Mitään siihen lisäämättä tai mitään poistamatta?

tuua2702

Kertokaapa mulle nyt, helluntailaiset. Te pidätte raamattua Sinä Oikeana ja Ainoana Oppaana. Jeesuksen sanana. Te uskotte siihen sana sanalta, teksti tekstiltä. Raamattu on totuus, mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä poistamatta. Okei.
-Kuka kirjoitti kaiken Jeesuksen sanoman ylös? Miten kirjan kirjoittajat voi muistaa kaiken niin sanatarkasti, jollei joku kulkenut kaiken aikaa tyypin perässä ja kirjoittanut jokaista sanaa ylös? MITEN kaikki voi sanatarkasti pitää paikkansa?
-Kukas kirjoitti vanhan testamentin? Ja kenen sanojen pohjalta? Ei ainakaan Jeesuksen, ku ei sitä ollu vielä olemassakaan. Kukas silloin tajusi olla niin nokkela, että rustas kaiken ylös niin että kaikesta saatiin myöhemmin kokonainen kirja?
-Mitenkäs sitten se, kun raamatussa sanotaan että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja että ihminen ei saa sitä kuvaa muuttaa (vai miten se ny meni). MITEN te voitte meikata? Laihduttaa/lihottaa? Käyttää merkkivaatteita, tai yleensäkin vaatteita?
-Entäs homot? Kielletty juttu, juu tiedetään. Vanhassa testamentissa sanotaan jotenkin niin, että samaan syntikategoriaan lasketaan homostelu, parranajo ja kahdenvärisitä langoista tehdyn vaatteen käyttäminen. Häh?
-Pelastus. Vai jeesukseen uskova pelastuu. Kuitenkaan ei riitä, että pelkästään uskot, vaan sun pitää myös syntyä uudesti ylhäältä, käydä kasteella ja luovuttaa elämäsi Jeesukselle, ottaa Jeesus itseesi jne. Uskominen on jees, muttei se pelastukseen riitä?
-Sun tulee rakastaa Jeesusta enemmän kuin mitään, edes omia lapsiasi? MITEN kukaan voi vaatia, että sun tulee rakastaa jotain näkymätöntä tyyppiä enemmän kuin omia lapsiasi?? Vaikka miten olis pelastaja ja hyvä ja tiesmitä. Huh.
-Kuka opettaa oikein ja kuka väärin? Viime aikoina on ollut paljon puhetta vääristä profeetoista sun muista harhateille viettelijöistä, kaikki tietty Saatanan kätyreitä. JOS kaikki kristityt keskittyis uskonnon perusasiaan, eli RAKKAUTEEN, pääsis luultavasti aika paljon helpommalla? Mitä väliä sillä on, miten kukakin nuo samat asiat opettaa? Jumala on kristinuskossa jumala, Jeesus on sen poika joka pelasti maailman ja kaikki Häneen uskovat pääsee taivaaseen. How difficult is that?
On suorastaan lapsellista sotia ja tapella noin vähäpätöisistä seikoista, varsinkin jos päämäärä on sama.

Miksi jotkut kohdat Raamatusta on kirjaimellisesti noudatettavia ja jotkut saakin sitten sivuuttaa ihan hyvällä omallatunnolla?

39

452

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • må19

      Oikea ja ehdoton Jumalan sana on Jeesus Kristus, Persoona.

      Ilm 19:13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

      Joh 1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
      1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
      1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
      1:4 Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
      1:5 Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.

      Raamattu on Pyhän Hengen innoittamaa tekstiä, joka täytyy tutkia Pyhän Hengen avulla, jotta sen oikein ymmärtäisi. On myös muistettava, että me nykyajan kristityt elämme Uuden Liiton aikaa emmekä Vanhan Liiton aikaa.

      • tuua2702

        Kiitos vaan, mutta tuo ei vastannut yhteenkään mun kysymyksistä. Ja missä kohdassa Raamattua on uuden liiton ja vanhan liiton ajat mainittu?


      • må19
        tuua2702 kirjoitti:

        Kiitos vaan, mutta tuo ei vastannut yhteenkään mun kysymyksistä. Ja missä kohdassa Raamattua on uuden liiton ja vanhan liiton ajat mainittu?

        Uusi liitto alkoi silloin, kun Jeesus kuoli ristillä.


      • tuua2702

        Ja tämä lukee missä?


      • Totuudenpuolesta

        En ole (enää ) helluntailainen, mutta vastaan sinulle aloittaja. Jospa nöyrtyisit uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja luottaisit uskossa, että Hän on syntiesi anteeksiantaja ja vapahtajasi. Ota hyvä asento ja ala rukoilla ihan omin sanoin, että haluat tulla uskoon ja haluat luottaa siihen että saat iankaikkisen elämän. Pyydä syntejäsi anteeksi (jos koet olevasi synnitön niin se on ainakin Jumalalla sinua vastaan että elät erossa Hänestä joten parannukseen ja Jumalan puoleen kääntymiseen on silloin syytä). Jos tämän sydämestäsi teet ja vilpittömästi niin Jumala sinua kuulee aivan varmasti, mutta älä odota mitää merkkiä tai tunnetta tai mitään ihmeellisyyksiä osoitukseksi että olet uskossa. Voit toki tuntea ehkä jotain, mutta älä anna tuntemuksien tai niiden puutteen olla mitenkään se JUTTU. (tässä tietenkin varoitan että mikäli olet äärikarismaatikkojen touhua seuraillut niin moinen hillitön käytös ei ole tervettä) Jumala alkaa tehdä hiljaista työtään sinun sydämessäsi. Rukoile päivittäin ja ala lukea itseksesi Raamattua. aloita uudesta testamentista joten päääset tutustumaan Jeesukseen ja hänen elämäänsä ja sen jälkeiseen aikaan. Terveellistä on lukea myös vanha testamentti ja niin että näet Raamatun kokonaisuutena ei vain irrotettuina lauseina sieltä täältä näin pääset ymmärtämään Jumalan koko pelastussuunnitelman kokonaisuudessaan. Lue rukoillen niin Jumala avaa kyllä sinulle asioita ja puhuu lukemisesi sanan kautta. Älä kiirehdi vaan maistele lukemaasi, Ei sinulle ole kiirettä. Jumala sinua kasvattaa omalla aikataulullaan. Sinusta ei tarvitse tulla "jotain" jatka elämääsi kuin aiemminkin, ei tarvitse alkaa välttämättä kuvittelemaan olevansa joku suuri julistaja, kyllä Jumala sinua vie omaan paikkaasi suunnitelmassaan niinkuin haluaa, tai saatat jäädä vaikuttamaan siihen missä nyt olet. hänen ainoa tehtävänsä on meille että viemme evankeliumia eteenpäin ja sen voit tehdä vaikka naapurille kun haette postia samaan aikaan. Emme voi tietää etukäteen Jumalan tahtoa paikkamme suhteen. Pääasia että olet vilpitön ja nykypäivänä myös kun hengellinen kenttä on täynnä eksytystä josta ymmärrettävästi et voi olla vielä perillä, niin koettele kaikki Raamatun sanalla jos epäröit ihmisten julistusta tai tekoja. Keskity Jeesukseen Kristukseen sanan kautta (Raamatun). Pääasia on , että pelastut ja pysyt siinä. Joh.3:16 Aloita vaikka siitä. Siunausta sinulle.


      • må9
        tuua2702 kirjoitti:

        Ja tämä lukee missä?

        Uusi liitto on mainittu täällä.
        Luuk 22:20 Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.


    • må19

      Ota myös huomioon, että Jeesuksen mukaan maan päällä ei enää nykyaikana ole välttämättä yhtään uskovaista.
      Luuk 18:8 . Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

    • tuua2702

      Okei, kiitos vastauksista. Minulla on oma vakaumukseni, kiitos kuitenkin hyvistä neuvoista. Pidän mielessä jos haluan ryhtyä kristityksi joskus.
      Edelleenkään en saa vastauksia kysymyksiini?

      • vtrrrf

        Sinä kysyit:
        "" Kukas silloin tajusi olla niin nokkela, että rustas kaiken ylös niin että kaikesta saatiin myöhemmin kokonainen kirja?""

        Epäilen vahvasti, että Pyhä Henki järjesti kirjoitusten säilymisen nykyaikaan asti.
        Jotkut ihmiset kyllä ovat yrittäneet vääristellä Raamattua.


      • UskomattomanNaiivia

        Voi miten paljon siihen on milloin lisätty ja milloin poistettu, sen mukaan miten kulloinkin on sen hetkisille auktoriteeteille sopinut. Tästä kertoo lukemattomat piilotetut ja poislakaistut kirjoitukset, jotka ei ole sopineet senhetkiseen ajatteluun.
        Ihmisen kirjoittama satukirja, historiallinen ja upea, mutta valitettavasti täyttä satua. Monet kirjoitukset ovat viisaita kylläkin, mutta absoluuttinen totuus löytyy ihan muualta.


      • m1å9
        UskomattomanNaiivia kirjoitti:

        Voi miten paljon siihen on milloin lisätty ja milloin poistettu, sen mukaan miten kulloinkin on sen hetkisille auktoriteeteille sopinut. Tästä kertoo lukemattomat piilotetut ja poislakaistut kirjoitukset, jotka ei ole sopineet senhetkiseen ajatteluun.
        Ihmisen kirjoittama satukirja, historiallinen ja upea, mutta valitettavasti täyttä satua. Monet kirjoitukset ovat viisaita kylläkin, mutta absoluuttinen totuus löytyy ihan muualta.

        Mutta Jeesus on Tie, Totuus ja Elämä ja se on pääasia.


    • faktaapeliin

      Ilm. 13:13

      Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

      ---------------

      2. Tess. 2:7-12

      7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

      8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

      9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä

      10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

      11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

      12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

      -----------

      Matt. 15:8

      'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,

      ---------------

      Daniel 11:31-36

      31 Hänen lähettämänsä sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen.

      32 Ja liitonrikkojat hän viettelee luopumukseen houkutuksillaan, mutta niitten joukko, jotka tuntevat Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä.

      33 Ja taidolliset kansan seassa opettavat monta, mutta heitä sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa.

      34 Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

      35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on.

      36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.

      ---------------

      Luuk. 17:11-19

      11 Ja kun hän oli matkalla Jerusalemiin, kulki hän Samarian ja Galilean välistä rajaa.

      12 Ja hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista miestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi;

      13 ja he korottivat äänensä ja sanoivat: "Jeesus, mestari, armahda meitä!"

      14 Ja heidät nähdessään hän sanoi heille: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille". Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat.

      15 Mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti Jumalaa suurella äänellä

      16 ja lankesi kasvoilleen hänen jalkojensa juureen ja kiitti häntä; ja se mies oli samarialainen.

      17 Niin Jeesus vastasi ja sanoi: "Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?

      18 Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?"

      19 Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

      -------------

      2. Piet. 2:18-22

      18 Sillä he puhuvat pöyhkeitä turhuuden sanoja ja viekoittelevat lihan himoissa irstauksilla niitä, jotka tuskin ovat päässeet eksyksissä vaeltavia pakoon,

      19 ja lupaavat heille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia; sillä kenen voittama joku on, sen orja hän on.

      20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.

      21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.

      22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa".

    • faktaapeliin

      2. Kor. 11:3 ja 4

      3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.

      4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

      -------------

      Gal. 1:6-12

      6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,

      7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.

      8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

      9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

      10 Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi? Jos minä vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija.

      11 Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista;

      12 enkä minä olekaan sitä ihmisiltä saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut.

      ------------------

      Fil. 3:18

      Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;

      • kirottuja.riittää

        8. Mutta vaikka me, tai enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Näitä kirottuja tulee lopulta olemaan niin paljon kuin meressä on hiekkaa.


    • faktaapeliin

      Matt. 25:1-13

      1 "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan.

      2 Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.

      3 Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa.

      4 Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa.

      5 Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat.

      6 Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

      7 Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.

      8 Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.

      9 Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

      10 Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.

      11 Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'

      12 Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'.

      13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

    • tuua2702

      Niinpä niin. En tule saamaan vastauksia kysymyksiini ainakaan tästä foorumista.
      Ymmärrättekö, mä en halua tutustua noihin teksteihin yhtään enempää kuin mitä jo niitä tunnen. Ei mua kiinnosta lukea mitään tuhat vuotta sitten muotoiltuja lauseita.
      Mä kysyin selviä suomenkielisiä kysymyksiä aloituksessani. Ja kuten epäilinkin, ei hellarit pysty niihin vastaamaan, koska silloin puhuisitte itsenne ja sen kirjanne pussiin.
      Harmi, sillä mä oikeasti toivoisin kunnollista keskustelua ja järkevää mielipiteen vaihtoa aiheesta.

