Hurjin piiskaesitys on se, että jos työnhakija ei vähintään seitsemän päivän välein raportoi vielä suunnitteluvaiheessa olevassa verkkopalvelussa työnhakunsa jatkumisesta, työnhaun voimassaolo päättyy.
Ministeriön raportointipakettiin kuuluu oleellisena osana myös se, että työnhakijan pitäisi hakea vähintään 15 avointa työpaikkaa edellä mainitun kolmen kuukauden aikana.
Jos kaikki esitetyt asiat menevät läpi, niin työttömälle se tarkoittaa sitä, että hänen täytyy kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana hakea vähintään 15 työpaikkaa ja raportoida tekemisistään joka viikko työvoimaviranomaisille. Jos töitä ei kolmen kuukauden aikana löydy tai ei löydy riittävästi, seurauksena on työttömyyskorvauksen aleneminen tuolla 4,65 prosentilla,
Ministeriön taustalla on kuitenkin ajatus, että esimerkiksi nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät voisi olla mitä tahansa työpaikkoja. Silloin ilmoitusjärjestelmää ei voi kuitenkaan automatisoida, vaan se tarvitsisi ihmisen, joka tarkistaisi, että haetut työpaikat täyttävät ministeriön määräämät ehdot.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomille-ehdotetaan-pakkoraportointia-kuka-lukisi-vuodessa-syntyvat-17-miljoonaa-raporttia-6644453
Ministeriön raportointipakettiin kuuluu oleellisena osana myös se, että työnhakijan pitäisi hakea vähintään 15 avointa työpaikkaa edellä mainitun kolmen kuukauden aikana.
Jos kaikki esitetyt asiat menevät läpi, niin työttömälle se tarkoittaa sitä, että hänen täytyy kolmen kuukauden tarkastelujakson aikana hakea vähintään 15 työpaikkaa ja raportoida tekemisistään joka viikko työvoimaviranomaisille. Jos töitä ei kolmen kuukauden aikana löydy tai ei löydy riittävästi, seurauksena on työttömyyskorvauksen aleneminen tuolla 4,65 prosentilla,
Ministeriön taustalla on kuitenkin ajatus, että esimerkiksi nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät voisi olla mitä tahansa työpaikkoja. Silloin ilmoitusjärjestelmää ei voi kuitenkaan automatisoida, vaan se tarvitsisi ihmisen, joka tarkistaisi, että haetut työpaikat täyttävät ministeriön määräämät ehdot.
http://www.talouselama.fi/uutiset/tyottomille-ehdotetaan-pakkoraportointia-kuka-lukisi-vuodessa-syntyvat-17-miljoonaa-raporttia-6644453
Vastaukset 72
Vanhimmat
Luin tuon jutun niin tuli sellainen mieleen että se "hyöty" tästä ja vastaavista on että ns ihmiset jotka ei kuulu työkkäriin, sosiaalitapaukset, rajatila työkyvyttömät jne kyllä siivoutuu työkkäristä vihon ja viimein. Tuo asia ei kylläkään ole huono asia jos vain löytyy selvät pasmat sitten niille. Todennäköisesti toimeentulotuki.
Pitääkin tehdä työttömille jotka ovat työkyvöttömiä alkoholistit,päihdeongelmaiset, vankilasta vapautuneet rikolliset, liikennerikkomukset, näpistykset josta on saatu sakkorangaistus. toimeentulotuki johon siirtyvät lopullisesti ja leipäjonoihin työttömässä on itsessään jos ei työllisty. yli 55-vuotiaat työttömät pitäisi siirtää toimeentulotuelle näiden työllistyminen on vaikeaa. työnhakijana olisi sellaiset työttömät jotka täyttävät työnantajan kriteerit työpaikkaan
"Jos töitä ei kolmen kuukauden aikana löydy tai ei löydy riittävästi, seurauksena on työttömyyskorvauksen aleneminen tuolla 4,65 prosentilla."
Tästä tuli mieleeni se, että Lukasenkan sosialistisessa diktatuurivaltiossa Valko-Venäjällä uutisten mukaan työttömiä aletaan verottaa rankasti, jos ei tietyssä ajassa ole työllistynyt. Kyseinen vero on ainakin Minskissä aiheuttanut laajoja mielenosoituksia. Mikähän idea Lukasenkalla on siinä, että työttömillä nostetaan verot pilviin?
Suomi ja Valko-Venäjä ovat samoilla linjoilla työttömyyden torjunnassa: Usko taloudellisten rangaistusten työllistävään vaikutukseen on pohjaton.
Se ero Valko-Venäjällä ja Suomella tässä asiassa kuitenkin on, että Valko-Venäjällä mielenosoittajat uskaltavat vastustaa, vaikka tietävät voivansa joutua putkaan kovaan pahoinpitelyyn ja sähköpamppukäsittelyyn. Suomessa vaan kirjoitellaan somessa, puidaan nyrkkiä ja kiroillaan, mutta kunnon mielenosoitukset puuttuvat kokonaan ja kaikki hallituksen toimet niellään.
Iha on perus suomalainen meininki. Paras vastarinta on apatia - lakko. Älkää menkö töihin, älkää menkö te-toimistoon ym. Paras keino lopettaa tämä diktatuuri. Ei taida olla siihenkään suomalaisesta.
Kuka tuollaista kyykytystä enää jaksaa. Tuo touhu luo vain uuden köyhien alaluokan. Itse jos tuohon vielä yrittäisivät pakottaa, niin sanoisin suoraan hasta la vista. Valko-Venäjällä on kyllä hurja meininki. Työttömistä on tulossa uuden ajan juutalaisia. Suhtautuminen alkaa muistuttaa natsisaksan suhtautumista juutalaisiin 30-luvulla.
Täysin sama mieltä, hirveetä kyykytystä. Jos tollaseen joutuisin, niin kyllä hommaisin itselleni duunipaikan. Pääsis paljon helpommalla.
Ja mitä tapahtuu yritysten ja julkishallinnon rekrytoinnille kun ne alkavat tukehtua työnhakijoihin, jotka pakon sanelemana alkavat pommittaa rekrytoijia ja keskijohtoa, kyllä sekin aika on jostakin tuottavuudesta pois.
Kannattaa keskittyä hakemaan Kelan, työkkärin ja sossun virkoja, pelkästään, ja laittaa hakemukset paperisina, jotta ne aiheuttavat enemmän työtä, eikä niitä voi blokata, kuten sähköpostit voi. Ei rangaista rehtejä yrityksiä hakemuksillamme, vaan kohdistetaan ne syyllisiin, eli noihin edellämainittuihin. Tietysti tuon kyykytysideologian luojat ovat Eduskunnassa ja muissa virastoissa, mutta nuo kolme ovat ne tahot, joita me joudume kohtaamaan, joten keskitytään niihin.
Tämä+on+loistava+idea!+Kelpoisuusehdot+(Ylempi+korkeakoulututkinto+ja+sosiaalityöstä+vanhamuotoinen+laudatur+++pro+gradu-tutkielma+sekä+Valviran+hyväksyntä)+täyttävistä+sosiaalityöntekijöistä+on+huutava+pula.
Noin+30-40%+sosiaalityöntekijöistä+on+epäpäteviä+vuoden+kerrallaan+ja+silloin+virka+on+julistettava+haettavaksi.++Sossun+virkoja+hoidetaan+mitä+erilaisimmilla+koulutuksella,+paikkoja+on++avoinna+jatkuvasti+useita+kymmeniä+ellei+enemmän,+joten+haku+ei+olisi+edes+mitään+pelleilyä,+jos+on+ylipäätään+jokin+ammatillinen+tutkinto.+Sinne+valitaan+usein+AMK-sosiaaliohjaajia,+mutta+myös+merkonomeja+,+merkantteja,+datanomeja,+lähihoitajia+jne.++Palkka+riippuen+paikkakunnasta+ja+neuvottelusta+riippuen+2600-3000€/kk.
Hakekaa+ihmeessä!+Mollin+sivustot+ovat+täynnä+sossun+paikkoja+sekä+vakinaiseen+täyttämiseen,+että+määräaikaiseen++täyttämiseen.++Sitten+on+kyllä+se+mahdollisuus,+että+tulette+valituksi!+
Onko+muuten+valituksi+tulemisessa,+jos+kieltäytyy,+seurauksena+karenssi?+Tutkiiko+TE-keskus+hakemukset+ja+palautteet+niihin+(esimerkiksi+haastattelukutsut+ja+jopa+valituksi+tulemisen)?
Sossun virkaan ei ole koskaan voinut valita epäpätevää työntekijää.
Vuosi sitten tuli voimaan kelpoisuuslaki, jonka mukaan viransijaisuuteenkaan ei voi valita kuin kelpoisuusehdot täyttävä = pätevä tai sosiaalityön loppuvaiheen (tarkemmin eriteltynä laissa) opiskelija.
Merkonomit ja lähihoitajat yms. eivät siis todellakaan pääse edes sijaisiksi eikä heitä kyllä ole sossun sijaisina ennenkään ollut.
Sairasta. Ihan helvetin sairasta. Ei tuosta hyödy kun ne yhdistykset ja firmat jotka eivät halua maksaa palkkaa kenellekään, niihin voidaan piiskata ilman työsopimusta porukkaa. Kyllä työpanos ilmaiseksi kelpaa.
Muut yritykset kyllä jättäytyvät TE-toimiston yhteistyötaholistoilta pois. Se kai on tarkoituskin. Kai kohta on joku sähköinen järjestelmä joka valvoo että haetaan 15 paikkaa 3kk aikana ja raportoidaan hakemiset 7 pv välein, ja sähköisen järjestelmän listalta löytyy pelkästään provikkapalkkahommat sekä palkattomat työllistymistä edistäviä toimenpiteitä järjestävät 3-sektorin palkattomat paskapaikat. Näihin hakemisia sitten raportoidaan natsi-meiningillä kilpaa.
Palkkatyöpaikat tämän paskalstan ulkopuolelta, joihin voisi jopa työllistyä työsopimuksella ihan aikuisten oikeasti, eivät enää tässä paskasysteemissä varmaankaan kelpaa ja täytä työnhakun kriteereitä ollenkaan.
"Hae tältä listalta 15 työpaikkaa 3kk:den aikana, raportoi vähintään 1 haettu paikka seitsemän päivän välein. Ja kuittaa se haetuksi sähköisen hakujärjestelmän kautta. Ai niin, tässä tämä meidän uusi järjestelmä, vain tältä listalta paikat kelpaavat. Joo, onhan nämä pääosin kuntouttavan työtoiminnan paikkoja,. Siitä vaan hakemaan, hopi hopi!"
Nöyryytystä ja riistoa jota vastaan tulee tehdä kaikki voitava
Ei+tuo+vajaa+5%+ole+montaa+kymppiä+niin+ei+ainakaan+minua++haittaa.
Elikkäs sekö piisaa jos tekee tuon vähintään 18h/ neljän viikon aikana niin saa jonkunlaisen rauhan?
Samaa mietin minä, riittääkö kun mulla on noin 18-20 tuntia osa-aikatyötä kuussa? Jään mielelläni vaikka tttuen alennetulle, jos tää ei käy niille. Orjatyöhön en mene.
Ei sekään onnistu ett "jään alennetulle tttuelle" Kelasta kun olet hakenut muutaman kerran tttukea niin sit sossusta alkaa tulla osituksia kuntoutus paikkoihin. Ja tttukea ei edes myönnetä jos ei ole työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa. Ja kun kieltäytty niistä sossun osoituksista useamman kerran ne tulee käymään sulle kotiin ja tarkistamaan että mites täällä eletään kun ei mikään kelpaa :D
Ettekö te koskaan ajattele niin, että työttömän työ on työnhakua. Sellaiset jotka eivät hae aktiivisesti töitä, niin joutavat toiseen paikkaan kirjoille. Esim. moni käyttää työttömyyttä hyväkseen joka vuosi. Toivoo työnantajan lomauttavan, että pääsisi päivärahoille ja saisi tehdä omia töitään rauhassa.
Juuri näin, Työttömyyskorvaus on ollut monelle "perustulo" ja kun ei enää ole niin poru on suuri.
joutavia puhut ,se on kaukana perustulosta
jotakin järkee nyt näihin juttuihin
Kovempi piiska tarvitaan asumistuet ja työttömyysturva lakkautetaan jos ei osallistu aktivointitoimenpiteisiin. Sosiaalityöntekijöile valta tehdä työttömille kotikäyntejä työttömyysturvan menettämisen uhalla. mitä järkeä jos työttömyysturvaa tulee karenssi niin työtön siirtyy toimeentuloa hakemaan eli luukulta toiselle säästöjä ei tule yhtään myös toimeentulotukee leikkaus jos ei osallistu aktivointitoimenpiteisiin. tässä vinkkejä maanhallitukselle vielä lisäkarensseja.
ek ja mtk väki nostaa ylisuuria tukia ja saa veroalea !!!
ahneus on suurta !!!
jumalallista kokoomus kepuli lesta ahneutta !!
Noniin mitäs kulukaa mätittä viälä, töihin siitä lusmut hus hus ja heti.
Muuten me te-tädit laitetaan teille karenssia, karenssia ja karenssia
Kjäh kjäh
Missä välissä te-täti kerkiää kenellekään karenssia antamaan, kun on kiire olla esittämättä työpaikkoja työttömille?
"Ministeriön taustalla on kuitenkin ajatus, että esimerkiksi nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät voisi olla mitä tahansa työpaikkoja."
Mielenkiintoista. Arvata saattaa, että ministeriölle sopimattomia töitä ovat ne, jotka sopisivat työnhakijalle. Ministeriölle luultavasti sopii, että työnhakija pakotetaan hakemaan vain paikkoja, jotka ovat kaukana, joissa on vain vähän tunteja tai nollasoppari, palkka niin pieni, ettei sillä elä, ovat epäeettisiä paikkoja kuten esimerkiksi puhelinmyynti tai velkojen kiskonta.
Ministeriö haluaa viedä Suomen puolelta miljoonalta työttömältä työnhakijalta viimeisetkin asiat, jotka ovat jossain määrin inhimillisiä, eli heidän vapaa-aikansa, oikeutensa valita, mitä työtä hakee, heidän työajoilta peräisin olevan omaisuutensa, ja lopulta viimeisetkin rahat. Jos ei tietäisi, että ministeriössä totellaan eurostoliittolaista tyranniaa ja valmistellaan palkkiovirkoja itselle tehtailemalla kansanmurhaa suomalaisille, sitä ihmettelisi, että ovatko ne siellä tosiaan noin tyhmiä. Pahuus ja ahneus kyllä ovat tyhmyyttä, koska paha ja ahne ihminen ei tajua, että hän saa varmaan vielä ansioidensa mukaan, viimeistään kuolemansa jälkeen. Rahoja ja verirahavirkoja ei viedä kuoleman rajan taakse, ei vaikka miten haluaisi.
köyhille on ovelasti aina kerrottu tarinaa siitä, että tulee muka joku tuomio, tai oikeus,,,,, ja moni toope on uskonut siihenkin valheeseen....
Köyhiä on aina huijattu, valta, kirkko, uskonnot on huijjanneet köyhiä rankasti !!
Omistava luokka on kuin se aito ahne piru !
Valta, kirkko uskonnot ovat aina olleet rahan ja vallan etuja ajamassa !
Köyhää on aina huijattu ja kyykytetty, - ja mikään e i ole muuttunut!!
- Tosin hetken aikaa ns. työväenliike ajoi vähäosaisenkin asiaa, ja nykyään ei sitä enää sekään tee, ( kun on päässyt valtaan...).
Työväenliike ajaa nykyään jotain naivia globaali vallankumous asiaa , ja ulkomaan pakolaisturistien asiaa, ja suurta pakko kulttuuri marxismi unelmaa, - siis suomen ja suomen kulttuurin tuhoa !!!
toi on se suuri ongelma, kun ns. "työväenpuolueet" ajaa nykyään ulkomaisten turistien, yms. verorahalla lomailijoiden asioita ! ja muuta naivia rahan ja hyvinvoinnin vientiä pois maasta..
Kotimaan kehitys, ja omat asiat, esim. kotimaan työttömät ei tunnu tärkeältä,
ei esim nähdä leipäjonoja ongelmana ns. hyvinvointivaltiossa !!! , jne.
sdp ja vihreä johto on ihan syvältä idealismi persiistä, ne on täysiä idealisti tolloja !
Jos työttömille, joita on noin 350 000, tulisi raportointivelvollisuus seitsemän päivän välein, niin näitä raportteja syntyisi vuodessa noin 18 miljoonaa. Kukahan nuo raportit lukisi ja tarkistaisi raporttien oikeellisuuden esim. soittelemalla työnantajille? Työkkärin täditkö, jotka tällä hetkellä eivät edes kerkiä haastattelemaan työttömiä kolmen kuukauden välein?
Hehän ovat ylpeilleet, ettei tuonkaan orjuutuksen osan kyttäämiseen tarvita palkata uusia työntekijöitä - he kun aikovat automatisoida sen tietokoneitse tapahtuvaksi valvonnaksi. Jos se merkitsisikin henkilökunnan valtavaa kasvua, niin heidän osaltaanhan tästä kiusaamisesta voisi ajatella olleen jotain hyötyä, ainakin heille itselleen sen pienen palkan muodossa. Mutta kun se ei tuo yhtään työpaikkaa lisää, ei kytätyille eikä kyttääjille. Nyt sitten vaan sankoin joukoin käyttämään kauppojen automaattikassoja, digirahaa, kaikkea digitaalista ja automaattista, jolla saadaan loputkin vielä palkkorjina työskentelevät oikeiksi palkattomiksi orjiksi. Ja se on kikyä se.
Ei tarvitse täyttää työtön työtön kelan antamaa paperista tai sähköisesti. vaan uudessa mallissa pitää raporoida 7 päivän välein työttömän aktivointi sen mukaan maksetaan työttömyysturva jos työtön ei osaa tai ole tietokoneita käytössä voi hakea työtä kävelen osoittaa aktiivisuuttaa paperilla. työttömien valvotaa tarvitaan lisää työntekijöitä että raportointi tehostuu
Oikeasti työnantajat on se osapuoli, joihin ei tunnu suuntautuvan minkäänlaisia pakotteita. Työnantajat elää kuin siat pellossa, teettää pikkuporukoilla ja ulkomaalaistyövoimalla duunit ja paskat välittää siitä mikä on maan työllisyystilanne. Tähän pitäisi saada selkeä muutos. Sellaisille työnantajille, joilla oikeasti on niin paljon pätäkkää, että esim. voi kirjautua pörssiin,tai on isot katteet tullut verotietojen mukaan viimesestä vuodesta, niin työllistämisvelvoite. Jos ei työllistä niin 100 000 euroa työllistämissakkoa. Tämä sakkoraha sitten kohdennettasiin työttömille järjestettäviin ammatillisiin koulutuksiin. On aivan turhaa vatuloida ministereiden koko ajan säätäen pakotteita heille jotka ei kohdennu eri syistä johonkin tehtävään. Kyllä se pitää työnantajapuolen suuntaan kääntää myös se katse. Ja kysyä, miksei joku työntekijä kelpaa.Peruste pitää olla selkeä. Pitäisi myös olla velvollisuus vastata hakemukseen perustelulla. Varsinkin jos hakija on kouluttautunut ja omaa pitkän työkokemuksen ko. alalta.
On todella typerää vaatia työttömiltä sitä ja tätä, jos he jotka laittavat paikkoja hakuun, vain keräävät ja kyttäävät ihmisten tietoja.
Tämä hallitus saisi erota.
Meinaako hallitus tosiaan, että meidän työttömien täytyisi tehdä jotain? Voi kauheaa! Hullujahan ne on. Eivätkö ymmärrä, että työttömän tärkein kriteeri on juuri se. että osaa olla tekemättä mitään. Jos me haluttaisiin tehdä jotain, niin eihän me sitten työttömiä oltaisi vaan käytäisiin työssä. Kyllä on mennyt hulluksi maailma , kun näin pahasti asiat sekoitetaan!
https://www.poliisi.fi/nettivinkki
Raportoikaas tonne näitä työttömän haukkumisia......Paas kattoo sitte uudestaan mitä tänne laittelee. Heh heh...
Verot senkuin nousevat kun pitää saada rahat mitä mielikuvituksellisimpiin työttömien seuranta- ja kuritusjärjestelmiin.
Nyt puhutaan jälleen maahanmuuttoperäisestä työvoimasta, että se vain pelastaa näivettyvän Suomen, ja että maahanmuuttajia pitää saada lisää töihin. Pitää helpottaa heidän työllistymistään.
Toisinsanoen kantasuomalaisten työttömien ei kuulukaan työllistyä muutakuin puheissa. Valtavat organisaatiot perustetaan ainoastaan joukkojen hallintamielessä.
Kirja "1984" tuntuu nykysuomen rinnalla lastenkirjalta.
Muistelen tässä yrittäjän ruokatauollani, että omalla työttömyyskaudellani työllistymistä suorastaan jarrutettiin. Kaikki omaehtoinen oli päin naamaa kiellettyä. Kun aktiivisuutta alkoi kuitenkin esiintyä, laitettiin uhkapuheiden kera mitä mielikuvituksellisimmille "aktivointikursseille" joilla ensimmäisenä todettiin että täälä ei sitten töitä haeta, ja että työhönottohaastatteluun pitää anoa etukäteen kirjallinen lupa.
Oli mielenkiintoista havaita että työvoimatoimiston järjestämässä yrittäjäkoulutuksessa suurin osa oppilaista oli työssäkäyvää väkeä. Vähemmistönä muutama työtön.
Edelleen. Ei työttömien tarvitse...
Hyvä uutinen on se, että tuon raportin voi jättää ainoastaan suomalaisesta IP osoitteesta eli ei onnistu ulkomailla löhöily enään ollenkaan työttömänä kuten moni tuttukin tekee. Sama tulee kaikkiin Kelatukiin ja työttömyystukiin eli ainoastaan suomi IP:llä voi hoitaa asiat eli ulkomaan on blokattu ensi kesäkuun alusta jo.
IP vaihtaminen on lähes mahdoton tehtävä.
no esim nettiliitymä joka sulla on tajoaa väityspalvelinta eli proxya (ainakin useimmilla palveluntarjoajilla on myös välityspalveli), eli voit olla vaik vinkuintiassa niin ip on suomalainen
IP sun hanurissas
Tyypillistä globalisaatiota parhaimmillaan. Ihminen pakotetaan rustailemaan lappuja, jotta hänet saadaan pullautettua työttömyysturvan ulkopuolelle. Jos ei siirrytä takaisin Kekkosen politiikkaan, ei koskaan synny oikeita työpaikkoja Suomeen. Kapitalisti siirtää tehtaansa(esim. Nokian renkaat) ja syy on työttömän. Pitäisi rangaista firmoja pääoman piilottamisesta ulkomaille, ei sen seurauksia, eli työttömiä.
Koska tuollainen laki tulisi voimaan ?
2019
Heh heh...työtä pitäs hakea sähköpostilla hoho hoho hehe...Osaakkos lähettää cv,n hohoho heheh
Hae monta kertaa samaan paikkaan hohohohehehheh.....:X
" Yksi hallituksen suunnittelemista uusista valvontatoimista on se, että työttömän on raportoitava viikoittain eli seitsemän päivän välein työnhakunsa jatkumisesta."
Noin yksi tunti viikossa pitäisi työttömän käyttää aktiiviseen työnhakuun ja sen raportointiin. Netin kautta työn hakeminen ja raportointi työvoimaviranomaisille ei voi viedä enempää aikaa kuin yhden ainoan tunnin.
Loput 167 tuntia viikossa työtön saisi edelleen vetää lonkkaa haluamallaan tavalla ja yhteiskunnan kustantamana.
sulla on joku luonnevika
miten tämä työnhaku teatteri todennetaan. ettei tule aiheetonta karenssia.
Selvää on, että nuo 15 haettavaa työpaikkaa eivät tule olemaan koskaan ns. oikeita työpaikkoja, vaan työkkärin puuhaamia kuntouttavan työtoiminnan paikkoja tai työkokeilupaikkoja, joista ei saa palkkaa. Näitä sitten haetaan kilpaa joka kuukausi.
Jos ihmisellä menee yli vuosi ettei ole työllistynyt saattaa olla ettei työllisty koskaan...Työnantajat eivät enää juuri kiinnostu.
Nyt riitti. Kyllä se on näköjään lähdettävä valtionhotelliin, jotta voi opiskella itselleen ammatin ja pitää yllä edes jonkinlaista ihmisarvoista elämää ja elintasoa.
Kuka on se politiikonloinen joka saa ensinmäisenä kuul...............
Raportti kerran viikossa? Sehän saattaa viedä aikaa jopa viisi minuuttia! Minulle tulee burn out tuollaisesta työtaakasta!
Mitenkähän jaksaisivat tehdä minkäänlaista palkkatyötä jos vaatimus on, että kerran viikossa pitää täyttää yksi hakemus ja siitäkin saadaan aikaan hirveä riita? Mielestäni tällaiset henkilöt kuuluu ihan toisten tukien piiriin kuin työttömyyskorvausten.
Millä perustelet tuon raportoinnin järkevyyden, jos sillä ei ole työllistävää vaikutusta?
Työssä hommien tekemisestä sentään maksetaan TES:in mukaista palkkaa (ainakin toivottavasti). Työttömänä ollessa puolestaan on lähtökohtaisesti tukia maksettu siitä, että pyrkii työllistymään, mutta 7 pv välein raportointi ei työllistä, vaan on pelkkää turhaa paperinpyörittelyä.
Turha paperinpyörittely taas turhauttaa, koska sillä ei ole työttömyydestä eroon auttavaa vaikutusta. Joidenkin mielestä ilmeisesti kaikki turhan hihhuloinnin ja askartelun teettäminen on perusteltua tukien saamisen edellytykseksi, riippumatta siitä, onko sillä työllistyyttä ehkäisevä ja työllistävä merkitys. Vähän on osalla porukasta pallo hukassa. Olisitte sopineet paremmin johonkin askartelukerhon pitäjiksi, koska olette näköjään sydämeltänne viisikymppisiä tarhantätejä jotka rakastavat makaronien liimailua ja lastenlaulujen laulattamista. :-D
"Tota juuh, elikkäs eihän työllistämistoimenpiteiden tarkoitus oo työllistäminen itsessään, vaan se, et niinku pitää tehä jotain. Laittakaa ne tekee ihan mitä vaan, ku mäki joudun käyä töissä ja elättää noita! Mut älkää niitä niinku töihin päästäkö, ku sit multa saattaa mennä työpaikka alta!"
Mitähän, jos "ihmetouhua" hommaisit vaikkapa ne aivot?
Järkevää tai ei, noin pienestä itkeminen kertoo paljon työttömän mielenlaadusta. Kyllä töissäkin monesti pyöritellään turhia papereita työnantajan niin halutessa eikä mennä psykoosiin siksi, ettei se omasta mielestä ole tarpeeksi perusteltua.
Sinällään ihan turhaa lähetellä hakemuksia koska töitä ei ole, eikä näillä näkymin ole tulossakaan. Mutta miksi silloin pitää satoja tuhansiakaan kansalaisia pitää työttömyyskorvausten piirissa?
Niin, voitaisihan tuo muuttaa vastikkeettomaksi perustuloksi, jonka avulla ainakin osa-aikahommat kannattaisivat myös työnsä tekijälle, eikä tarvitsisi painiskella turhaan veronmaksajillekin laskua kerryttävän byrokratiankaan kanssa. Se olisi järkevämpi versio se. Nyt mennään aivan toiseen ääripäähän, versiolla, joka ei kuitenkaan niitä työpaikkoja lisää. Pelkkää byrokratian pyörittämisestä aiheutuvaa laskua, sekä työttömien työllistymisen kannalta tehotonta kiusaamista.
Et oikein ole ymmärtänyt. Tilannetta voisi verrata siihen, että pakotetaan jokainen täyttämään lottolappu kerran viikossa; jos ei täytä, tulot pois kahdeksi kuukaudeksi, eli noin tonnin sakko nettona. Ja jos lottoaa, mutta ei voita ainakin 180 euroa kolmen kuukauden aikana, siitäkin tulee sakko, kolmen päivän tulojen menetys, eli työttömälle noin satanen nettona.
Ei se lottolapun täyttäminen kauan vie, mutta sehän ei tässä olennaista olekaan.
Lottoa tosin jokainen voi pelata, siis jos on edes sen verran ylimääräistä rahaa, mutta työpaikkojen hakeminen paikkakunnalla, jossa ei moneen viikkoon ole avoinna yhtään edes jollain tavalla sopivaa paikkaa, on silkkaa kiusaamista, ja olemattomien työpaikkojen avautumisen puutteesta sitten rangaistaan - työnhakijaa!
Miksi pitää asua paikassa, jossa ei ole työtä? Ihmiset ovat aina muuttaneet työn perässä.
Suomi-työttömän mielestä yhteiskunnalla on velvollisuus työllistää hänet kotiinsa. Kyllä vuoren pitää työttömän luo tulla. Ehkä kerran viikossa voisi hyväksyä sen, että työtehtävien vuoksi joutuu käymään postilaatikolla asti.
Jos tiedät Suomessa paikkakunnan, jossa on työtä puolelle miljoonalle työttömälle työnhakijalle, kerropa, niin kaikki työttömät varmaan muuttavat sinne. Siitä tosin monelle jää asuntolaina maksamatta, ja uudessa kaupungissa on jotenkin saatava vuokratuksi asunto sen lisäksi, että makselee velan loppuja asunnostaan kotikuntaansa. Pankki takavarikoi asunnon ja myy sen pilkkahintaan, jos edes myydyksi saa. Työttömälle lypsylehmälle jää yhä velkaa ja lisäksi uusi vuokra. Sitä hän ei pysty itse maksamaan, koska se on moninkertainen verrattuna lainan lyhennyksiin. Eli veronmaksajat maksavat sen. Kuka hyötyy? Asuntosijoittajat siinä Avoimien Työpaikkojen Kaupungissa, ja halpoja kiinteistöjä metsästävät rohmut siellä kotikunnassa.
Tilanteita on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin. Jos asuu vaikka vanhempien nurkissa, on helppo muuttaa työn perässä. Jos on perhe tai omistusasunto, se on huomattavasti vaikeampaa ja vähemmän järkevää. Etätyötä voi tehdä missä vain. Omaa yhdyskuntaa voi hyödyttää missä vain, jos systeemi sen vain sallisi. Mutta kun se ei ole tyrannian tarkoitus.
MAHDOLLISTA VAIN SUOMESSA
Työttömyystilastojen kaunistelutoimenpiteet.
Näin toimii perussuomalaiset työministeri Lindströmin johdolla omanmaan kansalaisiaan kohtaan samalla kun hyysäävät maahantuomiaan mamuja,ei niitä koske persujen kyykytykset eikä niitä näy leipäjonoissa siitä kyllä perussuomalaiset huolehtivat.
Tuo työpaikkojen hakeminen on älyvapaa, mutta rapostin jättö kerran viikossa kaikille jotka saa tukia on hyvä asia. Sillä ainoastaan voi tehdä sen netissä suomen alueella sillä ei kelpaa muiden maiden ip osoitteet ollenkaan. Ei voi lusmuilla ulkomailla rannalla ja samaan aikaan olla työtön muka heti käytettävissä. Pitäisi sossutukia saavien käydä toimistossa kerran viikossa näyttäuytymässä ja päivä ilmotettaisiin edellisenä päivänä tai tuki loppuisi. Pimeitä tekee monet ja tämä estäisi harmaan talousden vaikka 2020 tulossa oleva EU uudistus lopettaa sen kyllä sillä kaikki käteinen loppuu ja vain pankkien välityksellä raha siirtyy eli mahdoton maksaa pimeästi enään mitään.
Lisää pakolaisia pitäis ottaa paikkaamaan tämä työvoimaPULA .
Kokoomuksen, Kepun ja Persujen johdon idioottimaisuus näkyy juuri tällaisissa työttömien
rankaisutoimenpiteissä, lähes olemattomien työpaikkojen haettamisissa, kuulusteluissa ja kyttäämisissä.
Olisiko jo aika lähteä isolla joukolla yhtäaikaa viemään raportteja ja hakemuksia
työvoimatoimistoihin niin ettei niistä tule pulaa.
Taas kerran, politiikot eivät halua puuttua oikeisiin ongelmiin, vaan siirtävät aina vaan syyt toisten niskoille. Vaarana on että koko työnhakukenttä pysähtyy omaan mahdottomuuteensa, kuka työnantaja edes uskaltaa mainita että meillä pyyhkii hyvin ja sitten saa sähköpstinsa tukkoon työhakemuksia, se ei ole kenenkään etu ei edes politiikkojen.
Firmoja alkaa kohta potuttaa. Ovat päästään pyörällä kun tarvis palkata joku ;D
Työttömiä kyykytetään jo niin paljon, että jos se ei pian lopu, menen protestiksi töihin!
Tervemenoo.
Jos oikein suutun, saatan tehdä vaikka ylitöitä!
Jos suutut vielä hiukan enemmän, tarjoudu tekemään ilmaiseksi niiden työt, jotka kadehtivat työttömiä. Pääsevät hekin sitten nauttimaan orjuudesta ja tulottomuudesta.
Kyllä täältä töitä löytyy jos teet sen 3e/h tai olet puolalainen tai muu entisen itäblokin edustaja, jolle kelpaa alle 5e tuntipalkka. Miten maksat 5e tuntipalkasta asumisen,sähkön,ruuan, vaatteet,puhelinlaskun ja nykyisin melkein pakollisen internetin, kun kaikki palvelut on siirretty nettiin. Miten tällä rahalla voisi elää?? Björn Wahlroos on sitä mieltä, että tämä riittää työläiselle, vaikka itse takoo miljoonia vuodessa. Sikaihminen ja röyhkeäkin vielä.