Vaikea_uskoa
25.4.2017 17:21
että noin pieni kaupunki kuin Heinola olisi maan siveettömyyden kehto. Onko sukurutsaus siellä yleisempää kuin uualla maassa? Noin on pääteltävissä sikäläisen tennisurhon intensiivisestä esiintymisestä.
Yrittäkää siellä Heinolassa hillitä itseänne edes vähän.
Ja sitäpaitsi täytyyhän huorienkin elää, joten tuskin ne heinolalaiset huorat ovat niin tyhmiä, että olisivat polkeneet hintatasoa alaspäin. Tarttevathan ne naikkoset seksikköitä alusasuja ja hajuvettä ja koruja ja ehkäisystäkin pitäisi huolehtia, ettei enempää kaikensaisia mulkeroita syntyisi.

Vastaukset 11
Vanhimmat
kaikki yhtä hurjia kuin tuo eläköitynyt tennismestari niin ei paljon toivoa paremmasta. Sama jumalaton meno jatkuu.
tiin, että Heinolaan puuhataan suviseuroja. Eivät ne kaikki siis aivan kelvottomia ole kun siellä on Jumalan sanan nälkää ja on ihmisiä. jotka kaipaavat syntiensä sovitusta.
Tuosta löydämme seurapaikan:
http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/
RAUDESTA:
Onhan_se_ten-
25.4.2017 20
Heinolassa kirjoitti:
ei ole itsehillinää:
"Jos_ne_ovat
25.4.2017 18
kaikki yhtä hurjia kuin tuo eläköitynyt tennismestari niin ei paljon toivoa paremmasta. Sama jumalaton meno eli sukurutsa ja insesti jatkuu."
Näytä lisää
nishirmu pitkin vuosia avoimesti kertonut mielisairaudestaankin. Jotakin hoitoa sille tarttis saada.
nismestarialoitus on joutunut?
Teollä Heinolassa on kuulemma joku eläkeläisukko, joka on kunnostautunut paitsi tenniksessä myös erityisesti uskovaisten ihmisten solvaamisessa ja Jumalan pilkkaamisessa. Hävetkää!
dä kuin että heinolalainen eläköitynyt jumalanpilkkaaja ja entinen tenniksenharrastaja, vanhapoika, ei ole koskaan nähnyt muuta pillua kuin seminologin apulaisena lehmänpillun.
Koko ketju on näköjään vanhoillislestadiolaisten kommentteja.
Vanhoillislestadiolainen mielisairaus on helppo tunnistaa.
Vanhalessut ovat iljettäviä.
Vanhoillislestadiolaiset vääristelevät runsain mitoin Raamatun oppeja.
Paljon pahempaa on kuitenkin suuri insestin ja muun pedofilian määrä vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä.
Tuo on yksi rikoksista pahimpia.
Ketjun avaaja yrittää näköjään peilata vanhoillislestadiolaisuudessa runsaasti esiintyvää insestiä ja sukurutsaa normaaliin ihmisiin.
Ei onnistu.
hinolalainen jumalanvihaajariiviö edelleemn jartkanut häoiriköintiään uskontopalstoilla?