raportti kuvastaa!

    Äänestä

Aloittaja

Islamin eteneminen on pysäytettävä, joo siitä olen samaa mieltä. Taikauskot pitäis kaikki kieltää tai ainakin pistää k18 leima niihin. Se on aivopesua jos lapsia myrkyttää valheilla.

Joo, siellä auttaminen olisi parasta, mut sitä ulkomaanapua pienennettiin jokunen vuosi sitten. Tosin ei se tähän ongelmaa olisi vaikuttanut, tän ongelman syyt on pikkuisen isompia joita ei tietty ulkomaanavulla ratkaista.

Naisten ja lasten pelastaminen, huoh. Se on kyl niin romantisoitua ajattelua. Se pitää täältä lähettää pelastuspartio niitä hakemaan, jos sittenkään iskät/äiskät suostuisi niistä luopumaan.

Ja kuten perustelin, se nuori pakolainen on taloudellisesti vastaanottaja maalle edullinen. Joku hutkimus kertoi että suomalainen nainen tekee keskimäärin 1,7 tai 1,8 lasta, nuin pieni syntyvyys tulee aiheuttamaan myös ongelmia. Nyt saamme nuorta työvoimaa, joka mahdollisesti tekee melkein 40 vuotta töitä keskuudessamme.

Suvakkinatsi on kopioinut melkosen selostuksen.
Mut se siellä on virheellistä/valheellista se että, se maa johon turvapaikka hakemus jätetään on velvollinen sen ratkaisemaan sen hakemuksen. Ne saa tulla sen 5-10 maata läpi, mut se maa johon se hakemus jätetään se on velvollinen selvittämään ne kriteerit. Suomi voi sitten palauttaa sen sinne kreikkaan tai mitä lie kautta tuli, mutta jotta ne voi palauttaa Kreikkaan vaatii just monenlaiset kriteerit täyttyväksi. Ja ymmärrät varmaan pakolaisten määrän takia ettei tämä ole mahdollista.

Sitten tässä paasotaan kriteereistä. Mut niin se vaan se Sirpi-Liisa Heikkinen tai joku vastaava virkailija, siellä vastaanottovirastossa tekee turvapaikka päätöksiä ja sillä on varmasti hyvät kriteerit siellä joilla se ne tekee. Vaikka sie, mie tai sun kaverit ette siitä tykkää, niin siellä viranomainen tekee päätöksen tietäen asiasta enemmän kuin me täällä.

Suosittelen myös pitämään jonkinlaista lähdekritiikkiä, se että jonku puheet/kirjoitukset sinusta kuulostavat hyviltä ja kauniilta, niin se ei siitä välttämättä tee totta.

Faktaapeli
1. Haitko tuon hintalapun jostain kyseenalaisesta sivustolta?
Jos tuon puoli milliä jakaa vaikka viidelle vuodelle, niin sen turvapaikkahakijan kustannus kuukaudessa on yli 8000e. Mitähän kaikkea tähän sun tai sen lähteesi mukaan sisältyy?
Jos sanotaan että ne saa tukia vaikka 500e/kk. Lisäksi tuolla rahalla myös palkkaa jokaiselle turvapaikan hakijalle 2 henkilökohtaistavirkailijaa hoitamaan heidän asioita.

2. Varmasti yrittävät kaikki tuet saada, meinaakko ettei suomalaiset yritä. Se että nesiinä väitteesi mukaan onnistuu, ei ole heidän vika vaan meidän systeemin vika. Ja edelleen mie kunnioitan meidän virkamiehiä enemmän kuin kyseenalaisen lähteen väitteitä.

3. Lue mun teksti miksi oletan niitten olevan poikia.

4. Kasvukipuja, varmasti tuo tilanne rauhoittuu, kun he alkavat saamaan monesta lähteestä niitä sosiaalituloja.

5. Afrikassa on kristillisiä armeijoita jotka tekee hurjia juttuja muslimeille. Mut eihän sitä tietty kristilliseen maahan uutisoida. Ja kyllä tuolla lessujen keskuudesta kuuluu shaissemaisia tekoja tapahtuvan. Ja kristinuskon historia on kamala...

6. Tää on kyl paska juttu, kurja sanoa tähänkin asiaan että kasvukipuja. Tää on kamalan tuskainen kasvukipu.

Äänestä
  • Arvostetu+saksalaiset+ekonomistit+ovat+päätynee+hintaan+450.000+euroa.+Samaan+lukuun+on+päädytty+myös+Suomessa+vertaamalla+somalien+maksamia+veroja+ja+sosiaalitukia.+Ero+on+10.0000,+koska+somalien+työllisyysaste+on+Suomessa+noin+20+%.+Nyt+Suomeen+tullut+20+vuotias+elää+noin+50+vuotta.+50+kertaa+noin+10.000+tekee+puoli+miljoonaa,+mikäli+inflaatiota+ei+oteta+huomioon.Saksassa+virallinen+vuosikustannus+on+12.000+€+per+vuosi,+mutta+ainakaan+Hampurissa+se+ei+ole+toteutunut,+vaan+maahan+tulleen+turvapaikan+hakijan+kustannus+on+yli+18.000+€,+mahdollisesti+24.000+€+per+a.+Lukutaidoton+turvapaikanhakija+ei+työllisty+saksalaisarvion+mukaan+koskaan.+Virallinen+hinta+saadaan+kertomalla+elinajanodote+virallisella+hinnalla+12.000,+joka+on+sama+kuin+Hartz+IV+-tuki.+Todellinen+hinta+on+elinajaodote+kertaa+todelliset+kustannukset,+luultavasti+noin+24.000.+50+kertaa+24.000+=+1,2+miljoonaa.+50+kertaa+virallinen+hinta+=+600.000+€+Haarukka+on+siis+600.000+-+1.200.000+ja+etumerkki+negatiivinen.+Luvut+muuttuvat,+jos+henkilöiden+odotetaan++työllistyvän.+Miksi+näin+ei+tule+tapahtumaan+perustuu+tiettyihin+testeihin,+joiden+tuloksia+ei+tällä+palstalla+sensuurin+vuoksi+voi+kertoa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Faktaapeliin-2 kirjoitti:

