Tätähän porvariporukalle on sanottu jo vuosia, joko se vähitellen alkaa menemään perillekin asti? Tutkimuksenhan teki Etla, ideologisesti oikea järjestö, siis kirjaimellisesti "oikea".
--
Miksi ostovoiman ennätyskasvu ei johda ennätyskulutukseen?
Tilastokeskuksen tilastot kertovat kotitalouksien ostovoiman kasvun nousseen Suomessa viime vuonna ennätyslukemiin. Viime vuonna kasvu nousi "normaalin" kolmen prosentin sijasta viiteen prosenttiin.
Hurraahuutoja hillitsee tähdellinen kysymys. Miksi tilastoista ei saada lukea, että ostovoimaa on seurannut yhtä suuri kulutuksen kasvu? Koska ostovoiman kasvu ei jakaudu tasaisesti? Vai?
Kotitalouksien ostovoiman ennätyskasvuun johtaneet tekijät ovat tiedossa. Ne tutkijat osasivat kertoa jo etukäteen, mutta kasvun rajuutta eivät hekään osanneet ennustaa,
Ostovoiman kasvun selittää pääosin toinen ennätystekijä, matala inflaatio.
Verojen - alkoholin ja ansiotulojen, autojenkin - alentuminen on selitys matalaan inflaatioon. Inflaatio oli viime vuonna niin matalalla, ettei vastaavaa ole koettu puoleen vuosisataan, ja silloinkin pakkotoimin, mm. hintasäännöstelyllä.
Inflaation tasosta kertoo kuluttajahintaindeksi. Sen kehityssuuntaa kaavioissa kuvaava käyrä on viime vuodet kulkenut kohti kaakkoa, laskenut. Vielä vuosituhannen vaihteessa kuluttajahintojen indeksi oli plus neljän prosentin luokkaa. Viime vuonna indeksi oli pudonnut 20. osaan tuosta. Kuluttajahinnat nousivat Suomessa viime vuonna keskimäärin 0,2 prosenttia. Se on ennätysmatalaa tasoa.
Inflaatiota jarruttavista tekijöistä oli keskeisin alkoholiverojen aleneminen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkijan Reijo Mankisen mukaan alkoholiverojen alenemisen vaikutus kuluttajahintaindeksiin oli 0,8 prosentin luokkaa. Inflaatio olisi siis ollut ilman tuota muutosta yksi prosentti.
Toiseksi eniten inflaatiota jarrutti korkotason aleneminen. Sen vaikutus oli noin 0,5 prosenttia. Tämän verran kotitalouksien lainojen lyhenemispotin pieneneminen vaikutti ostovoimaa kohentavasti.
Lidlin tulo
näkyy hyvin
Mankisen mukaan kilpailun kiristyminen näkyy viime vuoden tilastoissa inflaatiota hillitsevänä tekijänä kahdessa eri ryhmässä.
Elintarvikealalle ulkomailta tulleet uudet toimijat ovat kiristäneet hintakilpailua vähittäiskaupassa. Tulokkaiden vaikutus elintarvikkeiden hintoihin on näkynyt alusta saakka. Hinnat nousivat viime vuonna vain 0,6 prosenttia, mihin nousuun päädyttiin myös vuonna 2003.
- Kilpailun kiristymisen vaikutus on kiistaton, sanoo Reijo Mankinen.
Vuonna 2002, kun saksalainen Lidl vasta teki tänne tuloaan, nousivat hinnat 3,3 ja vuonna 2001 4,8 prosentilla. Mankinen muistuttaa Lidlin tulleen maahan hitaalla taktiikalla. Se perusti toimitiloja vähitellen eri puolille maata.
Mitä enemmän Lidlin rooli on kasvanut, sitä enemmän kilpailu on kiristynyt.
Toiseksi kilpailun kiristymisen seurauksena inflaatiota hillitsevä lohkoksi voi Mankisen mukaan nimetä selkein tilastollisin perustein telepalvelut. Niiden hinnat putosivat viime vuonna noin kahdeksalla prosentilla.
Etlassa on laskettu yllämainittujen neljän tekijän muodostaman kokonaisuuden vaimentaneen viime vuonna inflaatiota runsaalla 1,5 prosentilla.
Asuminen on ollut perinteisesti kuulunut Suomessa merkittävimpiin inflaatiota vauhdittaviin tekijöihin. Samaan suuntaan ne toimivat viimekin vuonna. Vuokrat nousivat tuolloin keskimäärin parilla prosentilla. Asuntojen hinnatkin nousivat. Nousun keskiarvo oli yli viisi prosenttia,
Toinen inflaatiota voimistava tekijä löytyy tilastoryhmästä liikenteen käyttömenot. Nousu on siinä ryhmässä 4,5 prosenttia.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) erikoistutkija Pekka Sauramo allekirjoittaa tiedot ostovoiman kasvun noususta historiallisiin lukemiin.
Hänen mielestään nykytilanteessa on Suomen kansantalouden kannalta aiheellista esittää kysymys miksi kulutus ei ole seurannut tätä historiantekoa. Olisihan nykyisen työllisyystilanteen ja kansantalouden kannalta kaiken kaikkiaan oleellista se, että ostovoiman kasvua seuraisi kulutuksen kasvu, jonka myönteiset vaikutukset investointitoiminnan viriämiseen tunnetaan ja tunnustetaan.
- Jossain määrin ostovoiman kasvu näkyy myös kulutusluvuissa. katsoo Sauramo mahdolliseksi todeta.
Viime vuosi -
esimerkkivuosi
Viime vuosi käy Sauramon mielestä erinomaisesta esimerkistä siitä mistä johtuu se, että ostovoiman kasvu ei johda kulutuksen kasvuun.
Suurituloisimman kansanosan lompakot lihavoituivat, kun yritykset pantiin edessä olleen osinkoveron pelossa maksamaan osinkoja, Tähän toimeen ryhtymiseen ei mitenkään näyttänyt hillitsevän se, oliko yritys irtisanomassa väkeä tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten.
Osinkoverojen ulosmittaus ja samaan aikaan osunut pääomatulojen verotuksen keventäminen johtivat kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvuun. Kulutuksen kasvuna ne eivät näy, koska lisätuloja ei kuluteta. Ja niitä ei kuluteta, koska suurituloisten ei ole tarvis kuluttaa niitä. Ja koska niitä ei kuluteta, eivät ne ole kohentamassa kansantalouden tilaa.
Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakaantuminen nykyisellä tavallaan ei siis todellakaan liene kansantalouden kannalta paras mahdollinen tapa. On syytä olettaa, kuten varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta on kuulunut korostettavan, että keski- ja heikkotuloisten ostovoiman kohentuminen toisi kitkaa talouden rattaista poistavaa rasvaa aivan eri tavalla, kuin mitä tapahtuu nykymenoa jatkaen. Se olisi tapa tuoda saavutetun ostovoiman kohennuksen hedelmät kulutukseen.
Kuponginleikkaajat
ovat palanneet
Oleellista tapahtuneessa on se, että ostovoiman kasvu on viime ja sitä edeltäneinä vuosina painottunut entistä selvemmin ja entistä enemmän kaikkein hyvätuloisimpiin väestöryhmiin. On olemassa todisteita yllin kyllin siitä, että entistä suurempi osa ostovoiman kasvusta tarkoittaa sitä, että suurituloisimpien tulot ovat kasvaneet.
Kuponginleikkaajien paluuta käsiteltiin Viikkolehdessä viime marraskuussa (VL 12.11.)
"Rikkaat ovat rikastuneet Suomessa ja köyhät kirjaimellisesti köyhtyneet. Köyhät eivät ole köyhtyneet vain suhteessa rikkaisiin, vaan myös aivan absoluuttisesti. Vähiten ansaitsevalla kymmenyksellä oli vuonna 2002 käytettävissään vähemmän rahaa kuin vuonna 1990." Näin kuvasi lehdessä tutkimustuloksiaan kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta.
Tuomala on mukana tutkimusryhmässä, joka selvittää tuloerojen kasvua Suomessa. PT:n Talous ja yhteiskunta -lehden ensi kuun numerossa julkaistavassa raportissa kerrotaan mm., mitä Suomen suurituloisimman prosentin tuloille tapahtui 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Rikkaimman prosentin tulot kääntyivät jyrkkään nousuun vuonna 1996 ja olivat vuonna 2000 parhaimmillaan keskimäärin 90 000 euroa vuodessa.
Pekka Sauramon mielestä käytävässä talouskeskustelussa tulonjaon muuttuminen on asia, jota tulee korostaa, ei niinkään se, miten ostovoima kehittyy.
Tuloerot eivät
olleet ykköshuolena
- Ostovoiman kasvu ei ole nyt se pointti, vaan se on tämä tulonjaon muuttumiseen liittyvä ostovoiman kasvun erityisluonne.
Keskimääräiset luvut peittävät alleen tämän erityispiirteen, joka on ollut tosiasia ja joka on Sauramon mukaan ollut halukkaiden nähtävillä jo pian vuosikymmenen ajan.
Miten tapahtuneeseen kehitykseen olisi pitänyt reagoida?
Pekka Sauramo on maltillinen kommentoidessaan:
- Tuloerojen kasvu on Suomessa seikka, josta on saatu viime vuosien aikana yllin kyllin tietoa. Minusta ei ole yhdentekevää, miten tuloerot jossakin yhteiskunnassa kehittyvät. Tulkitsen itse suomalaista keskusteluasetelmaa sillä tavalla. ettei se ole ollut ykköshuoli päätöksentekijöiden keskuudessa.
- Täällä ei ole erityisesti haluttu toimia tuloerojen kasvua hillitsevällä tavalla. Se näkyy pääomaverotuksen puolella, mutta myös palkkatulojen verotuksessa.
Miten tapahtunut vaikuttaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen. Sen Sauramo sanoo olevankin jo todella iso kysymys.
Se, ettei Suomessa kiinnitetä huomiota tarpeeksi tuloerojen kasvukehitykseen tarkoittaa sitä, ettei toimita tavalla, jonka ansiosta kansantulon kakun kasvusta pääsisi osalliseksi isompi kansanosa. Tämä on ongelmallista koko kansantalouden menestymisen kannalta. Tavallisen kansalaisen ostovoiman kasvu tukee työllisyyttä paremmin kuin suurituloisemman väestönosan tulojen kasvu. Tästä seuraa, että tulojen viime aikoina toteutunutta tasaisemmalla jakaantumisella olisi myönteinen vaikutus työllisyyteen.
Pekka Sauramo näkee Vanhasen-Kalliomäen hallituksen tulopoliittisen kokonaisratkaisun kylkeen laatiman veroalennusohjelman olevan yksi osoitus haluttomuudesta hillitä tuloerojen kasvua.
Jatkuvatko
verokevennykset?
Tuporatkaisu ylläpitää yritysten keskimääräisen kannattavuuden historiallisesta katsoen varsin hyvällä tasolla. Tuporatkaisu ei missään nimessä vaaranna yritysten keskimääräistä kannattavuutta, eikä työllisyyden kohenemisen pitäisi lähitulevaisuudessa olla työvoiman kustannusten noususta kiinni.
Tuporatkaisuun liittyviä verokevennyksiä Sauramo pitää "ilman muuta merkittävinä".
- Voi itse asiassa perustellusti kysyä, ovatkohan ne liiankin merkittäviä. Niillä on iso vaikutus valtiontalouteen, varsinkin, kun muistetaan jo aiemmin toteutetut veronkevennykset.
Tuloratkaisun yhteydessä päätetyt ansiotulojen verokevennykset alentavat valtion verotuloja vuosi-tasolla noin 350 miljoonaa euroa ja kuntien verotuloja noin 120 miljoonaan euroa. Tämän lisäksi veroasteikkojen inflaatiotarkistus alentaa verotuloja 160 miljoonaa euroa.
- Esitetään hyvä kysymys, kun kysytään, kuinka pitkälle tällä valtion verotulojen karsimisen linjalla Suomessa voidaan edetä.
Suomessa ei ole selkein sanoin julkilausuttu mistä työllisyyden parantamista haetaan - haetaanko sitä yksityisen vai julkisen sektorin toimenpiteistä.
Pekka Sauramon mielestä hallituksen viime verolinjaukset ovat selvä osoitus siitä, että se hakee hakee työllisyyden parantamista yksityiseltä sektorilta. Tämä on pääteltävissä siitä, että toteutetut jo ansiotuloverojen kevennykset johtavat väistämättä siihen, että edellytykset lisätä työllisyyttä julkisella sektorilla kaventuvat ilman muuta. Tämän käsityksen on julkituonut mm. Kunta-alan ammattiliitto KTV ja myös kaupunkien ja kuntien etujärjestö Kuntaliitto.
Investoinneista
pelastus?
Pekka Sauramo sanoo mielestään yleisessä tiedossa olevan tosiasian todetessaan mikä nykytilanteessa kääntäisi työllisyyden nousuun.
- Se tapahtuisi, kun yksityinen sektori muuttaisi kelkkansa suuntaa liki pitäen täydellisesti ja heräisi investoimaan kotimaahan.
Onko tästä merkkejä? Onko elinkeinoelämä osoittanut halua kasvattaa investointitoimintaansa kotimaassa?
Etlan suhdannekatsauksessa ennustetaan kiinteiden investointien lisääntyvän jatkossa vajaalla neljällä prosentilla vuodessa. Vuosaaren sataman ja uuden ydinvoimalan kaltaisten infrastruktuuri-investointien merkitys on tällöin suuri. Teollisuuden tuotantokapasiteettia lisäävien investointien Etla arvioi pysyvän edelleen vähäisinä.
--
Miksi ostovoiman ennätyskasvu ei johda ennätyskulutukseen?
Tilastokeskuksen tilastot kertovat kotitalouksien ostovoiman kasvun nousseen Suomessa viime vuonna ennätyslukemiin. Viime vuonna kasvu nousi "normaalin" kolmen prosentin sijasta viiteen prosenttiin.
Hurraahuutoja hillitsee tähdellinen kysymys. Miksi tilastoista ei saada lukea, että ostovoimaa on seurannut yhtä suuri kulutuksen kasvu? Koska ostovoiman kasvu ei jakaudu tasaisesti? Vai?
Kotitalouksien ostovoiman ennätyskasvuun johtaneet tekijät ovat tiedossa. Ne tutkijat osasivat kertoa jo etukäteen, mutta kasvun rajuutta eivät hekään osanneet ennustaa,
Ostovoiman kasvun selittää pääosin toinen ennätystekijä, matala inflaatio.
Verojen - alkoholin ja ansiotulojen, autojenkin - alentuminen on selitys matalaan inflaatioon. Inflaatio oli viime vuonna niin matalalla, ettei vastaavaa ole koettu puoleen vuosisataan, ja silloinkin pakkotoimin, mm. hintasäännöstelyllä.
Inflaation tasosta kertoo kuluttajahintaindeksi. Sen kehityssuuntaa kaavioissa kuvaava käyrä on viime vuodet kulkenut kohti kaakkoa, laskenut. Vielä vuosituhannen vaihteessa kuluttajahintojen indeksi oli plus neljän prosentin luokkaa. Viime vuonna indeksi oli pudonnut 20. osaan tuosta. Kuluttajahinnat nousivat Suomessa viime vuonna keskimäärin 0,2 prosenttia. Se on ennätysmatalaa tasoa.
