Duunareilla ja työttömillä on yhteinen vihollinen,

eli persut. He kun tekevät ja tukevat täysin oikeistolaista politiikkaa. Tästä eivät kärsi pelkästään yllämainitut, vaan myös opiskelijat, sairaat, eläkeläiset jne. Eli kaikki muut paitsi rikkain ja muutenkin hyvinvoiva kansanosa.

Kaikkien järkevien ihmisten on syytä pitää kirkkaana mielessä persujen petokset ja korjata persujen valheita medioissa.

Ja hyvää Vappua vaan kaikille persuilusta vapaille/vapautuneille kunnon ihmisille.
33322
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Helppoja hallitus kavereita aatteella,
"kaikki sopii".

Äänestä
  • Sdp on kaikista puolueista suurin Suomen tuhooja, eu ensin sitten kreikka viimeisenä Suomi.

    Äänestä

  • eu-presitenttikin-ensin kirjoitti:

    Sdp on kaikista puolueista suurin Suomen tuhooja, eu ensin sitten kreikka viimeisenä Suomi.

    Mutta persut on kuitenkin kaikkein pahin mamuttajapuolue.

    1Äänestä

  • eu-presitenttikin-ensin kirjoitti:

    Sdp on kaikista puolueista suurin Suomen tuhooja, eu ensin sitten kreikka viimeisenä Suomi.

    Eikös persutkin äänestäneet Kreikan "Lainojen" puolesta? Muuta toki väittivät ennen kuin pääsivät hallitukseen. Vai onko persut "unohtaneet" tuon faktan.

    Äänestä

  • eu-presitenttikin-ensin kirjoitti:

    Sdp on kaikista puolueista suurin Suomen tuhooja, eu ensin sitten kreikka viimeisenä Suomi.

    Se on totta. Miten sosialistista tulee kaikkea imevä kapitalisti! Onko se geeneissä? Eikö sivistyksellä voi hillitä rahanhimoa. Onko kapitalistin rahanhimo samaa kuin eläimen verenhimo?

    Äänestä

Persuilun loppu lähestyy ... ja kansa kiittää

1Äänestä
  • Sdp ei eroon pääse vaikka eu ja kreikka lainat meille järjesti, sak/sdp yhdessä tominut kansaa vastaan unohtanut vähempi osaiset aina, sak pomoilla menee lujaa eikä muista kuin omia palkkojaan nostaa.

    Äänestä

  • oma-etuilu kirjoitti:

    Sdp ei eroon pääse vaikka eu ja kreikka lainat meille järjesti, sak/sdp yhdessä tominut kansaa vastaan unohtanut vähempi osaiset aina, sak pomoilla menee lujaa eikä muista kuin omia palkkojaan nostaa.

    Ja persut vaan mamuttaa ....

    1Äänestä

  • Muistamma EK vaaleissa kun petti kansaa

    Äänestä

Persut huijasivat äänestäjiä mainostamalla olevansa työväen puolue. Monet työläiset ja työttömät odottivat persujen lupaamaa pelastusrengasta, mutta saivatkin persuilta myllynkiven kaulaansa.

1Äänestä

Persujen valheet ja petokset pitää muistaa ja tuoda julki myös jatkossa. Ettei kansa unohda petospersujen tekemisiä.

1Äänestä
  • Ettei totuus unohtuisi.

    1Äänestä

Loppu PS äänestys

kiitos palkkojen leikkauksen ja lääkkeet on nyt tuhottoman kalliita

Kiitämmä taas EK vaaleissa äänestämällä vas.

1Äänestä
  • Kukkamekko persupojille päälle!
    En duunarina äänestä koskaan enää persua!!!
    Vituttaa ku kerran niin tein ja ei muuta ku kreikkaa ja mamuja mun veroeuroilla elätellään.
    Paskapää persut mielummin rankasee sairaita,vanhuksia,duunareita ja varsinkin työttömiä duunareita!
    Selkärangattomiin nilviäisiin nää kuuluu...täysin munatonta sakkia!

    Maatalon poikana en vassuja oo koskaan kannattanu,enkä kannata!

    Mut ei nekää noin pellejä oo koskaa ollu!!!

    Äänestä

Tuo duunaripuolue oli kaikkienaikojen vedätys kun kts. minkälaista politiikkaa tekee , ihan on porvaripuolueiden talutusnuorassa täysin , ei siinä duunarin etu enää ole mielessä kun on päässyt
herkkupöytien ääreen saapastelemaan , nyt tuhotaan kaikki duunarien saavutetut edut joiden eteen on raadettu vuosikymmenet , sairaat ja työttömät on varsinkin noitten silmätikkuna, ennen tuollaisia sanottiin raukoiksi eivätkä kehdanneet naamaansa näyttää ihmisten ilmoilla , kuka tuommoisia voi arvostaa ?

Äänestä

persut on nyt punnittu.....ja sairaaksi viha-rasismipuolueeksi havaittu.
havaittu on myös äärioikeistolaisuus....palkansaajat, sairaat, eläkeläiset, lapsiperheet, työttömät, yksinhuoltajat yms. ovat kokeneet kylmää kättä perussuomalaisten toimiessa hallituksessa.
tuli lyhyt vierailu hallituksessa, persut kuihtuvat marginaalipuolueeksi seuraavissa eduskuntavaaleissa.
kansalaiset antavat mätkyn persujen teoista hallituksessa. se on kerrasta poikki.

1Äänestä

Ei paskapuolue paremmaksi muutu, vaikka puheenjohtaja vaihtuu.

1Äänestä

Muistamma EK vaaleissa

Äänestä

Työväestö ,johon muuten nimenomaan työttömätkin kuuluvat ,hakivat tahoa joka ajaisi työväestön etua yhtenäisenä ritamana tuon perusuomalaisten nousun taaten . Työväestön edun ajo kun on pirstaloitunut juuri siten että puhutaan työttömistä ja unohdetaan se tosiseikka,että työväestö tarvitsee juuri tuon turvan työttömyyden aikan ja edunajon tarve on tuolta osin myös suurin.

Työtä ollessa ammattiliitot edistävät ja pitävät huolen palkkakehityksestä ja työttömyysturvasta ,josta tosin on joustettu viime aikoina,kuten lähes kok työntekijöiden edun ajon rintamassa on ajan saatossa päässyt käymään. Tuolta osin pitäisikin tehdä korjaus ja työssä olleet työttömyys turvan piiristä pudonneet peruspäivärahalle pitäisi pyrkiä pitämään entistä tiukemmin ammattiliittojen edunvalvonnan piirissä.

Ammattiliittojen edunvalvonta on väljähtänyt suurelta osin myös siksi ,että yhteys poliittiseen edunvalvontaan on pirstaloitunut äänten jakautumisen myötä usean puolueen kesken,jotka kaikki ovat ainakin jossainmäärin olevinaan työväestön asialla ,joihin poliittisella sarallakin työttömät ovat. näin vai työntekijöiden edunvalvonta on syrjäytynyt ,kun työttömät ikäänkuin lajitellaan omaksi ryhmäkseen,jolloin ei voitaisi puhua työläisten edunajon jääneen vailinaiseksi .Toimitapa asettaa jokseenki työttömät ulkopuoliseksi ryhmäksi ,joka on heivttu ja joskus jopa syyllistetty ryhmä omasta asemastaan,jota he eivät ole .He ovat taloustilanteen uhreja.

Elinkeinoelämälle tilanne on oikeastaan edullinen,sillä työväestön hajanainen järjestäytyminen ja voimattomuus antaa mahdollisuuden vidä työnantajapuolen asioita eteenpäin aivan toisella tapaa kuin jos kohtaisi vahvan työväestön edustaja rintaman. Ammattilliittojen olisi suotavaa toimia jämäkämmin poliittisiin päättäjiin päin ja luoda kiinteä sidos puolueeseen jonka valitsevat yksinomaan työväestön edun ajo kanavaksi.Näin saadaan vahva edunvalvonta joka vastaa nykypäivän tilanteen vaatimuksia ja äänet kanavoitumaan oikeaan osoitteeseen,jolloin työväestön asiat tulisi huomioiduksi myös työttömyys jaksojen aikana ,jolloin tuota edunvalvontaa etenkin tarvitaan,kuten olen jo aiemin todennut.

Tiedä sitten miten se Perussuomalaisten suhteen on käynyt niin kuin on käynyt vai onko nyt hallituksessa ollessa sitten tullut vain esiin se millä asialla he todellisuudessa sitten ovat ,mutta se on vissi se että eivät ole ainakaan työntekijöiden asialla ja vielävähemmän työttömien .Jos olisivat ei työttömien jo riittämättöön turvaan olisi tehty leikkauskia vuoden alusta .Kohtuuttomuudesta kertoo mm. Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean työmarkkinatukea koskeva huomautus.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/05/09/komitea-suomen-tyomarkkinatuki-liian-pieni/

1Äänestä
  • Aivan. Persut on paska puolue!

    1Äänestä

  • Seppo_M_Suomesta kirjoitti:

    Aivan. Persut on paska puolue!

