Ampui nukkuvaa kolme kertaa haulikolla päähän

Ei murha vaan tappo! Tuohan on harvinaisen törkeä teko, miten voi olla mahdollista ettei saanut murhasta elinkautista vaan tuomittiin vain taposta?!

"Syyskuun 12. päivän aamuna 2009 Koivuranta ampui haulikolla kolme kertaa pään ja niskan alueelle asunnossaan nukkunutta 47-vuotiasta miestä. Tämä kuoli.

– Syytä en osaa oikein sanoa itsekään, että miksi painoin liipaisinta. Sitä on ollut niin sekaisin ja murheissaan. Sen verran raukka on ollut, että ei ole itselle tehnyt mitään vaan on toiselle purkanut sen.

Vankilassa oma selviytymisstrategia

Koivuranta tuomittiin taposta ja lyhyen pakomatkan aikana kertyneistä muista rikoksista vankeuteen 12 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi."

http://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000005181732.html
7337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voimalajin urheilija, onkohan ollut mömmöissä. Enemmän ihmetyttää missä mömmöissä perheenäiti pystyy silpomaan miehensä ruumista tunnin ajan ja jopa murskaamaan kallon vai ihan selvin päinkö pystyi tekemään. Liipasimen painaminen paljon helpompaa useimmille, järjetöntä toki sekin. On sentään tunnustanut ja kärsinyt tuomion.

Äänestä
  • Kuka perheenäiti kyseessä?

    Äänestä

Varmaan kannattaa taas tutustua niihin murhan muiohinkin kvalifikaatioperusteisiin. Ja toisaalta etsiä tietonsa muualta kuin roskalehdistä. Esimerkiksi sen ihka oikean tuomion lukeminen luultavasti antaisi paljonkin sellaista tietoa, jota roskamedian toimittaja ei ole ymmärtänyt uutiseensa laittaa.

Äänestä
  • Niin että jos ampuu nukkuvaa ihmistä kolme kertaa haulikolla päähän on se selvä tappo? Kyllä tuollainen teko pitäisi pääsääntöisesti tuomita murhana. Sitkeä surmaamistakoitus, uhri täysin avuttomassa tilalla, kokonaisuutena arvioituna törkeä teko.

    Äänestä

Ainoa oikea rangaistus tuollaisesta teosta olisi kuolemantuomio ja teloitus. Murhaajille pitää antaa yhtä paljon armoa kuin mitä he ovat antaneet uhreilleen.

Äänestä

Varmasti itsepuolustusta, hätävarjelun liioittelua.

Äänestä

Täh? Siis, sulla on ladattu ase ja ammut nukkuvaa ihmistä kolme kertaa ja se on tappo? Ei tarvitse syvällisemmin perehtyä teoreettisiin murhan kvalifikaatioperusteisiin. Nukkuvan ihmisen ampuminen on erityisen törkeää. Siihen vetoaminen, että joku on pihalla mömmöissään ei vaikuta johtopäätöksiin. Yksi laukaus voisi mennä selityksenä läpi, mutta ei kolme. Se osoittaa jo vakaata harkintaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vähällä.pääsi kirjoitti:

Ei murha vaan tappo! Tuohan on harvinaisen törkeä teko, miten voi olla mahdollista ettei saanut murhasta elinkautista vaan tuomittiin vain taposta?!

"Syyskuun 12. päivän aamuna 2009 Koivuranta ampui haulikolla kolme kertaa pään ja niskan alueelle asunnossaan nukkunutta 47-vuotiasta miestä. Tämä kuoli.

– Syytä en osaa oikein sanoa itsekään, että miksi painoin liipaisinta. Sitä on ollut niin sekaisin ja murheissaan. Sen verran raukka on ollut, että ei ole itselle tehnyt mitään vaan on toiselle purkanut sen.

Vankilassa oma selviytymisstrategia

Koivuranta tuomittiin taposta ja lyhyen pakomatkan aikana kertyneistä muista rikoksista vankeuteen 12 vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi."

http://www.is.fi/nyrkkeily/art-2000005181732.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu