Va-liittoon kuuluu Helsingin yliopistossa toimiva yhdistys. Liittoon kuulumaton, mutta muodollisesti(kin) järjestäytynyt ry on ainakin aiemmin toiminut TTK:lla: https://ayy.fi/blog/events/tieteellinen-paattely-ja-suunnittelun-tunnistaminen/
Toisessa ketjussa kysyttiin mielipidettäni tähän.
Minusta voi olla ihan järkevää perustaa oma ryhmä tai kerho esimerkiksi yliopistoon. Onhan esim. Aalto yliopistossa enemmän opiskelijoita kuin Forssassa asukkaita. Ehkä sellainen on järkevää myös rekisteröidä oikeushenkilöksi.
Mutta kannattaako va-liiton organisaation olla "sekamalli". Äkkiseltään ajatellen ei. Yliopistossa opiskelevat voivat kuulua paikkakunnan yleiseen va-yhdistykseen. Sama pätee muutenkin, jos joku porukka haluaa oman yhdistyksen työpaikalle tms.
Yliopistojen ym. va-yhdistykset
10
230
Vastaukset 10
- liianpienetpiirit
Jos vapariliitossa olisi jäsenenä sanotaan nyt vaikka pari sataa tuhatta ihmistä, niin silloin olisi jotain järkeä siinä, että isossa kaupungissa voisi olla useita yhdistyksiä. Ne voisivat olla joko maantieteellisiä (Pohjois-Oulun vapaa-ajattelijat ry) tai sitten tuollaisia työpaikkakohtaisia (TAYS:n vapaa-ajattelijat ry) tai vaikka kielikohtaisia (Åbo svenska fritänkarna rf) tai poliittisesti määrittyneitä (Vantaan vasemmistovapaa-ajattelijat ry) tai jonkin muun ominaisuuden perusteella (Jyväskylän homovapaa-ajattelijat ry). Keksikää lisää huviksenne, rajana vain mielikuvitus.
Mutta kun vapariliitossa on 1500 jäsentä, niin kahden yhdistyksen pitäminen samassa kaupungissa on järjetöntä. Siinä Helsingin yliopiston yhdistyksessä kerrottiin olevan kolme (3) jäsentä! Miksi eivät voi liittyä Helsingin yhdistykseen? Ja miksi liitto pitää tuollaista porukkaa jäsenyhdistyksenään? Eikö liiton olisi sama sanoa niille kolmelle, että liittykää johonkin oikeaan yhdistykseen tai pyörikää vaan kolmestaan ilman liittoa.- Sanoinpa
Tuo yliopiston Prometheus-yhdistys on käytännössä liitton oppositiota simuloiva Kim Sjöströmin kissanhiekkalaatikko. Tosi pieni sellainen. Mutta häpeäksi vapareille.
Yhdistyksestä erottamiselle pitää olla syy, joko säännöissä määrätty tai yhdistyslain yleinen "vakavasti vahingoittanut yhdistystä". Tämä koskee samalla tavoin sekä yhdistystä joka erottaa jäsenen kuin liittoa joka erottaa yhdistyksen (tai puoluetta joka erottaa piirijärjestön jne.).
Niinpä tyypillisesti liitoissa ei voi ylhäältäpäin määrätä organisaatiorakennetta. Yhdistys ei ole yritys.
Sitä en tiedä miten esimerkiksi puolueissa tämä on järjestetty. Voiko piiritaso esimerkiksi määrätä Porin ja Lavian kunnallisjärjestöt yhdistymään kuntaliitoksen myötä?- Sanoinpa
Sanoinpa kirjoitti:
Tuo yliopiston Prometheus-yhdistys on käytännössä liitton oppositiota simuloiva Kim Sjöströmin kissanhiekkalaatikko. Tosi pieni sellainen. Mutta häpeäksi vapareille.
Sääli, sillä yhdistyksen nimellä on kunniakas, uniikki varhaishistoria.
Sanoinpa kirjoitti:
Sääli, sillä yhdistyksen nimellä on kunniakas, uniikki varhaishistoria.
Joo, mutta vain nimellä. Eihän tuossa mitään aitoa jatkuvuutta ole.
Tampereen VA-yhdistystä, perustettu 1945, voi pitää Tampereen Seudun Siviilirekisteriyhdistyksen, lakkautettu 1939, jatkajana. Toisaalta ei esim. 2000-luvulla perustettu Pohjois-Savon VA mitenkään ollut 1950-luvulla nuupahtaneen Kuopion VA:n jatke.Sanoinpa kirjoitti:
Tuo yliopiston Prometheus-yhdistys on käytännössä liitton oppositiota simuloiva Kim Sjöströmin kissanhiekkalaatikko. Tosi pieni sellainen. Mutta häpeäksi vapareille.
Millä tavalla tuo yhdistys on "häpeäksi vapareille"? Onko se tehnyt yhdistyksenä jotain häpeällistä, vai hävettääkö tuo yhdistyksen pienuus vai mikä?
- Kritiikitönliittojohto
antiantivapari kirjoitti:
Millä tavalla tuo yhdistys on "häpeäksi vapareille"? Onko se tehnyt yhdistyksenä jotain häpeällistä, vai hävettääkö tuo yhdistyksen pienuus vai mikä?
Häpeäksi se lienee siten, että se ei purematta niele liiton keskuksesta annettuja määräyksiä. Kriittisyys on akateeminen hyve ja sitä liiton johto ei näytä sulattavan.
Kritiikitönliittojohto kirjoitti:
Häpeäksi se lienee siten, että se ei purematta niele liiton keskuksesta annettuja määräyksiä. Kriittisyys on akateeminen hyve ja sitä liiton johto ei näytä sulattavan.
Anna esimerkki "liiton keskuksesta annetusta määräyksestä".
- LukijanKommentt
antiantivapari kirjoitti:
Millä tavalla tuo yhdistys on "häpeäksi vapareille"? Onko se tehnyt yhdistyksenä jotain häpeällistä, vai hävettääkö tuo yhdistyksen pienuus vai mikä?
Sjöström ei halua yhdistykseen uusia jäseniä pitääkseen sen käsikassaranaan.
- Japp3rvokki
Toisessa ketjussa mainittiin myös, että Tampereen yliopistolla ei ole omaa vapaa-ajattelijayhdistystä. Aikoinaan sitä kyllä yritettiin saada pystyyn, mutta kokouksiin ei osallistunut muita yliopisto-opiskelijoita kuin jo ennestään Tampereen vapaa-ajattelijoissa toimineita. Prometheuskin on ollut lakkautusuhan alla useampaan otteeseen. Näemmä yliopisto-opiskelijat haluavat relata vapaa-ajallaan tieteellisen ajattelemisen sijaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a474962- 57618
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160583- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166548Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232524Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72487Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20466Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93451Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187440