Mille tasolle on ihminen jäänyt tai mille tasolle masennus vie ajattelun, jos se luulee, että elämä on yhdestä ihmisestä kiinni.
Yksi ihminen voi olla valtavan merkityksellinen, mutta aina ei kaikki mene niinkuin Strömsöössä.
Jokainen kai on tottunut ja oppinut kasvaessaan aikuiseksi varautumaan siihen ?
Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa. Jos olemme onnekkaita voimme löytää jonkun parhaista itsellemme sopivista ja tehdä siitä parhaan mahdollisen liiton.
Masentuneella ihmisellä häviää suhteellisuudentaju. Ajatukset kiertävät vain omassa masentuneessa itsessä. Se lamaa toimintakykyäkin. Joku yksi asia voi saada suhteettoman suuren merkityksen. Se voi olla vaikka toinen tielle sattunut ihminen, josta tulee läheinen ja johon masentunut lataa kaiken toivonsa, odottaen, että se ihminen "pelastaa" hänen elämänsä jos vain pysyy rinnalla hamaan hautaan asti.
Harva haluaa kuitenkaan olla toiselle vain "pelastaja" ja yrittää pitää toista "pinnalla" vuosikausia.
Se on raskasta ajan mittaan. Se vie tukijankin henkiset voimat. Tukija alkaa kaivata vastavuoroista elämää, jossa itsekin saa jotain, eikä ole olemassa vain toisen masennusta varten.
Kohtuus kaikessa.
Jokaisella on vain yksi elämä.
Yksi ihminen voi olla valtavan merkityksellinen, mutta aina ei kaikki mene niinkuin Strömsöössä.
Jokainen kai on tottunut ja oppinut kasvaessaan aikuiseksi varautumaan siihen ?
Ei ole mitään yhtä ainoaa oikeaa. Jos olemme onnekkaita voimme löytää jonkun parhaista itsellemme sopivista ja tehdä siitä parhaan mahdollisen liiton.
Masentuneella ihmisellä häviää suhteellisuudentaju. Ajatukset kiertävät vain omassa masentuneessa itsessä. Se lamaa toimintakykyäkin. Joku yksi asia voi saada suhteettoman suuren merkityksen. Se voi olla vaikka toinen tielle sattunut ihminen, josta tulee läheinen ja johon masentunut lataa kaiken toivonsa, odottaen, että se ihminen "pelastaa" hänen elämänsä jos vain pysyy rinnalla hamaan hautaan asti.
Harva haluaa kuitenkaan olla toiselle vain "pelastaja" ja yrittää pitää toista "pinnalla" vuosikausia.
Se on raskasta ajan mittaan. Se vie tukijankin henkiset voimat. Tukija alkaa kaivata vastavuoroista elämää, jossa itsekin saa jotain, eikä ole olemassa vain toisen masennusta varten.
Kohtuus kaikessa.
Jokaisella on vain yksi elämä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Juurikin noin se on. Lääkärit, lääkkeet ja terapia on sairaita varten olemassa.
Ei voi vaatia, että toinen ihminen uhraa oman elämänsä jonkun toisen mielenterveyshoitoon.
Poikkeuksiakin on. Pitkän liiton keskellä voi tapahtua kaikenlaista ulkoista tai sisäistä, joka vie elämänhalut, siinä ei puolisoa yksin jätetä.
Ei pitäisi kuitenkaan aloittaa suhdetta toiseen ihmiseen odotuksilla, että tämän avulla parannun.
Sehän on kohtuuton vaatimus toiselle.
Riippuvaisuus puolin ja toisin ahdistaa ja todennäköisesti tuhoaa suhteen.
"En voi elää ilman sinua ! Tapan itseni, jos jätät minut!"
Siinä ne ehkä lupaavasti alkaneen suhteen lähes viimeiset sanat.
Ajattelykyvyn saa takaisin syömällä muutaman kuukauden "onnellisuuspillereitä" pienellä annoksella (Seronil). Se sinänsä ei ongelmia ratkaise, mutta antaa iloisempaa mieltä, suhteellisuudentajun ja ajattelukyvyn takaisin, että pystyy niitä ongelmiaan ratkomaan ! Toisekseen ajattelukyvyn palautuminen voi saada huomaamaan ettei ne ongelmat niin suuria olekaan ! Elämä jatkuu normaalisti ilman pillereitäkin kohta.
Tuhat masentunutta taatusti tyrmää tämän kohta, koska he haluavat rypeä masennuksessaan ja väittää ettei heitä voi auttaa mikään, että "olispa se noin helppoa" !
He ovat itse paranemisensa suurin este.
No mikähän tauti se mahtaa olla heillä, jotka niin kovasti ovat huolissaan toisten ihmisten
mielenterveydestä? Ei taida hyvin asiat olla uskoisin.
ehkä ne on niitä jotka on joutunu kuuntelee masentuneitten jatkuvia valituksia vuosikausia ???
Ai täällä sitten valivalia kirjoitellen enpä usko. E tenkään jos omat opiskelut tai työpaikka
on ja itsensä kykenee elättämään.
Minä olin aina kaikille avuksi.
Itse jouduttuani hätään, kukaan ei kuule, ei ymmärrä.
En edes uskalla kertoa, että olen loppu - pulassa.
Niinkin voi käydä. Kaikkien auttajaa aletaan helposti pitää "vahvana ihmisenä joka kestää mitä vain". Kukaan ei koskaan kysynyt, miten minä voin. Jäin samaan loukkuun kuin sinä, mutta alan toipua. Tein hidasta pesäeroa autettavistani.
"Lunastin" oman elämäni takaisin miettimällä asiat uusiksi. En ole vastuussa muitten ihmisten onnellisuudesta. Jokaisella on itsellään vastuu elämästään. Voi tukea ihmisiä, mutta
ei saa omaa elämäänsä uhrata.
Ajattele sinäkin asiat uusiksi, jospa se vapauttaisi voimia omien ongelmiesi hoitamiseen, mitä ikinä ne ovatkaan. Kirjoita lisää, jos tuntuu siltä.
Tuokin aika mitä mukamas uhraa toisten "auttamiseen" kannattaa uhrata vaikka työ-
paikan etsintään. Itselle.
Useimmilla masentuneitten auttajilla on l i s ä k s i työ, joka pitää hoitaa.
Vapaa-aikana alkaa sitten toinen työ. Vaikka tarvitsisi oman leponsa, pitää yrittää jaksaa piristää masentunutta, joka kaikin tavoin vastustelee kaikkia parantumiskeinoja, eikä edes yritä olla aktiivinen itsensä parantamisessa, koska haluaa piehtaroida ikiomassa taudissaan, jota kukaan ei saa kysenalaistaa. Silloin jäisi ilman paapomista.
Ei kuule kaikkia ihan oikeasti masentuneita ja vaikeassa tilanteessa olevia ihmisiä paapota. Valivali -ihmisiä kyllä useamminkin. Minä en ainakaan edes halua olla kenellekään taakaksi. Siksipä en itseäni ja msennustarinaani kenellekään juuri tyrkytä. Ei tartte olla tekemisissä.
Miksi rasitat itseäsi? Mikä on vikana?
Tee jotakin hyödyllistä
ap : n kirjoitus vaikuttaa läheisriippuvuudesta. Ja kyllä, rakastavaan suhteeseen kuuluu toisen
helliminen ja jopa paapominen, mitä sitten tähän seikkaan kuuluukaan ja kenen mielestä.
sekä paapoja että paapottava ovat läheisriippuvaisia joskus.
no sillonhan pelittää hyvin!
niin pelittäis, mutta aina ei käy niin, että ne löytäis toisensa,
siks nää palstat on täynnä itsemurhailmoituksia ja muitten ahdistuneitten ja masentuneitten kirjoituksia, joilla ei itsesuojeluvaisto pelaa enää.
masentuneella kun häviää ainakin suhteellisuudentaju, siitä olen samaa mieltä alottajan kanssa.
Nähtävästi omasta kokemasta tiedät tämän kertoa. Eikö valtaosa kirjoituksista ole melko
ilkeitä toisten moitintaa se vähäkin jota tutkaillut. Ovatko nämä kirjoitelmat jonkun
mielestä avuksi tarkoitetut vai omaksi "viihteeksi".
Sinun mielestäsi valtaosa kirjoituksista on ilkeitä tai toisten moitintaa tai kirjoitettu "viihteeksi" (?)
En ainakaan minä koe niin, mutta en luekaan juttuja kuin "piru raamattua".
Joo, ei ollu ees kyse masennuksesta. Hyvä oikaista.
Aloitusaihe on nappi. Osui minuun sikäli että kaverini on ollut suhteen alusta asti masentunut. Salasi sitä ensin.Tunnen itseni kauheeksi ihmiseksi kun en jaksa kelata ja kelata hänen tuntemuksiaan eikä mistään muusta pysty puhumaan.olen just niinkuin aina kuunteleva terapeutti vaan, mutta ilman koulutusta. Haluan lopettaa koko jutun. en halua olla toisen syövereissä koko ajan. En tiedä miten kertoisin sen. aika näyttää.
Sain rohkaisua aloituksesta, jokaisella on vain yksi elämä. Ei tarvi tuntea syyllisyyttä jos ei halua uhrautua. Muutenki meidän suhde olis varmaan jäänyt lyhyeksi, mut tuli tää masis esiin, vaikee päästä irti. En masiksen takia halua eroon varsinaisesti, meillä ei muutenkaan synkkais pitemmän päälle.
Eihän sinun erotessa tarvitse masennusta mainita, koska se ei ole perimmäinen syykään.
On vaikea kertoa, ettei halua jatkaa. Mutta on reilua kertoa eikä tehdä "ohareita" eli
häippästä vaan.
Muutaman ärhäkän vastauksen perusteella voisi ajatella että masennus voi tehdä myös aggressiiviseksi ja vihamieliseksi. Tai sitten se ominaisuus oli jo syntyessä.
Sen ole huomannut kuten aloittajakin kai, että masentuneen kanssa on vaikea puhua hänen sairautensa oireista ja erikoisen vaikeaa niitten aiheuttamista seurauksista.
Suoraan ei voi ollenkaan puhua, koska "hän kärsii jo muutenkin niin paljon".
Vaikeaa on sitten ongelmia ratkoa kun puhua ei kärsi.
Ei tiedä miten asioita lähestyisi. Kaikesta ei kannata puhua, jotain voi lykätä myöhemmäksi, mutta jotkut asiat on kuitenkin puhuttava ja päätettävä, tässä ja nyt.
Ne voivat koskea masentunutta itseäänkin, joka ei suostu puhumaan, voi suuttua ja loukkaantua jopa.
Miksi masentunut ei halua parantua ?
Mistä onnellinen tai masentunut voisi parantua?
Siiskö masennus ei ole sairaus ? Se voi kuitenkin estää normaalielämän elämisen.
Onnellisuus ei estä.
Töihin vaan kaikki tekosairaat. Työ on paras lääke. Tukia pitää pienentää. Se lisää työhaluja.
Työahalu parantaa ihmisen.
Avuttomat sairaat vanhukset kotona tarvitsisi paremmin niitä rahoja, joita maksetaan nuoremmille joille ei työt maistu. On terveitäkin nuoria joille ei työt maistu.
Se on väärin vanhuksia kohtaan, jotka ovat raataneet kymmeniä vuosia ja kärsivät nyt.
Onko jompi kumpi aloittajan jutussa ,tai vastaavantapaisessa, ns. läheisriippuvainen ?
Se masentunut vai se joka alkaa tuntea "velvollisuutta" huolehtia masentuneesta, koska on kiintynyt häneen ? Tällainen suhdehan ei ole kai mikään harvinainen eikä ongelmaton.
Paras ystäväni "hautaa" parast'aikaa omaa elämäänsä uskoen voivansa parantaa masentuneen.
Hänen entinen iloinen minänsä on kadonnut. Käytännössä tapaamme tuskin koskaan.
Jokaisella on itsemäärämisoikeus, saa ihan vapaasti tehdä mitä haluaa, mutta olen vähän huolissani, hänellä on niin voimakas tarve ja usko parantaa tämä masentunut ihminen - passaamalla ja tekemällä kaikki häne puolestaan. Onko se tervettä ? Auttaako se masentunutta paranemaan ??Voiko ihminen sen kautta hakea jotain lunastusta omalle ihmisyydelleen, että on tärkeä vai mitä se on ? Sitäkö läheisriippuvaisuutta ?