Porvoo haalii laittomasti maassa olevia

Päivän Uusimaan mukaan myös Porvoossa valmistellaan ohjeistusta sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjoamiseksi laittomasti maassa oleskeleville turvapaikanhakijoille. Tuovathan he varmasti lisää työtä maahanmuuttajatyön koordinaattorille ja varmasti monille muillekin maahanmuuton parissa työskentelevälle. Mutta muitakin ongelmia saattaa ilmetä. Näillä laittomasti maassa oleskevilla kun ei ole mitään menetettävää, niin riski syyllistyä myös vakavampiin rikoksiin on huomattavan korkea. Itseään he eivät pysty elättämään koskaan, sillä virallisesti heitä ei ole olemassa missään, ei niin väestörekisterissä kuin verojärjestelmässäkään. Miksi näitä tälläisiä ihmisiä houkutellaan sosiaalietuuksien avulla Porvooseen? Muistakaa nyt ainakin ilmoittaa poliisille jokaisesta tietämästänne laittomasti maassa oleskelevasta, niin poliisi pääsee hoitamaan heidät palautusjärjestelmän piiriin.
12392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat
  • Onneksi Porvoossa meidän porvoolaiset "Marjaana Toiviaiset" on jo painettu maanrakoon. Avustusjärjestöjen rahankuppaustoimia mainostettiin ennen joka lehdessä, mutta nykyisin niitä pyritään piilottelemaan julkisuudelta. Samoin myös heidän ilmaiseksi suojakilveksi värväämiensä hyödyllisten idioottien, eli nk. suvaitsevaisten, kaikki sivut ja julkaisut ovat nykyään piilotettuja tai jopa salaisia. Tämä siksi, että muutama aktiivinen porvoolainen ilmestyy joka kerta pilaamaan ne tunneperäiset päivitykset faktoilla, eli tosiasioilla. Aluksi luulin, että esimerkiksi Facebook-sensuuri muodostuu eduksi suvaitsevaisille, kuten aluksi kävikin, mutta nyt tilanne on kääntynyt päinvastaiseksi. Rahaa kuppaavat avustusjärjestöt ja heitä ilmaiseksi markkinoivat suvaitsevaiset eivät enää saa ääntään kuuluviin ja se on hyvä se. Vielä ei kuitenkaan voi tuulettaa, sillä päättäviin elimiin soluttautuneet avustusjärjestöjen edustajat tai nämä hyödylliset idiootit jatkavat edelleen vielä mellastustaan jonkin aikaa. Yhteiskunnallinen suuntaus on kuitenkin muuttumassa kovaa kyytiä ja ahneus näyttää koituvan maahanmuutolla omaisuuksia itselleen koijaavien tahojen kiroukseksi.

    Äänestä

Laittomasti Suomessa olevat rikkovat lakia. Niille ei pidä maksaa mitään korvauksia julkisista varoista. Jos kaupunki kuitenkin päättää sellaisesta, se on ajettava valituksella kumoon.

Äänestä

Suomen kansan on tartuttava toimeen puolustaakseen laillista yhteiskuntajärjestystä ja vapautta. Suomen taloudellinen ja politiittinen eliitti on päästänyt kulttuurimarxismin syövän vellomaan maassamme. Kurinpito toimet onkin suunnattava ensin tätä mätää eliittiä vastaan ja sen jälkeen losijat ajetaan Ruotsiin ja eliitti laitetaan tiilenpäitä lukemaan.
Vihervasemmistolaiset ja punaporvaristo rkp, keskusta ja kokoomus tullaan kieltämään laittomina terrorijärjestöinä. Pietarin trolli mediat yle, mtv ja sanoma-konsernit tullaan hävittämään tästä maasta ukuisiksi ajoiksi.
Suomi liitetään Natoon ja separoidaan EU:sta ja yhteisvaluutasta.

Äänestä

Nyt kaupunginhallitus on päättänyt kustantaa Porvoossa laittomasti notkuvien muukalaisten kaikki kulut koulutuksesta ja terveyden hoidosta. Sossut ja pari muuta olisivat satsanneet asiaan vielä enemmän kuin enemmistö. Perustelua asialle ei ole esitetty.

Äänestä

Ymmärrän, että naiset ja lapset hoidetaan. Mutta aikuisten miesten, joiden oikeista taustoista meillä ei ole mitään tietoa, pitäisi maksaa itse hoitonsa. Erityisesti silloin, kun turvapaikkaa ei ole myönnetty. Paluulipun voi Suomen valtio maksaa mutta ei muuta.

Äänestä

Tuolla Folkakademissa voi suorittaa myös peruskoulun. Toivottavasti oppilailta tarkistetaan ensin, että heillä on lupa olla Suomessa. Sen jälkeen ovat tervetulleita opiskelemaan.

Äänestä

Kyllä ne valitettavasti saa kaupunginhallituksen päätöksellä kaikki edut, vaikka ovat Suomessa laittomasti, kun oikeus on hylännyt oleskeluluva.

Uusimaa kaunisteli asiaa. Kyse ei ollut vain neuvolapalveluista vaan majoituksesta Porvoon Motellista, ruuasta ja ruokarahasta, vaatteista, lääkkeistä ja koulunkäynnistä sekä opiskelusta. Porvoo maksaa nämä kaikki niskoittelijoiden kulut.

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/532869-porvoon-oma-paatos-neuvolaan-paasee-ilman-papereita-tai-oleskelulupaa

Äänestä

Edupoli ottaa turvapaikan saaneita miehiä opiskelemaan. Olisipa kiva jos Lahnabladet kertoisi sitten kun puolet ovat suorittaneet jonkun tutkinnon. Edupolilla on hätä uusista oppilaista. Siksi ketkä tahansa kelpaavat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Papuva kirjoitti:

Päivän Uusimaan mukaan myös Porvoossa valmistellaan ohjeistusta sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjoamiseksi laittomasti maassa oleskeleville turvapaikanhakijoille. Tuovathan he varmasti lisää työtä maahanmuuttajatyön koordinaattorille ja varmasti monille muillekin maahanmuuton parissa työskentelevälle. Mutta muitakin ongelmia saattaa ilmetä. Näillä laittomasti maassa oleskevilla kun ei ole mitään menetettävää, niin riski syyllistyä myös vakavampiin rikoksiin on huomattavan korkea. Itseään he eivät pysty elättämään koskaan, sillä virallisesti heitä ei ole olemassa missään, ei niin väestörekisterissä kuin verojärjestelmässäkään. Miksi näitä tälläisiä ihmisiä houkutellaan sosiaalietuuksien avulla Porvooseen? Muistakaa nyt ainakin ilmoittaa poliisille jokaisesta tietämästänne laittomasti maassa oleskelevasta, niin poliisi pääsee hoitamaan heidät palautusjärjestelmän piiriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu