Tällä palstalla näkee usein väitettävän, että kaikki lääkärit olisivat lääketehtaiden ostamia ja määräisivät vain pillereitä (tai jopa "pilleriä, pistoksia, puukkoa") kaikkiin pieniinkin vaivoihin. Voi olla, että jokin osa antaakin teollisuuden tarjoamien etujen vaikuttaa itseensä. Kategorisuudessaan väite kuitenkin hämmästyttää minua kovasti, koska omat ja sukulaisteni kokemukset ovat pääosin toisenlaisia. Tässä muutama case study:
Kahdeksankymppisellä isoisälläni oli vatsan toiminnan kanssa ongelmia. Lääkäri, reseptin kirjoittamisen sijaan, ohjeisti syömään vedessä liotettuja luumuja kahdesti päivässä. Samoin hän kehotti liikkumaan sen verran, minkä kivuilta ja huonoilta jaloilta pystyy. Isoisä teki näin, söi luumunsa aamuin illoin ja käveli joka aamupäivä rollaattorillaan jaksunsa mukaan. Vatsan toiminta helpottui huomattavasti.
Naispuoleisella keski-ikäisellä sukulaisellani todettiin II tyypin diabetes. Hoito-ohjeiksi hän sai tarkat ruokavalio- ja liikuntaohjeet. Lääkäri oli huokaissut, että onneksi huomattiin ennen kuin vahvalle lääkitykselle saati insuliinille oli tarvetta.
Itse kävin vuosia sitten lääkärissä refluksin vuoksi. Ensimmäinen kyllä kirjoitti Somacia paljon mitään kyselemättä. Mutta kun vaiva uudistui ja menin toisen lääkärin pakeille, tämä uteli suht tarkkaan ruokavalion ja elämäntavat. Hoito-ohje: Vähemmän rasvaista ruokaa, painoa pois ja tupakointi lopetettava. Käsikauppalääkkeitä lyhytaikaisesti vain, jos vaiva äityy liikaa oireilemaan. Ohjeet tehosivat, tai oikeastaan jo kaksi ensimmäistä koska körssiä menee edelleen.
Samoin migreeniin liittyen olen saanut lääkäriltä niskahartiaseudun jumppaohjeita. Totesi myös, että turha kirjoittaa estolääkitystä tai erillistä lääkettä, kun käsikauppakipulääkkeet tehoavat. Myös korvatulehdukseen aikuisiällä tuli hoidoksi lepo, korvalliset alas lakista ulkona ja kuuma juotava.
Nämä siis olivat kaikki eri lääkäreitä eri paikkakunnilla eri maakunnissa. Mikäli lääkärit olisivat lääketehtaiden taskussa niin yleisesti kuin väitetään, niin miksi vain yksi kirjoitti automaattisesti lääkettä? Muuthan taas selvästi suosivat toiminnallisia, ruokavaliollisia ja oireiden alkusyihin vaikuttavia ratkaisuja. Olivatko kaikki nämä lääkärit siis salaisia vaihtoehtoilijoita, vai onko tälläkin palstalla levitetty käsitys karkean liioiteltu?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Miksi noiden takia lääkäriin? Nuo käytännöthän on kovin tuttuja tavan kansalaisillekin!
Migreeni tuli puheeksi toisen vaivan yhteydessä käydessä. Ja itse ainakin olin autuaan tietämätön koko refluksista, luulin että sydämessä on jotain vikaa kun rintaan niin sattui ja korvensi etenkin öisin. Samoin korvatulehdusta luulin ensin aivoverenkierron häiriöksi tms, koska se alkoi varoittamatta rajuna heitehuimauksena niin, että piti mennä päivystykseen. Mitä taas isoisään tulee, niin lääkäri oli lähellä ja vatsa oli niin tuskainen että meni mieluiten suoraan sinne neuvoa kysymään, vallankin kun muutkin kivut vaativat hoitoa. Eli ihan valideja syitä vastaanotolle menoon kyllä oli.
Mutta tämähän ei ollut pointti, vaan se, että lääkärit olisivat voineet kaikissa tapauksissa helposti määrätä reseptilääkkeitä, mutta eivät niin tehneet.