Lumipyry etelässä,jokakerta vähintään 100 kolaria

On se vaan kumma,että etelän ihmiset eivät opi ajamaan lumisateessa ja liukkailla keleillä.Sama homma vuodesta toiseen,että kun lumisade "yllättää" niin peltiä menee kasaan.Ajakaa hyvät ihmiset kelien ja olosuhteiden mukaan,älkääkä tuijottako ainoastaan sitä nopeusmittaria.Turha sitten selitellä,että en ajanut ylinopeutta,mutta silti meni metsään.Olemme täällä pohjoisessa ainakin siinäsuhteessa paljon parempia autoilijoita,että pysymme tiellä vaikka sattuisikin lunta satamaan.Tosiasia on,että suomessa on talvella liukasta ja sillä siisti!
934452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Miksiköhän etelässä ajetaan enemmän kolareita kuin kainuussa?

No yritäpä ajaa jonkun perään maaseudulla, kun ei ole niitä muita autoja joiden perään voisi ajaa :)

Tilastojen mukaan autojen määrään suhteutettuna onnetomuuksia ei ole etelässä sen enempää, etelässä ne on peltikolareita ja maaseudulla ne on suistumisonnettomuuksia, joissa omin nokkinensa ajetaan mutkassa ulos.

Äänestä
  • No nythän on homma niin että hesan kundilla on niin v...n kiire koko ajan että peltiä ryskyy.Ollaan myös vieraannuttu arjesta siellä kaiken paskan ja saasteen keskellä,-ei ymmärretä että tietyillä keleillä on liukasta.On myös niin että perushesalainen öykkärimäinen elämänasenne johon tärkeänä liittyy ylimielisyys ja välinpitämättömyys aiheuttaa paljon tuhoa.

    KORVIEN VÄLISTÄ NE KOLARIT JOHTUU PÖNTTÖPÄÄT!!

    Äänestä

  • oulun julli kirjoitti:

    No nythän on homma niin että hesan kundilla on niin v...n kiire koko ajan että peltiä ryskyy.Ollaan myös vieraannuttu arjesta siellä kaiken paskan ja saasteen keskellä,-ei ymmärretä että tietyillä keleillä on liukasta.On myös niin että perushesalainen öykkärimäinen elämänasenne johon tärkeänä liittyy ylimielisyys ja välinpitämättömyys aiheuttaa paljon tuhoa.

    Nyt puhut Oulun Julli täyttä asiaa!!
    Asenteesta se kaikki lähtee! Turha sitä on selitella suurilla liikennemäärillä,sama homma joka kerta lumisateessa!! Liikutaan tällä pohjoisessakin ja välimatkat ovat ihan toista kun etelän jupeilla! Ittellä tulee joka viikko 600-700 kilometriä ja ajokelit ovat mitä ovat.Mutta täysin boonuksin mennään ainakin toistaiseksi.

    Äänestä

  • ihmettelen.. kirjoitti:

    Viimeksi kun helsingissä käydessä tuli keski-ikäinen tantta autoni perään, johtui se tuskin asenteesta. Oli ajanut kuulemma neljää kymppiä, mutta auto ei vain ollut pysähtynyt ajoissa. KAtselin taustapeilistä, kuinka se toyota hitaasti, mutta varmnasti liukui kohti takapuskuriani. Väistää en voinut, koska edessäkin oli autoja.

    Äänestä

  • oulun julli kirjoitti:

    No nythän on homma niin että hesan kundilla on niin v...n kiire koko ajan että peltiä ryskyy.Ollaan myös vieraannuttu arjesta siellä kaiken paskan ja saasteen keskellä,-ei ymmärretä että tietyillä keleillä on liukasta.On myös niin että perushesalainen öykkärimäinen elämänasenne johon tärkeänä liittyy ylimielisyys ja välinpitämättömyys aiheuttaa paljon tuhoa.

    KORVIEN VÄLISTÄ NE KOLARIT JOHTUU PÖNTTÖPÄÄT!!

    Tunnetko yhtään stadilaista kun noin varmuudella puhut? Aivan sama kuin minä väittäisit jokaista pohjoisessa asuvaa sisäsiittoiseksi poronlaittajaksi...

    Tässä sulle vielä tavaraa Oulusta:

    Sanomalehti Kaleva kirjoitti Oulusta:

    KALEVA:

    "Sadat teloivat itsensä liukkaalla:

    Oysin yhteispäivystyksessä pötkötti torstaina potilaita vieri vieressä - miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja. Lähestulkoon jokaisella käsi tai jalka tuettuna. Oululaisten työmatka oli torstaina vaarallisen liukas."

    "Torstaiaamu oli vaikea myös autoliikenteessä. Pohjantiellä liukasteli poliisin mukaan seitsemän autoa ulos tieltä tai toisten perään."

    Eikö Oulussa osata enää kävelläkään kun vähän keli liukastuu?

    Äänestä

  • oulun julli kirjoitti:

    No nythän on homma niin että hesan kundilla on niin v...n kiire koko ajan että peltiä ryskyy.Ollaan myös vieraannuttu arjesta siellä kaiken paskan ja saasteen keskellä,-ei ymmärretä että tietyillä keleillä on liukasta.On myös niin että perushesalainen öykkärimäinen elämänasenne johon tärkeänä liittyy ylimielisyys ja välinpitämättömyys aiheuttaa paljon tuhoa.

    KORVIEN VÄLISTÄ NE KOLARIT JOHTUU PÖNTTÖPÄÄT!!

    Ja Lapin Lantasaappaat kertovat täällä kuinka ollaan elämme huonompaa elämää täällä "paskan ja saasteen keskellä"

    *REPS*

    Ketkähän ne paskan keskellä asuu??

    Meillä ei sentään ole navettaa joka talon pihassa.

    Jos nyt menisit sillä korkeaperäisellä DX:älläsi naaraamaan kyliltä pikkupilluja amikset leppattaen ja kumisaappaat kirskuen.

    Äänestä

  • Jere kirjoitti:

    On se ihmeellistä vaikka asun täällä ns.paskan keskellä niin yhtään navettaa en ole nähnyt sitten 80-luvun. Vähän outo käsitys sinulla pohjois-suomesta. Tule katsomaan ennen kuin puhut mitään!

    Äänestä

Ei me täällä pohjoisessa olla yhtään sen parempia kuskeja. Viimekin syksynä ensimmäisten todellisten liukkaiden aikaan laskin Kolarin ja Muonion väliltä 4 ojaan ajettua autoa. Yksi oli katollaan. Jos tuo neljä autoa suhteutetaan muiden tiellä liikkuneiden autojen määrään pitäisi pääkaupunkiseudulla olla tuhansia ellei kymmeniä tuhansia kolareita ja ojaan ajoja päivässä, että päästäisiin samaan kolaritiheyteen suhteessa autojen määrään.

Enemmänkin täällä Lapissa rytisisi, ellei tiet olisi niin tyhjiä, että on varaa ajaa välillä vastaantulijoiden kaistaa.

Kyllä on huvittanut täällä Pohjoisessa asuessa kuunnella näiden maanteiden sankareiden puheita etelä-suomalaisten ajotaidosta. Kovasti naureskellaan helsinkiläisten kolareille, mutta itse ei uskalleta lähteä sinne autolla edes kesällä. Puolet ei ole eläissään edes käynyt Oulua tai Rovaniemeä suuremmassa kaupungissa.

Ja siitä kelien mukaan ajamisesta voidaan olla montaa mieltä. Tokihan täältä löytyy sitä porukkaa, joiden mielestä yli 60km/h ajaminen on aina vaarallista, mutta sitten on taas sitä sakkia joka ajaa hiacellansa kaasu pohjassa kesät talvet. Ihailtavasti pysyvät kyllä tiellä, mutta koko tien leveydeltä menevät.

Äänestä
  • suuri osuus noista talvikolareista johtuu nimenomaan
    etelästä tulevista matkailijoista, jotka ajavat kuin
    euroopan omistajat tuhatta ja sataa...aina kiire, lomallekin hirveä kiire ja tehdään älypää ohituksia,
    kun halutaan näyttää, että tässä nyt ollaan niin suurta ja parempaa ihmistä.
    Olen todellisuudessa nähnyt kuinka typeriä monet hesalaiset ovatkaan, suoraan sanottuna heillä ei ole minkäänlaista elämänkatsomusta eikä maalaisjärkeä.

    On joitakin hyviä tyyppejä, mutta niitä täysdorkia on vähän liian paljon ja niille saa kyllä nauraa sitten....

    Äänestä

  • että aika kirjoitti:

    suuri osuus noista talvikolareista johtuu nimenomaan

    Harmittako kun etelästä tulee porukkaa lomalle sinne kelohuviloihin tyylikkäillä autoilla ja lompakko seteleitä pullollaan?

    Jos vähän peltiä sattuu vääntymään, niin mitä väliä? Peltiä saa kaupasta uutta ja laskeneet bonuksetkin voi selvittää rahalla... kyllä etelän miehen kelpaa ;)

    Äänestä

  • Aamulehti tänään:
    Äkisti lauhtunut sää ja lumisade suistivat useita kymmeniä autoilijoita tieltä Etelä-Suomen läänissä. AL 30.1

    Eli ilmeisesti ruuhkalla ei ollut tämän asian kanssa mitään tekemistä. Faktaa on myös että Pääkaupunkiseudulla onnettomuuksien määrä kasvaa huonolla kelillä keskimäärin 30%, kun taas muualla 8%. Uudellamaalla kolareita sattuu enemmän suhteessa autojen määrään, kuin muualla Suomessa. Uusimaa ei ole sama kuin Helsinki.

    Tämä on todistettu jo monien toimesta monta kertaa tällä palstalla, joten en jaksa käydä kaivelemaan linkkejä esiin.

    Äänestä

  • nikke kirjoitti:

    Lapin mies omistaa niitä mökkejä.......

    P.S. Kannattais sinunkin korjata tuota asennattasi. Aina ei selviä pelkillä peltivaurioilla.

    Tosin olen melko varma, ettet omista autoa saatikka ajokorttia...

    Äänestä

  • Hillitön kurvi(nopeus) kirjoitti:

    Aamulehti tänään:

    "Faktaa on myös että Pääkaupunkiseudulla onnettomuuksien määrä kasvaa huonolla kelillä keskimäärin 30%, kun taas muualla 8%."

    Toihan selittyy pelkästään sillä että PK-seutu on suurelta osaltaan taajamaa, kun taas vastaavaa toista aluetta ei Suomesta löydy. Taajama-ajossahan liukkaan kelin vaikeus korostuu.

    "Uudellamaalla kolareita sattuu enemmän suhteessa autojen määrään, kuin muualla Suomessa."

    Tuo taas on omaa keksintöäsi eli ns. "musta tuntuu"- tietoa.

    Kyllä nämä etelässä ajetut taajamaklommot saa hoidettua pelkällä rahalla.

    Toista se on siellä teidän selkosilla kun umpihumalaiset poronpökkijät ajavat vanhoilla Taunuksilla suoria teitä pitkin ja sitten kun kolahtaa niin kolahtaakin viimeisen kerran. Näistä oli taas viikonloppuna juttua pariinkin otteeseen.
    Kaleva:

    "Rattijuoppo jäi kiinni Ylitorniolla
    Viisissäkymmenissä oleva mies ajoi autonsa ojaan Ylitornion Raanujärventiellä sunnuntaina alkuillasta. Kyseessä oli rattijuoppo.

    Poliisipartio tavoitti miehen ojaanajon jälkeen tämän käveltyä ojaanajopaikalta kotiinsa.

    Mies puhalsi alkometriin 1,89 promillen lukeman ja näinollen häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta."

    "Kortiton mies kaahasi vaarallisesti Oulussa
    Humalassa ollut mies aiheutti kaahailullaan vaaratilanteita Oulussa sunnuntaiyönä. Hieman yli 20-vuotias oululainen mies on poliisin vanha tuttu, sillä hän on jäänyt kortitta ajosta kiinni jo 21 kertaa vuoden sisällä.

    Poliisipartio yritti pysäyttää kaupungin keskustassa vastaan tulleen valkoisen henkilöauton. Kuski lähti kuitenkin pakoon ajaen Tuiran suuntaan. Hänen ajoaan ei pysäyttänyt edes tielle asetettu piikkimatto eikä renkaan puhkeaminen.

    Poliisin mukaan matka jatkui suurella nopeudella mutkitellen Puolivälinkankaalle ja sieltä Kaijonharjun ostoskeskukseen. Siellä huristelijan matka katkesi, kun hänen autonsa juuttui lumipenkkaan."

    Jopa ketjukolarin saitte aikaiseksi vaikkei teillä ole ruuhkista tietoakaan:

    "Kahdelle lieviä vammoja kolarisumassa Kemijärvellä
    Viitostiellä Kemijärvellä niin sanotun pitkänsillan ja Norvion sillan välisellä tieosuudella tapahtui sunnuntaina iltapäivällä sakeassa lumipyryssä kaksi kolaria, jossa loukkaantui lievästi kaksi ihmistä.

    Kolarit tapahtuivat lähes yhtä aikaa noin kello 15. Ensin Kemijärven keskustan suuntaan vievällä kaistalla tapahtui neljän auton ketjukolari. Yksi lapsi loukkaantui lievästi ja kaikki autot vaurioituivat.

    Samaan aikaan toisella kaistalla tapahtui kahden auton peräänajokolari. Tässä onnettomuudessa loukkaantui samoin yksi henkilö.

    Kemijärven poliisin mukaan ajo-olosuhteet olivat kolarien tapahtuessa todella huonot ja tiellä oli pahimmillaan vain muutaman metrin näkyvyys."

    Äänestä

  • nikke kirjoitti:

    Harmittako kun etelästä tulee porukkaa lomalle sinne kelohuviloihin tyylikkäillä autoilla ja lompakko seteleitä pullollaan?

    Jos vähän peltiä sattuu vääntymään, niin mitä väliä? Peltiä saa kaupasta uutta ja laskeneet bonuksetkin voi selvittää rahalla... kyllä etelän miehen kelpaa ;)

    Kellä se nyt vitutta kun piti keksiä nuin säälittävä juttu. Käy täällä pohjoisessa ja sano vasta sitten kummat ovat rikkaampia; etelä vai pohjoissuomalaiset. Minkähän takia te tulette joka vuosi pohjoiseen. Koska on rikkaus asua täällä. Olen asunut helsingissä ja ikinä en tulisi takaisin. Mielenrauhan sain takaisin. Asun nyt kaupungissa jossa asuu 22000 ihmistä ja tämä on loistava paikka helsinkiin verrattuna. ihmisetkin puhuvat toisilleen eivätkä kävele muumioina eteenpäin.

    Äänestä

  • Mikael kirjoitti:

    "Faktaa on myös että Pääkaupunkiseudulla onnettomuuksien määrä kasvaa huonolla kelillä keskimäärin 30%, kun taas muualla 8%."

    Toihan selittyy pelkästään sillä että PK-seutu on suurelta osaltaan taajamaa, kun taas vastaavaa toista aluetta ei Suomesta löydy. Taajama-ajossahan liukkaan kelin vaikeus korostuu.

    "Uudellamaalla kolareita sattuu enemmän suhteessa autojen määrään, kuin muualla Suomessa."

    Tuo taas on omaa keksintöäsi eli ns. "musta tuntuu"- tietoa.

    Netistä löytyy esim. AKE:n sivuilta helposti kuinka paljon autoja on kaikkiaan missäkin maakunnassa.
    Tilastokeskuksen sivuilta löydät taas onnettomuuksien määrän maakunnittain. Tutki hieman asiaa, niin löydät vastauksen. Tuo toinenkin väite muuten pitää paikkansa...valitettavasti

    Äänestä

  • Etelä-Suomalainen kirjoitti:

    Onko Suomessa toista yhtä taajaa kaupunkialuetta?

    Yksistään tiestön rakenne riittää selittämään sen että kolareita on enemmän kuin maakunnissa.

    Taajamassa ne kolarit ajetaan pääosin, ei maanteillä.

    Äänestä

  • Hillitön kurvi(nopeus) kirjoitti:

    Aamulehti tänään:
    Äkisti lauhtunut sää ja lumisade suistivat useita kymmeniä autoilijoita tieltä Etelä-Suomen läänissä. AL 30.1

    Eli ilmeisesti ruuhkalla ei ollut tämän asian kanssa mitään tekemistä. Faktaa on myös että Pääkaupunkiseudulla onnettomuuksien määrä kasvaa huonolla kelillä keskimäärin 30%, kun taas muualla 8%. Uudellamaalla kolareita sattuu enemmän suhteessa autojen määrään, kuin muualla Suomessa. Uusimaa ei ole sama kuin Helsinki.

    Tämä on todistettu jo monien toimesta monta kertaa tällä palstalla, joten en jaksa käydä kaivelemaan linkkejä esiin.

    sekä Lapin Kansassa, joita satuin huoltiksella tänään lounaan ohessa lueskelemaan. Kovasti syytettiin lumipyryä lukuisista ulosajoista Pohjois-Suomessa.

    Aivan turha väittää että täällä Lapissa tai muualla maaseudulla ajettaisiin yhtään paremmin kuin pääkaupunkiseudulla. Ero syntyy ajoneuvotiheydestä. 20% autoilijoistahan on sen verran surkeita kuskeja, ettei heillä pitäisi olla oikeutta ajaa autoa talvella lainkaan. Täällä pohjoisessa heistä ei ole niin paljon ongelmaa, koska on tilaa minne luikastella. Pääkaupunkiseudulla rytisee varmasti, jos liukuu vastaantulijoiden kaistalle.

    Etelästä muuttaneena, olen suorastaan ihmetellyt kuinka paljon täällä ajetaan kolareita ja suistutaan tieltä, suhteessa automäärään. Tänäänkin näin yhden joka oli töötännyt autonsa, eikä tänään voinut edes syyttää keliä. Vähän oli jäistä, mutta ei mitenkään erityisen liukasta.

    Äänestä

  • että aika kirjoitti:

    suuri osuus noista talvikolareista johtuu nimenomaan
    etelästä tulevista matkailijoista, jotka ajavat kuin
    euroopan omistajat tuhatta ja sataa...aina kiire, lomallekin hirveä kiire ja tehdään älypää ohituksia,
    kun halutaan näyttää, että tässä nyt ollaan niin suurta ja parempaa ihmistä.
    Olen todellisuudessa nähnyt kuinka typeriä monet hesalaiset ovatkaan, suoraan sanottuna heillä ei ole minkäänlaista elämänkatsomusta eikä maalaisjärkeä.

    On joitakin hyviä tyyppejä, mutta niitä täysdorkia on vähän liian paljon ja niille saa kyllä nauraa sitten....

    Empä usko, että lokakuussa oli matkailijoita nuo, jotka olivat autonsa kaksykköseltä pöpelikköön ajaneet.

    Voipi olla, että turistitkin ajavat ylinopeutta, mutta kyllä muuten ajaa paikallisetkin. Sen verran on tullut ajettua noita syrjäkylien pikkuteitä, että olen paikalliseenkin ajokulttuuriin päässyt tutustumaan. Itse ajan suhteellisen vauhdikkaasti, enkä koskaan ole Etelä-Suomessa tien tukkeena, mutta täällä tuntuu näitä maanteiden sankareita riittävän, jotka kelissä, kuin kelissä ajavat sen minkä auto vain kulkee.

    Enemmistö toki ajaa ihan rajoituksien mukaan, mutta turha yrittää laittaa turistien syyksi näitä vanhoilla nipponeilla kaahavien hullujen ajamisia.

    Äänestä

  • Mikael kirjoitti:

    Onko Suomessa toista yhtä taajaa kaupunkialuetta?

    Yksistään tiestön rakenne riittää selittämään sen että kolareita on enemmän kuin maakunnissa.

    Taajamassa ne kolarit ajetaan pääosin, ei maanteillä.

    Näinhän se on.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    sekä Lapin Kansassa, joita satuin huoltiksella tänään lounaan ohessa lueskelemaan. Kovasti syytettiin lumipyryä lukuisista ulosajoista Pohjois-Suomessa.

    Aivan turha väittää että täällä Lapissa tai muualla maaseudulla ajettaisiin yhtään paremmin kuin pääkaupunkiseudulla. Ero syntyy ajoneuvotiheydestä. 20% autoilijoistahan on sen verran surkeita kuskeja, ettei heillä pitäisi olla oikeutta ajaa autoa talvella lainkaan. Täällä pohjoisessa heistä ei ole niin paljon ongelmaa, koska on tilaa minne luikastella. Pääkaupunkiseudulla rytisee varmasti, jos liukuu vastaantulijoiden kaistalle.

    Etelästä muuttaneena, olen suorastaan ihmetellyt kuinka paljon täällä ajetaan kolareita ja suistutaan tieltä, suhteessa automäärään. Tänäänkin näin yhden joka oli töötännyt autonsa, eikä tänään voinut edes syyttää keliä. Vähän oli jäistä, mutta ei mitenkään erityisen liukasta.

    et maininnut tuossa, että mihin tööttäsit ? Menikö muuten lunastukseen auto ja miten se oiken lähti käsistä, vaikka ei oikein liukastakaan tuntunut olevan.

    Hyvä homma, että selvittiin tällä yhdellä töötillä tänään.

    Äänestä

  • Asko kirjoitti:

    Joku oli onnistunut saamaan autonsa poikittain tielle ja johonkin oli näemmä osunutkin kun oli perävalot rikkoontuneet. Onneksi satuin itse ajelemaan sillä kohtaa hissukseen ja ehdin jarruttamaan ennen kohtaamista.

    Äänestä

  • nikke kirjoitti:

    Kyllä nämä etelässä ajetut taajamaklommot saa hoidettua pelkällä rahalla.

    Toista se on siellä teidän selkosilla kun umpihumalaiset poronpökkijät ajavat vanhoilla Taunuksilla suoria teitä pitkin ja sitten kun kolahtaa niin kolahtaakin viimeisen kerran. Näistä oli taas viikonloppuna juttua pariinkin otteeseen.
    Kaleva:

    "Rattijuoppo jäi kiinni Ylitorniolla
    Viisissäkymmenissä oleva mies ajoi autonsa ojaan Ylitornion Raanujärventiellä sunnuntaina alkuillasta. Kyseessä oli rattijuoppo.

    Poliisipartio tavoitti miehen ojaanajon jälkeen tämän käveltyä ojaanajopaikalta kotiinsa.

    Mies puhalsi alkometriin 1,89 promillen lukeman ja näinollen häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta."

    "Kortiton mies kaahasi vaarallisesti Oulussa
    Humalassa ollut mies aiheutti kaahailullaan vaaratilanteita Oulussa sunnuntaiyönä. Hieman yli 20-vuotias oululainen mies on poliisin vanha tuttu, sillä hän on jäänyt kortitta ajosta kiinni jo 21 kertaa vuoden sisällä.

    Poliisipartio yritti pysäyttää kaupungin keskustassa vastaan tulleen valkoisen henkilöauton. Kuski lähti kuitenkin pakoon ajaen Tuiran suuntaan. Hänen ajoaan ei pysäyttänyt edes tielle asetettu piikkimatto eikä renkaan puhkeaminen.

    Poliisin mukaan matka jatkui suurella nopeudella mutkitellen Puolivälinkankaalle ja sieltä Kaijonharjun ostoskeskukseen. Siellä huristelijan matka katkesi, kun hänen autonsa juuttui lumipenkkaan."

    Jopa ketjukolarin saitte aikaiseksi vaikkei teillä ole ruuhkista tietoakaan:

    "Kahdelle lieviä vammoja kolarisumassa Kemijärvellä
    Viitostiellä Kemijärvellä niin sanotun pitkänsillan ja Norvion sillan välisellä tieosuudella tapahtui sunnuntaina iltapäivällä sakeassa lumipyryssä kaksi kolaria, jossa loukkaantui lievästi kaksi ihmistä.

    Kolarit tapahtuivat lähes yhtä aikaa noin kello 15. Ensin Kemijärven keskustan suuntaan vievällä kaistalla tapahtui neljän auton ketjukolari. Yksi lapsi loukkaantui lievästi ja kaikki autot vaurioituivat.

    Samaan aikaan toisella kaistalla tapahtui kahden auton peräänajokolari. Tässä onnettomuudessa loukkaantui samoin yksi henkilö.

    Kemijärven poliisin mukaan ajo-olosuhteet olivat kolarien tapahtuessa todella huonot ja tiellä oli pahimmillaan vain muutaman metrin näkyvyys."

    On asia erikseen. Meinaatko ettei Pääkaupunkiseudulla ole rattijuoppoja?

    Toisekseen, Kemijärvi on kuitenkin kaupunki, ja on sielläkin useampi, kuin yksi auto kerrallaan liikenteessä. Tosin siellä sattui ainoastaan 2 onnettomuutta, joista toisessa oli 4 ja toisessa 2 autoa mukana. Montakos oli Helsingissä?

    Et ole ilmeisesti ajanut muissa Suomen kaupungeissa autoa, jos yleensä olet ajanut missään. Ei se kaupunkiajo kovinkaan paljoa eroa Helsingissä muista kaupungeista. Sitä "kaupunkiajoa" on vain suuremmalla alueella ja ruuhka kestää pidempään. Ai niin ja raitiovaunut.

    Ihanko vakavasti vertaat Kemijärven ja Helsingin liikennettä toisiinsa. Kemijärvellä on 11628 asukasta. Pääkaupunkiseudulla noin satakertaa enemmän saman kokoisella alueella.

    Otetaampa toinen esimerkki. Laitetaan koulun jumppasaliin 10 lasta pelaamaan jotain pallopeliä tai laitetaan samaan saliin 1000 lasta. Kummassa tapauksessa on todennäköisempää, että lapset vahingossa törmäävät toisiinsa? Ei kai ne 1000 lasta keskimäärin sen surkeampia ole aisteiltaan tai koordinaatioltaan. Eiköhän se törmäysvaara johdu tiheydestä.

    Niin ja rattijuopoista. On pääkaupunkiseudullakin rattijuoppoja, mutta ei prosentuaalisesti yhtä paljon, kuin täällä länsikairassa, itäkairasta nyt puhumattakaan. Järvikylien asukkaat valittavat jatkuvasti, että poliisi ei valvo riittävästi kännissä ajelua. Vähän väliä näkee jonkun reunasta toiseen seilaavan auton. Tyhjälle tielle kun lähtee helpommin ajamaan pienessä hiprakassakin. Ajatellaan, että mitäs vaaraa siitä nyt olisi.

    Jos suhteutetaan tuo 2 onnettomuutta pääkaupunkiseudun mittakaavaan, olisi pääkaupunkiseudulla pitänyt tapahtua samassa ajassa 200 onnettomuutta. Ja jos noihin kolareihin osallistui 6 autoa, niin pääkaupunkiseudulla olisi tullut olla osallisena 600 autoa, jotta suhde olisi vastaava.

    600:n auton kolaripäivä ja koko vuoden kiintiö olisi täynnä. Eli viikko-kaksi tuolla tahdilla ja sen jälkeen koko vuonna ei olisi enää tilaa yhdellekään kolarille (kolareitahan sattuu tietty määrä vuodessa).

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Ihanko vakavasti vertaat Kemijärven ja Helsingin liikennettä toisiinsa. Kemijärvellä on 11628 asukasta. Pääkaupunkiseudulla noin satakertaa enemmän saman kokoisella alueella.

    Otetaampa toinen esimerkki. Laitetaan koulun jumppasaliin 10 lasta pelaamaan jotain pallopeliä tai laitetaan samaan saliin 1000 lasta. Kummassa tapauksessa on todennäköisempää, että lapset vahingossa törmäävät toisiinsa? Ei kai ne 1000 lasta keskimäärin sen surkeampia ole aisteiltaan tai koordinaatioltaan. Eiköhän se törmäysvaara johdu tiheydestä.

    Niin ja rattijuopoista. On pääkaupunkiseudullakin rattijuoppoja, mutta ei prosentuaalisesti yhtä paljon, kuin täällä länsikairassa, itäkairasta nyt puhumattakaan. Järvikylien asukkaat valittavat jatkuvasti, että poliisi ei valvo riittävästi kännissä ajelua. Vähän väliä näkee jonkun reunasta toiseen seilaavan auton. Tyhjälle tielle kun lähtee helpommin ajamaan pienessä hiprakassakin. Ajatellaan, että mitäs vaaraa siitä nyt olisi.

    Luetun ymmärtäminen. Vertasinko suoraan Kemijärven liikennettä Helsingin liikenteeseen? Minä sanoin että se Helsingin liikenne ei niin kauheasti eroa muiden kaupunkien liikenteestä.

    Nikke kirjoitti:
    "Toista se on siellä teidän selkosilla kun umpihumalaiset poronpökkijät ajavat vanhoilla Taunuksilla suoria teitä pitkin ja sitten kun kolahtaa niin kolahtaakin viimeisen kerran. Näistä oli taas viikonloppuna juttua pariinkin otteeseen."
    Asiallinen kirjoitus?

    Minu teksti:
    "Et ole ilmeisesti ajanut muissa Suomen kaupungeissa autoa, jos yleensä olet ajanut missään. Ei se kaupunkiajo kovinkaan paljoa eroa Helsingissä muista kaupungeista. Sitä "kaupunkiajoa" on vain suuremmalla alueella ja ruuhka kestää pidempään. Ai niin ja raitiovaunut."

    Missä tuossa kohtaa vertasin Kemijärven ja
    Helsingin liikennettä toisiinsa?

    Minä en ole Pohjois-Suomesta, niinkuin nimimerkinkin pitäisi kertoa...
    Ärsyttää vaan noi pennut jotka on tietävinään, olevinaan jotain "rikkaita Stadilaisia" jotka sanovat pohjois-Suomalaisia poronpökkijöiksi.
    Taidat itse kuulua samaan ryhmään...

    Asun näet lapissa.

    "Missä tuossa kohtaa vertasin Kemijärven ja
    Helsingin liikennettä toisiinsa? "

    No esim tässä.
    "Toisekseen, Kemijärvi on kuitenkin kaupunki, ja on sielläkin useampi, kuin yksi auto kerrallaan liikenteessä. Tosin siellä sattui ainoastaan 2 onnettomuutta, joista toisessa oli 4 ja toisessa 2 autoa mukana. Montakos oli Helsingissä? "

    Pääkaupunkiseudulla oli samana päivänä lehtien mukaan 100 kolaria. Eli suhteessa puolet vähemmän.

    Sanoit että ei se Helsingin liikenne kauheasti eroa muiden kaupunkien liikenteestä. Juu ei se minunkaan mielestä muuten eroa, kuin autojen määrässä. Missään muualla tässä maassa ei ole ahdettu yhtä pienelle alueelle yhtä paljon autoja. Tottakai siellä rytisee, mutta ihme kyllä ei suhteessa autojen määrään sen enempää kuin muuallakaan. Voisi olettaa, että kolareita sattuisi sillä autotiheydellä paljon enemmän.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Ihanko vakavasti vertaat Kemijärven ja Helsingin liikennettä toisiinsa. Kemijärvellä on 11628 asukasta. Pääkaupunkiseudulla noin satakertaa enemmän saman kokoisella alueella.

    Otetaampa toinen esimerkki. Laitetaan koulun jumppasaliin 10 lasta pelaamaan jotain pallopeliä tai laitetaan samaan saliin 1000 lasta. Kummassa tapauksessa on todennäköisempää, että lapset vahingossa törmäävät toisiinsa? Ei kai ne 1000 lasta keskimäärin sen surkeampia ole aisteiltaan tai koordinaatioltaan. Eiköhän se törmäysvaara johdu tiheydestä.

    Niin ja rattijuopoista. On pääkaupunkiseudullakin rattijuoppoja, mutta ei prosentuaalisesti yhtä paljon, kuin täällä länsikairassa, itäkairasta nyt puhumattakaan. Järvikylien asukkaat valittavat jatkuvasti, että poliisi ei valvo riittävästi kännissä ajelua. Vähän väliä näkee jonkun reunasta toiseen seilaavan auton. Tyhjälle tielle kun lähtee helpommin ajamaan pienessä hiprakassakin. Ajatellaan, että mitäs vaaraa siitä nyt olisi.

    Ihan hyvä vertaus, mutta hieman ontuva. Onhan täällä PK-seudulla asukkaita n. 100 kertaa enemmän kuin Kemijärvellä. Noh on täällä pääkaupunkiseudulla katujakin aika monta kertaa enemmän kuin kemijärvellä.

    No asiasta toiseen, Helsingissä liukkaan kelin yllättäessä kolareiden raju kasvu johtuu ihan siitä, että täällä ei olla totuttu liukkauteen. Siksi ihmiset ajaa liikennevaloissa toisten perään, kun ajetaan niinkuin kesäkelissä.

    Lapsivertaus on aika hauska. Ei ne välttämättä suhteellisesti törmäilis sen enempää ne tuhat, kuin 10 lasta. Ja eikös se olis ihan järkevää lopettaa se juokseminen jos hallin lattia jäätyy. Aikuisten pitäisi ainakin ymmärtää....

    Tässä kuva helsingin karhusaaren kelikamerasta n. klo 16.30. Huomatkaa mikä ruuhka.
    http://www.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/BU021633.jpg

    Tässä tattarisuo sama aika
    http://www.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/BD021633.jpg

    Tässä taas Oulusta sama aika. Huomatkaa muuten kunka hämärää on Oulussa klo 16.30
    http://www.tiehallinto.fi/alk/kelikamerat/OZ021632.jpg

    Äänestä

Jos sulla olis mahdollisuus joskus edes käydä pääkaupunkiseudun aamuruuhkassa tai iltaruuhakssa, niin ajatusmaailmasi muuttuisi täysin mitä kolareihin tulee. Mulla on ollu tilaisuus tutustua työn puolesta liikenteesen Suomessa pohjoisesta etelään ja maan rajojen ulkopuolellekin. En lähde haukkumaa asuinpaikan mukaan kolareista ketään. Lapissa ja Kainuussa välimatkat ovat pitkiä tiet hyviä liikennemäärät pieniä. Huonossakin kelissä on helpohko ajaa turvallisesti koska jonoliikennettä ei sanottavasti ole. Pääkaupunkiseutu muodostaa Suomessa poikkeukselliset liikennemassat päivittäin. Lähes miljoona henkilöautomatkaa joka päivä! Se on niin valtava määrä ettei sitä kaukaa katsottuna edes ymmärrä. Vain ajamalla ruuhka-aikaan käsittää mistä on kysymys. Kaiken lisäksi juklinen liikenne ja rekkaliikenne rahtikuljetuksineen on massiivista pääkaupunkiseutualueella. On hatun noston arvoista jos pahassa kelissä ei satu tuon enempää kolareita kuin 100. Niin ja vielä kun muistaa ettei stadilaiset (Hesa,Espoo,Vantaa) ole se suurin autoiluryhmä alueella, valtaosa liikenteestä kun muodostuu pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kuntien asukkaiden työmatka liikenteestä ihan ympäri Suomen. Aluehan vetää työntekijöitä Lapista ja Kainuustakin päivittäin. Ne jotka ajavat paljon pääkaupunkiseudulla erottuvat myös siellä ruuhkaliikenteessä. Tuskin missää Suomessa on niin kohteliasta liikennekulttuuria kuin etelässä. Ruuhkassakin on helppo vaihtaa kaistaa, vilkku päälle niin aina löytyy tilaa, se on hienoa.

Äänestä
  • "Tuskin missää Suomessa on niin kohteliasta liikennekulttuuria kuin etelässä. Ruuhkassakin on helppo vaihtaa kaistaa, vilkku päälle niin aina löytyy tilaa, se on hienoa."

    Huh, huh.

    Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa.

    Jos on paljon autoja niin silloin pitäisi vain sopeutua ja olla välilä joustava. Mutta ei tule tietä, vaan jokainen yrittää epätoivoisesti päästä pienestäkin välistä. Tulokset näkyvät kolareina ja hermoheikkeinä.

    On se sitten hatunnoston arvoista.

    Kaukaa katsottuna ei varmaan ymmärrä pääkaupunkiseudun liikennettä kun "läheltäkatsojatkaan" ole huomanneet oma etu ja minä ensin asennettaan

    Äänestä

  • murjaisit kirjoitti:

    "Tuskin missää Suomessa on niin kohteliasta liikennekulttuuria kuin etelässä. Ruuhkassakin on helppo vaihtaa kaistaa, vilkku päälle niin aina löytyy tilaa, se on hienoa."

    Huh, huh.

    Tuo ei todellakaan pidä paikkaansa.

    Jos on paljon autoja niin silloin pitäisi vain sopeutua ja olla välilä joustava. Mutta ei tule tietä, vaan jokainen yrittää epätoivoisesti päästä pienestäkin välistä. Tulokset näkyvät kolareina ja hermoheikkeinä.

    On se sitten hatunnoston arvoista.

    Kaukaa katsottuna ei varmaan ymmärrä pääkaupunkiseudun liikennettä kun "läheltäkatsojatkaan" ole huomanneet oma etu ja minä ensin asennettaan

    Kyllä minäkin olen sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla on kohteliaimmat kuljettajat, jos ei lasketa Lapin pikkukuntia, joissa ei koskaan ruuhkia olekaan ja ihmisillä sen vuoksi aikaa odotella. Eipä juuri muissa kaupungeissa tilaa löydy vilkun avulla. Tosin ei se vilkku auta pääkaupunkiseudullakaan joka paikassa. Vanhoilla hyvillä alueilla ja varakkaammilla alueilla, tilaa tulee mukavasti, mutta esim. Itä-Helsinki ja Tikkurilan kulmat on täynnä näitä minä ensin, minä ensin tyyppejä. Vanhalla kolhuisella hiacella saa tilaa sielläkin.

    Äänestä

Oliko se niin että pk-seudulla on melkoinen määrä kolareita kelistä riippumatta aina! Muistelin vaan että kymmeniä ne on joka päivä, eivät tosin ylitä uutiskynnystä mutta pellit koskettelee toisia päivittäin.

No en ihmettele että Helsingissä ajetaan kolareita, onhan sen liikennesuunnittelu jo varmaan 50 vuotta vanha. Sen jälkeen on liikenne jonkin verran lisääntynyt. Helsingissä on kolari herkkiä paikkoja jo siitä syystä että ei tiedä miten kaistat menee joissakin paikoissa! No en tiedä missä eniten kolaroidaan, keskustassa on 30-40km/h rajoitukset että luulisi sillä nopeudella jo kerkiävän hitaammankin reakoida.

Lunta satelee aika reippaasti tätäkin kirjoittaessa ja huomenaamulla on taas viikon ruuhkaisin aamu. Kun muutama siellä taas saa aikaan kolarin niin kaikilla tuhansilla ja kymmenillä tuhansilla autoilijoilla menee monikertainen aika työmatkaansa.

Nimimerkille Ihmettelen kovasti:
Täällä etelässä meno on ihan toista kuin pohjoisessa ja joukossa on liian paljon täysin osaamattomia autoilijoita. Joille osalle kolari ei edes mitään merkitse, vakuutus korvaa ja liikkeestä haetaan toinen työsuhdeauto tilalle saman tien.

Äänestä

Hesalaiset nyt vaan on idiootteja. Ei ne mitään sille voi.

Äänestä
  • Ahdistaako elämässäsi joku kun olet noin katkera etelän menestyjille? Kateus on KAVALA tauti.

    Taidat kiukuspäissäsi paiskoa Ladasi ovia aina kun näet jonkun kuusamolaisen ravintolan omistajan tai Rovaniemen suurimman marketin omistajan isossa Mersussaan, kaunis vaimo vierellään...

    Äänestä

  • älä viitti yleistää.!!! Kaikkiko ???
    Mieti nyt mitä kirjoitat.Kun sulla
    on noin mustavalkoinen katsominen
    asioihin,niin kerro millä lailla
    ajattelet keski,itä,länsi,pohjois
    suomalaisista??Onko kaikki lokeroitu ??

    Äänestä

  • etelän mies kysy Aslakilta?? Mitä eroa on
    naisen ja poron pillulla ?? Em mää tiiä kun en
    ole ollut naisen kanssa,kysy Reinolta,se on ollut
    naisenkin kanssa.

    Äänestä

No niin.

Noh, ei kait tuo nyt ole yllättävää että kolisee, sama kait missä päin suomea sitä liukasta sitten on.
Juu, totta sekin että uutisissa kerrotaan että eteläsuomessa peltikolareita ja sitä rataa, vanha juttu jo vuosien takaa.
Mutta miksi siellä etelässä aina kolisee eikä vaikka jyväskylässä, oulussa, rovaniemellä tai muissa kaupungeissa.
Kehällä tuo liikennetiheys ja välimatkat on vähän toisenlaista kuin jossain suolahdessa tai pihtiputaalla. Muistuu mieleen kun pysähdyin kysymään tietä helsingissä, mikähän esson huoltamo se nyt olikaan. Sanoivat että se on tuossa likellä, parin kymmenen kilometrin päässä, siis n. 20 km matka on tuossa lähellä, minuun mielestä se jo on aika kaukana. Kaikki on suhteellista. Laitetaampa samat välimatkat ja liikenne tiheydet ja tieverkko vaikka parkanon ja katsotaan miten "äijän" käy, luulen että olisi parkanon liikenne solmut samalla lailla uutisissa kuin mitä etelän liikenne hässäkät.
No joo, se siitä.

Sitä paitsi, jos joku vetää autolla pöpelikköön ja mitään sellaista josta uutiset saisivat dramatisoitua aiheen ei tapahdu niin tapahtuma kolautetaan olan kohautuksella ja todetaan " sitä sattuu" ja "semmoista se on" ja se siitä.
Tämä siis jossain muualla kuin ruuhkaisella tiellä.

Sama juttu kehällä tai ruuhkaisella tiellä, uutisissa otsikot rääkyy isoilla kirjaimilla "illan aikan kymmeniä kolareita" ja muuta sen semmoista.

Naurattaa itseänikin, mutta eipä ollut televisio kameroita paikalle kun paje meni kelkkana liikenteen jakajaan, onneksi olin tämän liikenteellisesti "vakavan" ja "dramaattisen" onnettomuuden ainoa osallinen ja uhri.

Syytänkö tielaitosta suolaamattomasta tiestä?
En syytä ja se siitä.
Yllättikö talvinen liukkaus? Noh milloin talvella muka ei ole liukasta ja tiesin että tiet on jäässä ja ajoin mielestäni varovasti ja silti se vain meni jakajaan, oma moka loppujen lopuksi.
Vaikeroinko kun "keli" oli liukas, näköjään jos tämä kirjoitus tulkitaan siten. Voi minua poloista nyt :D.

Jaa että hallitsenko autoni täydellisesti, en näköjään kun se mokoma meni kelkkana jakajaa päin. Kyllä, koitin jarruttaa, kääntää kaasulla ja jopa käsijarruakin tuli kokeiltua, ei auttanut vaan meno pysähtyi keskelle jakajaa lumipenkkaan, se vaan "lipsahti" ja sillä siisti. Kaippa tuo liki rapiat 30km/h nopeus oli liikaa ja auton massa hoiti loput.
No siitä mitään, 4-veto päälle, pakkia ja pois sieltä ja matka jatkui. Onneksi ei ollut muita siinä kohdalla ja ainoa mitä paikalle oli hienot jäljet jakajassa.

Eli, kun se kohdalle osuu niin sitten se osuu. Pidän silti itseäni kuitenkin tästäkin töppäyksestä edes kohtuullisena kuskina, tapanani ei ole kaahailla, öykkäröidä liikenteessä, annan tietä reilusti jos minut ohitetaan, ja jos takanani on nopeampi auto näytän kyllä merkin että tilanteen salliessa jotta "mene ohi vaan, tilaa on" ja silti ei päiväni mene pilalle tai en koe olevani tieden ritari, koitan vain soljua liikenneviran mukana mahdollisimman jouheasti ja muita häiritsemättä.

Se vaan on niin herkku aihe tuo etelän liikenne ongelma, takuu varma kestomagneetti uutisissa kun mitään muuta ei keksitä.
Tylsäksi kävisi täälläkin jos etelässä ei pelti rytisisi... :D

Maltti on valttia liikenteessä, ja talvella ON liukasta.

Terveisin.
L-200.

p.s. anteeksi kun tuli pitkä litania.....

Äänestä

,,,,,,,,,,,,,,,,

Äänestä

http://www.vakes.fi/lvk/LVK_PDF/Dokumentit/LV-tilasto-2002_kuvilla.pdf
34% kaikista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla (oven aukaisu toisen kylkeen, kompastelu, yms. törmäily). 83% kaikista liikennevahingoista sattuu taajama-alueilla (missäs suurin osa parkkipaikoista on?). Lisäksi kaikista liikennevahingoista 43% sattuu Etelä-Suomen läänissä, joka on valtaosaltaan pelkkää moottoriteiden/moottoriliikenneteiden halkomaa taajamaa. Valtaosa kuolemaanjohtavista kolareista sattuu 80-100 rajoitusalueilla jossain pks ulkopuolella, vaikka siis 43% liikennevahingoista on Etelä-Suomessa.

Tilastoissa ei erotella syyllisiä ja muita uhreja syntymä-, asuin-, työ-, oleskelu-, opiskelu- yms. paikkakunnan perusteella, joten ne on aina sen paikkakunnan vastuulla, missä ne sattuvat.

Ensimmäiset 5 vuotta on ajokortin saaneille vaarallisimmat. Sitä ei voi välttää nostamalla kortin saamisikää, koska ne ensimmäiset 5 vuotta on silti ajettava joskus. Tässä toimii darwinismi ankarimmillaan, mutta pakko kai se on hyväksyä. :-(

Vaarallisia paikkoja kaikkialla Suomessa ovat risteykset ja liittymät, joten missä niitä on paljon ja liikennettäkin riittävästi, niin siellä on kolareita. Kelistä riippumatta. Kaupungeissa noissa paikoissa tulee halpoja peltivaurioita, 80-100 rajoituksella ruumiita. Karkeasti näin. Mieluummin ajan kolarini, sitten joskus kun se sattuu (todennäköisyys kasvaa, mitä pidempään ajan), taaja-alueella. Aslak&kumppanit ajavat sen kolarinsa mieluiten suoralla ja kuivalla tiellä, koska niissä kuolleisuus on suurin.

Ja ihmisille sattuu onnettomuuksia, vaikka olisivat koko ikänsä sängyssä. Tilastollisesti, joku putoaa sängystäkin kohtalokkain seurauksin silloin tällöin. Miksei sitten liikenteessäkin tapahtuisi kaikenlaisia virhearvioita (usein jopa ennen liikenteeseen lähtöä)?

Mustia pisteitä yms. tilastoja muutamista kaupungeista:
http://www.kouvola.fi/domino/webbi/Koti_kute.nsf/Tiedostot/LIIKENNEONNETTOMUUDET2003/$file/LIIKENNEONNETTOMUUDET2003.pdf
http://mansetori.uta.fi/media/juttu/?id=2714
http://www.hel.fi/ksv/paatoksenteko/2004_Kaupunkisuunnittelulautakunta/Esityslistat/liitteet/041670240.pdf
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/270504094358336/$File/ajoneuvo_onn.pdf?OpenElement

Äänestä

http://www.vakes.fi/lvk/LVK_PDF/Dokumentit/LV-tilasto-2002_kuvilla.pdf
34% kaikista liikennevahingoista sattuu parkkipaikoilla (oven aukaisu toisen kylkeen, kompastelu, yms. törmäily). 83% kaikista liikennevahingoista sattuu taajama-alueilla (missäs suurin osa parkkipaikoista on?). Lisäksi kaikista liikennevahingoista 43% sattuu Etelä-Suomen läänissä, joka on valtaosaltaan pelkkää moottoriteiden/moottoriliikenneteiden halkomaa taajamaa. Valtaosa kuolemaanjohtavista kolareista sattuu 80-100 rajoitusalueilla jossain pks ulkopuolella, vaikka siis 43% liikennevahingoista on Etelä-Suomessa.

Tilastoissa ei erotella syyllisiä ja muita uhreja syntymä-, asuin-, työ-, oleskelu-, opiskelu- yms. paikkakunnan perusteella, joten ne on aina sen paikkakunnan vastuulla, missä ne sattuvat.

Ensimmäiset 5 vuotta on ajokortin saaneille vaarallisimmat. Sitä ei voi välttää nostamalla kortin saamisikää, koska ne ensimmäiset 5 vuotta on silti ajettava joskus. Tässä toimii darwinismi ankarimmillaan, mutta pakko kai se on hyväksyä. :-(

Riskialttiita paikkoja kaikkialla Suomessa ovat risteykset ja liittymät, joten missä niitä on paljon ja liikennettäkin riittävästi, niin siellä on kolareita. Kelistä riippumatta. Kaupungeissa noissa paikoissa tulee halpoja peltivaurioita, 80-100 rajoituksella ruumiita. Karkeasti näin. Mieluummin ajan kolarini, sitten joskus kun se sattuu (todennäköisyys kasvaa, mitä pidempään ajan), taaja-alueella. Aslak&kumppanit ajavat sen kolarinsa mieluiten suoralla ja kuivalla tiellä, koska niissä kuolleisuus on suurin.

Ja ihmisille sattuu onnettomuuksia, vaikka olisivat koko ikänsä sängyssä. Tilastollisesti, joku putoaa sängystäkin kohtalokkain seurauksin silloin tällöin. Miksei sitten liikenteessäkin tapahtuisi kaikenlaisia virhearvioita (usein jopa ennen liikenteeseen lähtöä)?

Mustia pisteitä yms. tilastoja muutamista kaupungeista:
http://www.kouvola.fi/domino/webbi/Koti_kute.nsf/Tiedostot/LIIKENNEONNETTOMUUDET2003/$file/LIIKENNEONNETTOMUUDET2003.pdf
http://mansetori.uta.fi/media/juttu/?id=2714
http://www.hel.fi/ksv/paatoksenteko/2004_Kaupunkisuunnittelulautakunta/Esityslistat/liitteet/041670240.pdf
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/270504094358336/$File/ajoneuvo_onn.pdf?OpenElement

Äänestä

Kuten ollaan saatu lehdistä lukea niin syyllisiä ei ole autoilijat vaan Liukas Keli, Lumi Sade ja Talven Tulo. Jonkun mielestä ilmeisesti myös Talvinopeus Rajoitus aiheuttaa paljon onnettomuuksia.

Äänestä

että, kolarin aiheuttaa vain kaksi asiaa, kuljettaja ja/tai tekninen vika (esim. jarrut).

Äänestä

Mulle ainakin on joka syksynen/talvinen hupi kun eteläsuomeen tulee lumi maahan ja uutiset kertoo kuinka taas pelti rytisi. :) :D Voi niitä eteläsuomalaisia kun ei osaa ajaa liukkaalla. On se kumma kun tänne pohjoseenkin tulee lumi JOKA talvi mutta uutisissa ei ole mitään siitä asiasta. HAH HAH HAA!!! Kyllä me pohjosessa osataan! :D

Äänestä
  • Ei paljon etelän hemmoja kiinnosta mitä pohjoisen juntit kelaa.

    Teillä ei siellä montaa autoa edes oo, eli ei paljon peltikään taivu. Köyhä!

    Äänestä

  • stefu9 kirjoitti:

    Ei paljon etelän hemmoja kiinnosta mitä pohjoisen juntit kelaa.

    Teillä ei siellä montaa autoa edes oo, eli ei paljon peltikään taivu. Köyhä!

    KÖYHÄ??? Varmasti tienaan enemmän kuin sinä! :D Voin vaikka vannoa! Aika surkea puolustus!!!! :D :D Hah! Eks parempaan pysty? Kyllä mie ymmärrän kun vituttaa niin keksitään nuin huonoja juttuja!

    Äänestä

  • HEE!!! kirjoitti:

    Kyllä pohojoosessa on köyhempää lössiä. Rahallisesti ja henkisesti... hajoo siihen, lande.

    Äänestä

  • stefu9 kirjoitti:

    Kyllä pohojoosessa on köyhempää lössiä. Rahallisesti ja henkisesti... hajoo siihen, lande.

    tämmöiset faktat löydät? Saat kyllä aikamoiset vihat päälle jos alat väittämään pohjois-suomalaisia tuolla lailla. Itse olet henkisesti häiriintynyt. kukaan normaali ihminen ei ajattele noin. Nyt oli kyse eteläsuomen kolareista..

    Äänestä

  • stefu9 kirjoitti:

    Kyllä pohojoosessa on köyhempää lössiä. Rahallisesti ja henkisesti... hajoo siihen, lande.

    Ekonomipuoli voi olla hunningolla mutta henkinen puoli tuskin voisi olla köyhempi kuin elelän ihmisellä.

    Onhan täällä sentään raitis ilma jota hengittää kun etelässä vain viinanhöysten kaverusten hönkäilyt.

    Äänestä

  • stefu9 kirjoitti:

    Kyllä pohojoosessa on köyhempää lössiä. Rahallisesti ja henkisesti... hajoo siihen, lande.

    Kyllä, kyllä. Henkisesti rikkaat ihmiset löytyy todellakin sieltä snadista. Oletko itse oikein malliesimerkki?

    Argumentointisi taso paljastaa kyllä öykkärimäisen asenteesi ja ylimielisen suhtautumisen muihin ihmisiin, yksinkertaisen yleistämisesi sekä vääristyneet elämänarvosi (raha).

    On se jännä miten tosiaan parilla lauseella paljastit niin paljon itsestäsi... :)

    Äänestä

  • Paljonkos siinä on uutisoimista, jos täällä 4 autoa ajaa samana päivänä tunnin parin sisään autolla ojaan liukkauden vuoksi. Ei se paljoa lehdistöä kiinnosta vaikka se olisi 50% tien sen hetkisestä automäärästä.

    Olihan nuo Lapin lehdet pullollaan juttuja eilisen lumipyryn aiheuttamista kolareista täällä lapissa.

    Kyllähän minä ymmärrän, että etelän pellejä on hauska provosoida haukkumalla etelän miesten ajotaitoja, mutta kun tuntuu täällä pohjoisessa asuessa siltä, että nämä pohjoisen miehet ihan oikeasti kuvittelee olevansa parempia kuskeja. Samalla suurin osa heistä ei mistään hinnasta uskaltautuisi Helsingin liikenteeseen omalla autolla, eikä puoletkaan ole edes käyneet Helsingissa muulloin kuin peruskoulun luokkaretkellä.

    Äänestä

  • stefu9 kirjoitti:

    Kyllä pohojoosessa on köyhempää lössiä. Rahallisesti ja henkisesti... hajoo siihen, lande.

    Tuskimpa täällä pohjoisessa henkisesti sen köyhempiä ollaan kuin keskimäärin etelässäkään. Taloudellisesti keskiverto lappilainen tienaa selvästi heikommin kuin eteläsuomalainen. Toisaalta täällä on eläminen halpaa. Pienemmilläkin tuloilla pärjää ja vähän suuremmilla vielä paremmin.

    Äänestä

  • HEE!!! kirjoitti:

    KÖYHÄ??? Varmasti tienaan enemmän kuin sinä! :D Voin vaikka vannoa! Aika surkea puolustus!!!! :D :D Hah! Eks parempaan pysty? Kyllä mie ymmärrän kun vituttaa niin keksitään nuin huonoja juttuja!

    Tottakai pohjoisessa on rikkaampia ihmisiä kun etelän verorahoilla tuetaan niitä. Jos pohjoisessa asuvat joutuisivat itse kustantamaan palvelunsa niin olisivat pian suomen köyhimpiä.

    Äänestä

  • maksaja kirjoitti:

    Ja mehän ei makseta veroja niinkö?! Eletään vain loisina kotona kyhnäten. Kyllähän ne etelän miehet maksaa. Pitäiski pistää ehotus valtiolle tästä asiasta. Jos te kerran maksatte jo meidän elämisen epävirallisesti niin eipä se vissin kauheaa ole jos te maksaisitte virallisestikkin. Kyllä minäkin teen töitä leipäni eteen. Älä tehe itsestäsi parempaa ihmistä vain sillä perusteella että asut siellä saastemaassa.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Paljonkos siinä on uutisoimista, jos täällä 4 autoa ajaa samana päivänä tunnin parin sisään autolla ojaan liukkauden vuoksi. Ei se paljoa lehdistöä kiinnosta vaikka se olisi 50% tien sen hetkisestä automäärästä.

    Olihan nuo Lapin lehdet pullollaan juttuja eilisen lumipyryn aiheuttamista kolareista täällä lapissa.

    Kyllähän minä ymmärrän, että etelän pellejä on hauska provosoida haukkumalla etelän miesten ajotaitoja, mutta kun tuntuu täällä pohjoisessa asuessa siltä, että nämä pohjoisen miehet ihan oikeasti kuvittelee olevansa parempia kuskeja. Samalla suurin osa heistä ei mistään hinnasta uskaltautuisi Helsingin liikenteeseen omalla autolla, eikä puoletkaan ole edes käyneet Helsingissa muulloin kuin peruskoulun luokkaretkellä.

    Saa kait sitä jostakin hupia saada. Kun lukee nuita juttuja niin on eteläsuomalaisillakin näköjään omat luulot meistä. Esim. Navettoja joka pihalla.. asutaan paskan keskellä.. ollaan köyhiä.. eteläsuomalaiset elättää meidät ym. ym. Eipä nekään tiedä mistä ne puhuu.

    Äänestä

  • kiitos kirjoitti:

    Ja mehän ei makseta veroja niinkö?! Eletään vain loisina kotona kyhnäten. Kyllähän ne etelän miehet maksaa. Pitäiski pistää ehotus valtiolle tästä asiasta. Jos te kerran maksatte jo meidän elämisen epävirallisesti niin eipä se vissin kauheaa ole jos te maksaisitte virallisestikkin. Kyllä minäkin teen töitä leipäni eteen. Älä tehe itsestäsi parempaa ihmistä vain sillä perusteella että asut siellä saastemaassa.

    Kyllähän se niin on, että etelän kaupungit ovat nettohäviäjiä veron jaossa ja pienet kunnat voittajia.

    Tokihan me täällä pohjoisessakin töitä tehdään, mutta kun täällä on niin vähän väkeä maksamassa veroja. Sen vuoksi niitä rahoja pitää sieltä etelästä tännepäin ohjata. Tai valtioltahan ne tulee, mutta etelästä kuitenkin, sillä rahoja ei jaeta kunnille kuntien omien verotulojen suhteessa.

    Minusta täällä pohjoisessa on ongelmana suuri työttömyys, josta puolet ei ole työttömyyttä nähnytkään. Puolet työttömistä saisi suoraan laittaa täällä, niin kuin etelässäkin sairaseläkkeelle tilastoja rumentamasta. Ei niistä alkoholisteista töihin ole. Silloin riittäisi resursseja työkykyisten työttömien työllistämiseen.

    Tämä poikkesi vähän aiheesta, mutta liittyi kuitenkin etelän ja pohjoisen eroihin.

    Äänestä

  • niiiin kirjoitti:

    Saa kait sitä jostakin hupia saada. Kun lukee nuita juttuja niin on eteläsuomalaisillakin näköjään omat luulot meistä. Esim. Navettoja joka pihalla.. asutaan paskan keskellä.. ollaan köyhiä.. eteläsuomalaiset elättää meidät ym. ym. Eipä nekään tiedä mistä ne puhuu.

    Itse kun olen kotoisin Espoosta ja olen asunut niin Itä-, Keski- kuin Länsi-Suomessakin ja nyt täällä lapissa, olen päässyt näkemään todellisuutta vähän monelta kantilta. Täällä Lapissa vain nuo käsitykset Helsinkiläisistä ovat kovin kaukana todellisuudesta. Eikä kyllä noilla etelän ihmisillä myöskään tunnu olevan mitään käsitystä Lapista. Kummasti avartaa maailmankuvaa käydä katsomassa, miten muualla eletään, vaikka sen tekisi ihan pelkästään Suomen mittakaavassakin.

    Muutama tahallinen ärsyttäjähän tuossa vastaavasti provosoi pohjoisen miehiä. Tekstistä päätellen eivät taida olla paljasjalkaisia pääkaupunkiseutulaisia. Tulee kovin tiuhaan sellaisia lipsahduksia, jotka paljastavat muualta muuttaneeksi, jos nyt pääkaupunkiseudulla edes ylipäätään elävät.

    Äänestä

  • kiitos kirjoitti:

    Ja mehän ei makseta veroja niinkö?! Eletään vain loisina kotona kyhnäten. Kyllähän ne etelän miehet maksaa. Pitäiski pistää ehotus valtiolle tästä asiasta. Jos te kerran maksatte jo meidän elämisen epävirallisesti niin eipä se vissin kauheaa ole jos te maksaisitte virallisestikkin. Kyllä minäkin teen töitä leipäni eteen. Älä tehe itsestäsi parempaa ihmistä vain sillä perusteella että asut siellä saastemaassa.

    Taisi ymmärtää väärin kirjoitukseni. Tokihan pohjoisessakin jotkut tekevät töitä ja maksavat veroja. Asia on kuitenkin niin että lain mukaan kaikilla pitää olla samanlaiset peruspalvelut oli kyse millaisesta tuppukylästä tahansa. Silti siellä pitää olla kaikki palvelut päiväkodeista kirjastoihin ja kaikki koulutusasteet esikoulusta lukioon vaikka oppilaita ei olisi kuin kourallinen. Tämä kaikki maksaa sen verran että pohjoisen haja-asutusalueilta ei kerta kaikkiaan saada niin paljoa verotuloja että pohjoisen asukkaat voisivat itse maksaa kaikki palvelunsa. Kyllä minulla on mielestäni oikeus puhua näistä asioista kun olen itse Helsinkiläisenä maksamassa palveluita sellaisiin paikkoihin joista ihmiset ilman etelän tukea muuttaisivat pian pois.

    Pitänee korjata vähän tietoja. Esimerkiksi meidän kunnassa ei ole omaa yläastetta, lukiosta puhumattakaan. Yläaste on naapurikunnassa, ja sinne on matkaa kotoa 30 kilometriä. Samoin myös lukio. Peruspalveluista myös lisää. Ei poliisia paikkakunnalla, ei terveyskeskuksessa päivystystä, ei urheiluhallia. Kirjasto sentään löytyy ja ala-aste, jossa oppilaita pari sataa.
    Työllisyys on keskitasoa.

    Äänestä

En naura kenenkään kolarille, ja aina voi olla joku joka on köyhempi kuin toinen, eikä sekään naurata. Mutta nää väittelyt on kyllä pirun hassua luettavaa, piristää päivää kovasti kun saa nauraa. Kosketelkaa toisianne!!

Äänestä
  • ajetaan enemmän kolareita.
    Täällä on niin paljon huonommat tiet.
    Jos lasketaan onnettomuuksia per kilometri niin täällä etelässä täytyy olla tosihuonot tiet.
    Tehdään parempia teitä niin onnettomuudet vähe4nevät. Esimerkiksi jokaiselle etelän kuskille ihan ikioma tie.

    Äänestä

  • miksi etelässä kirjoitti:

    ajetaan enemmän kolareita.
    Täällä on niin paljon huonommat tiet.
    Jos lasketaan onnettomuuksia per kilometri niin täällä etelässä täytyy olla tosihuonot tiet.
    Tehdään parempia teitä niin onnettomuudet vähe4nevät. Esimerkiksi jokaiselle etelän kuskille ihan ikioma tie.

    Vastakkain ajavien kaistojen erottaminen kaiteilla estää nokkakolarit, joissa kuolleisuus on suurimmillaan. Ja juuri sen takiahan PKS-alueella on turvallisempaa ihmisille. Risteys ja liittymäonnettomuuksia kuitenkin aika paljon kalliimpi ja vaikeampi estää, hankaloittamatta liikaa liikennettä. Teiden pitää kuitenkin pystyä vetämään aika isoja liikennetiheyksiä ruuhka-aikoina, joten liikennevalojakaan ei voi pahemmin lisätä.

    Äänestä

Tilastot!

Äänestä
  • Tuo selittäminen on turhaa. Täällä pohjoisessa nyt jonkin aikaa asuttuani huomannut, että puolet porukasta ei ole koskaan pääkaupunkiseudulla käynytkään. Sellaisille on sitten turha puhua tiheyden merkityksestä, jotka eivät ole sitä koskaan kokeneet. Sitä paitsi mielipidettähän ei voi muuttaa. Media on uutisoinut etelän kolareista vuosien ajan, joten täällä on ihmisille tullut vahva käsitys etelänmiesten ajotaidosta. Käsitys perustuu kolarilukuihin, jotka on sitten arvioitu oman kylän liikenteen perusteella. 100 kolaria Kolarissa olisi melkoinen saavutus yhdelle päivälle. Jokaisen autoilijan pitäisi ajaa metsään ja osan vieläpä kahteen kertaan. Siihen kun sitten perustaa käsityksen etelän ajotaidoista, niin ei niitä kovin hyvinä voi pitää. Vaimo on täältä pohjoisesta ja hänelläkin oli käsittämättömiä uskomuksia pääkaupunkiseudusta. Tämä liikenne asia oli yksi niistä. Yksi talvi kun asuttiin siellä, niin muuttui käsitykset. Ei enää yhtään ihmettele kolarien määrää, eikä pidä sitä suurena. Kun itse koki sen autotiheyden ja autojen määrän, niin alkoi ymmärtämään paremmin.

    Äänestä

  • Syy ei ole siinä että kuinka paljon lunta on, vaan siinä kuinka paljon sitä tulee kerralla ja millaisena se tulee millaiselle alustalle.

    Vaikka etelässäkin on lunta nyt 0,5 metriä ,niin eipä ole enää kolareitakaan tullut. Paitsi tuossa yhtenä aamuna kun yöllä oli tullut 20 senttiä yhtäsoittoa ja samalla keli oli lauhtunut lähelle nollaa. Kelin lauhtuminen nollan kieppeille jäädyttää tienpinnan ja siihen päälle 20 senttiä vetistä höttöä... kolikoli aamuruuhkassa.

    Ei pakkaslumi tai verkkaisempi lumentulo (jolloin aurauskalustokin ehtii mukaan) aiheuta läheskään samaan tapaan näitä kolarisumia.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Tuo selittäminen on turhaa. Täällä pohjoisessa nyt jonkin aikaa asuttuani huomannut, että puolet porukasta ei ole koskaan pääkaupunkiseudulla käynytkään. Sellaisille on sitten turha puhua tiheyden merkityksestä, jotka eivät ole sitä koskaan kokeneet. Sitä paitsi mielipidettähän ei voi muuttaa. Media on uutisoinut etelän kolareista vuosien ajan, joten täällä on ihmisille tullut vahva käsitys etelänmiesten ajotaidosta. Käsitys perustuu kolarilukuihin, jotka on sitten arvioitu oman kylän liikenteen perusteella. 100 kolaria Kolarissa olisi melkoinen saavutus yhdelle päivälle. Jokaisen autoilijan pitäisi ajaa metsään ja osan vieläpä kahteen kertaan. Siihen kun sitten perustaa käsityksen etelän ajotaidoista, niin ei niitä kovin hyvinä voi pitää. Vaimo on täältä pohjoisesta ja hänelläkin oli käsittämättömiä uskomuksia pääkaupunkiseudusta. Tämä liikenne asia oli yksi niistä. Yksi talvi kun asuttiin siellä, niin muuttui käsitykset. Ei enää yhtään ihmettele kolarien määrää, eikä pidä sitä suurena. Kun itse koki sen autotiheyden ja autojen määrän, niin alkoi ymmärtämään paremmin.

    senkin landepaukku ajaa sillä traktorillas ja kasvattaa meille pottuja! Kannattaisi teidänkin vähäsen urbanisoitua ja käydä "isossa" kaupungissa, eli Hesassa.

    Tilastot pitää paikkansa, niitä kannattaa katsoa, eikä mitään median ilmoittamia tapahtumia laskea. Siellä... missä lieneekää tuo Kolari, varmaan jossain Nuorgamin lähellä, on varmaankin juuri ne 2 autoa tienpäällä, joten eipähän tule kolareitakaan. Täällä meillä etelässä taas on samassa suhteessa noin 20 000 autoa tienpäällä, niin johan niitä kolareita sattuu useimmin.

    Jos ajotaitoa sitten verrataan, niin montako Formula1 kuskia sieltä Kolarista löytyy?!

    Äänestä

  • nikke kirjoitti:

    Syy ei ole siinä että kuinka paljon lunta on, vaan siinä kuinka paljon sitä tulee kerralla ja millaisena se tulee millaiselle alustalle.

    Vaikka etelässäkin on lunta nyt 0,5 metriä ,niin eipä ole enää kolareitakaan tullut. Paitsi tuossa yhtenä aamuna kun yöllä oli tullut 20 senttiä yhtäsoittoa ja samalla keli oli lauhtunut lähelle nollaa. Kelin lauhtuminen nollan kieppeille jäädyttää tienpinnan ja siihen päälle 20 senttiä vetistä höttöä... kolikoli aamuruuhkassa.

    Ei pakkaslumi tai verkkaisempi lumentulo (jolloin aurauskalustokin ehtii mukaan) aiheuta läheskään samaan tapaan näitä kolarisumia.

    No juuri sillä lumen määrällä tarkoitin sitä että paljonko sitä tulee kerrallaan, en sitä paljonko maasta löytyy kuutiometreinä. Eli jos yhessä yössä sataa se 30 senttiä lunta niin se on jo paljon, muualla voi sataa samana yönä 5-10 senttiä, tämä siis vaikuttaa siihen ajamiseen. Vielä kun lämpötila on etelässä siinä 0 asteen paikkeilla niin johan sitä inhottavaa oskaakin syntyy, siellä pohjoisessa kun on -40 astetta, niin siinä lumessa onkin helpompi ajaa.

    Mitä tällä tarkoitan en tiedä, mutta samalla aaltopituudella ollaan kumminkin. Se lopullinen syy on kumminkin ajotaito ajaa siinä keliolosuhteessa, mutta tämä ei vaikuta mitenkään tilastoihin, josta tässä keskustelussa oli puhe.

    Äänestä

  • Stadilainen kirjoitti:

    kuitenkin se että tänä talvena ei ole pohjoisessakaan (ainakaan tässä etelä-lapissa) nähty pakkasia. Toisena päivänä -10 seuraavana päivänä 2. Koko talvi ollut tällaista. Samalla lailla keliolosuhteet vaikeat ja tien pinnat tappavan liukkaat. Viimeviikolla ajoin töihin torniosta kemiin. Moottoritie oli aivan tukossa lumesta mitä oli satanut koko yön ja satoi yhä. Kaikki ajoi jonossa 50-70 km/h. Minä en nähnyt mitään muuta kuin edessä ajavan perävalot. Välillä huomasi että oli ohituskaistalla mutta onneksi kukaan ei ohittanut toisia sillä ilmalla. Sellaista keliä myös täällä.

    Äänestä

  • Stadilainen kirjoitti:

    senkin landepaukku ajaa sillä traktorillas ja kasvattaa meille pottuja! Kannattaisi teidänkin vähäsen urbanisoitua ja käydä "isossa" kaupungissa, eli Hesassa.

    Tilastot pitää paikkansa, niitä kannattaa katsoa, eikä mitään median ilmoittamia tapahtumia laskea. Siellä... missä lieneekää tuo Kolari, varmaan jossain Nuorgamin lähellä, on varmaankin juuri ne 2 autoa tienpäällä, joten eipähän tule kolareitakaan. Täällä meillä etelässä taas on samassa suhteessa noin 20 000 autoa tienpäällä, niin johan niitä kolareita sattuu useimmin.

    Jos ajotaitoa sitten verrataan, niin montako Formula1 kuskia sieltä Kolarista löytyy?!

    sivistystä se sieki kaipaat raukka "stadilainen" jos oikeasti luulet että potut kasvaa talvella!!! :D :D HAHHAHHAHHAAAAA!!! ;) Käy koulut loppuun ja osallistu sitten keskusteluun.

    Äänestä

  • huomioon kirjoitti:

    Onko tänä talvena ollut pohjoisessa pikkeuksellisen liukasta sitten kun on ollut lauhempaa?

    Ainakin mitä olen esim. Kalevaa muutaman kerran silmäillyt, niin tosi paljon on liukastelukolareita ollut pohjoisessakin tänä talvena. Kemissäkin jotain ketjukolareita ja Oulussa peltikolarisumia.

    Onko se nyt niin että ilmasto lämpenee ja sinne teillekin tulevat nämä nollan molemmin puolin olevat talvikelit jokavuotisiksi...? :/

    Onko sinulla ongelma sisälukutaidossa vai oletko vain oikeasti noin helvetin tyhmä?

    Sitähän tässä olen näissä kirjoituksissani koettanut muille pohjoisen eläjille selvittää, että autotiheys vaikuttaa kolarien määrään.

    Toki pääkaupunkiseudulla ison ongelman aiheuttaa maalta muuttaneet pellet, jotka puhuvat jostain Hesasta. Stadi on Stadi, eikä mikään Hesa. Nyt taisit paljastua maalta muuttaneeksi. No niillähän se kauna maaseutua kohti onkin. Velipoika kun on perinyt tilan ja metsän, niin kyllähän sitä varmasti köyhä wannabe kaupunkilainen katkeroituu. Mistähän se johtuu, että en ole vielä tavannut yhtään paljasjalkaista Stadilaista tai edes Espoolaista, jolla olisi minkäänlaisia antipatioita maaseudun asukkaita kohtaan. Itse samaan porukkaan kuuluvana, kun heitä melkoisesti tunnen. Jokainen maaseudusta paskaa puhuva on toistaiseksi paljastunut maalta karkuun muuttaneeksi.

    Ei siellä etelässä muuten 10000 kertaa enempää autoja ole. Noin 100 kertaa vain.

    En kyllä muista että olisi ollut tällaisia ilmoja. Vielä koko tammikuun aikana. Yleensä tammikuu on kylmä kuukausi. Saattaa olla että olen sen verran nuori kommentoimaan tätä (24) koska en välttämättä muista tarpeeksi montaa talvea että minkälaisia ne on ollut. Minun mittakaavassa tämä talvi on ollut hyvin ihmeellisen lauha.

    Äänestä

  • parka kirjoitti:

    sivistystä se sieki kaipaat raukka "stadilainen" jos oikeasti luulet että potut kasvaa talvella!!! :D :D HAHHAHHAHHAAAAA!!! ;) Käy koulut loppuun ja osallistu sitten keskusteluun.

    Tuo olikin vain testi teille maanviljelijäläisille, että oottekos hereillä vai yritättekö te kasvattaa todella niitä pottuja. Tulkaa vaan tänne etelän lämpöön testaamaan niitä ajotaitoja ennen kun alatte valittaa meidän kolareista mitään.

    Ja kyllä pottuja talvella voi kasvattaa, jos ei kasvihuoneissa niin ainakin ulkomailla!

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Onko sinulla ongelma sisälukutaidossa vai oletko vain oikeasti noin helvetin tyhmä?

    Sitähän tässä olen näissä kirjoituksissani koettanut muille pohjoisen eläjille selvittää, että autotiheys vaikuttaa kolarien määrään.

    Toki pääkaupunkiseudulla ison ongelman aiheuttaa maalta muuttaneet pellet, jotka puhuvat jostain Hesasta. Stadi on Stadi, eikä mikään Hesa. Nyt taisit paljastua maalta muuttaneeksi. No niillähän se kauna maaseutua kohti onkin. Velipoika kun on perinyt tilan ja metsän, niin kyllähän sitä varmasti köyhä wannabe kaupunkilainen katkeroituu. Mistähän se johtuu, että en ole vielä tavannut yhtään paljasjalkaista Stadilaista tai edes Espoolaista, jolla olisi minkäänlaisia antipatioita maaseudun asukkaita kohtaan. Itse samaan porukkaan kuuluvana, kun heitä melkoisesti tunnen. Jokainen maaseudusta paskaa puhuva on toistaiseksi paljastunut maalta karkuun muuttaneeksi.

    Ei siellä etelässä muuten 10000 kertaa enempää autoja ole. Noin 100 kertaa vain.

    Mitäs sä sit meet kommentoimaan mun vastauksiin jos sulla ei niihin kommentoitavaa ole. Sekaanu vaan sinne "pää-aiheeseen", äläkä tänne. Minähän sitä huomautinki että asukastiheys ja tietenkin sen mukaan myös autotieheys vaikuttaa kolareiden määrään. Tämän takia tilastot vääristävät!

    Stadin määritys on kaupunki, Helsinki on suomen pääkaupunki jollet jo sitä tiennyt. En ole muualla kuullut että esim. jotain Oulun keskustaa sanottaisiin stadiksi, joten aina kun puhutaan stadista, niin sillä tarkoitetaan nimenomaan Helsinkiä. Jos olet itse Helsingistä, niin sinun tämä asia pitäisi tietää!

    Ja jos nyt minusta aletaan puhua, niin tiedän paljon enemmän maalaiselämästä kuin sinä. Täysin syntyperäinen stadilainen (Helsingissä syntyny) olen, mutta maalle päätin sitten lähteä töihin. Joten tiedän helvetin paljon molemmista, joten turha inistä siinä.

    Tuo 100000 kertaa olikin vain kuvaus, niin kuin siihen viestiin kirjoitin sen. Joten sinulla se sisälukutaito on hukassa! Äläkä enää kommentoi, mun viesteihin!

    Äänestä

  • huomioon kirjoitti:

    kuitenkin se että tänä talvena ei ole pohjoisessakaan (ainakaan tässä etelä-lapissa) nähty pakkasia. Toisena päivänä -10 seuraavana päivänä 2. Koko talvi ollut tällaista. Samalla lailla keliolosuhteet vaikeat ja tien pinnat tappavan liukkaat. Viimeviikolla ajoin töihin torniosta kemiin. Moottoritie oli aivan tukossa lumesta mitä oli satanut koko yön ja satoi yhä. Kaikki ajoi jonossa 50-70 km/h. Minä en nähnyt mitään muuta kuin edessä ajavan perävalot. Välillä huomasi että oli ohituskaistalla mutta onneksi kukaan ei ohittanut toisia sillä ilmalla. Sellaista keliä myös täällä.

    Eli tämäpä olikin minun pointtini. On paljon vaikeampi ajaa jos on nollakeli ja paljon lunta, kuin että ajaisi -30 asteen pakkasessa ilman lunta (tietenkin vähäsen sitä aina on). Juuri tämän lumen tulon takia niitä kolareita tuleekin enemmän. Näiden rankkojen lumisateiden välissä ei ole sellaista kolarihuippua!

    Äänestä

  • stadilainen kirjoitti:

    Näinhän se on mutta sitä lienee turha selittää näille pohjoisen miehille, jotka luulevat, että täällä lapissa sataa paljon lunta. Kyllä siellä etelässä tulee lunta varmasti tuplaten joka talvi, mutta se sulaa pois. Kertaakaan ei ole tänä talvena satanut täällä lapissa niin paljon lunta yhden päivän aikana, kuin mitä tulee keskiverto lumikuurossa helsingissä monta kertaa talvessa. Sunnuntaina satoi maksimissaan 20cm, useimmissa paikoissa 10cm, ja koko Lappi tuntui olevan sekaisin lumen tulosta.

    Äänestä

  • stadilainen kirjoitti:

    Tuo olikin vain testi teille maanviljelijäläisille, että oottekos hereillä vai yritättekö te kasvattaa todella niitä pottuja. Tulkaa vaan tänne etelän lämpöön testaamaan niitä ajotaitoja ennen kun alatte valittaa meidän kolareista mitään.

    Ja kyllä pottuja talvella voi kasvattaa, jos ei kasvihuoneissa niin ainakin ulkomailla!

    Kylläpä tämä "stadilainen" käy kuumana. Huutelee kaikille kaiken maailman ihme juttuja. Kävin viime viikolla Helsingissä. Eipä kovin kummonen kokemus ollut taaskaan. Tornio on hyvä paikka elää. :) Tulkaa tänne ajelemaan rauhassa niin ei tarvi siellä valittaa siitä ruuhkasta.

    Äänestä

  • Äksviis kirjoitti:

    Näinhän se on mutta sitä lienee turha selittää näille pohjoisen miehille, jotka luulevat, että täällä lapissa sataa paljon lunta. Kyllä siellä etelässä tulee lunta varmasti tuplaten joka talvi, mutta se sulaa pois. Kertaakaan ei ole tänä talvena satanut täällä lapissa niin paljon lunta yhden päivän aikana, kuin mitä tulee keskiverto lumikuurossa helsingissä monta kertaa talvessa. Sunnuntaina satoi maksimissaan 20cm, useimmissa paikoissa 10cm, ja koko Lappi tuntui olevan sekaisin lumen tulosta.

    Hehe. Taidat vissiin katsoa maailmaa tsadilasien läpi. Ei voi muuta sanoa. Sillä nyt viime sunnuntaina ja maanantaina pahin myrsky ja sade oli nimenomaan pohjoisessa. Eihän täällä helsingissä tullut lunta enää maanantaina. Sade meni ohi yön aikana ja kaikkiaan lunta tuli täällä n. 10-15cm. Tiet oli jo maanantai-aamuna suhteellisen hyvin aurattu.

    "Kahdelle lieviä vammoja kolarisumassa Kemijärvellä
    Viitostiellä Kemijärvellä niinsanotun pitkänsillan ja Norvion sillan välisellä tieosuudella tapahtui sunnuntaina iltapäivällä sakeassa lumipyryssä kaksi kolaria, jossa loukkaantui lievästi kaksi ihmistä.

    Kolarit tapahtuivat lähes yhtä aikaa noin kello 15. Ensin Kemijärven keskustan suuntaan vievällä kaistalla tapahtui neljän auton ketjukolari. Yksi lapsi loukkaantui lievästi ja kaikki autot vaurioituivat.

    Samaan aikaan toisella kaistalla tapahtui kahden auton peräänajokolari. Tässä onnettomuudessa loukkaantui samoin yksi henkilö.

    Kemijärven poliisin mukaan ajo-olosuhteet olivat kolarien tapahtuessa todella huonot ja tiellä oli pahimmillaan vain muutaman metrin näkyvyys."

    Voiko tuohon enää mitään muuta sanoa??

    Äänestä

Käväsin eilen tän erämaakylän "keskustassa" ja seurasin Helsingin alueelta muuttaneen pariskunnan liikennöintiä.Tie oli karkeapintainen aurattu tasainen tie,ei ollut uria ,pariskunnan auto kulki kaistalta toiselle penkankin kautta.Kaupungeissa ajettaneen urien mukaan,sulana aikana tiemerkintöjen.Tämä pariskunta on kahden talven aikana romuttanut kaks omaa ja joitakin toisten autoja.Mua ne tuli vastaan viimetalvena kun olin auraamassa risteävää tietä,etäisyyttä oli yli 100m säikähdyksestä ajoi penkkaan.

Äänestä
  • Ni mitä sitte? Onks toi niin kattava otos että siitä pitäs vetää jotain johtopäätöksiä?

    Tiäksä, mun naapuri on muuttanu landelta etelään ja mä näin ku se kerran räkäs hissiin. Ihme porukkaa kaikki siel landella.

    Äänestä

  • nihilism kirjoitti:

    Ni mitä sitte? Onks toi niin kattava otos että siitä pitäs vetää jotain johtopäätöksiä?

    Tiäksä, mun naapuri on muuttanu landelta etelään ja mä näin ku se kerran räkäs hissiin. Ihme porukkaa kaikki siel landella.

    Erittäin hieno vastaus,menin sanattomaks.Mitä muuten nihilism tarkoittaa ,kysyn koska en tiedä.

    Äänestä

  • Sakkeli kirjoitti:

    Erittäin hieno vastaus,menin sanattomaks.Mitä muuten nihilism tarkoittaa ,kysyn koska en tiedä.

    Eiks vaa olluki asialline vastaus, varmaan ymmärsit miten idioottia on ruveta satojatuhansia ihmisiä kategorioimaa sen perusteella mitä kaks dorkaa jossain "kirkonkylällä" räveltää.

    Tossa sulle linkki nihilismistä

    http://www.valt.helsinki.fi/kfil/termit/nihilism.htm

    Oletko ajatellut asiaa siltäpohjalta että noita dorkia on Suomessa satojatuhansia.

    Äänestä

  • Idiootti kirjoitti:

    Ootko kelannu että sä oot ite aika dorka jos et näistä parista mun replystä löydä sitä punasta lankaa.

    Pitäskö vääntää rautalangast?

    Äänestä

  • nihilism kirjoitti:

    Ootko kelannu että sä oot ite aika dorka jos et näistä parista mun replystä löydä sitä punasta lankaa.

    Pitäskö vääntää rautalangast?

    Jatkuvasti itsekin huomaan kuuluvani tuohon kohtuullisen isoon joukkoon,tavalla tai toisella.
    Punaisesta langasta on pienoinen aavistus.

    Äänestä

  • Idiootti kirjoitti:

    Jatkuvasti itsekin huomaan kuuluvani tuohon kohtuullisen isoon joukkoon,tavalla tai toisella.
    Punaisesta langasta on pienoinen aavistus.

    Miettikääpä seuraavia:
    1) Muutama ihmistä syö yht'aikaa yhden burgerin. Aikaa syömiseen annettu 30 minuuttia.
    2) Miljoona ihmistä suorittaa kohdan 1.
    3) Muutama ihmistä syö samaan aikaan 2 burgeria 5 minuutissa.
    4) Miljoona ihmistä suorittaa kohdan 3.

    Mihin em. kohtiin seuraavat tapahtumat parhaiten sopisivat:
    a) Useat ihmiset sottasivat vaatteensa/saivat vatsavaivoja/saivat allergisia reaktioita/ruokamyrkytyksen/saivat ruokaa väärään kurkkuun/tukehtui... Yhteensä porukkaa kuoli burgerin syömisen seurauksiin 20 henkilöä.
    b) Kellään burgerinpurijalla ei ollut mitään ongelmia.
    c) Useat ihmiset sottasivat vaatteensa/saivat vatsavaivoja/saivat allergisia reaktioita/ruokamyrkytyksen/saivat ruokaa väärään kurkkuun... Yhteensä porukkaa kuoli burgerin syömisen seurauksiin 5 henkilöä.
    d) Jollakulla meinasi ruoka mennä väärään kurkkuun ja aiheutui pientä yskimistä.

    Eli tehtävät:

    T1: Muodosta todennäköisimmät numero-kirjain yhdistelmät, jos mainitut ihmiset on valittu tasaisesti ympäri maailmaa.

    T2: Muodosta todennäköisimmät numero-kirjain yhdistelmät, jos mainitut ihmiset on valittu tasaisesti ympäri Suomea.

    T3: Muodosta todennäköisimmät numero-kirjain yhdistelmät, jos mainitut ihmiset on valittu tasaisesti pääkaupunkiseudulta.

    T4: Muodosta todennäköisimmät numero-kirjain yhdistelmät, jos mainitut ihmiset on valittu tasaisesti napapiirin pohjoispuolelta.

    T5: Muodosta todennäköisimmät numero-kirjain yhdistelmät, jos mainitut ihmiset on valittu tehtävissä T1 .. T4 syntymäpaikan/verotuskunnan/oleskelualueen perusteella kuulumaan tehtävässä mainittuun alueeseen.

    T6: Pohdi burgerin syömisen etiikkaa (poliitiikan, ruokavalio, ravintoteraupeuutisilta, yms. näkökulmista).

    T7: Anna tyylipisteet burgerin syömisen esteettisistä arvoista tehtävän T5 kohderyhmille.

    T8: Mietippä sitä!

    T9: Niimpä!

    ;-D

    Äänestä

Yritä pitää mielesi objektiivisena, äläkä anna vaikuttaa vastauksiin edes sen, jos itsellesi vaikkapa 4 tuplapurilaista 5 minuutissa olisi helppoa.

:-p

Äänestä
  • Onhan se niin että tää himputin etelä on täynnä UUsavuttomia ihmisiä jotka ei tiedä mitä tehdä kun on Hirvee Lumimyrsky (sataa hissukseen-lumihiutaleita)
    Puetaan kuin napajäätikölle(surkeimmilla on se saatanan pipo päässä ennen talvee)ja puhissaan resseissä ne lasitkin huuruun,,,,kerta talviajosta liukkaudesta ei oo hajuakaan niin menkää ihmeessä bussilla...joku kebabinvääntäjä kultahilut kaulassakin ymmärtää ajaa kaupungin bussia paremmin.

    Äänestä

Jos täällä pohjoisessa kerta ajetaan suhteessa enemmän kolareita autojen määrään nähden kuin Etelä-Suomessa,niin miksiköhän täällä on esim.autojen liikennevakuutukset edullisemmat kuin siellä etelässä?? Eiköhän se niin ole,että siellä missä rytisee,myös peritään kalliimmat vakuutusmaksut!?

Äänestä
  • Tuohon kun vielä lisätään kaaviot Suomen ajoneuvotiheyksistä niin näistä kahdesta voidaankin todeta että tämä keskustelu kääntyi puoltamaan sitä tosiseikkaa että varmimmaat ratinkääntäjät löytyvät maassamme pk-seudulta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen kovasti kirjoitti:

On se vaan kumma,että etelän ihmiset eivät opi ajamaan lumisateessa ja liukkailla keleillä.Sama homma vuodesta toiseen,että kun lumisade "yllättää" niin peltiä menee kasaan.Ajakaa hyvät ihmiset kelien ja olosuhteiden mukaan,älkääkä tuijottako ainoastaan sitä nopeusmittaria.Turha sitten selitellä,että en ajanut ylinopeutta,mutta silti meni metsään.Olemme täällä pohjoisessa ainakin siinäsuhteessa paljon parempia autoilijoita,että pysymme tiellä vaikka sattuisikin lunta satamaan.Tosiasia on,että suomessa on talvella liukasta ja sillä siisti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu