Canonicalin sekoilut Ubuntulla saa aikaan ihmeitä

Canonicalin päätös luopua Unitystä saanut aikaan että niin monen ubuntun joukoon siirtyy unity/mir kehittäjäryhmien haltuun. Kun virallinen Ubuntu siirtyy Gnomeen.

Ubuntua tulee jatkossakin saamaan Unityllä :D
Canonical tukee sitä vielä viisi vuotta ainakin. Jonka jälkeen julkaistaa ilmeisesti kehittäjäyhteisön uusi Unity/mir
20313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

evvk

Äänestä

Unityn lähdekoodi on kaikkien ladattavissa ja muokattavissa.

Äänestä
  • Ainoa oikea ubuntu on unity ubuntu!

    Äänestä

Minulla on toisella kovalevyllä Windows 10, josta tykkään kovasti. Se on vakaa kuin kallio, toimii vuorenvarmasti ja ripeästi.

Toisella kovalevyllä on ubuntu, jonka asensin äkillisessä mielenhäiriössä. Jos joskun kännipäissäni käynnistän sen, saan rajun oksennuskohtauksen. Mitä minun pitäisi tehdä?

Äänestä
  • sinun seppo tulee ottaa oikein pitkä hönkäys ihan tuoretta jenkemiä - siitä sinä nautit

    Äänestä

  • Eihän Windows 10 ole vakaa. Microsoft alkoi luopumaan ajatuksesta pitää Windows vakaana Windows 8:ssa (harjoittelivat sitä muutamalla isommalla päivityksellä).

    Windows 7 oli kyllä ja on edelleen vakaa.

    Äänestä

Canonicalin tulot tulevat palvelimista. Jotkut kai tykkää Unitystä mutta vastustajiakin on. Ubuntu julkaisee kenties muokatun Gnomen. Onhan lopettu Gnome 2 osin hengissä. Tuleekohan seuraavaksi myös Wayland. Compiz mikä on Unityssä käytössä ei sovi kaikille koneille.

Äänestä

  • ihateubuntu kirjoitti:

    http://ubuntugnome.org/

    Vastahan tuosta julkaistiin 17.04.

    Vasta 17.10 on perus ubuntu jossa on gnome työpöytäympäristönä. Canonical ei gnomen muokkaukseen puutu, vaan g-tiimi jukaisee sellaisen gnomen kun haluavat.

    Äänestä

  • qwdqwqwdqwddwqqdw kirjoitti:

    Vasta 17.10 on perus ubuntu jossa on gnome työpöytäympäristönä. Canonical ei gnomen muokkaukseen puutu, vaan g-tiimi jukaisee sellaisen gnomen kun haluavat.

    Arvailin sitä versiota jonka Canonical julkaisee Unityn tilalle. Se voi olla muokattu Gnome ja onhan GTK 4 kehitteillä. Se voi perustua siihenkin. Noita erilaisia Ubuntu versioita on jo paljon. Itsellä kokemusta lähinnä Unitystä ja LUbuntusta jotka ovat käytössä nyt.

    Äänestä

  • Mikko_Tku kirjoitti:

    Ottaisivat osan unityn käytettävyydestä ja siirtäisivät sen gnomeen, niin siinäpä hyvä tpy. Ainakin näyttöjen hallittavuus tulisi kopioida ja myös hiiren klikit. Gnomessa vaikka toinen näyttö on sammutettuna, niin hiiri menee sinne sammutettuun näyttöön ..........!

    Äänestä

  • sasacsascscascaccaas kirjoitti:

    Ottaisivat osan unityn käytettävyydestä ja siirtäisivät sen gnomeen, niin siinäpä hyvä tpy. Ainakin näyttöjen hallittavuus tulisi kopioida ja myös hiiren klikit. Gnomessa vaikka toinen näyttö on sammutettuna, niin hiiri menee sinne sammutettuun näyttöön ..........!

    Itsellä Unityssä käy niin kun Firefoxissa ylen areenassa avaan vaikka leffan koko näytölle se siirtyy toiseen näyttöön. Joku flash ominaisuus. Raahaan selaimen TV:n ruudulle ja ajatuksena on katsoa leffa. Kun suurennan sen kokonäytölle se pomppaa pieneen ruutuun. Ongelman voi kiertää tekemällä kaksi X:ää - molemmille näytöille omansa. Sitten ei taas voi siirrellä ikkunoita näytöstä toiseen. Ongelma myös av-vahvistin. Jos se on päällä ja kiinni koneessa HDMI-piuhalla asennusmediakin voi käynnistyä sinne. AV-vahvistin on sellainen musta loota ja näyttää kuvaa huonosti... isp-näyttö olisi parempi joka kiinni DVI-liittimellä.

    Sammuttaa sen tarpeettoman näytön järjestelmäasetuksista->näytöt, niin toimii kuten ajateltuna. Jos irrotat toisen näytön fyysisesti niin ainakin läppärissä toimii oma näyttö, kuten pitääkin.

    Äänestä

  • niijanäi kirjoitti:

    Sammuttaa sen tarpeettoman näytön järjestelmäasetuksista->näytöt, niin toimii kuten ajateltuna. Jos irrotat toisen näytön fyysisesti niin ainakin läppärissä toimii oma näyttö, kuten pitääkin.

    HDMI-piuhan päässä on av-vahvistin ja siinä on kiinni TV ja tietysti muitakin laitteita. Voisi sen optisen piuhankin vetää vahvistimelle jolloin sen toisen "näytön" voisi sammuttaa. Jos "näyttö" sammutetaan tai näytönohjain menee virransäästötilaan lakkaa ääni kuulumasta. Pidän musiikin kuuntelusta ja kone soittelee musaa kun olen kotosalla. "Näyttö" lainausmerkeissä koska Yamaha:n av-vahvistin tunnistetaan näytöksi vaikka TV olisi kiinni.

    Äänestä

  • Mikko_Tku kirjoitti:

    Itsellä Unityssä käy niin kun Firefoxissa ylen areenassa avaan vaikka leffan koko näytölle se siirtyy toiseen näyttöön. Joku flash ominaisuus. Raahaan selaimen TV:n ruudulle ja ajatuksena on katsoa leffa. Kun suurennan sen kokonäytölle se pomppaa pieneen ruutuun. Ongelman voi kiertää tekemällä kaksi X:ää - molemmille näytöille omansa. Sitten ei taas voi siirrellä ikkunoita näytöstä toiseen. Ongelma myös av-vahvistin. Jos se on päällä ja kiinni koneessa HDMI-piuhalla asennusmediakin voi käynnistyä sinne. AV-vahvistin on sellainen musta loota ja näyttää kuvaa huonosti... isp-näyttö olisi parempi joka kiinni DVI-liittimellä.

    Onko tuo kuvailemasi härdelli Unityyn vai itse Ubuntuun liittyvä ongelma, eli ratkeaisiko vaihtamalla eri Ubuntu-versioon?

    Äänestä

  • ongelman_ydin kirjoitti:

    Onko tuo kuvailemasi härdelli Unityyn vai itse Ubuntuun liittyvä ongelma, eli ratkeaisiko vaihtamalla eri Ubuntu-versioon?

    Unitys ainakin tekee noin, mutta se korjaantuu sammuttamalla tarpeettoman näytön. Gnomessa ei ole edes ohjelmien käynnistintä toisella näytöllä... En löytänyt asetusta jolla sen sinne saisi.

    Äänestä

Apua aloittelijalle

Kysy rohkeasti apua ongelmiisi tietokoneen ja ohjelmien kanssa. Kokeneemmat käyttäjät jakavat mielellään neuvoja.

Äänestä

"Noita erilaisia Ubuntu versioita on jo paljon"

Kohta se räjähtää käsiin koko hässäkkä!

Äänestä
  • Ei niitä kaikkia yksi joukko koodaile, vaan kaikilla on omat ryhmänsä.

    Äänestä

  • Virallinen tuotanto Ubuntu on Ubuntu LTS, ja siitä on julkaisut 16.04 LTS ja 14.04 LTS, sekä just poistuu vanha 12.04 LTS. Eli käytännössä kaksi versiota.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mitätulossa kirjoitti:

Canonicalin päätös luopua Unitystä saanut aikaan että niin monen ubuntun joukoon siirtyy unity/mir kehittäjäryhmien haltuun. Kun virallinen Ubuntu siirtyy Gnomeen.

Ubuntua tulee jatkossakin saamaan Unityllä :D
Canonical tukee sitä vielä viisi vuotta ainakin. Jonka jälkeen julkaistaa ilmeisesti kehittäjäyhteisön uusi Unity/mir

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu