Masennus ei ole geeneissä

Lisään vielä, että en kuitenkaan väheksy ympäristötekijöiden vaikutusta masennuksen tai muiden mielenterveysongelmien kehittymiseen. Luin jostain, että toistuvat traumat lapsuudessa nostavat skitsofreniaan sairastumisen riskiä 30-kertaisesti. Ja onhan sekin jo todistettu, että stressi ja traumat lisäävät todennäköisyyttä sairastua masennukseen.

Psykiatria ei ole biologiaa.

Et tainnut lukea linkkejä? Niissä juuri mainitaan ettei näyttöä geenivaikutuksesta ole. Näyttöä on vain ympäristön vaikutuksesta. Lue vaikka ensin ensimmäinen linkki. Siinä paneudutaan juuri tuohon yhteisvaikutus-teoriaan.

Luin ensimmäisen linkin. Siinä oli käytetty lähteenä tutkimusta, joka tutki yhden geenin vaikutusta masennukseen. Siis vain yhden geenin. Geenejä on ihmisellä satoja tuhansia, ja varmaan tuhannet niistä vaikuttaa aivotoimintaan. Siispä, jos yhden geenin vaikutus on todistettu vähäiseksi tai olemattomaksi, ei se vielä tarkoita sitä, ettei koko geenistöllä olisi mitään vaikutusta.
Psykiatria ei ole biologiaa, mutta niillä on yhteisiä juttuja, esim. hermoston ja aivojen rakenne, välittäjäaineet ja niiden aineenvaihdunta, jne. Ihmistä ei voi asettaa vain yhteen lokeroon, ja sanoa, että "kaikki on psykologiaa" tai "kaikki on biologiaa". Jostain tietystä näkökulmasta ihmistä voi kyllä tarkastella, mutta se ei ole kaiken selittävä totuus, kun on kysymys tosi monimutkaisesta jutusta.

Biobio kirjoitti:

Luin ensimmäisen linkin. Siinä oli käytetty lähteenä tutkimusta, joka tutki yhden geenin vaikutusta masennukseen. Siis vain yhden geenin. Geenejä on ihmisellä satoja tuhansia, ja varmaan tuhannet niistä vaikuttaa aivotoimintaan. Siispä, jos yhden geenin vaikutus on todistettu vähäiseksi tai olemattomaksi, ei se vielä tarkoita sitä, ettei koko geenistöllä olisi mitään vaikutusta.
Psykiatria ei ole biologiaa, mutta niillä on yhteisiä juttuja, esim. hermoston ja aivojen rakenne, välittäjäaineet ja niiden aineenvaihdunta, jne. Ihmistä ei voi asettaa vain yhteen lokeroon, ja sanoa, että "kaikki on psykologiaa" tai "kaikki on biologiaa". Jostain tietystä näkökulmasta ihmistä voi kyllä tarkastella, mutta se ei ole kaiken selittävä totuus, kun on kysymys tosi monimutkaisesta jutusta.

Ymmärräthän, että on yhtä hassua sanoa, että masentuneisuus on geeneissä kuin sanoa, että onnellisuus on geeneissä. Onnellisuus tulee elämästä. Geeneillä on aina vain korkeintaan epäsuora rooli, jolla tarkoitan esimerkiksi sitä, että henkilöllä saattaa kädet täristä helpommin, kun joutuu jännittävään tilanteeseen. Siten henkilö ei hakeudu sosiaalisiin tilanteisiin ehkä niin herkästi kuin muut. Siten hän voi jäädä yksin. Kun on yksin tuntee moni olonsa yksinäiseksi eikä yksin ole monien onnellista olla. Siten voi olla onneton/masentunut.

Mikään geeni ei tee ihmisestä suoraan onnetonta tai onnellista. Edelliseen voi vielä kaiken lisäksi lisätä, että ympäristö, eli kasvatus, tottuminen jne. vaikuttavat siihen tuleeko ihmisestä rohkea sosiaalisissa tilanteissa jne. joten taas geenien epäsuoran vaikutuksenkin rooli kutistuu entisestään.

Sehän, että jokin on välittäjäaineita ei tarkoita, että se on sairaus tai geenien aikaan saamaa. Rakkaus on kolmantena hyvänä esimerkkinä vertailtavaksi. Käytännössä tässä keskustelussa on kysymys siitä onko geeneillä mitään merkittävää roolia siinä, että ihminen on onneton tai onnellinen. Vastaus on ei ole.

En minä sanonut, että masentuneisuus on geeneissä. Minä sanoin, että fenotyyppi on genotyypin ja ympäristön yhteisvaikutuksen tulos. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Sanot, että onnellisuus tulee elämästä. No, geenit vaikuttaa elämään. Jos ihmisellä on esim. jokin geenien aiheuttama fyysinen sairaus, niin se vaikuttaa elämään ja masentuneisuuteen ja onnellisuuteen. Käsien tärinä jännittävässä tilanteessa ei sekään johdu pelkästään geeneistä, vaan taas geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Välittäjäaineitten aineenvaihduntaan vaikuttaa geenit, mutta ei pelkästään, vaan niihin vaikuttaa myös ympäristötekijät ja oppiminen. Tarkemmin sanottuna oppiminen vaikuttaa hermoverkkojen rakenteeseen aivoissa. Oppiminenhan tulee eletystä elämästä, joten eletty elämä vaikuttaa aivojen hermoverkkojen rakenteeseen. Toisaalta ilman geenien toimintaa näitä hermoverkkoja ei olisi olemassa. Rakkauden suhteen on esitetty, että ihmisten erittämät feromonit ovat alitajuisia signaaleja siitä, kuka kumppani sopisi parhaiten yhteen omien geenien kanssa. Tästä syntyisi sitten se "kemia", josta puhutaan. Toistan vielä: geenit eivät ole merkityksettömiä, mutta eivät toisaalta ole kaikki.

Aikapitkälti näin. Tarkentaisin, että yksikään psykiatrinen sairaus ei ole oikeasti sairaus. Psykiatrialla ei ole mitään tekemistä sairauksien kanssa. Tässä alan looginen virhe piilee. Täten mitään geenejä ei koskaan tulla löytämään. On älytöntä etsiä geeniä siihen miksi joku on päätynyt kannattamaan Manchester Unitedia tai miksi joku on surullinen. Elämänasiat eivät ole geenilähtöisiä. Syyt löytyvät elämästä/ympäristöstä.

Se ettei kaikki masennu samoista asioista ei tarkoita että syyn täytyy olla geeneissä.

Psykologia on hyvin monimutkaista ja -ulotteista. Sen jakaminen vain geeneihin ja ympäristöön on sen liiallista yksinkertaistamista. Myöskin fyysisiä sairauksia on joihin ei vaikuta geenit eikä ympäristö, vaan tulevat ilmeisesti vaan ihan satunnaisesti. Esim. agromegalia on sellainen fyysinen häiriö.

Psykologia on fyysistä kehoa vielä paljon vaikeampaa. Usein ihmiset eivät ole selvillä mistä itsaekään puhuvat kun puhuvat psykiatriasta. Käyttävät abstrakteja termejä kuin esineitä ja niin edelleen. Monesti psykologiseen puheeseen kuuluu määrittelemätön, sekava kielenkäyttö johon jotkut lankeavat.