Phj tulevalle valtuustolle ja hallinnolle

uskolla.ei.makseta

Kuntakoti ei pysty uudistumaan, sen estää yksinkertaisesti valta-asenteellinen paikkakaava! Näköala on 8 x toistamiseen synkkä pyhäjärvisille.

Rohkeat, vaalivoittajien uudet lähtöaunelmat ovat valitettavasti jo nyt ankkoja, ne ovat ankeat. Miksi?

Siksi, koska me hyväksymme/ siedämme vuosikymmenienkin jälkeen tuloksiltaan alamittaisia "puheenjohtajia" kunnan kärjessä, kulahtaneilla kokoonpanoilla kaluttua minä-minä-politiikkaa ja valumme tyhjiiin ihaillen aikaa sitten sijoilleen jäätyneitä luottamushenkilövalintoja.

Otetaan vaikka riskillä neljä vuotta, sillä siirtymisvaiheessa emme menetä yhtikäs mitään. Uudet ihmiset etupaikoille.
Se METELI, että nyt tarvitaan tiettyjen tahojen mukaan "kokemusta, verkostoja, yhteyksiä", sen mutu-tiedon ei pidä sokaista valintoja!
Uudistava päivänpolitiikka ei toteudu niin, että nousevan pelottelun pohjalta puheenjohtajistossa, hallituksessa, lautakunnissa jne. istuisivat taas neljä vuotta pelinpyörittämisestä ikänsä nauttineet.
Pelottelua maakuntamallista ei pidä sotkea kuntakodin arkisten asioiden hoitamiseen.

Ellei kunnan paikoilleen jumittunut kehittämisgenre muuten avaudu, niin katsokaa Ruotasen suuntaan. Kaivos on vieläkin siellä, ja sama laulu soi kaanonissa "työpaikkoja" kaivoksen jälkeen...???
Niin missä ne ovat, jatkotyöllistävät yritykset, vuodesta 1995-lähtien kaivoksen työpaikat- levyä ovat pyörittäneet samat korvaamattomat puheenjohtajatyypit!

On kulutettu miljoonia euroja kaivoksen "tulevaisuuden" vehtaajien maun mukaan.

Lopettakaa NYT heidän tukemisensa, tai jos tuette taas sukkana samat "broilerit" ykkösiksi, niin lopettakaa välittömästi, "teemme työtä Pyhäjärven veronmaksajien puolesta " puheet.
Kiitti, mulle ainakin riitti!

36

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näillä.mennään

      Vaalit oli ja meni! Jukka ja Asko puheenjohtajiksi! Kepulle, Demareille ja vassuille muut johtajiston paikat!

      • Huoltomies78

        Vanhoilla voiteilla voidellut sukset varmistaa vauhdikkaan alamäkilaskun


    • virsi.jatkuu

      Niin tietysti. Aamen.

    • tulikoe

      Jussinniemi valtuuston 1 pj, Majava 2. vpj ja Koski 3.vpj.
      Hallitukseen 1 pj. Mykkänen, 2.vpj Leppäharju ja 3 vpj Pyhtilä.

      Uutta kehiin, vanhat kehäraakit katsomoon.

      • leppäharjukouusi

        raija leppäharjuko uusi valtuuston tai hallituksen puheenjohtajistossa kuten nuo muut mainitut?! raijahan on ollut vuosia kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja ja toimi välillä pitkään puheenjohtajanakin (liuskan aarnen sijaisena).
        raija on ollut myös valtuutettuna - päinvastoin kuin muut mainitut!


    • ei.muuta.mahdollisuutta

      Aloittaja iski asian ytimeen. Tästä se on Pyhäjärvellä kysymys, jatkuuko vanha kyvytön itsekeskeinen johtajuus vai mahdollistetaanko se, että kunta siirtyy uudelle aikakaudelle uransa alkupuolen innolla. Uutta, se on pakko.

    • yliarvostettua

      Mistä juontuu puheenjiohtajuuden yliarvostus? Diktatuurista vai mistä? Olisi vielä pääsihteerin paikka joka on ollut joskus ylin paikka? Puheenjohtajan ei tarvihte etes lausua mielipiteitään. Kopsuttelee vaan nuijaa pöytään?

      • Proo.tulkintaa

        Puheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle, paitsi Proo-lain-tulkinnan mukaan, heillä varapuheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle!


      • aika.aikansa
        Proo.tulkintaa kirjoitti:

        Puheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle, paitsi Proo-lain-tulkinnan mukaan, heillä varapuheenjohtaja kutsuu kokouksen koolle!

        Yhteistyön muokkaus menossa? Onnittelen sinua proon aktiivisesta ali-avioimisesta. Olet mestarimiehistöä asiassa. Ei hyvältä vaikuta asenne kotirintamalla, valitettavasti täällä ylimpinä mesovat asenteet siirtyvät jostakin syystä suoraan valtuustotöskentelyyn.
        Mikä on rikki mennyt ihmisten kesken, se ei pyhäjärvellä ikinä korjaannu muutoin kuin kuoleman kautta.


      • toosa

        PRO PYHÄJÄRVEN PARHAAKSI tarra takalasiin ja ympyrärallia ajamaan kemiläinen suupielissä savuten.Ja pullakahvit välillä Ärrällä!Tämä on vain elämää Pyhäsalmijärvellä.Ja illalla päätäyteen kossua ja vissyä.Ja hk sinistä blå lenkkia evääksi.


    • muutosvastarinta
      • tikulla.silimään

        Löytäisitkö vielä vanhemman linkin? Se olisi jo maailman ennätys!


      • Sirkka.Minä.Pekka
        tikulla.silimään kirjoitti:

        Löytäisitkö vielä vanhemman linkin? Se olisi jo maailman ennätys!

        Olisikohan niin, että uusi keskusta aloitti riitelyn ja rettelöinnin paikkakunnalla. Synkimpänä esimerkkinä juurikin tuo "kesäyön juoksu".

        Kesäyön juoksun keskeiset tapahtumat:
        1) Tupakkitauko
        2) Kokous jatkuu, paikalla vielä liikaa valtuutettuja ja ainakin yksi tuolin karmille jäänyt takki (lieneekö kesäyön juoksutus sumplittu tupakkitauolla?)
        3) Eräs kännykkä lasketaan pöydälle
        4) Eräs toinen kännykkä nostetaan pöydältä
        5) Paperit ja muut völjyyn ja poistutaan kokouksesta
        6) Nimenhuuto, liian vähän valtuutettuja, kokous ei päätösvaltainen
        7) Esitetään, että loput asiat siirretään jatkokokoukseen, mutta tämä ei onnistu koska kokous ei päätösvaltainen
        8) Jälkihöyryt

        Sittemmin kootut "aekanen herätys" -selitykset. Hassu ilmiö oli sekin, että vaikka kyseessä on keskustan oma sisäinen nokkapokka, myös vasemmistolaisia valtuutettuja suostui juoksutettavaksi.

        Kun pyytämällä pyydettiin vielä vanhampaa linkkiä, niin tässäpä yksi:
        https://www.youtube.com/watch?v=xtdBTqSLRxw

        Siinä unohdetun kansan ystävä Veikko Vennamo pitää puhetta eduskunnassa vuonna 1966. Mikä on muuttunut 50 vuodessa? Ei mikään. Puheen alkupuolella, uskomatonta mutta totta, Veke sivuaa täälläkin ajankohtaista aihetta...


      • Kaupunginvaltuustoon

        Muutosvastarinta hikeentyy... uuskeskustan lehtiotsikosta . Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Kaikkensa koittivat tehdä, jopa uuskeskustan. Vähin äänin lipuivat taas takaisin keskustan riveihin, vielä määrävälle paikalle ja itse keskustan porukka ( nuorempi ) on niin hampaatonta kuin olla voi . Nooo, aikansa tahkottuaan , eivät asettuneet enää ehdokkaiksi ja muutamat siirtyivät muualle vaikuttamaan. Vanhat parrat porskuttaa , vanhat tarinat takataskussaan.
        Odotellaan, jos uusi valtuusto jotakin saisi muuttumaan tässä ilkeilyn kulttuurissa. PUOLUEPOLITIKOINNISSA


    • pettynyt.niin.pettynyt

      Päivystäjä vai sheriffi?

    • tuhkamunat
      • Voi.kauheeta

        Eli Tikanmäki on sotkenut Kittilän, Heinolan ja Suonejoen asiat! Mikähän seuraavaksi?


    • yök.yök

      Onko sinulla napoleon syndrooma- faniklubi tikanmäkinen?

      • Voivoivoivoiiii

        Ompas sillä iso valta.


      • Liikaa.valtaa
        Voivoivoivoiiii kirjoitti:

        Ompas sillä iso valta.

        On on, päättää kaikkien oikeuslaitosten kaikki päätökset ja mm. Vaalit! Siitä sitä itkua riittää!


      • laitetaankomaksuun

      • VallatonV

        Jukan valtakuntaakonuo on. On sitä joillakin valtaa.


      • luejaymmärrä

        eihän tuossa jukasta mitään mainita, mutta paljon on yhteistä .
        Sama tilintarkastaja kuin pyhäjärvellä lienee suurennuslasin alla.
        Kittilä odottelee oikeudenpäätöksiä ilmeisesti näitä virkarikos syytteistä,
        on katos ennakkotapaus kittilääkin ajatellen.
        Ja edelleenkään en mainitse jukkaa.... missä se jukan valtakunta on jos saa kysyä?


    • NäinONnäreet2

      Eiköhän lopeteta tuo turha mussutus, vaalit on käyty ja kansa on sanansa sanonut. Keskusta on etulyöntiasemassa suurimpana puolueena ja heidän johdollaan mennään eteenpäin.

      • hyvästikunnar

        "NäinONnäreet2" mikä hemmetin etulyönti asema. Kuntalaisten asioita siellä
        hoidetaan ja vieläpä rehellisesti, oikeutta ja lakia kunnioittaen.
        Enemmistönkin täytyy noudattaa lakia, vai mitä ?


      • valivaliJAseliseli
        hyvästikunnar kirjoitti:

        "NäinONnäreet2" mikä hemmetin etulyönti asema. Kuntalaisten asioita siellä
        hoidetaan ja vieläpä rehellisesti, oikeutta ja lakia kunnioittaen.
        Enemmistönkin täytyy noudattaa lakia, vai mitä ?

        Tuo demokratia on kuule semmoinen asia, että enemmistö päättää ja tässä suhteessa on keskusta niskan päällä. Ei siinä erää voi muuta kuin väsätä valituksia.


      • hyvästikunnar
        valivaliJAseliseli kirjoitti:

        Tuo demokratia on kuule semmoinen asia, että enemmistö päättää ja tässä suhteessa on keskusta niskan päällä. Ei siinä erää voi muuta kuin väsätä valituksia.

        edes demokratian varjolla ei voida tehdä laittomia päätöksiä, ei virkavirheitä
        niistä joutuu vastuuseen kuten varmaan tiedät.
        Keskusta joutuu toimimaan lakia noudattaen , nyt päättymässä olevana valtuustokautena on menty tyyliin "kun muuta mahdollisuutta ei ole".
        Nyt uudistunut keskusta ryhmä tuskin kävelee talutusnuorassa, osannevat suojella
        itseään, ETTEI TARVITSE mennä käräjille selvittelemään mitä on tullut tehtyä.
        Toivottavasti kuntalaisten asiat painaa vaakakupissa enemmän.


    • yliarvostus1ääni

      Puheenjohtaja kutsuu vain teoriassa okouksen koolle. Sitte vain kuuntelee ja kopsauttelee . joskus käy kukat viemässä. Siinä sitä arvostusta?

    • ei.voida.väistää

      ”Keskustelimme eilen siitä, millainen riski on syntymässä sovintosopimukseen liittyvän takaisinmaksuvaatimuksen suhteen.

      Täytyy huomioida, että ensi vuonna on kunnallisvaalit. En pidä ihmeenä, jos seuraava kunnanvaltuusto/kunnanhallitus tulisi vaatimaan nykyisiltä valtuutetuilta henkilökohtaisesti maksettavaksi sitä korvaussummaa, joka tällä hetkellä on ollut sovintoneuvotteluissa esillä. Tällainen tilanne saattaisi olla kyseessä, jos esim. kunnanjohtajan irtisanomispäätöksen tehneet valtuutetut tuomittaisiin rikoksista asiaan liittyen."
      -----
      "Valehtelu virka-asioissa ei ole kunnallisessa viranhaltijalaissa (17 §) edellytettyä virkamiehen virkatehtävien asianmukaista suorittamista. Valehdellessaan virallisessa asiakirjassa virkamies ja myös luottamushenkilö toimii hallintolain (6 §) vastaisesti eli käyttää toimivaltaansa muuhun kuin lain mukaan hyväksyttävään tarkoitukseen ja rikkoo puolueettomuusvaatimusta”, professori tiivistää."

    • nöyryyttä

      Namo näkyviin. Tänä iltana on valtuuston kokouse. Sen kunniaksi voisi laittaa Namonkin näkyviin.
      Mielenkiintoista oli, että keskusta menettei lähes 120 prosenttia äänistä. Kansa on herännyt ja näytti sen .

      • rosentit.hallussa

        "Mielenkiintoista oli, että keskusta menettei lähes 120 prosenttia äänistä. Kansa on herännyt ja näytti sen ."!
        Voi pyhä jyssäys! Mitenkäs siellä laskennontunnilla opetettiin? Voiko äänistä menettää yleensä yli 100%????


      • tämä.on.tosi

        Kyllä voi menettää äänistä 120 prosenttia! Jos kaikki entiset äänestäjät jättää äänestämättä, niin siitä tulee 100%! Ja jos 20% äänestäjistä ei meinaa äänestää seuraavissakaan vaaleissa, niin näistä kertyy tuo 120%!


      • rosentit.hallussa
        tämä.on.tosi kirjoitti:

        Kyllä voi menettää äänistä 120 prosenttia! Jos kaikki entiset äänestäjät jättää äänestämättä, niin siitä tulee 100%! Ja jos 20% äänestäjistä ei meinaa äänestää seuraavissakaan vaaleissa, niin näistä kertyy tuo 120%!

        Suhteellisen terävää porukkaa! Jokuhan kirjoitti täällä, että Proo olisi saanut 90% ennakkoäänistä!


      • Missä.vika

        Laskutaito näyttää olevan kohillaan. Kirjootukset on yhtä kohillaan. Kyllä nuilla taijoilla pitäs pelittää.


    • suppea.oppimäärä

      Vaan tiijättäkö, että päättäjinä istuu ja vieläpä uusiksi äänestimmä samat laskunerot, ja se on nyt nähty, jotta ei ole niillä käsitystä, milloin on käsi käy muiden taskulla vaikka pitäisi omista taskuista kulungit maksaa?

      • Hattu.puhkes

        Kyllä on tervävää porukkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe