Sanni G-Laasosen kusetusyritys huomattiin

Sanni-myyrä yritti vaivihkaa vesittää kokeilun vapaavalintaisesta ruotsista. Tarkoitus oli tuoda koko paketti viime tipassa hallituksen käsittelyyn niin, että myyräntyöt eivät ehdi paljastua eikä muutoksia ehditä tehdä.
S24:n RKP-palstalla irvailtiin kielikokeilun torpedoinnista jo ennen kuin hallituksen ministerit tiesivät asiasta.
Perussuomalaisten Sampo Terho kuitenkin ehti hätiin ja pysäytti esityksen.
19215
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ammattikoulutuksen uudistaminen on tärkeää ja vapaa kielivalinta -kokeilu täytyy ulottaa sinne. Muuten hallitusohjelmaan kirjattu kielivalintakokeilu ei toteudu riittävässä laajuudessa.

1Äänestä

Toivotan tsemppiä Terholle.

Toivon Manner-Suomesta yhtä modernia kuntaa kuin Ahvenanmaan maakunta, jossa pärjätään ihan hyvin yhdellä kotimaisella ja oppimispanokset saadaan hajautettua.

2Äänestä

Stubbin henki on läsnä Kokoomuksessa, niin kauan kuin hyväksytään Sanni G-L:n jarrutuspolitiikka hallituksessa. Petteri Orpon pitäisi ottaa vihdoin ohjat käsiinsä.
Lopullinen irrottautuminen Aleksista tai nuoriso pakenee Kokoomuksesta.
Sanni kierrätykseen ja kielikokeilu käyntiin.

2Äänestä
  • Koksu huijaa heti kun selkänsä kääntää

    Hyvä Terho !!!!!

    2Äänestä

Lauslahti on Kokoomuksen toinen svekobimbo. Entinen sinivalkoisin ja suomenmielisin puolue on vajonnut ruotsinkielisen eliitin apupuolueeksi!?

2Äänestä
  • Mitä tulee Lauslahteen, niin olet väärässä. Muista, että kun Kiuru esitti sen myöhemmin läpi menneen kielikokeilupontensa viime vaalikaudella, niin Lauslahti oli heti tukemassa tuota pontta. Olen tavannut Lauslahden useita kertoja, ja kyllä hän kielipolitiikassa on sangen lähellä fennomaanien linjaa.

    Toinen väitteesi koski Kokoomusta ruotsinkielisen eliitin apupuolueena. Mikäli rajaamme tuon väitteen vain kielipolitiikkaan, niin se pitää paikkansa - valitettavasti. Me ruohonjuuritason kokoomusaktiivit teemme kuitenkin kovasti töitä tämän tilanteen muuttamiseksi.

    1Äänestä

  • VesaKaitera kirjoitti:

    Mitä tulee Lauslahteen, niin olet väärässä. Muista, että kun Kiuru esitti sen myöhemmin läpi menneen kielikokeilupontensa viime vaalikaudella, niin Lauslahti oli heti tukemassa tuota pontta. Olen tavannut Lauslahden useita kertoja, ja kyllä hän kielipolitiikassa on sangen lähellä fennomaanien linjaa.

    Toinen väitteesi koski Kokoomusta ruotsinkielisen eliitin apupuolueena. Mikäli rajaamme tuon väitteen vain kielipolitiikkaan, niin se pitää paikkansa - valitettavasti. Me ruohonjuuritason kokoomusaktiivit teemme kuitenkin kovasti töitä tämän tilanteen muuttamiseksi.

    Kovasti ihmetyttää, että kokoomuslaiset pitävät pakkoruotsista kiinni. Kokoomuksen äänestäjät kärsivät vahvasta ruotsin kielen asemasta eniten työelämässä? Ajatelkaa pappia, asianajajaa, lääkäriä yksityisellä puolella hammaslääkäriä tai kampaajaa. Huonolla ruotsin taidolla eivät saa yhtään ruotsin kielistä asiakasta kuitenkaan. Sairaanhoitajia kiusataan, kun puhuvat huonosti ruotsia.

    2Äänestä

RKP jakaa Freudenthal mitalia, joista korkeimman on saanut Elisabeth Rehn ja toiseksi korkein on Paavo Lipposen aarre.
Sanni toimii vastoin hallitusohjelmaa ja Eduskunnassa hyväksyttyä pontta.
ÅA:n professori kuvaa Sannin toimintaa viivästystaisteluksi, vaikka sota on menetetty. Liekö Sannin motiivina Freudenthal mitali. Tietysti Alex Stubb paijaa päätä ja kannustaa. Tietääkö joku paljon rahaa tulee Freudenthal mitalin myötä?

1Äänestä
  • Totta on ettei ärkkopeessä ole tehty tiliä Freudenthalismin kanssa vaikka kaikkien muiden nazismien ja kommunismien kanssa on tehty tiliä muissa maissa

    Äänestä

  • Folktinget on kansallissosialistinen järjestö. Jäsenyys on rajoitettu ja toiminnan tarkoitus on kiihkonationalistinen oman edun tavoittelu. Jäsenistö rajataan ulos kielen perusteella. Valkoisen miehen unelmamaa on Finlandssvenska.

    Äänestä

Vaaliraha kelpaa myös.

1Äänestä

Terho: Historiskt ögonblick i språkpolitiken - nu börjar experiment med frivillig skolsvenska.
Terho kyyytti Sanni G-l:n. Persuille 10-0.

1Äänestä
  • Perussuomalaiset ansaitsevat vilpittömän tunnustuksen siitä, että he ajoivat hallituksessa läpi kielikokeilun laajentamisen. Matkaa maaliin on vielä paljon, mutta homma etenee.

    1Äänestä

  • Hommia riittää ja kiirettä pitää.. Opetusministeri Sanni G-Laasonen on viivyttänyt kielikokeilua. Hallitustaival on puolivälivälissä, kevätlukukautta on jäljellä reilu kuukausi ja elokuuhun mennessä kokeilukoulujen ja kokeiluryhmien pitäisi olla tiedossa ja valmiina. Pelkään kovasti riittääkö aika.

    Äänestä

  • Kouluissa on menty periodityöskentelyyn, jolloin yksi vaihtoehto olisi, että kokeiluryhmät käynnistetään syyslukukauden puolivälissä, toisella periodilla. Oppitunteja ehtii silti kertyä tarvittava määrä koko lukuvuodelle.

    Äänestä

  • G-LaasonenTimbuktuun kirjoitti:

    Hommia riittää ja kiirettä pitää.. Opetusministeri Sanni G-Laasonen on viivyttänyt kielikokeilua. Hallitustaival on puolivälivälissä, kevätlukukautta on jäljellä reilu kuukausi ja elokuuhun mennessä kokeilukoulujen ja kokeiluryhmien pitäisi olla tiedossa ja valmiina. Pelkään kovasti riittääkö aika.

    Sanni G. sabotoi sen minkä kerkiää

    Äänestä

Tarvitaan vielä tutkimus yksikielisyyden eduista. Ahvenanmaa toimii erinomaisena tutkimusalustana. Kielikokeilua ei saa sabotoida!

Koululaiset voivat pitää tätä ilon päivänä. Liputuspäiviä asian tiimoilta on tulossa..
Ensimmäisenä liputtavat opiskelijat 1.5, Timo liputtaa voittoa RKP:stä 9.5,
Fennomaanit liputtavat voittoa svekoista 12.5, Äidit liputtavat lastensa tulevaisuuden puolesta 14.5, kaatuneet liputtavat , kun pakkoruotsin hautajaiset alkavat 21.5 ja Eino Leinon ja suomenkielen puolesta 6.7.

Puolustusvoimissa käytetään käskykielenä vain suomea. Sitä liputetaan 27.4 .
Aleksis Kivi edustaa suomenkielistä kirjallisuutta liput salkoon 10.10.

1Äänestä

Anna-Maja Henriksson om skolsvenskan: Sannfinländarnas politik är tragikomisk



Svenska folkpartiets ordförande Anna-Maja Henriksson är inte säker på att regeringen lyckas driva igenom förslaget om försök med frivillig skolsvenska i riksdagens grundlagsutskott. Hon tror inte att slaget om skolsvenskan är förlorat, men ser regeringens prioriteringar som märkliga.

– Själv tycker jag att det är tragiskt att se det här då de viktigaste frågorna för landet just nu handlar om sysselsättningen och vårdreformen. Samtidigt har vi ett regeringsparti som på riktigt tycker att frågan om frivillig skolsvenska är det viktigaste, kommenterar SFP:s ordförande Anna-Maja Henriksson regeringens beslut om försöket med frivillig skolsvenska.

Hon anser att det här säger ganska mycket om vilket mervärde Sannfinländarna för tillfället ger den finländska politiken och regeringen.

– Mervärdet är inte särskilt mycket, säger Anna-Maja Henriksson.

Henriksson påpekar att skrivningen om frivillig skolsvenska redan fanns med då regeringsprogrammet skrevs.

Frågan är inte slutligt avgjord

– Jag förstår att också undervisningsministern har varit tvungen att på något sätt gå Sannfinländarna till mötes. Vi bör ändå minnas att frågan inte är slutligt avgjord, säger Henriksson.
Hon konstaterar att lagförslaget nu ska på utlåtanderunda. Först därefter klarnar det hur det slutliga förslaget ser ut. Därefter ska riksdagens instanser behandla frågan. Bland annat riksdagens grundlagsutskott ska komma med sitt utlåtande.

– Jag skulle inte påstå att det här är klappat och klart. Det finns många frågor ännu om vad det här betyder i praktiken.

Elever får ojämlik ställning på grund av språkkunskaperna

Henriksson undrar vad förslaget innebär för jämlikheten mellan eleverna på sikt.

Försöket med frivillig skolsvenska ska gälla 2 200 skolelever av en årskull eller cirka 3,5 procent av en årskull elever.

Henriksson säger att om en elev i en skola vill läsa svenska ska skolan kunna erbjuda svenska som skolämne. Hon ser det som intressant att se vilka andra språk som kommer att erbjudas i stället för svenskan.

– Jag tror trots allt att svenskan ändå kommer att ha en stark ställning också i skolor där det är möjligt att välja något annat språk.

Du låter inte särskilt oroad?

– Nej, jag är snarare road av regeringens sätt att hantera saker och ting. Framför allt Sannfinländarnas enkelspårighet när landet har stora utmaningar och vårdreformen håller på att köra i diket. Man borde koncentrera sig på den och på att få en vettig vårdreform till stånd.

Henriksson anser att skolsvenskan är en symbolfråga för Sannfinländarna som Sampo Terho nu behöver i sin personliga valkampanj för att bli vald till ordförande.

– Det är tragikomiskt på ett sätt, säger Svenska folkpartiets ordförande Anna-Maja Henriksson.

Sanni G-L on kuin A-M.n puudeli. Ihmeellistä, että kehitystä halutaan jarruttaa.
Pakkoruotsi säilyy vahvana teemana seuraavissakin vaaleissa.

1Äänestä

Henrikssonin pimeää ja suvaitsematonta politiikkaa ei tarvita 2000-luvun Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SanninRumaPeukalo kirjoitti:

Sanni-myyrä yritti vaivihkaa vesittää kokeilun vapaavalintaisesta ruotsista. Tarkoitus oli tuoda koko paketti viime tipassa hallituksen käsittelyyn niin, että myyräntyöt eivät ehdi paljastua eikä muutoksia ehditä tehdä.
S24:n RKP-palstalla irvailtiin kielikokeilun torpedoinnista jo ennen kuin hallituksen ministerit tiesivät asiasta.
Perussuomalaisten Sampo Terho kuitenkin ehti hätiin ja pysäytti esityksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu