Bussilippu Rautatieasemalta Messukeskukseen?
Todella vaikea sitä on netistä löytää, valitettavasti.
Mitä maksaa Tampereella
12
197
Vastaukset
Kolme (3) euroa käteisellä ja arvolipulla vähän alle kaksi euroa, en muista tarkkaa arvoa.
Bussi jolla voit lähteä pienen mutkan kautta (,jonka bussi tulee tekemään Keskustorilla ennen kääntymistään takaisin Koskipuiston kohdalla, jonka ensin ohittaa, ellei reitit ole vaihtuneet ja poikkeuksena voi olla ehkä myös 14Y-bussi) bussi no: 14 , menipä se sitten PEREelle tai Pirkkalan läpi Nokialle, kuitenkin sillä pääsee Messukeskukselle jos hyppäät jossain Rautatieaseman lähellä olevan Stockmannin puolella olevalta lähipysäkiltä.
Lippu on voimassa tunnin ajan vaihto-oikeuksineen.
Voit myös vaihtoehtoisesti kävellä rautatieasemalta suoraan muutaman poikkikadun ylityksen verran (suunnilleen yhden bussipysäkin välin verran , tosin huomioitava että joillain busseilla on lähekkäiset eri pysäkit, joista eivät pysähdy toisille busseille varatuilla pysäkeillä, näin ruuhkan välttämiseksi) Hämeenkatua pitkin Keskustoria kohti, mutta
kuitenkin kääntyen vasemmalle Koskipuistossa ylittäen tien juuri ennen Tammerkosken siltaa sille puolelle, jolla näet Hotelli Ilveksen sekä sen vieressä komeilevan Koskikeskuksen (ostoskeskus).
Tuossa Hotelli Ilveksen läheisellä pysäkillä puolestaan sinulla on yksi bussivaihtoehto lisää riippuen kellonajasta tai siitä onko arki vai pyhä.
Arkisin siitä kohtaa kulkee ainakin kerran tunnissa bussi 34 Pirkkalaan (poiketen Pirkkalaan suorempaan menevän bussi 1:sen reiteistä).
Tämä menee messukeskukselle samaa reittiä kuin bussi 14:kin, joka kulkee muistaakseni 2 kertaa tunnissa.
Sama taksa Tampereen sisällä sekä liikkuen muutaman lähikunnan puolellakin hieman niin kutsutulla AB-vyöhykkeellä. Eli 3 euroa käteisellä ja arvokortilla vähän alle 2 euroa, oisko se jotain 1,86 tai 1,85 e arvolla maksettuna.. korjatkoon joku toinen.
Ja tunnin vaihto-oikeus.
Täältä voit hieman tarkistella aikatauluja:
http://reittiopas.tampere.fi/#mapcenter(kkj3*3326933*6823534)
Jos paljon kantamuksia etkä sen vuoksi jaksa kävellä pitkälle Rautatieasemalta, niin siitä Stockmannia lähellä olevalta pysäkiltä bussi 14:n aikatauluja näet tästä:
http://aikataulut.tampere.fi/?&stop=514&direction=1&showLines=14Po&stop=505
Ja bussi 34 lähtee Keskustorilta ja kääntyy sieltä seuraavaksi pysäkikseen Koskipuistoon, jolle neuvoin viimeiseksi suuntaamaan Hotelli Ilveksen viereen, jonne muutaman minuutin kävelymatka ja ilman kantamuksia ei tuota juuri tuskaa.
Ja aika tuossa mitä bussilla siihen pysäkille lähtöpysäkiltään on, on jotain 1-3 min,riippuen liikenteestä ja liikennevaloista.
Rautatieasemalta voi myös oikaista halutessaan Koskipuistoon kulkemalla ensimmäisistä liikennevaloista rautatieasemalta yli ja kääntymällä vasemmalle jo siinä vaiheessa ja sitten valitsemalla seuraavan pikkukadun jota kulkea suoraan eteenpäin päätyen muutaman kadunylityksen jälkeen lähemmäksi Koskikeskusta.
Siellä tulee vastaan joitakin mielenkiintoisia pikkuliikkeitä ja kenties ruokapaikkoja yhden K-marketinkin ohella, vaikken muista ihan tarkkaan josko siinä ois ollut parikin lähekkäistä pikkukatua, joista valita ja päätyä kummastakin aika lähelle kohdetta.
Toivottavasti tämä pikku opas tarjosi riittoisasti tietoa, vaikka sitten pienellä sekavuudellaankin.
En ole tamperelainen vaan asustan läheisessä pikkukunnassa.
Ehkä joku tamperelainenkin ois voinut antaa hyvät ohjeet
ja Tampereella kannattaa avata suunsa, sillä ko. paikkakunnalla on melko avointa ja ystävällistä ja auttavaista väkeä..
Hymy ja iloinen asenne joskus riittää ja rohkeus. :)
Onnea matkaan !- hööpölööpölää
Yrittäisit ensi kerralla vähän tiivistää tekstiäsi ja sanoa asiat vähän yksinkertaisemmin. Eihän tuollaista liturgiaa jaksa lukea vanhaerkkikään.
hööpölööpölää kirjoitti:
Yrittäisit ensi kerralla vähän tiivistää tekstiäsi ja sanoa asiat vähän yksinkertaisemmin. Eihän tuollaista liturgiaa jaksa lukea vanhaerkkikään.
Jaksoithan sinäkin???
Jos neuvotaan, niin neuvotaan kanssa tiedolla, josta valita sopiva ratkaisu.
Toinenhan on ulkopaikkakuntalainen.
Ei se vaan riitä, että sanotaan pelkkä bussitaksa tai että bussinumero.
Pitäähän sitä tietää mistä ja mihin suuntaan. Ja vaihtoehtoja jos ei heti halua astua bussiin vaan tehdä shoppailua siinä sivussa, jos ei vaikka ois tyytyväinen messukeskuksen mahdollisiin ryöstöhintoihin eväittensä suhteen tai muuten vain kun kerran Tampereelle asti pistäytyy jostain syystä.
Luulis teidän paikallisten edes kannattavan hyvää palvelua ja turismin tuomia lisäeuroja jollei muuten niin maksettujen verojen muodossa teitä palvelemaan edes murto-osan verran.
Ja sitten jos on kiire, niin tietää mitkä kaksi on lähintä pysäkkiä ja että toiselta pysäkiltä on enempi mahdollisuuksia osua sopivaan bussiin.
Kyllä itse olisin monipuolisesta ja kuvailevasta ohjeistuksesta kiitollinen.
Palvelin kuten itseäni olisin halunnut palveltavan.
JOS mä olisin täys ummikko jonkin paikkakunnan suhteen, niin mä kokisin nuo muut tänne tupsahtaneet kommentit ja ohjeet aika lailla vajavaisina ja joutuisin tuolloin tekemään paljon kyselyitä paikallisilta sitten paikan päältä, eikä heistä kaikki aina osaa neuvoa kuitenkaan.
Ei kaikilla nykyäänkään ole älypuhelimia, eikä halua edes sellaista omistaa.
Itse olen heistä yksi esimerkki.
Ja turisti-infokin siirtyi valitettavasti rautatieasemalta sitten pois näitä turisteja neuvomasta jos nyt oikein muistan.
Eräskin saksalaispariskunta kerran Koskipuiston pysäkillä kyseli joltain Hennes&Mauritz -liikkeen perään englanniksi ehkä lyhennettäkin käyttäen vaan ei siinä joku osannut heti neuvoa ja viittasin kädellä mihin päin piti kävellä. Ehkä jotkut eivät ole tottuneet kuulemaan kirjaimia äännettävän yksittäin englanninkielellä tai sitten liikkeen nimeä koko nimillä.. en muista kumpaa tapaa he nyt käyttivätkään.
Joten aika kummallinen asenne täälä palveluintoista sivustakatsojaa kohtaan.
Sentään nopeimpana vastasin ensin.hööpölööpölää kirjoitti:

Sentään nopeimpana vastasin ensin.
- koskipuistooooooooo
Linja 14 ajaa Messukeskukseen niin kävele koskipuistoon ja pomppaat siitä kyytiin, 3 eur kertamaksu.
- villaristi
Eikä tarvi edes kävellä Koskipuistoon, hyppää lähimpään nysseen (tietysti mielellään oikeaan suuntaan), bussin vaihto-oikeus tunnin ajan maksetulla lipulla/kuitilla.
- kooveegee
Täältä löytyy kyllä kaikki mitä Tampereen joukkoliikenteestä tarvitsee tietää. Linjat, lippujen hinnat ja muut.
http://joukkoliikenne.tampere.fi/ - ilmoitusluontoinen.asia
Jos tavoitteena on viikonlopun Supermessut, niin sinne ajetaan ylimääräisiä vuoroja neljä kertaa tunnissa suoraan rautatieasemalta.
Linja 14Y.
Kertalipun hinta on se 3 eur. - Tampereen-Kokoomus
Miksi et mene taksilla?
- uber.alles
Koska taksi saastuttaa enemmän kuin linja-auto.
- kjghghjghghgjyhuiuu
saman se maksaa kun pöljältäkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.3510564- 425602
- 435153
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033901- 483608
- 133543
- 313066
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise822928- 442713
- 562603