Mieheni on alkoholisti

Lauraleena

Miieheni juo kaikki viikonloput ja vapaa-aikansa.
Työnsä hoitaa kyllä hyvin mutta viina menee aina kaiken edelle perheessämme.
En tiedä kuinka jaksan tätä elämää.
Mies ei halua lähteä hoitoon eikä näe mitään ongelmaa siinä.
Onko muilla tätä ongelmaa ja mitä tässä voisi tehdä muuta kun erota.

27

1939

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mantaliisa

      Hei lauraleena. olen todella pahoillani puolestasi. Minulla on ollut melkolailla sama tilanne miesystäväni kanssa. Seurusteltiin muutama vuosi ja meillä oli kaikella lailla mukavaa yhdessä, kuitenkin sai hänen juomisensa minut vetäytyyn. Hän tekikin sitten muutamia vuosia sitten päätöksen raitistua koska ei halunnut meidän eroavan. Hän oli antabus kuurilla kolmen kuukauden ajan, ja voin sanoa että vaikka olimme seurusteleet jo vuosia niin en tuntenut häntä aikasemmin ihmisenä. VAsta tuon jakson aikana heräsin itsekin huomaamaan kuinka ihana ihminen hän on. Hän ei kuitenkaan jaksanut elää sitä elämää joka oli minun mielestä parasta. Hän palasi entisiin kuvioihinsa 4-5 päivän putkiin 2-3 raitista päivää. Siis halu parantua ei oikeasti tullut häneltä itseltään, vaikka niin sanoikin, vaan hän teki sen minun mieliksi. Silloin katkaisin välit kanssaan. Hän toivoi kuitenkin että jatkettas ystävinä. Se sopi minulle koska hän on erittäin kiltti ja auttavainen ihminen. Aina välillä muistutin, aivan turhaan, uudesta kuurista.
      Pitkän putken ja pahan krapulan aikana hän myöntää tarvitsevansa apua. Olen jo kauan sitten kieltäytynyt auttaan millään lailla sillä todellinen halu pitää tulla häneltä itseltään.
      Nyt hän on uudessa suhteessa ja juominen jatkuu yhtälailla. Viimeksi eilen hän soitti ja kertoi kuinka häntä vituttaa se että ei pystynyt pitämään minua. KEhotin miettiin mikä hänelle on tärkeintä minun kans hän valitsi alkoholin, Toivottavasti herää itse huomaamaan kuinka huonossa jamssa on jos se uusikin suhde kaatuu hänen alkoholin käyttöön.

      Alkoholisti ei muutu eikä parane jos hällä ei itsellä ole halua siihen. Jospa sinun mies on yhtälailla kuin miesystäväni ymmärtämätö omasta tilastaan.

    • Björneborgs_pilsner

      Vosuissahan ei koskaan ole pienintäkään vikaa. Kaikki on hyvin niin kauan kun mies tekee täsmälleen mitä käsketään eikä parempaakaan ole saatavissa.

      • mantaliisa

        Alkoholismi on sairaus joka tarvii hoitoa ja jos sairas ei itse tajua tilannettaan niin ei siihen pysty puoliso eikä ystävätkään vaikka kuinka tahdomme parasta ystävällemme.

    • sebu6767

      mä olin ennen ja kova huikkamies ja koitin kaikki vähentämis temppuja ym...ne eivät vain toimineet .palasin aina lopulta suurkuluttamiseen ...ja loppujen lopuksi totesin itselleni että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopullisesti korkki kiinni ja niin sitä nyt ollaan 4 vuotta ja elämäni viisain päätös ja elämänlaatu parani kummasti :) mutta se on vain kylmä tosiasia että alkoholistia ei voi parantaa kukaan muu kuin alkoholisti itse.ja kukaan ei ole niin itsekäs kuin alkoholisti .ja alkkis kyllä tiedostaa olevansa viinapirun riivaama mutta yrittää esittää muuta.se totaali lopettaminen vaan tuntuu niin hurjalta että pystyykö siihen ...ja kyllähän siihen pystyy ja ajansaatossa tuon viina tyhjiön täyttää ihan muut harrasteet esim liikunta ja tuo terveellistä mielihyvää niin minullekin .

    • vuosiajuomatta

      Ero on hyvä vaihtoehto, jos puoliso ryyppää jatkuvasti. Ensin on hänen selvimpänä hetkenään tehtävä selväksi, että juomisen on loputtava. Jos ei sittenkään lopu, ero on suositeltava.

      • mantaliisa

        Totta, minä erosin ja nyt aion lopettaa ystävyydenkin. PItkä ystävyys ihmisen kans on kovempi pala lopettaa kuin suhde. En kuitenkaan näe tässä muuta vaihtoehtoa.

      • Tottatosiaan
        mantaliisa kirjoitti:

        Totta, minä erosin ja nyt aion lopettaa ystävyydenkin. PItkä ystävyys ihmisen kans on kovempi pala lopettaa kuin suhde. En kuitenkaan näe tässä muuta vaihtoehtoa.

        Et siis pysty enää hyötymään auttavaiseksi luonnehtimastasi miehestäsi, joten laitat välit poikki.

      • mantaliisa
        Tottatosiaan kirjoitti:

        Et siis pysty enää hyötymään auttavaiseksi luonnehtimastasi miehestäsi, joten laitat välit poikki.

        Hahahaa, taas näitä samoja viisaita kommentoijia jotka heittelee ilkeyksiä lukematta tai ymmärtämättä lukemaansa.

    • MietiVielä

      Miksi sinun kannattaisi muka erota? Kyseessä on kuitenkin hyvä mies. Parempaa et mistään löydä.

      • möömittäjä

        Teit ihan oikein kun erosit ja lopetat myös ystävyyden. Kukaan muu ei voi häntä pelastaa kuin hänen oma päätös. Hän ei selvästi ole valmis vielä sille matkalle joka vie raittiuteen...

      • xyz_

        Parempi yksin kuin huonossa suhteessa!

    • kunnonmieson

      Kun oikein kehut miestä ja yhdyn aiempaan, miksi eroaisit.

    • sairauttaseon

      Miten paljon juovalle voi kertoa, ettei suutu ja taas ota juomaa, et hae apua.Lähipiiri joutuu kärsimään sillä juoja piilottelee ongelmaa ja syyttää muita juomisesta.
      En koskaa vie viinaa kellekkään ongelmakäyttäjälle, vaikka pyytäs sillä syyttää lopulta viinantuojaa, ei koskaan itseään.

    • Osaase

      Viina on osa miehen elämää

    • Minä-kuivilla-vuosia

      Minulla vaimo joi joka viikonloppu. Kun pyysin (pyysin, anelin, vaadin) lopettamaan hän uhkasi erolla, joten lopulta minä nostin kamppeet kärryyn ja läksin. Vaimo, se entinen, juo vieläkin, mutta se ei haittaa minua enää.

    • heelsi

      Kuulostaapa ihan ns.kotoisalta. Mun miehellä sama ongelma. Tuo ongelma sairastuttaa koko perheen, mutta juomari ei sitä ymmärrä vaan elää ihan omaa elämäänsä. Meillä on tullut paljon ongelmia, sanoisin että itsekkin olen tehnyt riman alituksia riitojen yhteydessä. Mun avio juo ns. salaa vaikka huomaan heti kun se on juonut..kai kuvittelee että kun ei juo julkisesti niin sitä ei muutkaan tiedä. Täällä on tuttua hommaa piilopullojen etsintä, viinan kaato viemäriin, rahapussien piilottelu..on vaikka mitä. Mietin myös että mitä teen...jonkun kommentti on vaan että lähde pois kotoa..se ei vaan ole aina niin helppoa..minusta itsestäni on tullut suunnilleen viinan vihaaja tämän asian takia..Joskus parin päivän ryyppyputken jälkeen muut perheen jäsenet ovat aivan poikki..riitelystä kännisen kanssa...vahtimisesta..jännityksestä...selviämisvaiheen yökulkemisesta ..typeristä anteeksipyynnöistä...jne..En itsekkään tiedä mitä teen...

      • ex-juoppo

        Olen itse entinen juoppo, ja nuo tuntemukset ovat hyvin tuttuja, joskin sen kolikon toiselta puolelta.
        Omasta kokemuksesta tiedän että juopon juominen vaan jatkuu huolimatta päinvastaisista lupauksista ja vannomisista. Vuosien myötä juominen edelleen lisääntyy ja samalla lisääntyvät myös kaikki juomisesta johtuvat ongelmatkin.

        Ajan oloon alkoholistin perheen on pakko oppia elämään alkoholistin elämää täysin juopon ehdoilla. Kun juoppo juo ja valvoo, koko perhe valvoo. Kun juoppo kärsii krapulaa, niin koko perhe kulkee sukkasillaan ja puhuu kuiskaillen. Ja kun juoppo kärsii kuivuudesta niin koko perhe kärsii ja varoo antamasta juopolle syytä lähteä taas juomaan.
        Koko perhe sairastaa siis alkoholismia, mutta heidän henkensä ei vaan haise viinalle.

        Olen jo ehtinyt haudata useita entisiä ryyppykavereitani, ja olen siksikin hyvin skeptinen alkoholismin suhteen. Itse en jaksaisi odottaa, toivoa ja odottaa, että oman alkoholisti-puolisoni lupaukset joskus toteutuisivat ja että se juoppo joskus lopettaisi juomisen, tai edes vähentäisi sitä.
        Ajattelen asian niin ettei kukaan ulkopuolinen ole syypää alkoholistin juomiseen, ja siksi yhdenkään puolison tai lapsen tai vanhemman ei tarvitse ottaa elämäntehtäväkseen hoitaa ja auttaa alkoholistia, varsinkin kun alkoholistia pystyy auttamaan vain juomaan lisää.
        Meillä jokaisella on vain yksi elämä, ja sitä on turha haaskata jonkun itsekeskeisen neli-vuotiaan tasolla olevan aikuisen paapomiseen. Riittää kun juopolle kertoo sen mistä alkoholisti saa tarvitsemaansa apua, ja sen jälkeen tekee selväksi että valinta on juopon, joko pullo tai perhe.

      • heelsi
        ex-juoppo kirjoitti:

        Olipa hyvää luettavaa, antoi taas erilaista ajateltavaa .Et itseäsi ihan tärviölle ole juonut koska ajatukset ja kirjoitus luistaa tosi hyvin. Raitistuminen ...miksi se on niin vaikeaa? Haluaisin tietää miltä tuntuu kun juopon on saatava lisää juomaa keinolla millä hyvänsä. Täällä se alkaa voimakkaana agressiivisuutena, raivoilmeillä, haukkumisen aloittaa aina sama virsi. ..nyt erotaan..tavaroiden rikkomista, muiden perheenjäsenten rahojen varastamista...uhkailua kertoa lapselle asia mitä hän ei vielä ymmärrä...siis kiristää minua jos en anna rahaa...ihan kummia asioita ja kun ne toistuvat vuosikausia alkavatkin sitten olla normaalia meidän perheen elämää. Aiemmin ajattelin tällaisista perheistä. .että hitto mitä rupusakkia. .nyt itse olemme sitä sakkia...On todella upeata että olet raitistunut ja pystyt tavallaan myöntämään julkisesti että mitä ennen oli ja mitä nyt on....onnittelut

      • mantaliisa
        ex-juoppo kirjoitti:

        Olen itse entinen juoppo, ja nuo tuntemukset ovat hyvin tuttuja, joskin sen kolikon toiselta puolelta.
        Omasta kokemuksesta tiedän että juopon juominen vaan jatkuu huolimatta päinvastaisista lupauksista ja vannomisista. Vuosien myötä juominen edelleen lisääntyy ja samalla lisääntyvät myös kaikki juomisesta johtuvat ongelmatkin.

        Ajan oloon alkoholistin perheen on pakko oppia elämään alkoholistin elämää täysin juopon ehdoilla. Kun juoppo juo ja valvoo, koko perhe valvoo. Kun juoppo kärsii krapulaa, niin koko perhe kulkee sukkasillaan ja puhuu kuiskaillen. Ja kun juoppo kärsii kuivuudesta niin koko perhe kärsii ja varoo antamasta juopolle syytä lähteä taas juomaan.
        Koko perhe sairastaa siis alkoholismia, mutta heidän henkensä ei vaan haise viinalle.

        Olen jo ehtinyt haudata useita entisiä ryyppykavereitani, ja olen siksikin hyvin skeptinen alkoholismin suhteen. Itse en jaksaisi odottaa, toivoa ja odottaa, että oman alkoholisti-puolisoni lupaukset joskus toteutuisivat ja että se juoppo joskus lopettaisi juomisen, tai edes vähentäisi sitä.
        Ajattelen asian niin ettei kukaan ulkopuolinen ole syypää alkoholistin juomiseen, ja siksi yhdenkään puolison tai lapsen tai vanhemman ei tarvitse ottaa elämäntehtäväkseen hoitaa ja auttaa alkoholistia, varsinkin kun alkoholistia pystyy auttamaan vain juomaan lisää.
        Meillä jokaisella on vain yksi elämä, ja sitä on turha haaskata jonkun itsekeskeisen neli-vuotiaan tasolla olevan aikuisen paapomiseen. Riittää kun juopolle kertoo sen mistä alkoholisti saa tarvitsemaansa apua, ja sen jälkeen tekee selväksi että valinta on juopon, joko pullo tai perhe.

        Ex-juoppo kirjoittaa; "Riittää kun juopolle kertoo sen mistä alkoholisti saa tarvitsemaansa apua, ja sen jälkeen tekee selväksi että valinta on juopon, joko pullo tai perhe".
        Just noin, vaikka meillä ei ollut perhettä, ei ollut muuta kuin se ystävyys josta olisi voinut tulla jotain aivan mahtavaa jos hän olisi valinnut toisin, mutta hän valitsi pullon,

      • Mies.86

        Jotkut naiset nauttivat miehensä nöyryyttämisestä. Ei saisi edes pieraista, saati että joisi joskus saunakaljan tai kaksi.

        Jotkut naiset ovat niin nalkutusherkkiä, että he kyllä keksivät vaikka minkä tekosyyn, jotta voivat jatkaa mielipuuhaansa, nalkuttamista.

    • Elämääonvielä

      Sanoisin että minä olen elänyt nuoruuteni tänne keski-ikäiseen naisen ikään saakka alkoholistin rinnalla, mennyt lopulta naimisiinkin, rakastanut ehdoitta. Mutta mitä vuoristorataa kyyti on ollut. Ja viimeiset viisi vuotta sain seurata miten alkoholistin arki vei minutkin mukanaan. Enää ei ollut kesälomaa minulle, se oli alkoholistin mielen oikkujen kanssa eloa, joka ei enää loppunutkaan yhteiseen kesälomaan, vaan jatkuikin arjen keskellä. Töiden jälkeen kaljaa, torstaina viinakaupan kautta ja siitä jatkui aamusta iltaan maanantaikin usein. Me perhe, saimme kokea nyt täydellistä katastrofi elämää, ei enää tiennyt missä minä itse elän ja hengittäminen kävi hankalaksi omassa kotona. Mutta kun minuun alkoi kohdistua fyysistä väkivaltaa sen pari kertaa henkisestä puhumattakaan, jokin rikkoutui sisälläni. Oli sellainen tunne, että en enää voi elää tätä tässä, lasten kanssa, minun on tehtävä asialle jotakin. Koska alkoholisti lupaa ja sitä uskoo, haluaa uskoa koska hän haluaa uskoa itsekin, niin lopulta tulee se viimeinen pisara ja jostain saa sen voiman ja itsekunnioituksen että per....le nyt riittää. Mutta pari vuotta ihmettelin ja vatvoin ja pelkäsin tulevaa, kunnes se alkoholisti oli taas monen päivän putkessaan, minä otin ja lähdin. Ja vapaus kun saa omassa kotona hengittää on jotain niin kallisarvoista ettei sitä voi ymmärtää. Ainoa murhe on vielä, että napanuora ei katkennutkaan...alkoholisti pitää otteessaan vielä vähän. Koska se pitkä historia ja rakas ihminen. Tuntuu että alkoholisti on niin jo sairastunut mieleltään ettei sitä tasavertaista kumppania löydy, ja se on niin surullista, niinkuin ex-juoppo kuvaili, itsekeskeinen. Se on varmaan oikea sana.

      Joten pelasta itsesi ja elämäsi ja tee selväksi itsellesi mitä oikeasti haluat. Älä kadota itseäsi. Elämä ei lopu vaikka asuu eri taloudessa.

    • ihankivastimenee

      Minun mieheni ei juo ollenkaan.

      • rapeonkivajunttiukko

        Minunkaan mieheni ei ole alkoholisti ja ihan sairaan kivasti meilläkin menee!

    • Kokemusta-on

      Aloittajalle tiedoksi, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ero. Sitten isäntä voi tosissaan miettiä lopettamista, kun osoitteet vaihtuu, että pitääkö enemmän päihteestä, vai sinusta ja muusta perheestä.
      Ajan pelaaminen asian kanssa on suurin virhe, mitä voi tehdä. On ryhdyttävä heti toimeen, jos ei halua päätyä tahdottomaksi ihmisraunioksi.

      • Mies.Vm86

        Aika heikot hermot on, jos joutuu ihmisraunioksi katselemalla, kun mies juo joskus saunakaljan tai kaksi.

      • Sointu___
        Mies.Vm86 kirjoitti:

        Aika heikot hermot on, jos joutuu ihmisraunioksi katselemalla, kun mies juo joskus saunakaljan tai kaksi.

        Tällä palstalla puhutaan yleensä hieman isommista määristä, ja aloittajahan kertoi että ukonjuomiseen menee kaikki vapaa-aika.. Mies86 on varmaan sellainen juoppo, joka omasta mielestään on hauska seuramies, vaikka totuus on toinen. On niitä jotka osaavat ottaa sivistyneesti, mutta sitten on niitä pahapäisiä jotka pienistäkin määristä muuttuvat impulsiivisiksi, töykeiksi ja riidanhaluisiksi. Itse kuulun just niihin joiden ei kannata juoda ollenkaan sekä oman että läheisten mielenrauhan kannalta, ja yksi avioero tarvittiin tämän asian oppimiseksi. Nykyinen parisuhde onkin terveellä pohjalla.

      • Mies.Vm86
        Sointu___ kirjoitti:

        Eli jos sinä et osaa käyttää alkoholia sivistyneesti, niin kukaan muukaan ei osaa. En ymmärrä ihmisiä, jotka tulevat hysteerisiksi, jos näkevät miehen juovan joskus muutaman pullon olutta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2844
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      530
      2692
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1865
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1837
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1748
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1312
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      89
      1135
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      60
      1129
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1102
    Aihe