Halveksin Suomalaista "kulttuuria"

lindfors

Tulevana viikonloppuna saa taas katsoa humalaista saastaa kaduilla. Riehuvat, kusevat ja oksentavat minne sattuu, käyttäytyvät kuin apinat. Kuuntelevat yksinkertaista rytmimusiikkia, joka hekumoi alkoholia ja biletystä. Hakevat sosiaalisia irtopisteitä jakamalla kännikuvia sosiaalisessa mediassa ja viikonlopun jälkeen kertovat ne samat tarinat uudelleen ja uudelleen. Ja tottakai seksi. Sitä saadaa, sitä koitetaan, siitä kieltäydytään.

Toisaalla taas on myös niitä, jotka eivät poistu kotoaan. "Vihaavat ihmisiä", mutta eivät myöskään kestä yksinäisyyttään vaan turruttavat sen alkoholilla. Käyvät Lidlissä hakemassa viikonlopuksi 24 halvinta ja palaavat kotiinsa virolaisen viinan pariin. Paskaisessa asunnossaan rassaavat autoaan tai puuhavat tietokoneella, samalla kun Black Metallit soivat sterkoissa. Väittävät että nauttivat elämästään, mutta silti pakko olla humalassa jatkuvasti.

Sitten taas ensi viikolla jaksetaan kirjoitella nettiin, kuinka ruskeat ihmiset pilaavat näiden ihmisten elämän, vaikka oikeasti ongelmat johtuvat omista elämäntavoista. Maahanmuuttajat sitä, maahanmuuttajat tätä. Tämän voi nähdä Suomi24:ssäkin, kun turhautuneet nuoret purkavat omaa turhautuneisuuttaan ei-valkoisiin ihmisiin.

Kyllä hävettää olla suomalainen.

10

290

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sielläkinleivotaanpullaa

      Maailmalla on rajat auki, valitse mieluinen maa johon muutat. Siellä ei tarvitse halveksia vaan voit olla tyytyväinen. Suosittelen jotain muslimivaltiota. Hyvää matkaa, äläkä pidä kiirettä takaisin...

    • sinunlaisesi_tunnetaan

      Ei täällä ole pakkoa asua. Siitä vaan maailmalle. Mutta veikkaanpa, että olet ITSE juuri kuvaamasi kaltainen luuseri. Et pärjää ilman suomalaisten maksamaa elatusta. Kunhan vain paikkaat heikkoa itsetuntoasi räyhäämällä nimettömänä palstalla.

      Ps. Miten tämä vuodatuksesi liittyy isänmaallisuuteen? Vai ilmoitatko sinä näin olevasi hyvin epäisänmaallinen ihminen? Säälittävää

    • Osta pelkkä menolippu. Suosittelen Indonesiaa tai Pohjois - Koreaa

    • Ukkojäärä

      Hahaa, sinulla ei ole vappuna rahaa viinaan!

    • Näet ympäristösi aivan liian kapeasta näkövinkkelistä?
      Ensimmäinen neuvoni sinulle, lopeta vihaaminen.
      Tilanne jossa kaikki ympärilläsi näyttävät olevan väärässä on harvoin oikea.
      Aloita uusi elämä, aloita itsestäsi !

    • kokemusopettaa

      Arvostelet sitä, että jotkut kommarit örveltävät vappuna kaduilla, jotkut kotona koneellaan. Mitä noista sinä teet? Koneella ainakin näytät olevan.

      Kapea täytyy olla hölmöön ympätty aivopesty näkökulma, jos luulee suomalaisuuden ja entisen Suomen itsenäisyyden olevan sitä, mitä juopot kommarit puuhaavat vappuna. Tutustupa suomalaiseen kirjallisuuteen, musiikkiin, käden taitoihin, luontoon, kansanperinteeseen, historiaan, siihen, miten kylmä soinen korpimaa muuytettiin sitkeällä työllä hyvinvoivaksi maaksi. Sekin on vaipumassa historiaan, ellemme me, isänmaalliset suomalaiset, tee mitään. Toivon, että sinä poistut maasta pikimmiten. Ano muuttoavustusta Kelalta. Yhdensuuntaiseen lippuun varmaan suostuvat. Äläkä tule takaisin ennen kuin alat arvostaa sitä Suomea, mikä meillä joskus oli ja vielä joskus saattaa olla, jos toimimme yhdessä.

    • SyämiFinländ

      Viiltävää analyysia, ilmeisesti kavereistaan

    • Syvä.huokaus

      Aloittajan elämännäkemys rajoittuu Rasmuslandian sisäsiittoisen heimon öhellykseen. Kuvittele mielessäsi harvahampainen nuori alaston nainen, jolla on silmät lähellä toisiaan, ja kierossa, ja se järsii vierustoverin rannetta, joka kiljaisee ja lyö järsijää kivellä päähän, joka vastaukseksi hymyilee typerästi ja sanoo öhhööhhg blörppp öhhöh. Tässä suvakkiheimolaisia tekemässä sitä mitä parhaiten osaa. Öhellystä.

    • Syvä.huokaus

      Aloittajalla on vihapuhe verissä. Se tulee niin luonnostaan. Vihapuhe = agressiivista, halveksivaa ja pilkkaavaa valehtelua = suvakkien perustoimintaa.

    • rälssikansanosa

      Huomatkaa aloittajan nimimerkki! ;-)

      Eli taas kerran joku hyysätty kiihkohurri vuodattaa suomalaisvastaisuuttaan. Muuttaisi sinne ihannevaltioonsa ja emämaahansa Ruotsiin, kuten jo tuhat ruotsinkielistä tekee vuosittain.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1033
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      117
      986
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      557
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      501
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      473
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      6
      378
    Aihe