Mielipiteesi julkaistusta kirjallisuudesta?

Olen osittain samaa mieltä. Tuntuu että osa kirjoista on tosi tekotaiteellisia, riittää että on valittu joku noista luettelemistasi aiheista eikä muulla ole väliä. Lisäksi Ärsyttää se että välillä jo julkaisseella kirjailijoilla taso vaihtelee tosi paljon. Luin vuosia sitten erään kirjailijan esikoisen ja se oli ihana. Innolla tartuin seuraavaan teokseen enkä ollut uskoa että kyseessä oli sama kirjailija. Pettymys oli niin suuri..

Unohdetaan et lukijoita on erilaisia. Mielestäni viihdettä saisi julkaista enemmän, nyt tuntuu että dekkarit on ainoa hyväksytty viihdegenre, mutta esim nuorille naisille suunnatusta chicklitistä ei kotimaista tarjontaa ole juuri ollenkaan. Monelle kynnys tarttua johonkin tylsään mutta kriitikoiden ylistämään romaaniin on liian suuri., mieli tekisi lukea mutta runollisesti kirjoitettu sukutarina jossa ei tapahdu mitään tuntuu työpäivän jälkeen liian raskaalta joten käännytään netflixin puoleen...

Niin, missä viipyy suomen gone girl tai me before you? Tiedän etteivät ole kirjallisuuden merkkiteoksia mutta lukijoille kelpasivat. Mielestäni rehellinen viihde on parempaa kuin tekotaiteellinen paatos.

Minua sieppaa eniten tuo kohta 4).
On todella outoa, että nykykirjallisuutta ei erota suomeksi kirjoitetuksi muusta kuin miljööstä. Teksti voisi olla kömpelöä käännöstä, sen verran suppeaa on sanankäyttö. Vaikka meillä on hirveän moniulotteinen kieli!

Runokirjatkaan eivät luo mitään uutta, siitä huomaa pysähtyneisyyden parhaiten. Silloin kun oikein Yritetään, suolletaan nokkeluuksia kuten hakukonelyriikkaa (niin, ehkä sillä halutaan saada ihmiset heräämään sanavarastonsa suppeuteen, mutta erikoinen esimerkki hyvästä ilmaisusta on se joka vetoaisi tunteisiin eikä tuollainen Tavimainen irvailu).

Tuntuu, että vain aiheet myyvät. Esitystavalla ei ole väliä eikä edes juonen eheydellä. Sellaista lööppikirjallisuuden aikaa elämme: ei niin, että kirjallisuus toisi ronskisti esiin uutta jota sitten lehdissä kauhisteltaisiin, vaan kirjoissa kaunistellaan niitä lööppiaiheita, tanssahdellaan hurjien asioiden äärellä (nälkävuotta, pedofiliaa, lähisuhdeväkivaltaa, tai sitten otetaan oikea elossa ollut ihminen ja kirjoitetaan hänestä fiktiivinen, raflaava muistelma tyyliin Engelin kaupungin (joista Viikilä kyllä onnistui kielen kauneudessa)).

Senkin vielä lisäisin, että äänikirjat ovat luokattoman huonoja. Kun englanninkielisten äänikirjojen lukijat ovat aivan alansa huippua kuten Stephen Fry, ja Project Gutenbergin sivuilta -> Librivoxin vapaaehtoislukijoitakin kehtaa mielissään kuunnella, niin suomalaiset lukijat (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) kuulostavat ihan navigaattorilta! Viimeksi yritin kuunnella Katja Kallion Yön kantajaa ja odotin hyvääkin tulkintaa kun lukijana kuitenkin taiteilija Vuokko Hovatta, mutta ihan samanlaista tunteetonta sana sanan perään nakuttamista. En tiedä oliko tekstin vika vaiko lukijan painotuksen, mutta "ja" -sana työntyi niin monta kertaa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana korviin, että oli lopetettava kuunteleminen. Tyttäreni kuunteli joskus Iina Kuustosen lukemaa äänikirjaa ja Kuustonen sentään eläytyi tekstiin.

Taso pitäisi pitää korkealla, jos halutaan työntyä nuorten älylaitteisiin. Muutoin menetetään uusi polvi. Heillä on kielitaito hylätä kotimaan kirjallisuus kokonaan, ellei se heitä vakuuta.

