Mitenkäs lainlaatija Joentakanen unohtaa itsensä ja äänimääränsä,
joka on sama 56 kuin kahdella muullakin valtuustoon päässeellä.
- Eikös hänen ITSENSÄ pitäisi näyttää jaloa solidaarisuutta vasemmistopuolueeseen (SDP) kuuluvalle TOVERILLE Jouni Ryytille ja luovuttaa paikkansa, kun kerran on keksinyt oman laskentatavan vaalituloksen tulkinnasta?
joka on sama 56 kuin kahdella muullakin valtuustoon päässeellä.
- Eikös hänen ITSENSÄ pitäisi näyttää jaloa solidaarisuutta vasemmistopuolueeseen (SDP) kuuluvalle TOVERILLE Jouni Ryytille ja luovuttaa paikkansa, kun kerran on keksinyt oman laskentatavan vaalituloksen tulkinnasta?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kas siinäpä oiva ratkaisu!
Hienoa tuollainen solidaarisuus.
olla omassa vaaliliitossa eli demareissa.
Demarien äänimäärällä olisi suhteellisella vaalitavalla jouni ryyti saanut valtuustopaikan.
Nykykäytännöllä eli keinotekoisella vertauslukulaskennalla tuo ryytin paikka meni kepuleille eli jaakka lehtolalle.
Vasurit sai ääimäärällään 588 reilusti viisi paikkaa.
Demarit kärsivät väärämielisestä eli isointa ryhmää suosivasta vaalitavasta menettämällä ryytille kuuluvan paikkansa kepulille.
selvästi on vertauslukutapa jakaa valtuustopaikat.
Miksi ihmeessä isointa suositaan ,
kun se on jo muutenkin suurin ?
Kansanvaltahan tästä kärsii ,
kun pieniä kuritetaan.
Demarien jouni ryyti ei päässyt edes varavaltuutetuksi ,
vaikka demarien äänimäärä olisi suhteellisuutta noudattaen riittänyt valtuustopaikkaan.
Sosdemien olisi kannattanu mennä vaikka kok muksen kanssa vaaliliittoon olisivat saanu 2 valtuustopaikkaa ja persut olisi menettäny yhden
3,2%++äänistä+,+tottakai+heille+kuuluisi++3,2%++valtuustopaikoista+eli
3,2%++x++27++=+0,864++=+1+valtuustopaikka,
keskusta+sai++59,5%+äänistä+,+heille+kuuluisi+
59.5%++valtuustopaikoista++eli
59,5%++x++27++=+16,065++=+16+valtuutettua+eikä+17+,+kuten+vertauslukuen+avulla+saadaan.
Vertauslukujen+avulla+keplotellaan+keskustan+kannatusta+ylöspäin+eli
17++:+27++=+63+%+.
Kukaan+rehellinen+haapavetinen+ei+tällaista+äänestystulosta+vääristelevää+vertauslukusysteemiä+voi+pitää+oikeana.+
Vaikka+se+vaalilain+89.+pykälään+on+säädetty.
että keskustan ryhmässä on 16 haapavetisten äänestämää valtuutettua
ja yksi vertauslukujen valitsema valevaltuutettu .
Paras malli vasurikommareijen mielestä oli varmaan neuvostoliitossa jossa enenmistö sai kaikki edustajat
Eikö Esko J-takanen olekaan SOLIDAARINEN likimain aateveljelleen Ryytille????
# Höpisee vain omiaan omatekoisesta, mutta lainvastaisesta prosenttilaskustaan. #
Vasurieskolla näyttäis olevan omat lait, joita hän vääntelee putkiaivoissaan.
että vertauslukujen käyttö valtuustopaikkojen jaossa johtaa isoimman ryhmän suosimiseen eli yli edustukseen.
Tätä eivät äänestäjät hyväksy ,
vaan haluavat suhteellista vaalitapaa, jossa puolueiden paikat määräytyy äänimäärien mukaan eikä keplotellen.
Vasuri-eskoa me turhaan syytämme ,
hän on oikeamielinen ja ilmaissut moneen kertaan eri yhteyksissä toivovansa suhteellista vaalitapaa ,
jolloin valevaltuutettuja ei enää vertausluvuilla määrättäs.
Keskustapuoluekin puhdistus ainakin tästä mädännäisyydestä.
oikein tuntuu tietäessään elevansa vertauslukuvalittu eikä äänestäjien ?
eli 17. kepuvaltuutettu on vain vertauslukusysteemillä saatu ei äänestäjien kannatuksen perusteella.
Kepu-poliitikko Jaakko Lehtola on siten saanut valtuutettupaikkansa demareille äänetyllä kannatuksella.
oli oma vaaliliitto ja vasureilla omansa.
Kuten kepuleillakin.
Nämä vaaliliitot kilpaili äänestäjien suosiosta.
Mutta tuo vertauslukupunkki-perkele
sotkee äänestäjien tahdon antamalla kepulaisille ylimääräisen paikan
ja ryöstää demareille kuuluvan ainokaisen.
Yxi persukin sai 1 plus 4, eikä silti päässyt läpi! On se niin väärin...
Eikö Esko J-takanen olekaan SOLIDAARINEN likimain aateveljelleen Ryytille????
Joentakasen pittäis ehrottomasti antaa paikkansana Ryytin Jounille.
# Jojentakunen höpäjää vain omiaan omatekoisesta, mutta lainvastaisesta prosenttilaskustaan. #
Katoppa vasemman lairan ääniä . kyllä jounille kuuluu paikka eikä eskolle.
asia on selevä ko pläkki. sano peltimies ay
Ryyti sai 71 ääntä.
eli+588+ääntä+riittää+reilusti++viiteen+valtuustopaikkaan.+
Ja+vasuri-esko+sai+vasureiden+äänistä+viidenneksi+eniten+eli+liki+10+%.
Vastaavaan+voittoon+pääsi+kepuleissa+vain+vasta+käännytetty++päivi+ollila+.