Minusta jotenkin tuntuu

Se on tämä evankelisluterilainen kasvatus. Ei ylpistytä ja ollaan työteliäitä. Oikeasti olen hirmu vaativa itselleni ja itseasiassa nytkin on paska fiilis, kun en pysty parempaan. Paikalla junnaamista.

mä oon tottunut vaan sun vittuiluihin ja haukkumisiin.

Aidot kehut ja tsempit on aina tervetulleita ja saa mielen iloiseks.
Mut kehut joiden muunlainen motiivi paistaa läpi kuin keskipäivän aurinko.. Ei kiitos.

Koska en saa niistä mitään kiksejä. Mulle riittää sinä itsenäsi.

Koska tämä ystävä" esittäminen on jo alkanut tuntua paskalta. Siksi ei ole enään kiva saada viestejäsi. Aikani yritin mInäkin esittää ja " unohtaa. Mutta törmäsin aina samaan. Mitä tarkoitat? Kunpa olisit kyennyt kertomaan sen valheen syyt niin en olisi kehittänyt tätä tunnetta ja enkä pysty ystävyyttä jatkamaan. Tämä on totuus mitä tunnen sinua kohtaan. Emmehän me olla muutoinkaan lähiystäviä olleet moneen vuoteen. Leikistä se alkoi.

Otan kyllä vastaan painaen mieleeni kauniit sanat.

vielä ymmärrät sen mitä tarkoittaa kun tuntuu siltä, että ei kestä kiittää. Ei Jeesuksenkaan arvo olisi kestänyt yhtään enempää, kruunua tai valtikkaa. Ymmärrät varmaan silloin Jeesuksen täydellisen arvon suuruuden.

Siis kivaltahan kehut tuntuu jos olen samaa mieltä itsekseni että jokin on onnistunut hyvin tai olen tehnyt/käyttäytynyt hyvin jne. mutta en vain tiedä mitä siihen sanoisin kun tottunut voittopuolisesti koko elämän vaan kuuleen negatiivisista asioista. Ihmiset usein voittopuolisesti nielee kehut ja muistaa vaan kertoa milloin on mokannut, jonka takia se on tutumpaa kun saa moitteita. Myöskin äitini, sijaisäitini olivat voittopuolisesti aina vain negaa sanomassa. yläasteella koulukiusaamisen yhteydessä kuuli vaan negaa itsestään ja aikuisena sitten eräässä väkivaltaisessa suhteessa henkisenä väkivallanmuotona kuuli kuinka paska on ja ihan kaikessa.

Oikeastaan siihen kuinka paska on ja miten epäonnistuu siinä ja siinä, siihen osaa suhtautua ja vastata...

Kehuihin vaikka olisin samaa mieltä ei osaa vastata mitään vaan menee hiukan sanattomaksi ja noloksi, vaikka kivalta sen kuuleminen tuntuiskin. Ujostuttaa vaan kun on vähän oudompi tilanne kaikkeen mihin ns. "kasvatettu"

Jos taas kehutaan sillai etten ole samaa mieltä (tai vaan muodonvuoksi kehumista, jota ei kehuja todella tarkoita) niin siitä ajattelen ja sanon ääneenkin etten ole samaa mieltä. Olen aikamoinen "totuudentorvi" ja lauon aika kylmän suoraa mielipiteeni omasta suoriutumisesta tms ja se joskus saattaa kehujan joka kehuu vain muodonvuoksi hiukan noloon tilanteeseen, koska minulta tulee itseltä silloinkin se karu totuus siitä omasta itsestäni ja suoriutuksestani, jota se kehujakin itsekseen varmasti oikeasti ajattelee.

Olen vain realisti ja jos näen ettei suoritukseni ole vielä ihan paras tai onnistunut niin kyllä mä sen näen ja sen myös myönnän. En petä itseäni milloinkaan.

Negaan palautteeseen vastaan samalla realismilla. Jos kritiikki aiheellista, myönnän sen reilusti jos se ei ole taikka se menee henkiseen väkivaltaan asti hermostun ja puolustan itseäni. Loukata ja haukkua ei tartte ihan vaan siksi että itseä pänniii joku henk.koht. ongelma joka ei minun syytäni ole. En sentään ole roskapönttö johon voi kaataa omatkin shaisset. Minulla on ihan omat shaisset kannettavana ja ne riittää. Enempää en huoli koska juuri ja juuri jaksan kantaa ihan omanikin.

Jotenkin vain tuntuu kusetukselta kehut kun koko alkutaival auotaan päätä ja kaikki on kuulemma päin helvettiä niin miksi yhtäkkiä nyt sitten olisikin kaikki päinvastoin? Turhaa enää on kehua on myöhäistä siihen.

Ei ole mitään kehuttavaa. Kehuja tykkää ottaa enemmän narskutyypit.

riippuu siitä, onko niihin kehuihin oikeasti mitään oikeaa aihetta.
Turhan kehuminen tympii ja tuo esiin vain sen, että kehuja haluaa tai pyytää kohta useimmiten jotain?
Liika imelyys on ällöttävää.
Kun kehuja paljastaa tyhmyytensä kehumalla jotain tekemistäni, jonka tiedän sillä kertaa epäonnistuneen ja tiedän pystyväni miltei aina paljin parempaan.
Turhan kehu on yleensäkin ärsyttävää. Oikea on aina paikallaa ja joskus se mielen piristykseksi annettu kehukin on mukava, kunhan pysyy mitoissaan ilman ällöhhössötyksiä.

Sä olet alistettu olet arvokas ihan pelkästään ihmisenä ,se on todella tärkeä juttu!!

En tiedä kenelle tämä on aikoinaan kirjoitettu mutta minä en osaa ottaa kehuja vastaan. Ainoa tapaus missä osaan ottaa kehuja vastaan on se jos teen jotain mikä on yleisesti hyödyllistä monille ja hyvää. Eli en voi koskaan ottaa kehuja vastaan.

En ole koskaan saanut miehiltä positiivisia kehuja. Lisäksi oma isäkin oli lapsuudessani etäinen. En vaan luota miehien vilpittömyyteen. Uskon, että lopulta käyttävät herkkyyttäni jotenki hyväkseen.

En saa telepatia viestejä keneltäkään.

Karseeta kommentointia! Opetelkaa nyt hyvät ihmiset rakastamaan itseänne ja tunnustamaan oma arvonne! Vain siten voi oikeesti rakastaa ja arvostaa toisiakin!