Tätä Sipilän hallitusta on pakko arvostaa, monet asiat menevät eteenpäin, nyt tämä meidän kruunun jalokivikin.
Uimahalli Koskikaran perusparannus on saamassa 320 000 euroa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kaikkiaan liikuntapaikkojen rakentamiseen tulee roimasti avustuksia.
Uimahalli Koskikaran perusparannus on saamassa 320 000 euroa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Kaikkiaan liikuntapaikkojen rakentamiseen tulee roimasti avustuksia.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se on sen takia, kun siellä käy paljon mamuja
Ja arvaas keitä ne remonnti työläiset ovat ? Ja mistä ?
Uimahalli on Jämsän ykkösasia ja on hyvä, että maan hallitus nyt tukee sen remonttia. Liikuntaministeri Sampo Terho vieraili Jämsässä viime syksynä hän sai hyvän kuvan kaupungistamme. Jämsää kannattaa kehittää myös liikuntapoliksena.
Jämsä on satsannut liikuntapaikkoihin miljoonia viime vuosina. Urheiluseurat voisivat yhdistyä ja muodostaa osakeyhtiön, urheilun kustannuksista pitää vastata sen käyttäjät.
Samalla periaatteella sairaaloista tulisi vastata sairaaloiden käyttäjät ja vanhainkodeista niiden käyttäjät.
Onhan sinne remontti tehtävä että Keuruun ja Vääksyn matut pääsee paskalle sinne. Tännehän ne kuiteskin siirretään kun ne loppuu.
Eli sinun mielestäsi pitäisi paikkakunnalta lopettaa kaikki palvelut, ettei vaan matut pääsisi niistä osallisiksi?
Keskustelua vaikeuttaa keskustelijoiden henkinen taso, juttu ei etene johdonmukaisesti.
Millä vältetään että se bakteeri kanta joka on tullut muualta maailmasta on varmasti poistettu? Ja myös pysyy pois sieltä. Näin uutisia että naiset uivat kaavut päällä altaissa ja suomessa. Onko se hygieniaa?? Miksi säännöt on kanta väestöllä ja ei muilla?
Remontti kestää 18kk kerkiää viellä monta bakteeri-kaapua Jämsään muuttaa.
liikuntapaikkojen rakentamista sekä remontoimista tuetaan ja samalla tehdään leikkauspäätöksiä joiden seurauksena satojentuhansien ihmisten elämä kurjistuu siinämäärin, että mm. itsemurhat tulevat lisääntymään sekä tietenkin myös rikollisuus ja kaikenlainen häiriökäyttäytyminen lisääntyvät myös, mikä on todettavissa jo nyt. Kiitos kansanmurhaaja Sipilä roskasakkeineen.
Juha Sipilän hallitus on viemässä Suomea eteenpäin, edelliset hallitukset näpertelivät ja lisäsivät Suomen velkaa. Uimahallin avustus on yksi esimerkki hyvinvointi Suomen elvyttämisestä.
Tuleeks hollivootti ukosta talkkari sinne.
Joo. Siellä se lontustaa kaupungin hommissa pieksut jalassa.
Uimahalli on Jämsäläistä hyvinvointia palveleva laitos, on hyvä, että siitä huolehditaan hyvin.