Päin naamaa. Esimerkiksi siitä että "Punikit" olisivat olleet talvisodassa käpykaartissa. Tai että Unto Varjonen olisi ollut sodassa ainoastaan TK-komppanian palveluksessa . Reservin KapteeniVarjonen taisteli etulinjassa ja palkittiin kolmella vapaudenristillä.
Hävettääkö teitä oikeasti niin paljon Kekkosen ja Maalaisliitto-Keskustan konttaaminen NL:n edessä?
Miksi te kepulaiset valehtelette
10
140
Vastaukset
Sinulla on aito kommaritaktiikka. Ensin keksit valheellisen väitteen ja sitten kumoat sen. :D
- projisoivat
Kepulit oli mustaa pörsiä tekemässä ässien ja muiden rykmenttien sotiessa.
Harkittiin jo että ottaako armeija maatilojen ruokavarastot haltuunsa. Väinö Leskinen oli kapteenina Ässä-Rykmentissä haavoittuen kahdesti. Aarne Saarinen joka myös oli Isänmaan Mies oli samassa rykmentissä kersanttina. Saarinen muuten tuomitsi Tsekkoslovakian miehityksen kepuleiden ollessa hiljaa.
Säännöstelyssä oli Talvisodan aikaan kahvi, sokeri ja siirappi. Ei niistä suurta mustaa pörssiä syntynyt.
Ässärykmentissä oli poikkeuksellisen paljon suojeluskuntalaisia sillä miehistöön ei luotettu. Eikä ihan turha huoli ollutkaan jatkosodassahan tuo hajoitettiin kieltäytymisten takia.DV8_HellRaiser kirjoitti:
Säännöstelyssä oli Talvisodan aikaan kahvi, sokeri ja siirappi. Ei niistä suurta mustaa pörssiä syntynyt.
Ässärykmentissä oli poikkeuksellisen paljon suojeluskuntalaisia sillä miehistöön ei luotettu. Eikä ihan turha huoli ollutkaan jatkosodassahan tuo hajoitettiin kieltäytymisten takia.Ainakin Lehtinen ja Hovi viittasivat ohjelmassa "Hengeen Aseet" ongelman eli elintarvikkeiden salakaupan ja jemmaamisen olleen aivan todellinen.
Kieltäytymisiä tuli jatkosodassa muillekkin.- pikkumustaapörssiä
DV8_HellRaiser kirjoitti:
Säännöstelyssä oli Talvisodan aikaan kahvi, sokeri ja siirappi. Ei niistä suurta mustaa pörssiä syntynyt.
Ässärykmentissä oli poikkeuksellisen paljon suojeluskuntalaisia sillä miehistöön ei luotettu. Eikä ihan turha huoli ollutkaan jatkosodassahan tuo hajoitettiin kieltäytymisten takia.Tukijussit kävivät ahkerasti kauppaa natsien kanssa neuvostosotavangin pannessa talon hameväkeä.
OikeistoSosDem kirjoitti:
Ainakin Lehtinen ja Hovi viittasivat ohjelmassa "Hengeen Aseet" ongelman eli elintarvikkeiden salakaupan ja jemmaamisen olleen aivan todellinen.
Kieltäytymisiä tuli jatkosodassa muillekkin.Talvisodassa oli vai nuo mainitsemani säännösteltyjä. Totta kai säännöstelyn aikana syntyy musta pörssi kun kysyntä ylittää tarjonnan. Ketju oli tuottaja> trokari> ostaja. Markkinoita ei synny ilman kysyntää.
Tulihan niitä kieltäytymisiä muillekin vasemmistolaisille jatkosodan yksiköissä. Onneksi Tanner pelasti kapinalliset.
Tsekkoslovakian miehityksen aikana oli Koiviston enemmistöhallitus, en muista mitä se asiasta lausui- Se kai oli maalaisliitonkin kanta asiaan.
- joku.kuusinen
Eivät punikit olleet käpykaartissa. He taistelivat Neuvostoliiton joukoissa Suomea vastaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604