    Arvostetu+saksalaiset+ekonomistit+ovat+päätynee+hintaan+450.000+euroa.+Samaan+lukuun+on+päädytty+myös+Suomessa+vertaamalla+somalien+maksamia+veroja+ja+sosiaalitukia.+Ero+on+10.0000,+koska+somalien+työllisyysaste+on+Suomessa+noin+20+%.+Nyt+Suomeen+tullut+20+vuotias+elää+noin+50+vuotta.+50+kertaa+noin+10.000+tekee+puoli+miljoonaa,+mikäli+inflaatiota+ei+oteta+huomioon.Saksassa+virallinen+vuosikustannus+on+12.000+€+per+vuosi,+mutta+ainakaan+Hampurissa+se+ei+ole+toteutunut,+vaan+maahan+tulleen+turvapaikan+hakijan+kustannus+on+yli+18.000+€,+mahdollisesti+24.000+€+per+a.+Lukutaidoton+turvapaikanhakija+ei+työllisty+saksalaisarvion+mukaan+koskaan.+Virallinen+hinta+saadaan+kertomalla+elinajanodote+virallisella+hinnalla+12.000,+joka+on+sama+kuin+Hartz+IV+-tuki.+Todellinen+hinta+on+elinajaodote+kertaa+todelliset+kustannukset,+luultavasti+noin+24.000.+50+kertaa+24.000+=+1,2+miljoonaa.+50+kertaa+virallinen+hinta+=+600.000+€+Haarukka+on+siis+600.000+-+1.200.000+ja+etumerkki+negatiivinen.+Luvut+muuttuvat,+jos+henkilöiden+odotetaan++työllistyvän.+Miksi+näin+ei+tule+tapahtumaan+perustuu+tiettyihin+testeihin,+joiden+tuloksia+ei+tällä+palstalla+sensuurin+vuoksi+voi+kertoa.

    Ahaa,+eli+se+puoli+milliä+jakautuu+50+vuoteen.+On+kyl+hiukan+harhaan+johtavaa+tuollee+markkinoida+heidän+kustannuksia.+Mut+mut,+mulle+nää+tuki+asiat+ei+oikein+ole+tuttuja+ja+ku+vähän+tutkin,+niin+perustulosta+näköjään+otetaan+20%+veroa.+Vuokraan+suunnatuista+tuista+tulee+vuokraisännän+tuloveron+kautta+30%+takas.+Lapsilisät+ei+ole+verotuksen+alaisuudessa,+mut+toisen+polven+maahanmuuttaja+on+jo+varmaan+suuremmalla+todennäköisyydellä+jo+työllistyvä.+Mitähän+muita+tukia+on+olemassa?+Noh,+sille+se+ja+sama.+Kuten+tuolla+jo+aikasemmin+sanoin,+jos+se+raha+menee+sinne+heidän+kotimaahan,+niin+sitä+voi+hyvin+aatella+ulkomanapurahaksi.+Toisekseen+se+raha+tosiaan+minkä+valtio+mihinkin+laittaa+ei+ole+nuin+suoraviivaista+kuin+näissä+harhaanjohtavissa+tulkinnoissa+halutaan+antaa.+Tosiaan+niistä+tuista+tulee+valtaosa+veroina+takas+ja+valtaosa+lopuista+menee+suomalaisen+markkinatalouden+rattaisiin+ruokkimaan+sitä.+Tietty+valtio+menettää+rahaa,+mut+varmaan+tosiaan+haetaan+tuollee+maksimoimalla+saadakseen+isoja+vaikuttavia+lukuja.+En+tiedä,+ei+oo+meriittiä+kritisoida+vastaan,+mut+joskus+aikoinaan+oli+lääkäreitä+joitten+mielestä+tupakointi+ei+ollut+vaarallista.+Eli+lähde+kritiikkiä+kannattaa+harrastaa.+Kaikki+mikä+kuulostaa+hyvältä+ja+esitetään+vakuuttavasti,+ei+ole+välttämättä+totta

    Äänestä

  • "Ne saa tulla sen 5-10 maata läpi, mut se maa johon se hakemus jätetään se on velvollinen selvittämään ne kriteerit."

    Väärin. Se hakemus tulee jättää Dublin-asetusten mukaan siihen ensimmäiseen turvalliseen maahan, eli käytännössä ekaan EU-maahan, ja sen maan tulee ottaa nämä ihmiset sisään ja käsitellä ne hakemukset. Ei näillä ihmisillä ole laillisia oikeuksia vaeltaa ristiin rastiin Euroopassa. Schengen-sopimus antaa vapaan liikkuvuuden kyseisellä alueella vain Schengen-oleskeluluvan haltijoille, ja nämä ihmiset tulevat kyseisen alueen ulkopuolelta. Ja se Geneven-sopimus todellakin velvoittaa Suomeakin ottamaan turvapaikanhakijoita vain sellaisista maista, joissa eläminen on uhattuna. Meille nämä tulevat Ruotsin kautta, jonne sinnekin ovat tulleet laittomasti.
    Ulkomaalaislaki sanoo myöskin, että paperittomat ja väärennetyillä sellaisilla maassa olevat ovat laittomia maassaolijoita.

