Mihin tahansa menenkin olen aina yksin tai tunnen etten kuulu porukkaan.
Oikeasti ikävä sielunkumppania
Niinolitänäänkin
18593
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olen kokenut samaa.
mulla sama , seurustelin nuoren aj tein lapsia heti kun mahdollista nyt ku oon 50v ni elän iahnaa villiä sinkkuelämää <333 enks oo kuuma j aviisas ihminen
Mustakin aina tuntuu, että useimmat ihmiset ei tykkää musta silleen ihan oikeesti. Että mussa on jotain tosi ärsyttävää luonteessa ja ulkonäössä monen mielestä. Jakun mä koen niin, niin silloin aina laitan sen tietynlaisen harson ympärilleni.
noi ajatukset on sun elämä iskenyt päähän, sun pitää mennä terapiaan ja käydä läpi asioita, jotta saat luotua kko minuutesi alusta ja alat uskoa itseesi, vähitellen sulle kehittyy joku oma pesoona ja sinusta pidetään, kaikki pesoonat ja on erilaisia tärkeitä ja arvokkaita <333
Ei ole siitä kysymys.
Annatko sä muille mahollisuutta ja itelles kuulua siihen " porukkaan" teetkö ite alotetta vai ootko seinäruusuna? Nämä kertoo paljo.. sosiaalisena ihmisenä oon nähny tälläsiä tapauksia paljon ja seurustelenkin ns yksinäisen ihmisen kanssa (ei paljon kavereita hänellä) ja oon huomannu että eivät tee mitään että niihin asioihin tulisi muutos
Onhan sulla se mielikuvitus vaimo edes.
Tiedän tasan tarkkaan mistä kirjotat. Ei ole, kuin muutamia ihmisiä kenen seurassa on hyvä ja mukava olla.
Valitettavasti nekin ihmiset on sitten ihan valmiita näköjään heittämään pois tai unohtamaan sen kenellä ei ole hyvä olla, kuin heidän seurassaan.
, mutta joskus siihenkin on syynsä.
Mulla on niin että kavereita on paljon mutta koen olevani jotenkin emotionaalisesti yksinäinen.
Mitä vaan tapahtuu, aina ajattelen kuinka haluaisin jutella hänen kanssaan asiasta.. Toisi ehkä jonkun näkökannan mitä en ole ajatellut, tai muuten vaan balansoisi. Hänellä oli sellainen vaikutus muhun, ja ehkä minullakin häneen. Ehkä... Tyhmää kun edelleen eka ajatus vaikkei olla nähty aikoihin... :(
Se on just näin, kun on joskus löytänyt sellaisen, jonka kanssa on ihmeellinen yhteys ja ymmärrys. Surullista, jos sellaiseen ihmiseen ei pysty oikein pitämään yhteyttä. Harmi, kun ei edes tiedä, kokiko se toinen samoin.
Tuttu tunne:( koitat vaan olla välittämättä. Siussakin varmast jotai semmosia puolia mitä vaaan kadehtivat ja sen takia saattavat hyljeksiä. Mie tän tiijän ku on nähty. Sosiaalisemmat tapaukset voi sanoa, että miksi et ole itse aktiivisempi. No miksei sosiaalisemmat sitten pidä hiljasemmista ystävistä huolta?
Olen aina yksin sisäisesti.
Tämän yhden kanssa tuli olo, että niin ei tarvitsisi aina olla. Mene ja tiedä. Hänelle olin kuitenkin ulkoisesti liian tavallinen ja yksinäinen.
Sinänsä harmi kannaltani, että juuri hän sattui olemaan se joka arvosti kaikista eniten kaikkea ulkoista ja minä taas annan suurimman arvon sisäiselle kauneudelle ja viisaudelle (ulkoisia kuitenkaan väheksymättä).
"Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin...."
Ihan hirveän kova ikävä sinua. Olisitpa tässä.
Sama tunne. Ihan mahanpohjasta vihlaisee ajatellessa sinua.