Minkä ihmeen takia kaikki koko ajan kirjottaa "oonkohan raskaana, kun mulla sitä ja mulla tuota?"
kyllä mä ymmärrän, mutta toisaalta tuntuu vaan niin tyhmältä jauhaa yhtä ja samaa juttua, miksi ei voi vaan odottaa sitä testin teko aikaa ja olla stressaamatta (ainakin yksi syy jos menkat myöhästyy)ja toisekseen oireet todellakin voi olla myös psyykkisesti tulleita, tottakai jos pitkään kuvittelee että voi olla raskaana, niin elimistökin alkaa elämään sen mukaan.
Ei oikeesti millään pahalla ketään kohtaan, lapset on ihana asia ja toivon että te "odottelijat" todellakin plussaatte, mutta mitä enemmän odottaa, sitä enemmän pettyy..
ja tää oli vaan mun mielipide.
kyllä mä ymmärrän, mutta toisaalta tuntuu vaan niin tyhmältä jauhaa yhtä ja samaa juttua, miksi ei voi vaan odottaa sitä testin teko aikaa ja olla stressaamatta (ainakin yksi syy jos menkat myöhästyy)ja toisekseen oireet todellakin voi olla myös psyykkisesti tulleita, tottakai jos pitkään kuvittelee että voi olla raskaana, niin elimistökin alkaa elämään sen mukaan.
Ei oikeesti millään pahalla ketään kohtaan, lapset on ihana asia ja toivon että te "odottelijat" todellakin plussaatte, mutta mitä enemmän odottaa, sitä enemmän pettyy..
ja tää oli vaan mun mielipide.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Helppohan se on todeta, että turha stressata, senkun odottaa ja tekee testin sit kun ei kuukautisia kuulu...Käytännössä tuon toteuttaminen voi olla todellakin vaikeeta.
Me päätettiin viime vuoden vaihteessa, et jätetään ehkäisy pois. Ei haluttu käyttää sanontaa et "aletaan yrittämään" vaan pikemminkin "antaa tulla jos on tullakseen". Mut eihän se noin kevyesti mennyt. Molemmat toivottiin kovasti raskauden alkamista ja niinpä joka kuukautiset oli suuri pettymys. Kuukautisia ennen suurta toivoa (vaikkei kovasti uskallettu edes siitä puhua), kaikki pienetkin "merkit" tuli huomioitua, vaikka tuntemukset palelusta, rintojen arkuudesta jne. koetettiinkin kuitata huumorilla, mut silti ne aina toi pientä toivon kipinää. Kevään lopulla oli pakko jo myöntää, et ollaan kunnolla yritetty, ja pelko siitä, et jotain on vialla, alkoi todella olla mielessä...
Keskikesällä kuitenkin ajoitus ilmeisesti osui niin nappiin(?) että saattiin pieni poju kasvamaan vatsassa. Huokaistiin helpotuksesta.
Vaikea se on olla stressaamatta, vaikka kuinka koittais itselle sitä vakuutella. Kyllä meillä ainakin tämän "vauvan odotuksen" voi sanoa kestäneen enemmän kuin kuin 9kk, ensin odotetaan et tullaan raskaaksi, sit vielä se varsinainen odotus....Ja juuri tuossa odotuksen esivaiheessa on niin suuri apu kun saa purkaa tuntojansa jollekin toiselle. Ja just näillä nettisivuilla on samassa tilanteessa olevia, varsinkin "vauvakuume" puolella. Tuntui muuten taivaalliselta kun sai siirtyä vauvakuumeilun puolelta "odotus"-palstalle:)
tuota, meillä odoteltiin 3 vuotta.
ja muuta en kyllä ite enää sen jälkeen ajatellu, kun luulin muutaman kerran menkkojen olleen myöhässä, jätin niidenkin "kyttääminen"
ja olo oli paljon huojentuneempi, kun yhtäkkiä huomattiin että nyt ollaan reilummin myöhässä.
ja plussattu. vasta ekan ultran jälkeen uskoin asian todeksi!