Tapio.talvi on antanut varoituksen. Olet todella naurettava!
Hallitus vapise
sillä
1125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Siteerasin
Nimimerkki: Känä kirjoittaa
Seura teki kyselyn Kepun kansanedustajien ja piirijärjestöjen puheenjohtajien keskuudessa.
46:sta tavoitetusta kansanedustajasta 4 halusi Vanhasen jatkavan puheenjohtajana, 17 ei halunnut, 25 ei halunnut ottaa kantaa Vanhasen ehdokkuuteen. 13 nimesi Pekkarisen ehdokkaakseen, jokaisella muulla oli 4 tai vähemmän kannattajia.
Piirijärjesöjen 15:sta puheenjohtajasta 1 kannatti Vanhasta ja 8 Pekkarista, 6 ei julkaissut kantansa ja yksi kannatti Lehtomäkeä.
Olen ollut oikeassa kun olen kauan kirjoittanutVanhasen menettäneen kannatuksensa puolueensa piirissä.