Inflaatiota jarruttavista tekijöistä oli keskeisin alkoholiverojen aleneminen. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) tutkijan Reijo Mankisen mukaan alkoholiverojen alenemisen vaikutus kuluttajahintaindeksiin oli 0,8 prosentin luokkaa. Inflaatio olisi siis ollut ilman tuota muutosta yksi prosentti.
Toiseksi eniten inflaatiota jarrutti korkotason aleneminen. Sen vaikutus oli noin 0,5 prosenttia. Tämän verran kotitalouksien lainojen lyhenemispotin pieneneminen vaikutti ostovoimaa kohentavasti.
Lidlin tulo
näkyy hyvin
Mankisen mukaan kilpailun kiristyminen näkyy viime vuoden tilastoissa inflaatiota hillitsevänä tekijänä kahdessa eri ryhmässä.
Elintarvikealalle ulkomailta tulleet uudet toimijat ovat kiristäneet hintakilpailua vähittäiskaupassa. Tulokkaiden vaikutus elintarvikkeiden hintoihin on näkynyt alusta saakka. Hinnat nousivat viime vuonna vain 0,6 prosenttia, mihin nousuun päädyttiin myös vuonna 2003.
- Kilpailun kiristymisen vaikutus on kiistaton, sanoo Reijo Mankinen.
Vuonna 2002, kun saksalainen Lidl vasta teki tänne tuloaan, nousivat hinnat 3,3 ja vuonna 2001 4,8 prosentilla. Mankinen muistuttaa Lidlin tulleen maahan hitaalla taktiikalla. Se perusti toimitiloja vähitellen eri puolille maata.
Mitä enemmän Lidlin rooli on kasvanut, sitä enemmän kilpailu on kiristynyt.
Toiseksi kilpailun kiristymisen seurauksena inflaatiota hillitsevä lohkoksi voi Mankisen mukaan nimetä selkein tilastollisin perustein telepalvelut. Niiden hinnat putosivat viime vuonna noin kahdeksalla prosentilla.
Etlassa on laskettu yllämainittujen neljän tekijän muodostaman kokonaisuuden vaimentaneen viime vuonna inflaatiota runsaalla 1,5 prosentilla.
Asuminen on ollut perinteisesti kuulunut Suomessa merkittävimpiin inflaatiota vauhdittaviin tekijöihin. Samaan suuntaan ne toimivat viimekin vuonna. Vuokrat nousivat tuolloin keskimäärin parilla prosentilla. Asuntojen hinnatkin nousivat. Nousun keskiarvo oli yli viisi prosenttia,
Toinen inflaatiota voimistava tekijä löytyy tilastoryhmästä liikenteen käyttömenot. Nousu on siinä ryhmässä 4,5 prosenttia.
Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT) erikoistutkija Pekka Sauramo allekirjoittaa tiedot ostovoiman kasvun noususta historiallisiin lukemiin.
Hänen mielestään nykytilanteessa on Suomen kansantalouden kannalta aiheellista esittää kysymys miksi kulutus ei ole seurannut tätä historiantekoa. Olisihan nykyisen työllisyystilanteen ja kansantalouden kannalta kaiken kaikkiaan oleellista se, että ostovoiman kasvua seuraisi kulutuksen kasvu, jonka myönteiset vaikutukset investointitoiminnan viriämiseen tunnetaan ja tunnustetaan.
- Jossain määrin ostovoiman kasvu näkyy myös kulutusluvuissa. katsoo Sauramo mahdolliseksi todeta.
Viime vuosi -
esimerkkivuosi
Viime vuosi käy Sauramon mielestä erinomaisesta esimerkistä siitä mistä johtuu se, että ostovoiman kasvu ei johda kulutuksen kasvuun.
Suurituloisimman kansanosan lompakot lihavoituivat, kun yritykset pantiin edessä olleen osinkoveron pelossa maksamaan osinkoja, Tähän toimeen ryhtymiseen ei mitenkään näyttänyt hillitsevän se, oliko yritys irtisanomassa väkeä tuotannollis-taloudellisiin syihin vedoten.
Osinkoverojen ulosmittaus ja samaan aikaan osunut pääomatulojen verotuksen keventäminen johtivat kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvuun. Kulutuksen kasvuna ne eivät näy, koska lisätuloja ei kuluteta. Ja niitä ei kuluteta, koska suurituloisten ei ole tarvis kuluttaa niitä. Ja koska niitä ei kuluteta, eivät ne ole kohentamassa kansantalouden tilaa.
Kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakaantuminen nykyisellä tavallaan ei siis todellakaan liene kansantalouden kannalta paras mahdollinen tapa. On syytä olettaa, kuten varsinkin poliittisen kentän vasemmalta laidalta on kuulunut korostettavan, että keski- ja heikkotuloisten ostovoiman kohentuminen toisi kitkaa talouden rattaista poistavaa rasvaa aivan eri tavalla, kuin mitä tapahtuu nykymenoa jatkaen. Se olisi tapa tuoda saavutetun ostovoiman kohennuksen hedelmät kulutukseen.
Kuponginleikkaajat
ovat palanneet
Oleellista tapahtuneessa on se, että ostovoiman kasvu on viime ja sitä edeltäneinä vuosina painottunut entistä selvemmin ja entistä enemmän kaikkein hyvätuloisimpiin väestöryhmiin. On olemassa todisteita yllin kyllin siitä, että entistä suurempi osa ostovoiman kasvusta tarkoittaa sitä, että suurituloisimpien tulot ovat kasvaneet.
Kuponginleikkaajien paluuta käsiteltiin Viikkolehdessä viime marraskuussa (VL 12.11.)
"Rikkaat ovat rikastuneet Suomessa ja köyhät kirjaimellisesti köyhtyneet. Köyhät eivät ole köyhtyneet vain suhteessa rikkaisiin, vaan myös aivan absoluuttisesti. Vähiten ansaitsevalla kymmenyksellä oli vuonna 2002 käytettävissään vähemmän rahaa kuin vuonna 1990." Näin kuvasi lehdessä tutkimustuloksiaan kansantaloustieteen professori Matti Tuomala Tampereen yliopistosta.
Tuomala on mukana tutkimusryhmässä, joka selvittää tuloerojen kasvua Suomessa. PT:n Talous ja yhteiskunta -lehden ensi kuun numerossa julkaistavassa raportissa kerrotaan mm., mitä Suomen suurituloisimman prosentin tuloille tapahtui 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Rikkaimman prosentin tulot kääntyivät jyrkkään nousuun vuonna 1996 ja olivat vuonna 2000 parhaimmillaan keskimäärin 90 000 euroa vuodessa.
Pekka Sauramon mielestä käytävässä talouskeskustelussa tulonjaon muuttuminen on asia, jota tulee korostaa, ei niinkään se, miten ostovoima kehittyy.
Tuloerot eivät
olleet ykköshuolena
- Ostovoiman kasvu ei ole nyt se pointti, vaan se on tämä tulonjaon muuttumiseen liittyvä ostovoiman kasvun erityisluonne.
Keskimääräiset luvut peittävät alleen tämän erityispiirteen, joka on ollut tosiasia ja joka on Sauramon mukaan ollut halukkaiden nähtävillä jo pian vuosikymmenen ajan.
Miten tapahtuneeseen kehitykseen olisi pitänyt reagoida?
Pekka Sauramo on maltillinen kommentoidessaan:
- Tuloerojen kasvu on Suomessa seikka, josta on saatu viime vuosien aikana yllin kyllin tietoa. Minusta ei ole yhdentekevää, miten tuloerot jossakin yhteiskunnassa kehittyvät. Tulkitsen itse suomalaista keskusteluasetelmaa sillä tavalla. ettei se ole ollut ykköshuoli päätöksentekijöiden keskuudessa.
- Täällä ei ole erityisesti haluttu toimia tuloerojen kasvua hillitsevällä tavalla. Se näkyy pääomaverotuksen puolella, mutta myös palkkatulojen verotuksessa.
Miten tapahtunut vaikuttaa hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen. Sen Sauramo sanoo olevankin jo todella iso kysymys.
Se, ettei Suomessa kiinnitetä huomiota tarpeeksi tuloerojen kasvukehitykseen tarkoittaa sitä, ettei toimita tavalla, jonka ansiosta kansantulon kakun kasvusta pääsisi osalliseksi isompi kansanosa. Tämä on ongelmallista koko kansantalouden menestymisen kannalta. Tavallisen kansalaisen ostovoiman kasvu tukee työllisyyttä paremmin kuin suurituloisemman väestönosan tulojen kasvu. Tästä seuraa, että tulojen viime aikoina toteutunutta tasaisemmalla jakaantumisella olisi myönteinen vaikutus työllisyyteen.
Pekka Sauramo näkee Vanhasen-Kalliomäen hallituksen tulopoliittisen kokonaisratkaisun kylkeen laatiman veroalennusohjelman olevan yksi osoitus haluttomuudesta hillitä tuloerojen kasvua.
Jatkuvatko
verokevennykset?
Tuporatkaisu ylläpitää yritysten keskimääräisen kannattavuuden historiallisesta katsoen varsin hyvällä tasolla. Tuporatkaisu ei missään nimessä vaaranna yritysten keskimääräistä kannattavuutta, eikä työllisyyden kohenemisen pitäisi lähitulevaisuudessa olla työvoiman kustannusten noususta kiinni.
Tuporatkaisuun liittyviä verokevennyksiä Sauramo pitää "ilman muuta merkittävinä".
- Voi itse asiassa perustellusti kysyä, ovatkohan ne liiankin merkittäviä. Niillä on iso vaikutus valtiontalouteen, varsinkin, kun muistetaan jo aiemmin toteutetut veronkevennykset.
Tuloratkaisun yhteydessä päätetyt ansiotulojen verokevennykset alentavat valtion verotuloja vuosi-tasolla noin 350 miljoonaa euroa ja kuntien verotuloja noin 120 miljoonaan euroa. Tämän lisäksi veroasteikkojen inflaatiotarkistus alentaa verotuloja 160 miljoonaa euroa.
- Esitetään hyvä kysymys, kun kysytään, kuinka pitkälle tällä valtion verotulojen karsimisen linjalla Suomessa voidaan edetä.
Suomessa ei ole selkein sanoin julkilausuttu mistä työllisyyden parantamista haetaan - haetaanko sitä yksityisen vai julkisen sektorin toimenpiteistä.
Pekka Sauramon mielestä hallituksen viime verolinjaukset ovat selvä osoitus siitä, että se hakee hakee työllisyyden parantamista yksityiseltä sektorilta. Tämä on pääteltävissä siitä, että toteutetut jo ansiotuloverojen kevennykset johtavat väistämättä siihen, että edellytykset lisätä työllisyyttä julkisella sektorilla kaventuvat ilman muuta. Tämän käsityksen on julkituonut mm. Kunta-alan ammattiliitto KTV ja myös kaupunkien ja kuntien etujärjestö Kuntaliitto.
Investoinneista
pelastus?
Pekka Sauramo sanoo mielestään yleisessä tiedossa olevan tosiasian todetessaan mikä nykytilanteessa kääntäisi työllisyyden nousuun.
- Se tapahtuisi, kun yksityinen sektori muuttaisi kelkkansa suuntaa liki pitäen täydellisesti ja heräisi investoimaan kotimaahan.
Onko tästä merkkejä? Onko elinkeinoelämä osoittanut halua kasvattaa investointitoimintaansa kotimaassa?
Etlan suhdannekatsauksessa ennustetaan kiinteiden investointien lisääntyvän jatkossa vajaalla neljällä prosentilla vuodessa. Vuosaaren sataman ja uuden ydinvoimalan kaltaisten infrastruktuuri-investointien merkitys on tällöin suuri. Teollisuuden tuotantokapasiteettia lisäävien investointien Etla arvioi pysyvän edelleen vähäisinä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.