      • totuudenpuolesta

        Älä liikaa laita ihmisten varaan, että saisit kaikkeen vastauksen, ei täällä kukaan saa. Vasta taivaassa saamme tietää kaiken. Tärkeintä on nyt se, että sinne ylipäätään pääsee, Kysellään siellä sitten lisää. Lue nyt itse vaan Raamattua kyllä sieltä aukee asioita ihan varmasti :)


      • Samaa mieltä. Lue itse Raamattua, älä usko mitä kirkko, papit tai fariseukset opettavat. Älä varsinkaan usko mitä täällä foorumilla sinulle väitetään.


    • faktaapeliin

      Johanneksen Evakeliumista

      1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

      3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

      3:27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

      6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

      6:65 Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna".

      ------------

      Juud. 1:19

      Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

    • faktaapeliin

      Matt. 7:20-23

      20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

      21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'

      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • faktaapeliin

      Ilm. 13:8

      Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

    • biisiäpukkaa
    • biisiäpukkaa
    • Ja miten Vanhaa testamenttia tulisi tulkita? Mitkä käskyt koskevat kristittyjä ja mitkä oli annettu ainoastaan juutalaisille?

      • faktaapeliin

        Matt. 5:17-20

        17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

        18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

        19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

        20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

        ----------------

        Room. 2:29

        vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Room. 10:12

        Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

        ---------

        Gal. 6:12-16

        12 Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.

        13 Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.

        14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!

        15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

        16 Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!

        --------

        Room. 9:25

        niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.

        ---------

        Jes. 56:3-8

        3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu".

        4 Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani,

        5 heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.

        6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,

        7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

        8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.


      • Kuten yllä lainattiin, Jeesuksen selvän opetuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Uudessa liitossa laki eli Toora kirjoitetaan meidän sydämiimme:

        ”Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.” (Jer. 31:33)

        ”Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun lakieni mukaan ja noudattavat minun säädöksiäni ja toimivat niiden mukaan ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.” (Hes. 11:19-20)

        Missään kohtaa Raamattua meille ei anneta lupaa tehdä syntiä rikkomalla lakia vastaan, vaikka olemme armon emmekä lain alla:

        "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!" (Room. 6:15)

        Laki ei ole raskas taakka, eikä sitä ole vaikea noudattaa:

        ”Sillä tämä käsky, jonka minä tänä päivänä sinulle annan, ei ole sinulle vaikea täyttää eikä liian kaukana. Se ei ole taivaassa, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka nousisi meidän puolestamme taivaaseen noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’ Se ei ole meren takana, eikä sinun tarvitse sanoa: ‘Kuka menisi meidän puolestamme meren taakse noutamaan sen meille ja julistaisi sen meille, että me sen täyttäisimme?’” (5. Moos. 30:11-13)

        ”Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat” (1. Joh. 5:3)

        Psalmi 119 on 176 jaetta pelkkää lain ylistystä. Kannattaa lukea.


      • faktaapeliin

        Hepr. 5:11

        Tästä meillä on paljon sanottavaa, ja sitä on vaikea selittää, koska olette käyneet hitaiksi kuulemaan.


    • >> Miksi jotkut kohdat Raamatusta on kirjaimellisesti noudatettavia ja jotkut saakin sitten sivuuttaa ihan hyvällä omallatunnolla? <<

      Kirjoittaja on asian ytimessä. Millä kriteereillä kristitty päättää mikä osa Raamattua koskee meitä?

    • faktaapeliin

      Matt. 5:39

      Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

      ----------

      1. Piet. 2:1, 2

      1 Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,

      15 sillä se on Jumalan tahto, että te hyvää tekemällä tukitte suun mielettömäin ihmisten ymmärtämättömyydeltä-

      23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,

      ---------

      Ilm. 13:10

      10 Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.

      ------------

      Matt. 5:43 - 47

      43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.

      44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

      45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

      46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

      47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

      48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

      --------------

      Room. 13:9

      Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

      Gal. 5:14

      Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".

      Jaak. 2:8

      Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;

      1. Joh. 3:10

      Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

      Matt. 5:22

      Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

      Ef. 5:4

      Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.

      Matt. 15:11

      Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."


      Jaak. 1:26

      Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.

    • faktaapeliin

      Matt. 15:11

      Ei saastuta ihmistä se, mikä menee suusta sisään; vaan mikä suusta käy ulos, se saastuttaa ihmisen."

      Job 42:7-10

      7 Mutta senjälkeen kuin Herra oli puhunut Jobille nämä sanat, sanoi Herra teemanilaiselle Elifaalle: "Minun vihani on syttynyt sinua ja sinun kahta ystävääsi kohtaan, koska ette ole puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job.

      8 Ottakaa siis seitsemän mullikkaa ja seitsemän oinasta, käykää minun palvelijani Jobin luo ja uhratkaa puolestanne polttouhri, ja minun palvelijani Job rukoilkoon teidän puolestanne. Tehdäkseni hänelle mieliksi en saata teitä häpeälliseen rangaistukseen siitä, ettette puhuneet minusta oikein niinkuin minun palvelijani Job."

      9 Niin teemanilainen Elifas, suuhilainen Bildad ja naemalainen Soofar menivät ja tekivät, niinkuin Herra oli heille puhunut; ja Herra teki Jobille mieliksi.

      10 Ja kun Job rukoili ystäväinsä puolesta, käänsi Herra Jobin kohtalon, ja Herra antoi Jobille kaikkea kaksin verroin enemmän, kuin hänellä ennen oli ollut.

    • faktaapeliin

      Sananl. 17:11

      Pelkkää onnettomuutta hankkii kapinoitsija, mutta häntä vastaan lähetetään armoton sanansaattaja.

      Room. 13:4

      sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.

      • tuua2702

        Mihin sinä pyrit noilla jakeillasi? Uskotko että ihmiset ne luettuaan kokevat ahaa-elämyksen ja kaikki epäilykset katoavat?

        Täytyy todeta että paljon on näköjään kristinuskossa, etenkin helluntailaisuudessa sellaista joka ei päivänvaloa kestä.
        Tämä keskustelupalsta on hyvin vilkas, porukkaan mahtuu varmasti asiallisiakin ihmisiä. Koska kaikesta huolimatta en ole saanut ainuttakaan selvää vastausta kysymyksiini, en voi muuta päätellä kuin sen mitä ylempänä kirjotin.
        Enkä todellakaan halua edes tutustua tämänkaltaiseen uskontoon.


      • faktaapeliin

        2. Tim. 4:2

        saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

        ------------

        1.kor.14:4

        4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.

        ---------

        Tit. 3:10

        Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

        ---------------

        1. Kor. 14:20-26

        20 Veljet, älkää olko lapsia ymmärrykseltänne, vaan pahuudessa olkaa lapsia; mutta ymmärrykseltä olkaa täysi-ikäisiä.

        21 Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra".

        22 Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville.

        23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?

        24 Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion,

        25 hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.

        26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.


      • faktaapeliin

        Ap. t. 17:18-23

        18 Ja muutamat epikurolaiset ja stoalaiset filosofit väittelivät hänen kanssansa; ja toiset sanoivat: "Mitähän tuo lavertelija oikein tahtoo sanoa?" Toiset taas sanoivat: "Näkyy olevan vieraiden jumalien julistaja", koska hän julisti heille evankeliumia Jeesuksesta ja ylösnousemuksesta.

        19 Ja he ottivat hänet ja veivät Areiopagille ja sanoivat: "Voimmeko saada tietää, mikä se uusi oppi on, jota sinä ilmoitat?

        20 Sillä outoja asioita sinä tuot meidän korvaimme kuulla. Me siis tahdomme tietää, mitä ne oikein ovat."

        21 Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.

        22 Niin Paavali astui keskelle Areiopagia ja sanoi: "Ateenan miehet, minä näen kaikesta, että te suuresti kunnioitatte jumalia.

        23 Sillä kävellessäni ympäri ja katsellessani teidän pyhiä paikkojanne minä löysin myös alttarin, johon oli kirjoitettu: 'Tuntemattomalle jumalalle'. Mitä te siis tuntemattanne palvelette, sen minä teille ilmoitan.


      • faktaapeliin

        Ap. t. 17:1-17

        1 Ja he matkustivat Amfipolin ja Apollonian kautta ja tulivat Tessalonikaan, jossa oli juutalaisten synagooga.

        2 Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,

        3 selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus".

        4 Ja muutamat heistä tulivat uskoon ja liittyivät Paavaliin ja Silaaseen, niin myös suuri joukko jumalaapelkääväisiä kreikkalaisia sekä useat ylhäiset naiset.

        5 Mutta juutalaiset joutuivat kiihkoon ja ottivat avukseen muutamia pahanilkisiä miehiä joutoväestä, haalivat kansaa kokoon ja nostivat kaupungissa metelin. He asettuivat Jaasonin talon edustalle ja hakivat Paavalia ja Silasta viedäkseen heidät kansan eteen.

        6 Mutta kun he eivät heitä löytäneet, raastoivat he Jaasonin ja muutamia veljiä kaupungin hallitusmiesten eteen ja huusivat: "Nuo koko maailman villitsijät ovat tännekin tulleet,

        7 ja heidät Jaason on ottanut vastaan; ja nämä kaikki tekevät vastoin keisarin asetuksia, sanoen erään toisen, Jeesuksen, olevan kuninkaan".

        8 Kun kansa ja hallitusmiehet tämän kuulivat, tulivat he levottomiksi.

        9 Ja nämä ottivat takauksen Jaasonilta ja muilta ja päästivät heidät.

        10 Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.

        11 Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

        12 Ja monet heistä uskoivat, niin myös useat ylhäiset kreikkalaiset naiset ja miehet.

        13 Mutta kun Tessalonikan juutalaiset saivat tietää, että Paavali Bereassakin julisti Jumalan sanaa, tulivat he sinnekin yllyttämään ja kiihoittamaan kansaa.

        14 Silloin veljet heti lähettivät Paavalin menemään meren rantaan; mutta sekä Silas että Timoteus jäivät Bereaan.

        15 Ja Paavalin saattajat veivät hänet Ateenaan saakka, ja saatuaan vietäväksi Silaalle ja Timoteukselle käskyn mitä pikimmin tulla hänen luoksensa, he lähtivät sieltä pois.

        16 Mutta Paavalin odottaessa heitä Ateenassa hänen henkensä hänessä kiivastui, kun hän näki, että kaupunki oli täynnä epäjumalankuvia.

        17 Niin hän keskusteli synagoogassa juutalaisten ja jumalaapelkääväisten kanssa ja torilla joka päivä niiden kanssa, joita hän siellä tapasi.


      • faktaapeliin

        Hepr. 12:3

        Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.

        -----------------

        Matt. 10:5-16

        5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,

        6 vaan menkää ennemmin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö.

        7 Ja missä kuljette, saarnatkaa ja sanokaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle'.

        8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.

        9 Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,

        10 Älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.

        11 Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.

        12 Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.

        13 Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin.

        14 Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.

        15 Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin.

        16 Katso, minä lähetän teidät niinkuin lampaat susien keskelle; olkaa siis älykkäät kuin käärmeet ja viattomat kuin kyyhkyset.


    • faktaapeliin

      Luuk. 19:40

      Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat".

    • Näin.se.menee

      Raamattu !
      Kootut kertomukset ei mitään ihmeellistä, yritetään todistaa jumalan olemassa olo ja muka jumala olisi uhrannut ainoan poikansa kun ei muuta voinut, huono selitys.

    • armojarakkaussuur

      90-luvulla kuultua, keskustelin Jehovan todistajien kanssa, he perustelivat raamatullista avioeroa mm.
      Laki saa aikaan vihaa, kirjaimellinen noudattaminen lienee tarkoittanut Vanhan Liiton aikaa, silloinkin vain heitä jotka tiesivät, kaikki eivät osanneet edes lukea, tekivät vain kuten fariseukset käskivät.
      Jos nyt haluaisimme tietää Jumalan tahdon, on ymmärrettävä perusta. Jeesus selitti hyvin että olemme kaikki yhtä syntisiä.
      On hyvä kun voi perustella ainakin yrittäneensä toimia oikein, Jeesus sanoi kaikki on Jumalan lahjaa.
      Voi syyttää itseään vasta kun todella mieltää jonkin omaksi valinnakseen.
      Armo on aina uusi, hyväksyminen tarkoittaa jokaista ihmistä, muutoin olet sidottu, koska vain Jumala voi tuomita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3137
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2518
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      2468
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1830
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1445
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1310
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe