Diagnoosin reliabiliteetti ja validiteetti

Tuosta psykiatristen diagnoosien validiteetista tuli mieleen erilaiset placebotutkimukset, joissa hoidon teho perustuu puhtaasti potilaan uskomukselle, että hoito on tehokas. Placebo-vaikutus on merkittävä jopa niin fyysisissä ongelmissa kuin polven kierukan repeämässä, jonka valeleikkaus erään tutkimuksen mukaan paransi yhtä tehokkaasti kuin oikea leikkaus. Näitä tutkimuksia on lukuisia, myös esim. masennusääkkeisin liittyen, joiden ainoa teho perustuu meta-analyysien mukaan puhtaasti placebo-vaikutukseen. Vakavasti ns. mielisairaat toipuvat paremmin paremmin kehitysmaissa (WHOn kansainvälisten vertailevien tutkimusten mukaan) uskoakseni siksi, että kulttuuri ja yhteisö antaa tietynlaisen placebo-vaikutuksen eli ihmisen on helpompi integroida kokemusmaailmansa yhteisön uskomuksiin. Heitä ei eristetä eikä heiltä viedä toivoa. Siksi heidän ennusteensa on ollut huomattavasti parempi, kuin länsimaissa, jossa psykoosin kokenut ihminen kokee hyvin usein henkilökohtaisen kärsimyksensä lisäksi vielä voimakasta stigmaa, syrjintää ja perusoikeuksiensa loukkaamista. WHOn tutkimukset todistavatkin, että että ennuste esimerkiksi psykooseille on osin kulttuurisidonnainen eikä universaali, koska esimerkiksi Intiassa ja Nigeriassa toipumisen todennäköisyys oli tutkimusten mukaan ainakin viime vuosisadalla noin kaksinkertainen verrattuna länsimaihin. Missä muussa ns. lääketieteellisessä ongelmassa länsimaat häviävät näin radikaalisti täysin rutiköyhille maille, joissa on takuulla enemmän myös mielenterveysongelmia lisääviä yhteiskunnallisia ongelmia, kuten köyhyyttä ja väkivaltaa? Ennustevaliditeetti voi ihan yhtä hyvin olla osin itseään toteuttava ennuste, joka itse tuottaa osin sen ennusteen, jonka se antaa eri diagnoosin saaneille ihmisille. Uskon voima on suuri erityisesti silloin, kun kyse on mielestä ja sen toiminnasta. Tutkitustihan esimerkiksi mustaihoiset pärjäävät älykkyystesteissä huonommin, jos he olevat tietoisia stereotypioista, joiden mukaan he ovat geneettisesti vähemmän älykkäitä kuin valkoihoiset. Tällaisen älykkyystestin ennustevaliditeetti on, että mustaihoiset pärjäävät heikommin suhteessa valkoihoisiin sellaisissa älykkyyttä vaativissa tehtävissä, joissa valkoihoiset ovat stereotyyppisesti menestyneet paremmin. Tällä voi olla hyötyä psykologisten testien tekijöille vahvistaessaan älykkyystestien ennustevaliditeettia, mutta mustaihoisten itsetunnolle ja akateemiselle menestymiselle ei yhtään. Mutta mustaihoisten surkea itsetunto tällä saralla itsessään vahvistaa älykkyystestien ennustevaliditeettia, koska he eivät pärjää akateemisesti yhtä hyvin, kuin valkoihoiset. Sama ongelma on psykiatrisissa diagnooseissa, jotka tuottavat ja vahvistavat tiettyjä käyttäytymis -ja ajattelutaipumuksia diagnoosien kohteissa. Eikä ongelma luonnollisesti rajoitu vaan diagnooseihin, vaan laajempaan kulttuuriseen kontekstiin, jossa tiettyjä taipumuksia tulkitaan hyvin negatiivisesti.