Täällä kun on niin paljon teitä viisaita ja ymmärtäväisiä, niin varmasti saan oikean ja hyvän vastauksen kysymyksiini.
Kun jokaisen päivän aloittaa Isä meidän -rukouksella, jossa pyytää myös syntien anteeksisaamista, niin mihin se riittää? Samoin kuin seuroissa se luetaan ja saarnaaja antaa saarnan jälkeen sen korkeimman evankeliumin, niin eikö se riitä, pitääkö niidenkin jälkeen mennä eteen anteeksi pyytämään? Miksi pitää? Yleensähän edessä pyydetään anteeksi vain yleisiä syntejä, siis valvomattomuutta, heikkoa uskoa, kylmyyttä jne. Eikö niitä saa anteeksi rukouksessa ja synninpäästössä?
Jos minulla on joitain sellaisia syntejä omallatunnolla, jotka vaivaavat paljon (helmasynnit) ja joista haluan puhua ja joista haluan ripittäytyä, niin silloin menen rippi-isäni luo. Jos olen jotain ihmistä vastaan tehnyt syntiä, niin menen häneltä häneen kohdistuneita syntejäni anteeksi pyytämään. Teenkö siis väärin, kun en käy edessä anteeksi syntejäni pyytämässä?
Siispä: Olemme jatkuvasti syntisiä. Kun tunnemme sen, ja rukouksilla ja huokauksilla pyydämme Häntä olemaan armollinen meitä kohtaan, niin eikö se riitä? Lisäksi tarvitaan tietenkin nuo edellisessä kappalessa mainitsemani asiat.
Kun jokaisen päivän aloittaa Isä meidän -rukouksella, jossa pyytää myös syntien anteeksisaamista, niin mihin se riittää? Samoin kuin seuroissa se luetaan ja saarnaaja antaa saarnan jälkeen sen korkeimman evankeliumin, niin eikö se riitä, pitääkö niidenkin jälkeen mennä eteen anteeksi pyytämään? Miksi pitää? Yleensähän edessä pyydetään anteeksi vain yleisiä syntejä, siis valvomattomuutta, heikkoa uskoa, kylmyyttä jne. Eikö niitä saa anteeksi rukouksessa ja synninpäästössä?
Jos minulla on joitain sellaisia syntejä omallatunnolla, jotka vaivaavat paljon (helmasynnit) ja joista haluan puhua ja joista haluan ripittäytyä, niin silloin menen rippi-isäni luo. Jos olen jotain ihmistä vastaan tehnyt syntiä, niin menen häneltä häneen kohdistuneita syntejäni anteeksi pyytämään. Teenkö siis väärin, kun en käy edessä anteeksi syntejäni pyytämässä?
Siispä: Olemme jatkuvasti syntisiä. Kun tunnemme sen, ja rukouksilla ja huokauksilla pyydämme Häntä olemaan armollinen meitä kohtaan, niin eikö se riitä? Lisäksi tarvitaan tietenkin nuo edellisessä kappalessa mainitsemani asiat.
Vastaukset 22
Vanhimmat
En vastaa siksi, että tuntisin olevani viisas. Mutta aihe on tärkeä, ja tahdon kertoa oman kokemukseni tässä asiassa.
Itse ajattelen, että ei se "edessäkäynti" sinänsä ketään pelasta, tai ole välttämätön. Toki se on tarpeellinen!
Uudestisyntynyt kristitty, saa uskoa syntinsä anteeksi joka hetki, niin huonona ja viallisena kuin hän itsensä tuntee.
Syntejen anteeksi saaminen veljeltä ja sisarelta on armo Jumalalta, Jumalan seurakunnassa. Tapahtuipa se ripissä tai "edessä".
Vanha saarnaaja Arvid Horn sanoi ja tiivisti näin:
"Sinä et tule autuaaksi rukouksillasi, et sinä tule autuaaksi katumuksellasi, vaan tulet autuaaksi sillä, että Jumala tahtoo sinulle uskon lahjoittaa.
Et tule autuaaksi sillä, että pyydät synnit anteeksi, et tule autuaaksi sillä että tunnustat syntisi.
Mutta autuus on siinä, se on jos Jumala tahtoo sen armon sinulle antaa, että sinä saat syntisenä, uskoa syntisi anteeksi."
Kiitos kaidantienkulkija ajatuksistasi tässä asiassa. Horn sanoo selvästi, että mitään ei tule minusta, saan uskon armosta, saan syntini anteeksi Jeesuksen ristinkuolemassa, jossa Hän sovitti syntini.
En usko, että joka-aamuinen Isä meidän -rukoukseni on omavanhurskaudesta lähtöisin, lahjan antamista. Uskon, ja sydämeni sanoo, että en voi aloittaa päivääni, ellen pyydä siihen leipää (ei ole vain aineellista), tekosynneiltä välttämistä, pahuuden pääsemistä sisälleni jne. Raamattu sanoo, että Hän kuulee meidän rukouksemme, minä uskon siihen, olen sen niin hyvin ja todellisena saanut kokea. Hänessä on turvallista elää.
Murheellinen juttu loppuun: Olen kyllä saanut vuosikymmenien aikana huomata, että häntä, joka ei useinkaan käy anteeksi pyytämässä, katsotaan kylmenneen ja olevan jopa kuolleessa uskossa, tai jotain muuta, ei kuitenkaan oikeassa uskossa, syntinsä tuntevana ja niiden poispanijana. Minä, äitini ja moni on saanut kokea ja erityisesti tuntea sen. Valitettavasti.
On se kuitenkin niin, että toisen uskolla et ole taivaskelpoinen, vanhurskas. Toinen voi ajatella, että jos et minun lailla usko, niin väärässä olet turmioon menet. Harmi sellaista.
Saman kaltaisia ajatuksia minullakin.
Uskovaisen rukous on tarpeen ja tärkeä asia ja sen Jumala varmasti kuulee, kuten on luvannut. Enkä minäkään usko että yksikään totinen kristitty rukoilisi omavanhurskauden takia.
Ennemmin siksi, että me tunnemme monesti heikkoutta, ja epäuskoa, ja siihen on tarve pyytää voimia Jumalalta.
Itse ajattelen, että meidän ei tulisi kristittyjen kesken arvioida toistemme uskoa niin ahkerasti, vaan enempi omaa uskoa ja tilaa.
Toki toiselle kristitylle saa ja pitääkin mennä avuksi, mutta että se olisi sellainen apu, että tuo ystävä voi tuntea siitä rakkauden ja huolen häntä kohtaan.
Jos on paljon varaa arvioida toisen uskoa, hänen tekojensa tai vikojensa perusteella, niin täytyy miettiä, että onko itse kasvanut niin isoksi ja pärjääväksi että onko todella siihen vara.
siis aivan päätöntä puhetta joltainHorniltanne!
ja nämä ikuiset syntipuheenne ...olemme aina syntisiä.... voi hyvänen aika miksi ette anna Jeesuksen ottaa pois niitä syntejänne, mikä estää?!
Ollaan joo aika ihmeellistä porukka - ihmeiden Jumalan lapsia! Kysymykseesi vastaus: Meissä asuvainen perisynti/oma liha ja perkeleen kiusaukset saavat meidät syntiin.
Tarkemmin asiasta Raamatussa, Room. 7: 17-23.: "17. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
18. Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
19. sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
20. Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
21. Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
22. sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23. mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on."
Etkö sinä ymmärrä tätä mitä Raamattu sinulle kertoo?
kyllä mutta epäilen suuresti että sinä et ymmärrä ollenkaan mistä Paavali siinä irjoittaa!
Luuletko tosiaan että Paavali teki syntiä yhtenään, vai mitä luulet?
missä näet Paavalin roikkuvan jonkun kaulassa syntiensätakia häh?
..jatkoa Paavalin "synnillisyyteen.."
selitystä Novumista;
17. Ellei epäonnistuminen johtunut väärästä suhteesta lakiin, kuten esim. tietämättömyydestä tai halveksimisesta, sen täytyi johtua synnin vallasta, joka vaikuttaa meissä, niin että teemme juuri päinvastoin kuin laki säätää. Paavali ei pyri väistämään vastuuta, vaan osoittaa arkaa kohtaa - syntiä.
18. Meidän lihassamme, meissä, ei asu mitään hyvää, ja siitä todistaa se tosiseikka, että liha estää meitä tekemästä hyvää ja houkuttelee meidät tekemään sitä, mitä emme tahdo. Sana "hyvää" on painokas. Mitä inhimillisesti katsoen pidetäänkin hyvänä, se ei sitä ole, ellei se johda todelliseen yhteyteen Jumalan kanssa.
19. Tilanne käy yhä toivottomammaksi, eikä lakikaan voi luvata mitään parempaa. Toisella puolella on synnin kauhea valta ja toisella ihmisen täydellinen voimattomuus. Nyt on todella syytä huudahtaa, niin kuin hän tekee jakeessa 24: »Minä viheliäinen ihminen». Jae 19 ei kuvaa sitä elämää, jota Paavali eli Kristuksessa, sillä siinä hän saattoi aina iloita, siinä hän voitti ja kantoi hedelmää. Jae kuvaa päin vastoin hänen ja kaikkien muiden voimattomuutta omassa lihassa olevaa pahaa vastaan. Se on kuvaus ihmisestä, joka ei ole oppinut tuntemaan Jumalan tietä eikä ole kokenut Jeesuksen Kristuksen vapautusta (8:3).
siinä on hiukan avarrusta "jatkuvan synnillisyytemme problematiikkaan"!
Lisään viellä:
Sanot lopussa näin:
##Siispä: Olemme jatkuvasti syntisiä. Kun tunnemme sen, ja rukouksilla ja huokauksilla pyydämme Häntä olemaan armollinen meitä kohtaan, niin eikö se riitä? Lisäksi tarvitaan tietenkin nuo edellisessä kappalessa mainitsemani asiat.##
En tiedä mitä ajattelet, mutta muista. Usko tulee aina ennen tekoja!!
Jos sinä rukouksilla ja huokauksillasi ja noilla edellä mainitsemilla asioillasi, erität tehdä itsesi autuaaksi, ja lepyttää Jumalaa, niin se on kuin tehdä kristuksen sovitustyötä tyhjäksi.
Paraskin työ ja rukous yritys miellyttää ja lepyttää Jumalaa, on Jumalan edessä kuin saastainen vaate.
Ainoastaan usko Herraan Jeesukseen syntiemme sovittajana pelastaa syntisen sielun!
Ennen kuin sain armon uskoa, niin todellakin luulin ja sain ymmärtää muilta, että ensin tulee anteeksipyynnöt, sitten seuraa usko. Kun Hän avasi minulle ovensa, niin sen jälkeen lähdin parannuksentielle.
Uskosta, armosta ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden saan uskoa itseni Hänen veljekseen ja Jumalan lapseksi. Ilman omia töitä.
Kaikki Jumalasuhteen seuraukset tulevat sen jälkeen kun on uudestisynnytty Jumalan Hengestä!
Eikös luonnollinen ihminenkin tee kaikki tekemisensä vasta syntymän jälkeen häh?
Kyllä sikiö tekee kohdussa vaikka mitä. Oppineet tiedemiehet kertovat, että sikiö oppii jo kohdussa asioita. Mutta syntymisen jälkeen moni ihminen on aika tekemätön, laiska, loisija, siipeilijä. Niin moni ei käytä Luojalta saamiaan lahjojaan, niin moni halajaa, että toiset tekevät hänen puolestaan, eletään vapaakaasulla.
Kun olemme syntyneet ja kastettu, niin olemmehan Jumalan lapsia, mutta olemme niin kauan Hänestä erossa, kun emme ole palanneet kasteen armoliittoon, uudestisyntyneet. Silloin voimme itse tietää, että Jeesus on Herrani, Jumala on Isäni. Siitä armosta, sen seurauksena voi näkyä uskovassa sellaisia Hengen hedelmän töitä, joita uskova ei itse itsestään tuo esille, eikä saa tuodakaan, sillä silloin ne olisivat omavanhuskauden töitä.
Minua Isä oli kärsivällinen, kuljetti minua vuosikymmenet siihen asti kun antoi minulle armon löytää särkymäpaikka, syy huutaa apua.
voi sinuakin raukkaa höpöttäjää kasteen armoista hah !
Mitä sinulle nimimerkki "sokeaonsokea" merkitsee kaste? Siis evankelisluterilaisessa kirkossa papin jakama kasteen sakramentti.
ei yhtään mitään eikä taivas tunne kirkkoisienne keksimiä vauvakasteita, mitäs siitä itse ajattelet, nyt kun sait kuulla asiasta totuuden!?
Raamatussa ei ole pienintäkään mallia että olsi kastettu ketään muut akuin se joka on ensin tullut uskoon eli uudestisyntynyt, sen jälkeen tulee siellä kaste!
Itsekin haikailin kauan että saisin voimaa ja rohkeutta mennä eteen, pyysin Jumalalta apua ja sitten sain siihen voimaa.
"KaidanTienKuIkija
19.4.2017 10:50
UUSI
En vastaa siksi, että tuntisin olevani viisas. Mutta aihe on tärkeä, ja tahdon kertoa oman kokemukseni tässä asiassa.
Itse ajattelen, että ei se "edessäkäynti" sinänsä ketään pelasta, tai ole välttämätön. Toki se on tarpeellinen!"
Millä voit perustella tuon viimeisen lauseen?
Siellä saarnataan syntiä anteeksi, heti kaksiteräisen Jumalan sanan jälkeen. Siis sellaisen Jumalan sanan, joka ottaa kiinni, ja tekee tarpeen päästä kuulemaan tuo evankeliumi itselleen.
Ja jos se tarve tulee, niin eikö se ole kristityn kokemus, että silloin tahdomme olla nopeita pois panemaan niitä vikoja, emmekä anna sen tarpeen haihtua ja mennä ohi.
Ja toki näin jää todistus myös kristityille.
Siinä todella saa tuntea kristittyjen välistä rakkautta.
Tärkeätä on se, millä mielellä sinne menee. Ettei sillä teolla ole hakemassa hyväksyntää tai kunniaa.
Anteeksi saamisen armo, on yhtä pätevä ja suuri, tapahtuipa se kotona lasten kanssa, tai puupöydän takana saarnaajan kanssa.
Mutta ramattu sanoo myös, että siitä teidät tunnetaan, että te rakkauden keskenänne pidätte. Mikä on se suurempaa rakkautta, kuin se että saa vaihtaa syntiä armoon, rakkauden matkakumppanien kanssa? Mikä sulattaa kylmät sydämet paremmin yhteen? Eikö siinä ole kristuksen rakkaus läsnä?
Luulen, että myös silloin helluntaina kun opetuslapset saarnasivat korkealla voimalla parannusta, ja se suuri väkijoukko tuli uskoon, niin uskon, että myös silloin on syntien anteeksi antamisen ja saamisen äänet kuluneet. Se taitaa olla yhtä tarpeellista tänäkin päivänä.
Anteeksi jo etukäteen - mutta ehkei kannata tehdä heistä näin jäkikäteen lestadiolaisia kuitenkaan!?
Ei tarvitsekkaan. Riittää kun itse saamme olla samassa elävässä ja raamatullisessa uskossa. Siis uudestisyntyneitä Jumalan lapsia.
Lestadiolaiset nimitys, on alunperin pilkkanimitys, jonka epäuskoiset meille antoi.
Samoin sinä aikana sai apostolit paljon pilkkaa ja heistä monet lähtivät marttyyri kuoleman kautta.
Ja tämä siksi, kun perkele ja maailma vihasivat ja vihaa edelleen elävää uskoa Jeesukseen Kristukseen.
Kristinusko perustuu siihen, että ihminen herää Jumalan sanan kautta tuntemaan syntinsä. Tämä on Jumalan teko, ihminen ei voi itselleen tehdä edes synnintuntoa.
No miksi synnintunto, (tietoisuus siitä etten kykene Jumalan tahdon mukaan elämään), on välttämätön?
Siksi että syntiään tuntematon ei tarvitse armoa. Kuten Jeesus sanoi, terveet eivät tarvitse parantajaa.
Syntien anteeksiantatamus perustuu Kristuksen uhriin. Ja tämän uhrin tuottama sovitus otetaan vastaan YKSIN USKOLLA. Ihminen ei voi minkäänlaisilla tekemisilläään, ei katumisilla, porulla ja vaikerruksellaan vaikerruksillaan ansaita armoa.
No kuten me valvovat kristityt hyvin tiedämme, omavanhurskaus perkele ei anna lupaa uskoa Kristuksen uhrin tuottamaan sovitukseen, vaan keksii koko ajan konsteja, joilla syntinen eksytettäisiin etsimään autuuttaan jostakin muualta, kuin Kristukselta USKON kautta. Kuten me kristityt sanomme, missä usko loppuu, siinä konstit alkavat.
ONhan se ylpeydellemme kova kolaus kunn joutuu kerjäläisenä turvautumaan Kristukseen, menemään tyhjin käsin hänen luokseen (Jumalan Sana) anomaan USKOSSA armahdusta synneistä.
Niinpä onkin kiva kun on sellainen yhdistys, jonka jäsenenä voi ylpeillä muita Jeesuksen verellä JUmalan omiksi lunastettuja vastaan, runsailla katumisilla, porulla, saarnamiesten kaulalla käymisillä, etc. Silloin autuuden eteen on näet tehty tekoja, joiden ansiosta voi ansaitusti katsoa alaviistoon heitä, jotka ovat tulleet vanhurskaiksi USKOLLA Kristukseen. Heiltä kun puuttuvat nämä välttämättömiksi todetut ja opetetut näytöt ja ainoan oikean yhdistyksen jäsenyys.
Vapaakirkon ulkopuolella elävät Kristuksen seuraajat voi työntää helvettiin, pois silmistään, ja sylkäistä vielä perään, potkaistessaan raaoi'lla valheilla ja pilkkasanoilla lähtiäisiksi.
Rukoushuoneet voi ryöstää näiltä joiden varoilla niitä on hankittu yhteiseksi kodiksi, kun ensin on pullikoitu virkatehtävien anastuksella eroon kirkosta ja kansainvalisistä uskovien yhteyksistä, niin ettei Jeesukseen uskoville ole jäänyt enään vaihtoehtoja, jatkaa yhteystyötä itseensä ja johtajiinsa rakastuneen Kristuksen hylänneen vapaakirkon kanssa.
"Kokovikainen",ajattelen juuri samalla tavalla kuin sinäkin.
Samoin! Toivotan voimia elämän tielle.
Elävää uskoa, ei kuolleen uskon julistajat voi painaa alas! Raamatun totuutta vastaan heillä ei ole mitään!