    Seppo tuo aina totuuden esiin. Kiitos Seppo.

    Äänestä

  • Seppo_M_Suomesta kirjoitti:

    Aivan. Persut on paska puolue!

    Sepon rohkaisevat sanat saavat kaikki rehelliset ihmiset aina hyvälle tuulelle.

    Äänestä

  • Sepon_kaveri kirjoitti:

    Sepon rohkaisevat sanat saavat kaikki rehelliset ihmiset aina hyvälle tuulelle.

    Seppo tietää mistä puhuu.

    Äänestä

  • Seppo perustaa kirjoituksensa aina faktatietoihin.

    Äänestä

  • Seppo on aina suomalaisten asialla.

    Äänestä

  • Seppo on kansakuntamme rohkea äänitorvi.

    Äänestä

Persut ovat tehneet raukkamaisuudesta hyveen. Työttömiä ja muita vähäosaisia kurittamalla ollaan muka pelastamassa Suomea, kun ainoana päämääränä on vain rikastuttaa rikkaimpia entisestään köyhien kustannuksella. Persujen sekoideologia juontaa juurensa 30-luvun opeista, joihin kuuluu avoin rasismi ja heikoimpien kansalaisten hylkääminen.

1Äänestä
  • Persuilu on juuri tuollaista.

    Äänestä

kiitämmä hallitusta EK vaaleissa

Äänestä

Kiitämmä PS ja hallitus EK vaaleissa

Äänestä

Kyllähä se näyttäs silt, et asia on juur nui, miten avaaja sano.
Nih. Et kyl näin se on.
Toisaalta on lottovoitto syntyä Suomeen EDELLEEN.
Mihin menee tää kehityskulku?
Sitä voi silti kysyä.
Me kiusatut ansaitsemme eläkkeen, jos ei resursseja työelämään.
Kiusaajat joutuu tekkeen duunia meijän puolesta. Eli se on semmone oikeutus ja pahan karman laki.
Kun paha ihminen kiusaa, niin pahuus osuu häntä omaan nilkkaan.
Nää sitten huutelee netissä "mee töihin vitun sossupummi"
He huutelee näin koska ovat erittäin vihaisia ja katkeria, kun emme käy duunissa.
Itse ovat niin typeriä idiootteja, että ovat aiheuttaneet Suomeen paljon työttömyyttä ja eläköitymistä.
Toisaalta mikäs tässä on eläkkeellä ollessa.
650 euroa tulee tilille rahaa kuussa, kun valtio maksaa eläkettä minulle.
Toisaalta ajat voivat muuttua ja saan jatkossa vähemmän eläketukirahaa.
Mut tää koskee kyl kaikkia, kaikkien asema menee paskemmax tod näk, koska ajat vaikeat.
Mut se on juuri toi karman laki.
Paha saa aina palkkansa.
Minä nukun hyvin yöt.
Jos minulta joskus viedään rahat ja joutuisin vaikka kadun asukkaaksi, se ei hetkauta mua, aion kuolla ylpeänä ns saappaat jalassa ja en pelkää mitään/ketään.
Aivan sama.
Hälläväliä-asenteella minä täällä elelen leppoisasti viimeiseen hengenvetoon enkä meinaa muuttaa tyyliäni.
Oon sen verran vahva henkisesti, ettei paha ihminen nujerra minua.
Rehellisesti sanottuna en usko, että rahat viedään meiltä eläkeläisiltä/työttömiltä.
Se ei käy toteen, ellei oikeesti sitten päättäjillä ns pimahda päässä eli ne lopettaisi kokonaan niiden jakamiset.
Se edellyttäisi ensiksi sen, että sosiaalitukijärjestelmä pitäisi romuttaa kokonaan tekemällä lakimuutoksia.

Äänestä

Aina, kun kusetamme jotain, köyhiä, sairaita tai työttömiä? Otamme persupalatsissa kuppia! Matilla pöydänalle!

Äänestä
  • Timo Soinin paras anti kansallemme on konjakkipierut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Soinismin_tulos kirjoitti:

eli persut. He kun tekevät ja tukevat täysin oikeistolaista politiikkaa. Tästä eivät kärsi pelkästään yllämainitut, vaan myös opiskelijat, sairaat, eläkeläiset jne. Eli kaikki muut paitsi rikkain ja muutenkin hyvinvoiva kansanosa.

Kaikkien järkevien ihmisten on syytä pitää kirkkaana mielessä persujen petokset ja korjata persujen valheita medioissa.

Ja hyvää Vappua vaan kaikille persuilusta vapaille/vapautuneille kunnon ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu