Ei mene oikein

Kyllä nuorten kisojen parhaan pelaajan palkinto olisi kuulunut selkeästi Miro Heiskaselle.
3172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uke oli kisojen paras

Äänestä

Suomilätkä on jonkinlaisella veden jakajalla. Pelirohkeutta ja luovuutta on nyt korostettu junnukiekossa joitain vuosia ja kun tietyntyyppinen pelaajamateriaali tuotu esille, niin tuloksena on sählääminen. Joukkuepelaajat ovat sivuroolissa. Jatkuvat kiekon menetykset eivät tunnu haittaavan ketään. Virheitä vilisevässä junnukiekossa tullaan pärjäämään, mutta virheistä heti rankaisevassa miesten kiekossa noin 5 vuoden päästä ollaan siellä loppupäässä, niistä maista joissa kiekkoa vakavasti harrastetaan. Finaalissa USA pelasi melko kypsää kiekkoa ja Suomi junnukiekkoa, tasoero oli selkeä.

Äänestä
  • Tämä voi johtua osittain siitä että Pohjois-Amerikassa ja esimerkiksi Ruotsissa ruvettiin pelaamaan aktiivista kiekkoa jo useampi vuosi sitten ja Suomessa on nyt nuoriso maajoukkueissa ruvettu tekemään samoin ja tätä ajatusta myös nuoriso maajoukkueiden valmentajat ovat jalkauttamassa seurojen juniorijoukkueiden valmentajille. Eli monet maat ovat edellä kyseisessä pelitavassa, josta nyt yritetään saada toimivaa Suomi versiota. Mutta muillakin tavoilla voi voittaa edelleen eli kuten nähtiin niin Tappara oli huomattavasti parempi kuin Kalpa peruuttelemaan (träppäämään) ja sillä irtosi liigan mestaruus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Youmgblood kirjoitti:

Kyllä nuorten kisojen parhaan pelaajan palkinto olisi kuulunut selkeästi Miro Heiskaselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu