Olen ollut ihastuneena kohta samaan tyttöön 2 vuotta. Ihastuin häneen lähes samantien kun hän tuli samaan lukioon kun minä. Alussa hänkin taisi olla kiinnostunut minusta, mutta näin jälkeen päin harvemmin häneltä saan enää niitä katseita kuin mitä silloin alussa. Kumpikaan ei uskaltanut tehdä minkäänlaista aloitetta. Hävettää, vitut*aa, nolottaa kun en tehnyt asialle mitään.
Vastaavanlaisia tyttöjä ei tule helposti vastaan. Kun olin pahiten häneen ihastunut, en pystynyt viikonloppuisin tekemään oikeastaan mitään muuta, kun ajattelemaan häntä ja odottamaan maanantaita. Vieläkin ajattelen häntä, vaikka en enää haluaisi. Pelkään, etten saa häntä ikinä mielestäni ainakaan lopullisesti.
Kuulostaa uskomattomalta, mutta elämäni oli ihastuksesta täysin sekaisin. Yritin saada osoitetta ja kännykkä numeroa selville, jos olisin saannut, mitä se olisi auttanut? Onneksi lukio loppuu jossain vaiheessa, mitä silloin tapahtuu, kun näen hänet luultavasti viimeisen kerran? Vaikka hän ei ole edes kaverini, minun on kuitenkin vaikea unohtaa hänet.
No eiköhän hän ala unohtumaan, jos/kun alan seurustelemaan jonkun kanssa.
Vastaavanlaisia tyttöjä ei tule helposti vastaan. Kun olin pahiten häneen ihastunut, en pystynyt viikonloppuisin tekemään oikeastaan mitään muuta, kun ajattelemaan häntä ja odottamaan maanantaita. Vieläkin ajattelen häntä, vaikka en enää haluaisi. Pelkään, etten saa häntä ikinä mielestäni ainakaan lopullisesti.
Kuulostaa uskomattomalta, mutta elämäni oli ihastuksesta täysin sekaisin. Yritin saada osoitetta ja kännykkä numeroa selville, jos olisin saannut, mitä se olisi auttanut? Onneksi lukio loppuu jossain vaiheessa, mitä silloin tapahtuu, kun näen hänet luultavasti viimeisen kerran? Vaikka hän ei ole edes kaverini, minun on kuitenkin vaikea unohtaa hänet.
No eiköhän hän ala unohtumaan, jos/kun alan seurustelemaan jonkun kanssa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jep. Toi sun kirjotus oli niin tuttua. Itellä lukion loppumisesta kohta kaks vuotta ja ajattelen vieläkin sitä mun senaikaista ihastusta enemmän kuin mitään muuta. Lukion jälkeen oon nähny sitä mun ihastusta about 15 kertaa 2 vuoden aikana ja se vituttaa. Kesti tosi kauan että totuin ajatukseen, että en saa häntä enää.
Sul on vielä mahdollisuus...Kannattaa lähettää hänelle se tekstiviesti, IHAN OIKEESTI. Etit sen numeron finderista tai jostain. Ja mitä sä menetät jos lähetät sen viestin? et mitään. Ite tein aloitteen vasta abiristeilyllä, mutta silloin oli jo liian myöhäistä...
Nykyisin se asuu yhdessä poikaystävänsä kanssa. Ite en oo pystyny ihastuun keneenkään hänen jälkeen. Baareis oon käyny TOOOOSI paljon, mut ei sieltä yhdenillanjuttuja parempaa seuraa löydy.
Kannattaa tehdä jotain tai tuut varmasti katuu, ihan oikeesti. Odotat varmaan, että se tyttö tekee jotain, mut suurimmalla tytöistä on periaate, et miehen täytyy tehdä aloite tai sitten he eivät itse uskalla.
Ps. Kuin vanha olet & kuin vanha sun ihastukses on?
Tee hyvä ihminen jotain, ja ajoissa. Koska sillä, minkä kesken jättää, on tapana vaivata pitkään...
Minä menin lukioon vuonna 2000.
Ja melkein heti tapasin sen, johon sitten, enemmän ja vähemmän salaisesti olin enemmän ja vähemmän ihastunut. Nyt jälkeenpäin hymyilyttää jo, miten se oli niin, niin vaikeaa. Kaikkien (yhteisten) kavereiden silmien alla, olla kuin ei olisikaan.
Sen ensimmäisen kesän 'melkein' kuljettiin yhdessä, sitten oltiin eipäs-juupasta, vuoronperään katseltiin muitakin kandidaatteja, mutta aina silti palattiin takaisin lähtöruutuun. Penkkareissa vaikutti tosiaan siltä, että olisi ollut vielä mahdollisuus, mutta ei. Minä olin päättänyt luovuttaa.
Tuli ylioppilasjuhlat.Ja sitten poika lähti armeijaan, minä opiskelemaan. Silloin tällöin pidettiin yhteyttä tekstiviestein, yhä vain harvemmin. Oli taas muita, meillä kummallakin. Minä melkein ehdin oikeasti unohtaa.
Sitten, muutama kuukausi takaperin törmäsin kyseiseen miehenalkuun baarissa, eikä mikään ollut muuttunut. Ah - edelleen niin suloinen, niin hassu. Ja niin sinkku. Vietettiin baari-iltaa yhdessä, mutta minä en koskaan soittanut. Ei sekään. Joulun alla lähetti viestin, antoi epäsuorasti ymmärtää, että haluaisi joskus tulla käymään.
Mutta kun minä en jaksa enää. Ehkä. Joten, terveisiä vain sille, jos tunnistaa itsensä. Olit ihana. Ja olet vieläkin. ;)
Mutta, life goes on.
mie olin ihastunu yhteen henkilöön yläastelta asti. olisikohan ollut kasilta. tämä iastukseni oli silloin ysillä. en tuntenut häntä..tiesin tulevan sen päivän kun hän pääsee pois koulusta. onnekseni hän sitten meni viereiseen lukioon, ja näin häntä vielä. kunnes tuli minun vuoroni päättää yläaste. pyrin samaan lukioon, johon en päässyt. en nähnyt häntä useinkaan enää, mutta aina kun näin meni edelleen jalat alta. kunnes sitten tulin siihen ikään että lukio oli jo ohi ja pääsin baareihin. menin paikalliseen ja törmäsin tähän henkilöön. hän pyysi minua tanssimaan ja olin aivan mennyttä=) sitten, meillä alkoi noin puoli vuotta kestänyt "suhde" jonka aikana tajusin, että eihän hän olekaan lainkaan sellainen kuin minkälaisena häneen olin ihastunut. erosimme.. joten, olin siis noin kuusi vuotta ollut ihastunut, ja petyin. joten siis, jos et tunne, yritä tosissaan tutustua, sillä ihatuminen tuntemattomaan on sama asia kuin että olet ihatunut mielikuvitushahmoon. hän voi olla jotain aivan muuta kuin minkälaisena häneen olet ihastunut. tsemppiä!