Itsellä alkoi skitsofrenia oikeastaan kun ajattelee niin vuonna 2003. Olin silloisen kotikuntani keskustassa viettämässä iltaa paikallisten nuorten kanssa. Sain jonkun ihmeellisen raivokohtauksen asiasta joka ei liittynyt itseeni ollenkaan. Aloin vain riehua kylällä ja haastaa riitaa. Tätä ennenkin oli tälläistä käytöstä aika tavalla, selviä pelkotiloja oli jatkuvasti niin kotona koulussa kuin vapaa-ajalla. Pelkäsin että paikalliset tulevat hakkaamaan minut kotiini. Isäni oli alkoholisti ja asia peitettiin, siitä ei saanut puhua. Elin lapsuutta ja murrosikää. Jouduin vastentahtoisesti kuuntelemaan isäni puheita jotka olivat ihan sekavia. Isä oli kännipäissään todella luonnevikainen, eihän ehkä ihan narsisti ollut mutta pahasti luonnevikainen. Häneltä olen perinyt sen että ajattelen että toiset haluavat ajatella ja toimia niin että he puhuvat minusta pahaa. Jatkuva saarnaaminen teki sen etten pysty lähestymään toisia. Myös hämäläinen perinneympäristö oli oikeastaan aika vastenmielinen kaikkine kylähierargioineen. Oli pienessä pirkanmaalaiskylässä pakko kuulua jollekkin puolelle tai ei ollut mitään. Itse koitin ajatella omilla aivoilla ja antaa kaikkien ihmisten lähestyä minua. Ei minulla ollut oikeasti mitään hajua mitä nuoret puuhasivat kunhan pyörin siellä sun täällä mukana ja kalja maistui perjantaisin. Ei ollut enää jääkiekon peluun lopettamisen jälkeen muutakaan kuin koittaa pyöriä jossain. Oppivelvollisuus tuli suoritettua ja lukion päästötodistus.
Olin lapsena todella puhelias mutta lopetin 13 vuotiaana sosialiset kanssakäymiset. Kaveriporukkaa oli, mutta kyllä tuossa vaiheessa jo moni huomasi että päässäni oli jotain vikaa. Moni ehdotteli hoitoonhakeutumista, mutta olin perinyt sairaudentunnottomuuteni isältäni ja osittain myös muulta sulkeutuneelta vehkailevalta perheeltämme jossa pidettiin pakkokulisseja viimeiseen saakka ja pidetään vieläkin. Vihaan nykyään perhekeskeisyyttä niin paljon etten pysty olemaan iloinen luonnollisesti edes siitä että suuri osa kavereistani on vakiintuneissa parisuhteista ja heillä on lapsi. Olen katkaissut välit kaikkiin kavereihini. Koen vain olevani niin sairas että ei läheisyyteni ole minkäänarvoista. Tuntuu että käyttää muita tavallaan hyväkseen samanlailla kuin isä käytti hyväkseen minun läheisyyttäni tautinsa kanssa.
Nykyisessä kunnassani on paljon kevyempi fiilis kuin tuollaisessa pikkukunnassa. On helppo olla yksikseen. Joskus kaipaa seuraa, mutta useimmiten huomaa ettei osaa olla sosiaalinen. Jankuttaa vain samoja latteuksia aina. Latistaa tunnelmaa jo läsnäolollaan. Ei osaa olla mitään muuta kuin juodessaan ja silloin menee joka kerta yli. Ei sukulaisuussuhteet tuo mitään iloa elämään. Jos joku juttelee kaupungilla on hyvä fiilis just sen kaksi sekuntia. Tuntee iloa kaupungin tien rakennuksesta enemmän kuin jostain omasta saavutuksestaan. Lakkaa vähitellen olemasta kokonaan ja se tuntuu ihan hyvältä. Ajatus kirkastaa olon, ei minua kukaan muista eikä muistele. Parempi niin kun on kerran päästään viella.
Olin lapsena todella puhelias mutta lopetin 13 vuotiaana sosialiset kanssakäymiset. Kaveriporukkaa oli, mutta kyllä tuossa vaiheessa jo moni huomasi että päässäni oli jotain vikaa. Moni ehdotteli hoitoonhakeutumista, mutta olin perinyt sairaudentunnottomuuteni isältäni ja osittain myös muulta sulkeutuneelta vehkailevalta perheeltämme jossa pidettiin pakkokulisseja viimeiseen saakka ja pidetään vieläkin. Vihaan nykyään perhekeskeisyyttä niin paljon etten pysty olemaan iloinen luonnollisesti edes siitä että suuri osa kavereistani on vakiintuneissa parisuhteista ja heillä on lapsi. Olen katkaissut välit kaikkiin kavereihini. Koen vain olevani niin sairas että ei läheisyyteni ole minkäänarvoista. Tuntuu että käyttää muita tavallaan hyväkseen samanlailla kuin isä käytti hyväkseen minun läheisyyttäni tautinsa kanssa.
Nykyisessä kunnassani on paljon kevyempi fiilis kuin tuollaisessa pikkukunnassa. On helppo olla yksikseen. Joskus kaipaa seuraa, mutta useimmiten huomaa ettei osaa olla sosiaalinen. Jankuttaa vain samoja latteuksia aina. Latistaa tunnelmaa jo läsnäolollaan. Ei osaa olla mitään muuta kuin juodessaan ja silloin menee joka kerta yli. Ei sukulaisuussuhteet tuo mitään iloa elämään. Jos joku juttelee kaupungilla on hyvä fiilis just sen kaksi sekuntia. Tuntee iloa kaupungin tien rakennuksesta enemmän kuin jostain omasta saavutuksestaan. Lakkaa vähitellen olemasta kokonaan ja se tuntuu ihan hyvältä. Ajatus kirkastaa olon, ei minua kukaan muista eikä muistele. Parempi niin kun on kerran päästään viella.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei ! Et ole päästäsi vialla ! Noita perhe- ja kylähelvelvettejä on yksi ja toinen joutunut käymään läpi. Analysoit hyvin elämäntilanteitasi ja tapahtumia. Aloita nykyisessä kunnassasi "uusi elämä",
palaa ihmisten pariin, kun sinusta tuntuu sopivalta. Älä käperry enää sisäänpäin.
Ihmisellä voi kestää kauan toipua huonosta vaiheesta, edesauta itseäsi suhtautumalla avoimesti ja valoisasti ihmisiin ja tulevaisuuteen. Omaksi itsekseen takaisintuleminen kestää hiukan tuollaisten kokemusten jälkeen, mutta kyllä ne normaaliolot ja tuntemukset tulee sieltä "kuoren sisältä", usko pois ! Iloisesti vappua ja kesää kohti !