Muslimijärjestö kertoo tehneensä Suomessa omia päätöksiä avioeroista. Järjestön lakilautakuntaa johtaneella on tuomio lastensa pahoinpitelyistä.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin huhtikuussa suurmoskeijahankkeen yhteistyökumppanin Suomen islamilainen neuvosto ry:n (SINE) syvistä talousongelmista ja sen kymmenientuhansien eurojen ulosottovelasta.
Opetus- ja kulttuuriministeriöltä yli 450 000 euron avustukset vuosina 2007–2014 kuitanneella SINE:llä on ollut sen ministeriöön toimittamien vuosikertomusten perusteella oma lainopillinen lautakunta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
onhan meillä muitakin etnisen vähemmistön "tuomioistuimia"