    Tämä video havainnollistaa, kuinka järjetöntä auttamista on siirtolaisuus. Tekstityksen saa päälle napsauttamalla ruudusta rataskuvan vasemmalla puolella olevaa merkkiä. Käännös on paikoitellen hyvin kökkö, mutta asia tulee selväksi.
    https://www.youtube.com/watch?v=H-CqJYzDSI8

    Tämä taas kertoo, mitä tulee tapahtumaan, kun tätä väestönsiirtoa harjoitetaan täkäläisen matalan syntyvyyden vuoksi.
    https://www.youtube.com/watch?v=0HTSwUig2-0

    Äänestä

  • seppo.ilmarinen kirjoitti:

    Ahaa,+eli+se+puoli+milliä+jakautuu+50+vuoteen.+On+kyl+hiukan+harhaan+johtavaa+tuollee+markkinoida+heidän+kustannuksia.+Mut+mut,+mulle+nää+tuki+asiat+ei+oikein+ole+tuttuja+ja+ku+vähän+tutkin,+niin+perustulosta+näköjään+otetaan+20%+veroa.+Vuokraan+suunnatuista+tuista+tulee+vuokraisännän+tuloveron+kautta+30%+takas.+Lapsilisät+ei+ole+verotuksen+alaisuudessa,+mut+toisen+polven+maahanmuuttaja+on+jo+varmaan+suuremmalla+todennäköisyydellä+jo+työllistyvä.+Mitähän+muita+tukia+on+olemassa?+Noh,+sille+se+ja+sama.+Kuten+tuolla+jo+aikasemmin+sanoin,+jos+se+raha+menee+sinne+heidän+kotimaahan,+niin+sitä+voi+hyvin+aatella+ulkomanapurahaksi.+Toisekseen+se+raha+tosiaan+minkä+valtio+mihinkin+laittaa+ei+ole+nuin+suoraviivaista+kuin+näissä+harhaanjohtavissa+tulkinnoissa+halutaan+antaa.+Tosiaan+niistä+tuista+tulee+valtaosa+veroina+takas+ja+valtaosa+lopuista+menee+suomalaisen+markkinatalouden+rattaisiin+ruokkimaan+sitä.+Tietty+valtio+menettää+rahaa,+mut+varmaan+tosiaan+haetaan+tuollee+maksimoimalla+saadakseen+isoja+vaikuttavia+lukuja.+En+tiedä,+ei+oo+meriittiä+kritisoida+vastaan,+mut+joskus+aikoinaan+oli+lääkäreitä+joitten+mielestä+tupakointi+ei+ollut+vaarallista.+Eli+lähde+kritiikkiä+kannattaa+harrastaa.+Kaikki+mikä+kuulostaa+hyvältä+ja+esitetään+vakuuttavasti,+ei+ole+välttämättä+totta

    Laskelma+on+erittäin+helppo.+Katso+kunkin+maahantulijaryhmän+työllisyysaste;+vihjer+se+on+20+%+ja+kantaväestöllä+noin+70+%.+"+toisen+polven+maahanmuuttaja+on+jo+varmaan+suuremmalla+todennäköisyydellä+jo+työllistyvä."No+ei,++Aiemmin+maahanmuuttajien+kohjdalla+on+näin+käynyt,+mutta+ei+enää,+ei+1960-luvun+puolivälin+jälkeen.+Tilanteen+voi+odottaa+pysyvän+parhaassa+tapauksessa+vain+ennallaan.+Syykin+on+selvä:+maahanmuuttajien+koulutustaso+on+romahtanut.++Se+vaikuittaa+myös+jälkeläisiin.USA:ssa+somalilapset+saavat+vääriä+autismidiagnooseja.+Syytä+en+voi+sensuurin+vuoksi+kertoa.

    Äänestä

"Jos kaikkien kielimuurien ja ongelmien kautta se nuori mies on esim viidessä vuodessa kouluttautunut ammattiin, niin on se nuori mies halvempi sijoitus suomen valtiolle kuin me kantasuomalaiset. "
Jos tätillä olis munat niin täti olis setä.

Äänestä

Nimimerkki seppo.ilmarinen on avautunut aloituksessaan suurella sydämellä. Niin suurella, että sen alle hautautuu käytännön elämän karvaat kokemukset niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mutta kuvitellaanpa, että aloittajan ihannoima kaikki ovet auki -turvapaikkapolitiikka olisi käytännössä nyt ja tulevaisuudessa. Siitä ei liene epäselvyyttä, että tulijoita riittäisi loputtomiin. Missä vaiheessa seppo.ilmarinen katsoisi, että nyt heitä on tullut riittävästi?

PS.
Joku on rekisteröinyt käyttämäni nimimerkin Hoplaax ilmeisesti turpani tukkiakseen, mutta onneksi x-kirjaimia riittää...

Äänestä
  • Aloittaja

    Kyl niitä on tullut tarpeeksi, liikaakin, mut ne on nyt täällä ja sille asialle viranomaiset tekee mitä sitten tekevätkin.
    Mua ottaa kaaliin se että levitetään valheellisia tietoja, tukeudutaan niihin, lietsotaan vihaa ja muutenkin käyttäydytään ääliösti.
    On meillä kotimaassakin ongelmia, työttömiä ja heikko osaisia, mut voisi nää asiat vähän suhteuttaa. Sikäläinen hyväosainen voi lähettää itsensä tai lapsensa turvaan/hankkimaan tuloja, kun taas meillä hyvä osasten suurin ongelma on ku lapset pitää ravintolassa liika ääntä.

    SEPPO ILMARINEN ON UUSI MAAILMAN MATTI........palkattu trolli ryhmä.LOL

    Äänestä

  • seppo.ilmarinen kirjoitti:

    Kyl niitä on tullut tarpeeksi, liikaakin, mut ne on nyt täällä ja sille asialle viranomaiset tekee mitä sitten tekevätkin.
    Mua ottaa kaaliin se että levitetään valheellisia tietoja, tukeudutaan niihin, lietsotaan vihaa ja muutenkin käyttäydytään ääliösti.
    On meillä kotimaassakin ongelmia, työttömiä ja heikko osaisia, mut voisi nää asiat vähän suhteuttaa. Sikäläinen hyväosainen voi lähettää itsensä tai lapsensa turvaan/hankkimaan tuloja, kun taas meillä hyvä osasten suurin ongelma on ku lapset pitää ravintolassa liika ääntä.

    Seppo, get A life.

    Äänestä

No mitä ovat suvakit? Mielestäni naiiveja ja hyväuskoisia. Eivät erityisen älykkäitä, vaikka suvaitsevaistossa on kultturelleja humanisteja. Eivät ainakaan tuo sitä älykkyyttään esille näissä pakolaisasioissa. Toimivat täysin järkeä vastaan.

Otan esimerkin: On huikeasti halvempaa auttaa lähialueille jolloin oikeat avuntarvitsijat valikoituisivat avun piiriin eikä apu menisi jollekin jihadistille. Tämä on yksi asia jossa älyniekat eivät käytä älyään vaan pelaavat tunteella yrittäen korostaa "hyvyyttään" jollain lailla. Todellisuudessa heidän sydän on täynnä vihan sappea.

Äänestä

työllisten+osuus+seuraavien+Suomessa+olevien+kansallisuuksien+osaltairakilaisten++13.1+%somalialaisten+13.2+%afganistanilaisten++19.1+%Näiden+työllistyminen+on+ollut+todella+huonoa+jatkuvasti.Faktatietoa+löytyy+mm+TEM,+tilastokeskus+ym+sivuilta+jos+vain+viitsii+tietoa+hankkia.

Äänestä

Naapurimaasta löytyy esimerkki miten tulee käymään kun tarpeeksi suvaitaan.
Jos jollekin porukalle annetaan erivapauksia niin homma lähtee käsistä.
Oletteko nähneet mustalaista tekemässä työtä? En minäkään.Sama pätee
näihin, jos kaiken saa valmiina miksi vaivautua muuta kuin nussimaan.

Äänestä

Kiitokset aloittajalle. Sanoo 400.000 suomalaisen mukana Ruotsiin muuttanut pakolainen. Niinpä, kokemusta on, eli mistä muusta eurooppalaisesta maasta olisi kymmenesosa väestöstä ollut pakotettu muuttamaan pois. Tämäpä vain tuntuu kovin helposti nykyisin "unohtuvan"!

Äänestä
  • 400.000 pakolaista?? Määrä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Esittämäsi määrä on "hatusta vedetty"

    Sodanaikaan Suomesta oli vuoden 1944 syksyyn mennessä tullut Ruotsiin noin 50 000 sotalasta sekä haavoittuneita. sotalapsista palasi Suomeen n 15.000

    Sodan loppuvaiheessa, Lapin sodan aikana, Pohjois-Suomesta evakuoitiin Ruotsin puolelle noin 50 000 henkilöä pois sodan jaloista. Osa sotalapsista ja muistakin evakuoiduista jäi sodan jälkeen Ruotsiin suurin osa palasi takaisin suomeen.

    1940–1970-luvuilla maahanmuutto oli pääasiassa työperäistä, siten siirtolaisuutta vauhditti Ruotsissa vallinnut työvoimapula ja aktiivinen työvoiman värväystoiminta, Suomalaisia haluttiin työntekijöiksi Ruotsiin.

    Monet Suomesta Ruotsiin muuttaneista ovat olleet ruotsinkielisiä Suomen rannikkoalueilta: 1950-luvulla ruotsinkielisiä oli jopa puolet muuttaneista, ja sen jälkeen noin 20–25 prosenttia

    Siirtolaiseksi lähteminen oli helppoa koska elämäntapa, väestön sosiaalinen koostumus, instituutiot, kieli, luonnonolot ja muut ominaispiirteet muistuttavat lähtijän kotim
    aata. Ts Suomen ja Ruotsin yhteiskuntien samanlaisuus, kulttuuri, työelämä, hallinnolli
    set instituutiot, lait ym.), historialliset yhteydet, läheinen sijainti, kieli (suomenruotsalaiset).

    Monet Suomesta Ruotsiin muuttaneista ovat olleet ruotsinkielisiä Suomen rannikkoalueilta: 1950-luvulla ruotsinkielisiä oli jopa puolet muuttaneista, ja sen jälkeen noin 20–25 prosenttia.

    Suomalaisia on kyllä lähtenyt siirtolaisiksi muuellekinpäin maailmaa.Suomalaisia on muuttanut eniten siirtolaisina Amerikkaan, Kanadaan, Ruotsiin, Australiaan.

    Yhdysvaltoihin asettuneet suomalaiset houkuttelivat luoksensa yhä enemmän väkeä aikaisemmilta kotiseuduiltaan, saman aikaisesti kun kaivosyhtiöiden ja varustamoiden agentit suostuttelivat ennen kaikkea nuoria miehiä ja naisia muuttamaan uuteen maahan. Suomalaiset päätyivät raskaisiin joskus erittäinkin terveydyn ja hengen vaarallisiin kaivostöihin, myös raskaat metsä ja maataloustyöt olivat tavallisia. Naiset olivat usein piikoina.

    ”Amerikkaan saawuttuaan on täten matkalle houkutellut siirtolaiset wiety johonkin
    synkkään metsään puita hakkaamaan, jonnekin erämaan kaiwantoon, kymmeniä jopa satoja peninkulmia erilleen tawallisista ihmisasunnoista, rautatietöihin t.m.s. Siellä owat he saaneet
    ruokansa edestä raataa raskaissa töissä.” http://www.migrationinstitute.fi/files/pdf/suomalaiset_amerikassa/siirtolaisten_elama_amerikassa.pdf

    Raatavatko turvapaikanhakijat??

    Suomalaiset eivät lähteneet elämään toisten kustannuksella, vaan omalla työllään joka oli raskasta monin tavoin, ei ollut leipä ja asunto helposti saatavilla, suomalaiset eivät menneet valmiseen pöytään josssa tarjoiltiin ilmaiseksi täys ylläpito, ruuat, vaatteet, asunto, terveydenhuolto, opiskeleminen, tulkkaus ja monet muut asiat jotka turvapaikanhakjat saavat automaattisesti muiden kustantamana.

    Suurin osa Australiaan muuttaneista ovat viime vuosikymmeninä olleen teollisuuden ja rakennusalan työläisiä ja palveluelinkeinojen toimihenkilöitä , rakennustöihin, metalliteollisuuteen sekä maanviljelyyn sijoittuminen on ollut tavallisinta. Suomalaiset ovat olleet arvostettuja ja haluttuja siirtolaisia Australiassa.

    Suomalaisia siirtolaisia saapui 1870-luvulla Kanadaan työskentelemään kanava- ja rautatietyömaille, myöhemmin myös kaivoksille ja tukkisavotoille. 1890-luvulle tultaessa suomalaisia siirtokuntia oli perustettu niin Brittiläiseen Kolumbiaan, preeriamaakuntiin kuin Ontarioonkin, ja niissä uudisasukkaat raivasivat maatiloja, kalastivat, pyytivät ja metsästivät riistaa. Koska suomalaiset tulivat maasta, jossa maasto ja ilmasto ovat hyvin samantyyppiset kuin Kanadassa, heillä oli hyvät valmiudet kesyttää Kanadan erämaata. Suomalaiset naiset taas olivat erittäin kysyttyjä piioiksi, asuntoloiden pitäjiksi sekä tukkisavottakokeiksi.

    Suomalaisten siirtolaisuutta ei voi mitenkään verrata laittomaan siirtolaisuuteen mitä turvapaikanhakijat pääosin ovat!!!

    Suomeen tulleilla turvapaikanhakijoilla ei ole mitään edellämainituista, jotka edesauttaisivat yhteiskuntaan sopeutumista, Täysin erilaisesta kulttuurista tulevan, täysin erilaiset eettiset arvot ja asenteet omaavan henkilön kotiutuminen ei ole helppoa. Vallitsevaan kulttuuriin sopeutuminen voi olla hyvin vaikeaa jopa mahdotonta koska kukapa haluaisi luopua oppimistaan tavoista ja arvoistaan.

    Kysymys suvaitsevaisille, haluaisitteko vaihtaa länsimaisen identiteettinne islamilaiseen, unohtaa arvo ym käsityksenne, kuinka hyvin sopeutuisitte ja haluaisitte alkaa noudattamaan islamin lakeja ja sääntöjä. varmasti todella huonosti, sama toimii toisinpäin.

    Äänestä

  • Minäkin olin Ruotsissa. Tehtaalla sain kuulla olevani onneksi ruotsalaisen näköinen erotuksena muista mongolisuomalaisista.

    PAKOLAINEN en missään nimessä ollut, vaan kävin lievittämässä opiskelujen välissä Ruotsin työvoimapulaa. Minut laskettiin täysin paikalliseksi, koska osa sukuani asui tehtaan naapurikunnissa. Käytännössä kaikki tunsivat suulaan ja ylisosaiaalisen isoäitini. Minäkö muka pakolainen? Olinv ruotsalaisten mielestä ruotsalaisempi kuin Ruotsin kuningas!

    Sosiaalin asiakas en ollut kertaakaan, vaikka sieltä kyllä tarjottiin rahaa maahan asettumista varten.

    Ruotsi on tehnyt valtavan virheen pakolaispolittikassa, koska se on kuvitellut kaukaa tulevien sopeutuvan Ruotsiin yhtä hyvin kuin suomalaisten, pois lukien Slussenin sissit.

    Ainakin minä olin omilla juurillani Ruotsissa. Söin viikonloppuisin isoäidin tekemiä lihapullia, kävin sedän kanssa kalassa. Pakolaisuus oli viimeinen asia mikä olisi tullut mieleen.

    Äänestä

Rasistit saunan taakse!

1Äänestä
  • Aivan, tämän valkoisen kansanmurhan on loputtava.

    Äänestä

  • "Valkoisten pako (engl. white flight), Suomessa myös kantaväestön pako on länsimainen ilmiö, jossa kantaväestö muuttaa pois asuinalueilta, joissa maahanmuuttajien määrä on ylittänyt tietyn kipukynnyksen eli ns. keikahduspisteen."

    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoisten_pako

    Äänestä

  • en..halua kirjoitti:

    "Valkoisten pako (engl. white flight), Suomessa myös kantaväestön pako on länsimainen ilmiö, jossa kantaväestö muuttaa pois asuinalueilta, joissa maahanmuuttajien määrä on ylittänyt tietyn kipukynnyksen eli ns. keikahduspisteen."

    Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoisten_pako

    Kipupiste jo 3–4 prosentissa – uusi tutkimus valkoisesta paosta hätkähdyttää

    "Kantaväestön muutto vanhoilta asuinalueiltaan maahanmuuton seurauksena voi alkaa paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin tähän asti on kuviteltu, kertoo tuore ruotsalaistutkimus."

    Lähde: http://www.lansivayla.fi/artikkeli/290692-kipupiste-jo-3-4-prosentissa-uusi-tutkimus-valkoisesta-paosta-hatkahdyttaa

    Äänestä

  • lisäys kirjoitti:

    Millainen on tahti siinä vaiheessa kun mamuja on vaikka kymmenen prosenttia? Se tarkoittaa dominoefektiä. Näin ne getot syntyvät.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Millainen on tahti siinä vaiheessa kun mamuja on vaikka kymmenen prosenttia? Se tarkoittaa dominoefektiä. Näin ne getot syntyvät.

    Hae youtube videota "Swedish reality today 55 no go zones for police and locals" niin näet mitä se tarkoittaa ruotsin osalta.

    Äänestä

ohessa+nettiäänestyksen+tuloksia:-+Yle,kuntavaalit+2017+,+Arvokone+++:+++75+%+haluaa+vähemmän+pakolaisia+suomeen-+Sisäministeriön+julkaisu+21.3.2017:+78+%:a+suomalaisista+karkottaisi+laittomasti+maassa+oleskelevat+ihmiset-+Turkulainen+lehdessä+kysely:+voiko+Suomi+sulkea+rajat+maahanmuutoltaTulosKyllä+94%+(5905+ääntä)Ei+6%+(386+ääntä)-+Helsingin+uutiset:+Pitäisikö+rautatieasemalla+oleva+teltta+leiri+purkaa+:+90+%+äänesti+kyllä

Äänestä

Aloituksen laatijan kaltaisia idiootteja on paljon täällä maassamme ja vaalit osoitti miten hölmöläisiä tämä Suomen kansa on. Jos kansa vasdustaisi hallitsematonta maahanmuuttoa niin tuo vaalituloskin olisi ihan erilainen mitä siellä nyt on.
Sama tilanne jatkuu ja tulevissa eduskuntavaaleissa nämä vihervasurit ja RKP:läiset nousevat hallituspuolueiksi. Suomi täyttyy näistä moniosaajista ja veronmaksajien selkä taittuu verojen lisääntyessä myös valtionvelka nousee ja työttömyys lisääntyy entisestään.

Äänestä

Aloittaja on täysin hakoteillä ja propagandan uhri. hän puhuu jostain perheenpäästä? hän ei ymmärrä tai tai hänelle on syötetty puppua. Esitän mietintähaasteen aloittajalle. Jos olisit irakilainen vanki? jos olisit irakilainen mielenterveyspotilas suljetulla osastolla? mitä tekisit? Itse karkaisin vankilasta ja mielisairaalasta ja lähtisin veneellä eurooppaan ja keksisin peitetarinan. tai jos olisin tehnyt jotain sellaista jossa maa polttaa jalkojen alla esim miestapon, niin lähtisin eurooppaan ja pian ennen kiinnijäämistä. Entä ns vaarallisella alueella olevat lapset ja heikompiosaiset? Aloittajaa ei kiinnosta ja hän ei tunne empatiaa eikä sympatiaa näitä kohtaan piiruakaan. Sanoisin että aloittaja on kylmä tunteeton ihminen sillä hän käyttää kaikki sodan uhreja varatut rahat aikuisiin miehiin koska hänellä on unelma..unelma suomessa , ei lähi idässä, häntä ei kiinnosta lähi idän ongelman ratkaisu. hän on hävettävä ihminen.

Äänestä

Mene ulos ja ammu itsesi ituhippi.

Äänestä

Veikkaan että Seppo Ilmarinen on provo tai sitten muuten vaan kiero savolainen. Savolaisista ei muuten pidetä pääkaupunkiseuvulla.

Äänestä

En usko että olisi mikään savolainen sillä paremmin tuo on niitä vihervasureita joita on siellä pääkaupunnissanne. Hyvää jatkoa teille vasurihörhhöt sinne parasiittiinne.

Pitäkää vain huolta niistä mutakuonnoistanne sinne piäkauntiin ne kuuluukin!

Äänestä

Suvakkitrollit ovat autistisia nihilistejä

Äänestä

"-+Helsingin+uutiset:+Pitäisikö+rautatieasemalla+oleva+teltta+leiri+purkaa+:+90+%+äänesti+kyllä"Ihme+väkeä+nuo+Helsinkiläiset+on+kun+ensin+äänestetään+vihervasureita+hullunlailla+ja+sitten+ollaankin+ihan+toistamieltä+musujen+oleskelusta?+Vihervasurit+on+mamutusta+puoltava+ja+kansalaisiamme+sortava+paskapuolue+mutta+eipä+se+paljon++Hesalaisiin+vaikuta?On+vain+hetki+kun+Hesassa+paskaa+lentää+ja+persesuolenpätkiä+on+ympäriinsä+siinä+silloin+vihervasurikin+saa+sitä+monikulttuurista+paskanhajua+haistella+sitten.

Äänestä

Ovatko kaikki nämä asiat sitten valetta?

Irakilainen MTV3:lle: "Suomeen tullaan sossurahojen perässä"
https://www.youtube.com/watch?v=ZoO9_ZGjuss

MOT-ohjelmalle tehty laskelma
http://yle.fi/aihe/sites/aihe/files/migrated/mot_ohjelmat/u3219/Maahanmuuttajan_aiheuttamat_kustannukset.doc

Turku yritti salata tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/254922/Turku yritti salata tutkimuksen maahanmuuton kustannuksista

Maahanmuutto maksaa suomalaisille yli miljardin vuodessa
https://www.suomenuutiset.fi/maahanmuutto-maksaa-suomalaisille-yli-miljardin-vuodessa/

Äänestä
  • Suvaitsevaisten mielestä kaikki kommenttisi linkeissä esitetyt faktat ovat valetta.

    On helppo olla suvaitsevainen niin kauan kuin maahantunkeutuminen ei välittömästi kosketa itseä. Mutta se, että se koskettaa heidän lapsiaan, lapsenlapsiaan ja kaikkia tulevia sukupolvia, ei näytä tavoittavan heidän tajuntaansa. Lieneekö kysymys silmittömästä itsekkyydestä vai silkasta tyhmyydestä, en tiedä. Niin tai näin, järjellä ei heidän touhuissaan ole osaa eikä arpaa.

    Äänestä

  • "On helppo olla suvaitsevainen niin kauan kuin maahantunkeutuminen ei välittömästi kosketa itseä. "

    Tuo sattuu oikein poliitikkoihimme he itse eivät ole tekemisissä pakolaisten tai maahan tulleitten rikollisien kansa sillä he elävät omissa kuplissaan erillään kaikesta siitä minkä kanssa muut ihmiset joutuu pakolla elämään.

    Äänestä

Ilmastonmuutos on pieni uhka tuleville sukupolville sillä tämä kansojenvaellus on moninkertaisesti suurempi uhka koko maailmassa. On otettava huomioon ylikansoittuminen ja siihen liittyvä nälänhätä kun maa ei enää tuota kaikille ravintoa.

Äänestä
  • Ilmastonmuutos johtuu liian suuresta ihmismäärästä ja heidän tekemisistään. Miten Vihreät sovittavat väestöräjähdyksen tuonnin Eurooppaan yhteen ilmastopolitiikkansa kanssa?

    Miksi he luulevat, että mamut lakkaavat lisääntymästä tultuaan Eurooppaan, kun lapsilisät ja kaikki muutkin tuet nimenomaan kannustavat hankkimaan mahdollisimman monta vaimoa, jotka tuottavat mahdollisimman monta lasta? Sehän on mamujen elintason A&O Euroopassa. Suomessa ollaan huippuja tässäkin asiassa. HYVÄ SUOMI!

    Äänestä

Tuohon vain sen verran, että ne korkeasti koulutetut on heikommin työllistettyjä Suomessa kuin esm rakennusmiehet joten eipä näille pakolaisille luulisi juuri niitä korkea koulutetujen paikkoja olevan. Ja jos joku nyt Suomalainenkin nainen niitten kanssa lähtee niin eipä hyvä siinä irtoa naisellekkaan, eri kulttuuri heillä on naiseen nähden. Joten joutaa mennä jokin Suomi ämmä niitten kaa jos niin tyhmä on.! Ei nämä Suomen tasaarvo naiset niin haluttuja ole Ne on jo parin avioliittovuoden päästä hakemassa eroo mistä vaan miehestä. Mutta meille Suomalaisille miehille vois olla joku pakolais nainen ihan varteen otettava vahtoehto, näitten kotimaisten tasa arvojen kanssa.

Äänestä
  • Yleensä mihinkään työhön ei pääse ilman koulutusta eikä rakennuksille ole asiaa ilman koulutusta niin selittäkää mihin työhön nämä kouluttamattomat ja kieltä osaamattomat musulit kelpaavat? Merirosvous saattaisi olla ainut mihin näillä musuilla on jotain ammattia ja sitten terrorismi.

    Äänestä

" Mutta meille Suomalaisille miehille vois olla joku pakolais nainen ihan varteen otettava vahtoehto, näitten kotimaisten tasa arvojen kanssa."

Missä on ne pakolaisnaiset kun maahamme on tunkeutunut vain miehiä?
Empä usko että ne harvat pakolaisnaiset ovat edes kiinnostuneita suomalaisista miehistä ja kun muslimien uskonta rajoittaa tuon tapahtuman toteutumasta.

Pakolaisnaiset on useimmiten sidottu mieheensä jolla saattaa olla useitakin vaimoja mikä on tavallista näillä muslimeilla.

Äänestä

Tämän Seppo Ilmarisen aloituksesta näkee että elämänkokemus on vähäistä. Hän luulee että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia. Hän uskoo että kun antaa toiselle mahdollisuuden niin siitä tulee "samanlainen kuin minä".
Voin ilmoittaa että ei kansoilla on eri luonteet ja edes aivopesulla ei luonteita muuteta. Kaikki vähänkin valveutuneet ovat lukeneet virallisia tilastoja siitä minkälainen luonne muslimeilla on työn ja rikollisuuden suhteen. Myös päin naamaa oman iän valehtelu pääministerille ei tuota ongelmia. Yksi suurimpia ongelmia on näiden harrastama islam. Koraanista kuka tahansa voi lukea millainen on islam. Siinä ei jää selittelyjä. Vain muslimit selittelee sitä rauhan uskonnoksi.
Tahdon ihan kaikki muslimit pois suomesta, myös Sepon kaltaiset naivistit pois suomesta. Suomessa islam kultti pitää kieltää. Tämä kaikki vain sen takia että me eurooppalaisina saamme jatkaa eurooppalaista elämää.

Äänestä

Aloittaja itse hölmö, se on selvä,
että KAIKKI UlKOMAALAISET KÄYTTÄVÄT SUOMI HYVÄKSI !!!
Kaikki tulee tänne VAIN SAADA, VAATIA ja LOISIMAAM.
Pitäisi kokonaan lopettaa maksaa heille meidän rahaa!!!

Äänestä

Aloittaja heti vaihtaa oma mielipiteensa jos hänen naapuriksi tulee jopa yksi perhe nykyisestä pakolaisesta. Hän heti ymmärrä, onko sellaisia barbaaria sopivia Suomeen!!!

Äänestä

Aloittaja on älykääpiö jonka ÄO on 23.

Äänestä

Meidän kaupingissa ilmestui yksi homomusliimi perhe, heillä pieni poikkalapsi. Ja musliimi miehet ostavat paljon kaljaa ja viinaa !!! Mitä aloittelija voi kommentoidä tähän??? Nyt Suomeen tulee kokomailman roskaväki !!!

Äänestä

Kaikki tulijat takasin merelle hukkumaan ettei tule tauteja ja basilleja lisää suomeen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

seppo.ilmarinen kirjoitti:

Joo, otsikko on vähän huomionhakuinen, mut onhan se nuin.

1. Ne on muka kalliita
- Mie olen päässyt töihin 25 vuotiaana. Minusta valtio on maksanut 16v lapsilisiä, lähes 15v ilmaisia koulutuksia ja terveydenhuoltoakin olen käyttänyt.
- Pakolaiselle ei makseta lapsilisiä, ne on kuluttaneet jonku muun maan peruskoulun ja terveydenhuolta kunnes ovat saapuneet tänne. Jos kaikkien kielimuurien ja ongelmien kautta se nuori mies on esim viidessä vuodessa kouluttautunut ammattiin, niin on se nuori mies halvempi sijoitus suomen valtiolle kuin me kantasuomalaiset.

2. Ne on täällä sosiaalipummeina.
- Jos oikein mietitte, niin ei tuossa väitteessä oo mitään järkeä. Luulettako te oikeesti että perheen päät lähettävät poikansa tuhansien kilometrien matkalle vain elämään täällä teidän kustannuksella. Ei siellä katella kelan sivuilta, et miten saisi eniten rahaa tai puntaroida että missä maassa pääsee helpoimmalla työelämässä.
- Eikä niille makseta sen enempää kuin täkäläisille, ne käyttää ne ehkä eri tavalla kuin täkäläiset. Sen verran ne vissiin saa, et saavat kalustaa asuntonsa Suomen laskuun. Mut väitän että tätä samaa saa myös kantasuomalaisille, niille joilla ei ole perhettä joka antaisi haarukoita, kalusteita ja muita vastaavia uuteen kotiin.
- Jos joku pakolaiselta näyttävä ajaa uudella autolla, niin se hyvin suurella todennäköisyydellä vain on saman sävyinen kuin noi pakolaiset. Maassamme elää valtavasti värillisiä ihmisiä jotka on täällä töitä jo vuosia tehneet.

3. Sieltä tulee pelkästää poikia
- No miettikääpä sitä tilannetta siellä paikan päällä. Perheen pää(t) miettii että meillä olisi mahdollisuus lähettää yks lapsista turvaan tältä sekamelskalta. Kuka olisi siihen paras?
- Vanhin poika on jo ehkä teurastettu, liittynyt sotilaaksi jollekkin puolelle tai pakosalla lähimmällä kukkulalla, pakkovärvääjiä/teurastajia/mitä lie ongelmia sieltä pakenevat. Seuraavana vaihtoehtona on 19v ruskea silmäinen, kauniilla vartalolla ja hyvällä rusketuksella varustettu tyär ja sitten se 16v pikkuveli. Joo, me varmaan täällä haluttais se tyttö tänne, mut luulettako että se pääsisi tänne saakka? Matkan varrella on varmaan tusinoittain ääliöitä jotka ei osaa kunnioittaa naisen itsemääräämisoikeutta. Sitä poikaa ei jokainen matkalla kohattu henkilö halua raiskata ja jos haluu, niin se poika pystyy pistään merkittävästi vastaan. Vaikka kuinka romantisoitte asiaa, että sieltä pitäis naiset ja lapsest pelastaa ekana, niin ymmärrätte kyllä tuon tilanteen, Siellä he joutuvat nuita asioita puntaroimaan ja he tekevät parhaan mahdollisen ratkaisun ja se on se 16v poika.

4. Ne tuo mukanaan rikollisuutta
- Tämä on kyl paska homma, mutta niin vaan tarjouksia pyytäessä, lähes jokainen putkimies, muurari ja sähkömies tarjosi verotonta työ osuutta. Ja olettaisin ettei suomessa kovin kauaa voi pyörittää pitseriaa pimeillä pitsan pyörittäjillä. Pitäähän niillä olla se joku ... no ei tulityökortti, mut joku puhtaannäppienpassi.
- Naistenitsemääräämisoikeuden rikokset. Ihan kamala juttu, mut tätä ongelmaa varmasti niin poliisit, tulkit ja muut vastaanottoon osallistuvat henkilöt yrittää estää. Samoin kuin kaikkea muutakin rikoksia mitä ne tekee. Varmasti tämä ongelma pienenee kun he saavat jalansijan maahamme. Mitä nopeemmin he löytävät hellun, sitä nopeemmin he oppivat, suomen, saavat koulutukset käytyä ja ovat työelään hakeutumassa.

5. Uskonto ja radikalisoituminen
- Tuo on kyl ihan saasta juttu tuo, että tuovat tänne oman taikauskonsa, ku ei olla entisestäkään päästy eroon. Mut ei se auta kuin kestää se ja maallistaa nämäkin uskovaiset.
- Maallistuttuaan ne ei enää ajaisi niillä rekoilla vääriin paikkoihin. Tähänkin ongelmaan auttaa se paikallinen hellu ja se että niitä kohdeltaisiin asiallisesti.

6. Ne vie työpaikat ja naiset
- Tuskinpa ne tulee ihan lähiaikoina viemään monenkaan korkeasti koulutetun työpaikkaa, mutta joo varmaan siellä vähemmän koulutettujen alueella kilpailu varmaan kiristyy jonkusen vuoden päästä kun nää saa ammatit hankittua. Mut nämä varmaan ottavat vastuulleen niitä hommia joita kantasuomalaiset välttelee ja eikös suuret ikäpolvet oo menossa eläkkeelle, niin hyvä vaan että saadaan nuoria tilalle.
- Naiset. Joo, joku ne aina vie ja poikia syntyy 104 siinä kun tyttöjä syntyy 100. Tosin maaseutu ja kaupunki asetelmat on vissiin niin et maalla on poikamiehiä valtavasti ja kaupungeissa sinkkunaisia. Mut ei se auta kuin yrittää pärjätä kilpailussa niitten kaa tai hakea itselle se ulkomaalainen kumppani. Ja aika kohtuu pieni osa meistä kantasuomalaisista joutuu kilpaileen naisista nuitten kaa. Esim meidän nelikymppisten ei ees kuulu kilpailla nuorien miehien kaa 18 kesäisistä likoista.

Mitähän muuta, tuossa kai nuita yleisempiin kitinöihin jonkunalinen kommentti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu