Toki, tiesinhän jo heti että olimme vain sen hetken kuin se kesti..
Tottakai tiesin, silti haaveilin ja unelmoin ja jotenkin ajattelin että hänellä heräisi tunteita minua kohtaan.
Mutta miten se olisi voinut olla mahdollista, emmehän me edes tapailleet kovin montaa kertaa, eihän viestini edes olleet hänelle muuta kuin hämmentäviä..
Miten päästinkin itseni pilviin, koska halusin.
En näe itsessäni vikaa miksen olisi kelvannut enkä hänessä miksei hän olisi voinut.
Hänellä on ihmeellinen kyky hallita, ja olla tuntematta. Ihailen.
Vaikka kyllä olisi ollut toive listallani.
Kun pystyy puhumaan ja käsittelemään asiaa ilman kyyneliä, tietää parantumisen tapahtuneen.
Tottakai tiesin, silti haaveilin ja unelmoin ja jotenkin ajattelin että hänellä heräisi tunteita minua kohtaan.
Mutta miten se olisi voinut olla mahdollista, emmehän me edes tapailleet kovin montaa kertaa, eihän viestini edes olleet hänelle muuta kuin hämmentäviä..
Miten päästinkin itseni pilviin, koska halusin.
En näe itsessäni vikaa miksen olisi kelvannut enkä hänessä miksei hän olisi voinut.
Hänellä on ihmeellinen kyky hallita, ja olla tuntematta. Ihailen.
Vaikka kyllä olisi ollut toive listallani.
Kun pystyy puhumaan ja käsittelemään asiaa ilman kyyneliä, tietää parantumisen tapahtuneen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten vain... tosi kaipaus ei hellitä koskaan.
Aivan samaa mieltä, mutta ei kuitenkaan kaipausta ikävästä tai siitä mitä olisi voinut olla, tai siitä mitä olisin voinut tehdä toisin.
Joskus kaksi niin toisilleen sopivaa eivät syystä tai toisesta yhdisty.
Minä näin hänessä paljon asioita, paljon enemmän kuin kenessäkään toisessa, ne olivat mykistäviä.
Mutta sehän on vain minun mielipiteeni että sopisimme toisillemme ;)
Koska tiedän todella millainen hän on.
En puhu elämäntavoista, niillä ei ole oikeastaan merkitystä, puhun nyt luonteesta ja päättäväisyydestä, nopeista liikkeistä ja jollain lailla armottomuudesta ja todella lumoavasta hymystä josta tietää aina että se on aitoa ja suoraan sydämestä.
Jollain tavalla samaistuin tilanteeseesi.
Elämäntapani niin, paljon petrattavaa myönnetään. Oli kuitenkin tosi loukkaava se tekstisi, no totuus sattuu näinhän se on... En mä enää osaa sanoa mitään mutta se on ainakin totta että unohda en sinua koskaan. Jollain hullulla tavalla kuitenkin tuntuu että tästä olisi voinut syntyä jotain niin suurta ettei enemmistö ihmisistä edes ymmärtäisi haaveilla sellaisesta koskaan.
Mutta taas takaisin tähän oikeaan elämään eli pohjimmiltaan täyttä paskaa, yhdentekevää...
Ei kuulosta terveeltä, että toisella on kyky hallita ja olla tuntematta.
Ei ole itkut minulta loppuneet eikä iso möykky sydämessä saa vaan rauhaa. Kaikki ollut niin sekavaa ja selitystä vailla. Niin syvällä tunteissa, että miten ratkeaa? Miten voin tuntea näin paljon?
Voi mun kulta pieni! Miten tästä enää edettäisiin? Toi "porukka" tappaa mut jos käännän kelkkani. Mutta kun sydän sanoo... Voi helvetti että tän elämän on sitten oltava vaikeeta välillä.
Porukan hyväksyntä vai elämän rakkaus, miks v...ssa joudun tällaisiin tilanteisiin...