Mielenkiintoinen aloitus! Luen mielelläni klassikkoja ja historiallisia romaaneja, välillä muutakin.
Mutta nyt kirjoitin oman kirjan, uskon että siinä on vielä paljon korjattavaa. Sisältö on kuitenkin mielestäni tärkeintä ja se on aika vahvaa.
Lähetin sen jo muutamaan kustantamoon, mutta vastaus kuului ettei sellainen aihe sovi heidän ohjelmaansa. Teema voi olla monelle arka ja kiusallinen, siitä ei tietääkseni ole tällä tavalla kirjoitettu.
En aio muuttaa sisältöä, ainoastaan kirjoitusvirheitä...

Olen miettinyt, että onko ns. erilainen teksti/tarina kustantamolle liian suuri riski?
Ja olen käyttänyt arvostelupalvelua.

Lähdin lukemaan tätä ketjua asenteella, että jaahas, taas itkee yksi kaltoinkohdeltu jonka mielettömän hienoa teosta ei ole julkaistu, mutta aloitus olikin rautaa. Taidat olla oleva tai tuleva kirjailija, kun olet noin tarkkanäköinen,. Olen todellakin samaa mieltä neljästä kohdastasi.

Mutta.

Entäs jos kaipaamaasi (ja minunkin kaipamaani) kirjallisuutta julkaistaan, mutta se ei koskaan tule tietoomme, kun sitä ei rummuteta missään? En tiedä onko niin.

En tiedä kuuluuko tähän ketjuun mutta kirjoitan kuitenkin.
Kirjat on tosi kalliita! Tuntuu paljolta maksaa yhdestä kirjasta liki 30€. Siinä varmaan se syy miksei kokeellisempaa julkaista, kustantamot ei uskalla ottaa riskejä koska se on kuitenkin niin pieni joukko jolla on varaa ostaa tällaisia teoksia jatkuvasti. Aika monen ostos on se 19,90€ remes prismasta. Onneksi e-kirjat on halvempia ja pokkarit vaikka uutuuksia ei pokkareina saakaan.

Kirjasto on loistava laitos mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää sitä ja siksi nuo kirjojen hinnat harmittavat :/

Saanko kysyä miksi ei ole mahdollista käyttää kirjastoa? Eikö jokaisessa kunnassa ole kirjasto, suuremmissa useita? Olen ymmärtänyt, että jokaisesta suomalaisesta kirjastosta on myös mahdollista lainata e-kirjoja omalle selaimelle, ihan ilman fyysistä käyntiä kirjastossa, kun on kertaalleen hankkinut nettitunnukset. Ja kirjastoautokin kulkee useissa kunnissa arkisin.

Jos on tosiaan niin, että kunnan taajamassa, missä itse asiointinsa hoitaa, ei kirjaston toimipistettä ole, niin kannattaa vaatia, että sinne perustettaisiin ainakin noutopiste. Että voi varata haluamansa teoksen pääkirjaston tietokannasta ja se toimitettaisiin esim. paikalliseen yläkouluun. Kouluun siksi, että hirvittää ajatella että jonkin kunnan koululaiset olisivat vailla kirjastopalveluita. Se kuulostaa jopa perustuslain vastaiselta, niin suuresta tasavertaisuusasiasta on kyse!

(Omalla paikkakunnallani toteutetaan korkeakouluopetusta, vaikka varsinaista opiskelijakirjastoa ei ole. Opiskelijat voivat kanslian kautta tilata kirjoja toisista korkeakoulukirjoista. Ketään ei voi jättää paitsi laadukkaasta kirjallisuudesta, se on perusoikeus.)

Ei se aina kovin hyvää ole. Joskus Finlandia-ehdokkaanakin oli joku niin huono kirja, että ihmettelin miksi se oli edes julkaistu. Jotkut suositut dekkaristitkin ovat melko huonoja. No, onpa meillä toivoa, kun julkaisukynnys on niin matala.

Miki Liukkaan kirjoitustavoista en tiiä mitään mutta se pisti silmään aika rajusti että hän hän muistuttaa paitsi kasvoiltaan, myöskin aika monilta eleiltään ja liikeiltään parinkymmenen vuoden takaistaJai Sarasvuotaa. Verratkaattepa vaikka tuota https://youtu.be/hB_kuSimmDY?t=12 tuohon http://www.kaleva.fi/videot/roope-salmisen-piinapenkissa-kirjailija-miki-liukkonen/6186/ (alussa mainoksia ja Roopen lätinää)

Suomalaista kirjallisuutta vaivaa vielä vanhojen kulttuuristalinistien painolasti ja sensuurin halu!

Kommentoin kotimaisen runouden osalta. Olen lukenut laajahkosti sekä vanhaa että uudempaa runoutta, ja koen laadun romahtaneen. Romahdus on perusluonteeltaan sisällöllinen. Nykyään kirjoitetaan niin assosioivaa ja sirpaleista runoutta, että alkuperäistä ajatusta on jokseenkin mahdoton tunnistaa (jos sitä alunperin olikaan). Luetteloin lyhyesti, missä tämä mielestäni näkyy.

1. Monitulkintaisuuden nostaminen arvoksi sinänsä.
2. Painopisteen siirtyminen ajatusten ja tunnelmien kuvaamisesta kieleen.
3. Erikoisten sanojen ja käsitteiden itseisarvo - ne eivät määrity runon sisällöstä käsin vaan ennemminkin muodostavat sisällön.
4. Politisoituminen. Ainoat sallitut tunnistettavat ajatukset ovat aloittajan kuvailemia arvoliberaaleja teemoja.

Samaa mieltä lyriikan romahduksesta: mikä vain on runoutta, sanaleikit ja sanahelinät, laatu surkeaa, keskeneräistä,
kokeellisuuden nimissä.. kuka vain lavalla on lyyrikko. Ongelmaa pahentaa se että
he joiden laatu, sisältö heikoin he pitävät eniten meteliä itsestään...
tietyt nimet ovat vallanneet ja omineet runouden ja antavat siitä lausuntoja mediassa, ovat julkisuudessa... Sensijaan sellaiset joiden runot syvällisiä, hiottuja, aikaa kestäviä, monikerroksellisia ja sisällöllisiä ovat yleensä ulkona edellämainitusta. Näkymättömyydessä, unohduksessa. Vaikka ansaitsisivat muuta. On epäoikeudenmukaisuus lyriikan kentässä. Lukija ei löydä enää sellaista runoutta kuin tahtoisi kun esille ja ääneen eivät pääse oikeasti erilaiset vaihtoehdot. Runous on mennyt sosiaalisen median kaveripiirileikiksi, hiekkalaatikko hiirineen samoissa pyörissä.. jos et ole siellä sinua ei olekaan. Lukija etsiköön kirjaston ja kirjakaupan runokirjoista itsellisesti ja omaehtoisesti tutkien!

jk.
Tosiasiassa sellaiste nimet jotka eivät ole mukana sosiaalisen median metelissä,
kannattaa tutkia ja etsiä hiljaisia ja tuntemattomia ja ulos jätettyjä nimiä!
Parhaat runot siellä valitettavan usein. Sellainen joka edes ei sovellu lavaviihteeksi.

Ja runous on todella muuttunut esineelliseksi kielelliseksi peliksi..
kuin koko ihminen ei olisi läsnä vaan sanat voisi arpoa koneella..
myös älyllinen kirkkaus loistaa poissaolollaan.
Ilmeisesti koko ihmislaji on muuttunut " sieluttomammaksi"..
kirjoitukset vain ilmentävät tätä koneellistumista ja ulkokohtaista
materialisoitumista. Yksilöllisyyden harha: yhtä laumaa...

Minä taas löydän paljon enemmän hyvää ja kiinnostavaa runoutta tänä päivänä kuin 80-90-luvulla.

Minusta nykykirjallisuus on ihan hyvää. Ei pahemmin kiinnosta joku jurnuttaminen metsämökissä ja peltotyöt. Tehdastyöläisetkin ovat hävinneet tästä maasta jo 90-luvulla, joten mitä niistäkään enää lukemaan.

Sukukronikoissa ei mitään vikaa. Esim. Michael Cunnighamin "Samaa sukua" on erittäin hieno kirja ja samoin John Galsworthyn 1900-luvun alussa kirjoittama "Forsytein taru". Pidän sukutarinoista, koska siinä kuvataan ihmisiä pitemmältä ajanjaksolta ja usein kuvataan myös miten maailma muuttuu ajan saatossa ja pukeutumistyyli ja varsinkin, jos kirjasta tehdään tv-sarja tai elokuva.

Minusta Suomessa julkaistaan oikein hyvää ja monipuolista kirjallisuutta nykyään. On varmasti jokaiselle jotakin, ei valittamista. Luen useita kirjoja viikossa ja hyvin laajasti.