Joko uskomme varoituksia?

EiHerroinaHalliten

DoctorT on varoittanut ahkerasti ja itselleni hyvin silmiäavaavia ovat olleet tiedot Lappeenrannan ajoilta. Kukaan ei ole nostamassa ihmistä, vaan pikemminkkn kysymys kuuluu voisimmeko lopettaa ihmisten nostamisen, sillä siitähän DoctorT on varoitellut.

33

740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rgvbnkl

      Kun uskova ihminen innostuu toisesta ihmisestä (julistajasta siis), niin hän voi kuunnella puhetta lumoutuneena, ikään kuin hurmiossa. Puheen sisällöllä ei ole merkitystä, kun puhuja on riittävän "karismaattinen". Silloin kelpaa kaikki. Varoitukset leimataan vainoksi.

      Luultavasti kuulijan jokin tarve täyttyy kun hän kuulee/ on mukana tällaisissa karismaattisissa sirkuksissa. Aivan toinen asia on se, mitä Henki todella tahtoo seurakunnalle sanoa. Sitäkin on hyvä miettiä, kun puhujaa kuuntelee, että onko hän todella Jumalan tuohon paikkaan kutsuma (vai onko kutsunut itse itsensä).

      • markku.lievonen

        Mutta,- eikö Pyhässä Hengessä oleva ihminen itse jo omaa näkökykyä näihin eksytyksiin? Vaikka puhuja vakuuttaisi kuinka tahansa JUMALAN johdatuksesta ja ihmeistä, niin toiminta ei istu, niin ei istu Pyhän Hengen opetukseen.

        Jos ihmisen usko on toisten ihmisten varoitusten varassa / ohjauksessa, niin jotain oleellista puuttuu ja siten kaikki.

        26. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
        27. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.


      • Eksyväinen
        markku.lievonen kirjoitti:

        Mutta,- eikö Pyhässä Hengessä oleva ihminen itse jo omaa näkökykyä näihin eksytyksiin? Vaikka puhuja vakuuttaisi kuinka tahansa JUMALAN johdatuksesta ja ihmeistä, niin toiminta ei istu, niin ei istu Pyhän Hengen opetukseen.

        Jos ihmisen usko on toisten ihmisten varoitusten varassa / ohjauksessa, niin jotain oleellista puuttuu ja siten kaikki.

        26. Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
        27. Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

        Miksi sitten niin moni ihminen, joka sanoo olevansa Pyhän Hengen johdatuksessa, eksyy? Ei ihminen ole eksymätön. Tiainen esimerkiksi.


      • markku.lievonen
        Eksyväinen kirjoitti:

        Miksi sitten niin moni ihminen, joka sanoo olevansa Pyhän Hengen johdatuksessa, eksyy? Ei ihminen ole eksymätön. Tiainen esimerkiksi.

        Ihminen eksyy, koska ei tunne kirjoituksia / omaa ymmärrystä asiassa, jossa eksyy tai johdatetaan harhaan.

        29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

        Mutta, miksi ei huomioida kokoaisuutta. Tuo ilmoitus, jonka toin esille, niin Jeesus lausui tilanteessa, jossa oli vähäpätöinen eksyminen. Matt 22 eli kyseessä oli kuulijoissa ymmärtämättömyys kenen vaimo on ylösnousemuksessa kun on vaimo ollut kierrätyksessä. Tuohon Jeesus kohdensi nuo sanansa.

        Kun ihminen eksyy Raamatun ilmoitusten mukaisesti, niin tämä tila ei tietenkään tarkoita lopullista tilannetta. Esim. minäkin eksyin tullessani uskoon / uskon tullessa minuun kun en tuntenut krjoituksia tällä alueella eli erosin Lut kirkosta ja liityin Helluntaipuolueeseen. Myönnän auliisti, miten eksyin kun en tuntenut kirjoituksia. Mutta,.- tämä tila ei ollut lopullinen,- vaan kirjioitusten tuntemisen kautta palasin pois eksymyksestäni.

        No, sama tilannehan on myös Patricilla. Hänkin eksyi kun ei tuntenut kirjoituksia, mutta eihän tämäkään tapaus tarkoita sitä, että Patrick kuolee wanhana miehenä ja eksyksissä. Ei,- tämä vaihe voi hänellä olla lyhytkestoinen/kin.

        Voisi ajatella myös näin. JUMALA opettaa ihmistä vaelluksen kautta ja erikoisesti ymmärryksen laajentumista. Siis oppii tuntemaan tarkoin miksi eksyi ja miten palasi eksyksistä.

        Väitämpä, miten jokainen uskova ihminen on ollut eksyksissä kun ei ole tuntenut kirjoituksia ja eihän tämä tila ole edes järkyttävä. Kuka ihminen omaa syntyessään wanhuuden aikaisen viisauden ja sama mielikuva pätee myös ihmisen uskoontulemisessa.

        Mutta,- eikö ole kiitoksen aihe. Kun JUMALA aloittaa meissä hyvän työnsä, niin hän vie sen myös loppuun. Eihän se muutoin olisikaan hyvä työ ja juuri tuohon liittyen on "järkyttävän" kauniisti ilmoitettu;

        18. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

        Eli voisi sanoa,.- ettei ihmisen tule hötkyillä elämän eri vaiheissaan.


      • markku.lievonen

        >>>Mutta,- eikö Pyhässä Hengessä oleva ihminen itse jo omaa näkökykyä näihin eksytyksiin? Vaikka puhuja vakuuttaisi kuinka tahansa JUMALAN johdatuksesta ja ihmeistä, niin toiminta ei istu, niin ei istu Pyhän Hengen opetukseen.<<<

        Tuota näkemystäni tarkentaisin hieman. Siis Pyhän Hengen opettama ihminen omaa jo näkökyvyn tiettyyn eksytykseen. Esim. minulle on täysin selviö miten mielihyvää tuottama opetus tunneryöpytyksineen on täysin eksytystä ja tätä ei toisen ihmisen tarvitse tiedostaa.

        Taas on ihmisiä, jotka eksyvät tällä alueella, koska eivät tunne kirjoituksia / Pyhä Henki ei ole vielä opettanut. Siis eksynytkin ihminen palaa aikanaan pois eksymyksestään kun omaa Pyhän Hengen opetuksen.

        Punainen lanka onkin. Onko ihmisessä ylipäätään Pyhä Henki, joka ohjaa ja opettaa. Ilman Pyhää Henkeä ihmistä viedään erilaisissa opin tuulissa minne ihmisen kyhäämät opetukset vievätkään.


      • Laskuntulos
        markku.lievonen kirjoitti:

        Ihminen eksyy, koska ei tunne kirjoituksia / omaa ymmärrystä asiassa, jossa eksyy tai johdatetaan harhaan.

        29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

        Mutta, miksi ei huomioida kokoaisuutta. Tuo ilmoitus, jonka toin esille, niin Jeesus lausui tilanteessa, jossa oli vähäpätöinen eksyminen. Matt 22 eli kyseessä oli kuulijoissa ymmärtämättömyys kenen vaimo on ylösnousemuksessa kun on vaimo ollut kierrätyksessä. Tuohon Jeesus kohdensi nuo sanansa.

        Kun ihminen eksyy Raamatun ilmoitusten mukaisesti, niin tämä tila ei tietenkään tarkoita lopullista tilannetta. Esim. minäkin eksyin tullessani uskoon / uskon tullessa minuun kun en tuntenut krjoituksia tällä alueella eli erosin Lut kirkosta ja liityin Helluntaipuolueeseen. Myönnän auliisti, miten eksyin kun en tuntenut kirjoituksia. Mutta,.- tämä tila ei ollut lopullinen,- vaan kirjioitusten tuntemisen kautta palasin pois eksymyksestäni.

        No, sama tilannehan on myös Patricilla. Hänkin eksyi kun ei tuntenut kirjoituksia, mutta eihän tämäkään tapaus tarkoita sitä, että Patrick kuolee wanhana miehenä ja eksyksissä. Ei,- tämä vaihe voi hänellä olla lyhytkestoinen/kin.

        Voisi ajatella myös näin. JUMALA opettaa ihmistä vaelluksen kautta ja erikoisesti ymmärryksen laajentumista. Siis oppii tuntemaan tarkoin miksi eksyi ja miten palasi eksyksistä.

        Väitämpä, miten jokainen uskova ihminen on ollut eksyksissä kun ei ole tuntenut kirjoituksia ja eihän tämä tila ole edes järkyttävä. Kuka ihminen omaa syntyessään wanhuuden aikaisen viisauden ja sama mielikuva pätee myös ihmisen uskoontulemisessa.

        Mutta,- eikö ole kiitoksen aihe. Kun JUMALA aloittaa meissä hyvän työnsä, niin hän vie sen myös loppuun. Eihän se muutoin olisikaan hyvä työ ja juuri tuohon liittyen on "järkyttävän" kauniisti ilmoitettu;

        18. Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

        Eli voisi sanoa,.- ettei ihmisen tule hötkyillä elämän eri vaiheissaan.

        Lievonen ei tunne kirjoituksia kasteenkaan suhteen. Miksi luterilainen "opettaa" helluntailaisten keskustelupalstalla.


      • markku.lievonen
        Laskuntulos kirjoitti:

        Lievonen ei tunne kirjoituksia kasteenkaan suhteen. Miksi luterilainen "opettaa" helluntailaisten keskustelupalstalla.

        Kerro tarkemmin, missä kohtaa en tunne apostolien opettamaa vesikasteen ottamista uskon tultua ihmiseen?
        Niin, missä ilmennän luterilaisuutta?

        Vai tietoisestiko haluat antaa väärän todistuksen?


      • Laskuntulos
        markku.lievonen kirjoitti:

        Kerro tarkemmin, missä kohtaa en tunne apostolien opettamaa vesikasteen ottamista uskon tultua ihmiseen?
        Niin, missä ilmennän luterilaisuutta?

        Vai tietoisestiko haluat antaa väärän todistuksen?

        "Esim. minäkin eksyin tullessani uskoon / uskon tullessa minuun kun en tuntenut krjoituksia tällä alueella eli erosin Lut kirkosta ja liityin Helluntaipuolueeseen. Myönnän auliisti, miten eksyin kun en tuntenut kirjoituksia. Mutta,.- tämä tila ei ollut lopullinen,- vaan kirjioitusten tuntemisen kautta palasin pois eksymyksestäni."

        Tarkoittaako teksti, että palasit takaisin porttokirkkoon ja hyväksyt taas vauvakasteen?


      • markku.lievonen
        Laskuntulos kirjoitti:

        "Esim. minäkin eksyin tullessani uskoon / uskon tullessa minuun kun en tuntenut krjoituksia tällä alueella eli erosin Lut kirkosta ja liityin Helluntaipuolueeseen. Myönnän auliisti, miten eksyin kun en tuntenut kirjoituksia. Mutta,.- tämä tila ei ollut lopullinen,- vaan kirjioitusten tuntemisen kautta palasin pois eksymyksestäni."

        Tarkoittaako teksti, että palasit takaisin porttokirkkoon ja hyväksyt taas vauvakasteen?

        No, ei todella. Helluntaipuolueeseen liittyminen liittyi siihen, etten tuntenut kirjoituksia / ymmärtänyt mikä on paikallisseurakunta apostolien opettamana. Kirjoitusten ymmärrettyä luonollisesti erosin myös helluntaipuolueesta/kin.


      • markku.lievonen

        Niin, eihän ihminen luonnollisestikaan tunne kirjoituksia ollessaan jumalattomana kirkon jäsen. Vasta ihmisen uskon saatuaan voi eksyä, jos ei tunne kirjoituksia esim. liittymällä jonkun puolueen jäsenyyteen ja hajoittaen JUMALAN paikallisseurakuntaa.


    • Lukiessamme Uutta Testamenttia kohtaamme jatkuvasti varoituksen sanoja. UT:n kirjoissa on vain yksi kirja, joka ei varoita harhaopeista tai vääristä julistajista ja tämä kirja on kirje Filemonille. Kaikkina aikoina alkuseurakunnasta lähtien uskovat ovat joutuneet taistelemaan monenkirjavia harhaoppeja vastaan – koska näinä aikoina elämme mielestäni laajaa Sanasta luopumisen aikaa, niin varoituksen Sana on entistä enemmän paikallaan.
      Tuntuisi hienolta, jos asia olisi niin, että Pyhän Hengen saaneina uskovilla on aina näkökykyä huomaamaan harhaopit oikeasta, raittiista opista. Jos asia olisi niin, niin silloin Jeesuksen ei tarvitsisi varoittaa omiaan – väärät opit tulevat kuitenkin salakavalasti seurakuntiin, uskovien on niitä sen tähden tarkattava ja varottava. Sekä ulkoiselta käytökseltään, että pinnallisilla lauseillaan harhaopettajat ovat kuin ketkä tahansa – jos he eivät puhuisi lainkaan uskosta ja Jeesuksesta, asia olisi ilmeinen. Nyt heitä on varottava, sillä he näyttävät monin tavoin Jeesuksen lammaslaumaan kuuluvilta lampailta ja lisäksi he elävät seurakunnissa seurakunnan hyväksyminä uskovina jäseninä.
      Matt. 7:15 ”Kavahtakaa vääriä profeettoja (=julistajia), jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.”
      Apt 20:30 ”ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.”

      Tärkeä on kysyä, miksi varoituksia niin harvoin sanotaan ääneen. Esitän tässä muutamia arvioita esittämääni kysymykseen.
      1. Joukkopaine, pelko rakkaudettomaksi julistamisesta ja oma huonommuuden tunne sulkevat suumme. Arvioija joutuu koko yhteisön silmätikuksi tilanteessa, jossa muut pitävät harhaopettajaa erityisen vahvana julistajana. Arvioija voi tiedostaa kipeästi oman heikkoutensa, jonka vastapuolella on mahtipontisesti voimasta ja voitoista puhuva, suosiota saanut julistaja. Ystävinä pidettyjen seurakuntalaisten torjumaksi joutuminen on raskas taakka, jonka arvioija saattaa joutua kohtaamaan.
      2. Ymmärrämme väärin Jeesuksen sanan ”Älkää tuomitko…”. Sanalla viitataan väärämieliseen panetteluun ja suoranaiseen ilkeyteen. Oikeaan, rehelliseen tuomion antamiseen uskovia sen sijaan kehotetaan. Kaikki on koeteltava ja paha on torjuttava.
      Joh 7:24 ”Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."
      3. Usein kuulta lause: ”älä koske Herran voideltuun”. Kyseinen lause on otettu 1.Sam 24:11 kohdasta, jossa Daavid sanoo kuningas Saulista: ”Minä en satuta kättäni herraani, sillä hän on Herran voideltu”. Asiayhteydestä voimme lukea, että Daavidilla oli mahdollisuus surmata Saul, mutta sellaiseen tekoon Daavid ei ryhtynyt.
      4. Arvioijaa varoitetaan Pyhän Hengen pilkasta. Tätä käytetään hyvin usein – jos arvioit ja torjut jonkun julistajan, toimit Pyhää Henkeä vastaan. Väärän julistuksen torjuminen on Herramme suora kehotus ja Pyhä Henki varustaa jotkut erityisellä henkien erottamisen armolahjalla. Sen sijaan jos emme ota vastaan Pyhän Hengen, armon Hengen todistusta, joka todistaa Jumalan armosta Kristuksessa, pilkkaamme Pyhää Henkeä ja ilman parannusta kuolemme lopulta synteihimme. Väärässä hengessä toimivien suosiminen ei taatusti anna kunniaa Jumalan Pyhälle Hengelle.
      5. Ymmärrämme väärin Gamalielin neuvon – Apt. 5:38 ”Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa; mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan.”
      Sanojen takana on fariseus Gamaliel, ei Jumala. Jeesus itse huomautti fariseusten syyttävän Jeesusta itseään siitä, että Hän toimisi sielunvihollisen voimassa. Fariseukset ovat täysin sokeita nähdäkseen missä ja kenen kautta Jumala tosiasiallisesti toimi.
      Luuk.11:18 ”Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.”

      Menestys ei ole mikään merkki Jumalan toimimisesta. Jeesuksen mukaan vain harvat pelastuvat ja Hän nimittää uskovien ryhmää piskuiseksi laumaksi. Islamin, Jevohan todistajien tai mormonien menestys ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että ne kaikki ovat ei-kristillisiä kultteja.
      6. Kokouksen ilmapiiri vie meidät mukaansa, emmekä osaa kyseenalaista mitään. Kovaääninen musiikki, tanssiminen, julistajan edestakaisin kävelyt, puhujan ylistyssanojen huutamiset vievät helposti tarkkailukyvyn siitä, mitä julistaja tosiasiassa sanoo. Onko kaiken keskuksena ristiinnaulittu ja ylösnoussut Kristus vai itse esiintyjät – ”Tulkaa ja viihtykää, täällä on Kristus”.
      Matt.24:23 ”Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.”

      • EvankeliumiJumalanVoima

        Hyvä kirjoitus. Toivottavasti joku herää.

        Mutta kuten olet nimimerkki Viljasta havainnut, niin joillakin on jatkuvasti tarve sotkea lustetta keskusteluihin.

        Tällaisia myös huonoon maaperään tipahtavia siemeniä kuitenkin tarvitaan, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. Myös ihmeet.


      • enhuomaa
        EvankeliumiJumalanVoima kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus. Toivottavasti joku herää.

        Mutta kuten olet nimimerkki Viljasta havainnut, niin joillakin on jatkuvasti tarve sotkea lustetta keskusteluihin.

        Tällaisia myös huonoon maaperään tipahtavia siemeniä kuitenkin tarvitaan, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista. Myös ihmeet.

        missä on Viljan jutut?


      • TiedoksiSaaneena
        enhuomaa kirjoitti:

        missä on Viljan jutut?

        Helluntaitrolli toisella palstalla. Yleisessä tiedossa, että kun ilmestyy keskusteluihin pistää asiat pilkaksi. Samanlainen kuin ReijoR Netmissionin aikoihin.


    • Biblepost

      Varoittamisen esteenä on myös Uskon Liikkeen opetus, (tosin syrjässä ja salassa pidetty) pastorin tai vaikka kuoronjohtajan Jumalan sijaisuudesta. Kun vaikka pastori julistaa sanaa ja palvelee, hän on tavallaan Jumala. Jos et alistu ja tottele ja olet tottelematon tuolle pastorille, niin olet tottelematon Jumalalle ja kapinoit suoraan Jumalaa vastaan.
      Pahan paljastamiseen tarvitaan ennen kaikkea Sanan tuntemusta ja myös tiedon sanoja ja profetian armolahjaa, ei niinkään henkien erottamisen lahjaa.
      Jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi..Kelläköhän on rohkeutta paljastaa vaikka puhujan sydämen ajatukset?

    • inhottavadoktor

      Täällä on fiksumpiakin varoittajia kuin höyrähtänyt, kiihkoileva "doktor ". Esim. Juha Norolampi on sivistyneeseen, hillittyyn tyyliinsä varoittanut P. Tiaisen eksytyksistä useillakin videoillaan.!

      • Laajeneva_eksytys

        Juha Norolampi ei ole varoittanut helluntaikirkosta. Vielä. DoctorT on.


    • pihonsivulta

      Taisto Mäen näkyy

      v.1994

      Julkaistu Kipinä-lehdessä 4/1994

      NÄKY

      Tilanteet kansojen keskellä Jumalan armosta näin visuaalisen näyn, joka sisälsi myös profeetallisia sanomia.

      Sanomia, jotka koskettavat niin uskovaisia, kuin myös kaikkia muitakin ihmisiä. Jumalalla on paljon sanottavaa tämän päivän ihmisille.

      Eteeni ilmestyi alue, jossa näkyi Eurooppaa ja vähän Aasiaa sekä Afrikkaa. Aina Pohjoismaista näkyen itään, pohjoista Venäjää, sieltä mennen Lähi-Idän läheltä Pohjois-Afrikkaan päättyen Marokon pohjoisosaan lännessä.

      Se oli kuin kartta väreissä ja hyvin luonnollisen näköinen.

      Katsellessani tuota huomasin, että siinä tapahtui liikehdintää. Liikehdintä oli kuin meren aallot, jotka menivät ylös ja alas. Se oli kuin myrsky. Ymmärsin, että Euroopan yllä oli sekaannuksen verho, joka aiheutti levottomuutta.

      Ei ole täysin selvää, mitä oli tapahtunut, mutta jokin tapahtuma oli tuon saanut aikaan niin, että väkivallan aallot levisivät ja voimistuivat.

      Tämä levisi myös Pohjoismaihin. Norja, Ruotsi ja Suomi olivat kohta myrskyn keskellä. Kotimaani Suomi Kuulin kuin äänen, joka kehotti "Huomioi tämä" tai niin kuin Raamatussa sanotaan "Katso". Tämän näkemäni alueen ylle ilmestyi käsi, joka piti suurennuslasin kaltaista lasia. Katseeni kiinnitettiin tuon kautta Suomeen, maahan, joka on kotimaani. Yllättäen huomasin olevani suomalaisten ihmisten keskellä, ja näin perheiden sisälle. Ihmiset olivat pelon vallassa.

      Näin kuinka ihmiset itkivät pelosta ja voimattomuudestaan. Jotkut suunnittelivat koko maanosasta karkuun lähtöä.

      Tilanteet olivat käyneet käsittämättömiksi ihmisten silmissä. Tunsin itsenikin tässä tilassa pelokkaaksi ja kyselin: mitä tämä on ja miksi?

      Jumalalla oli tähän loppujen lopuksi yksinkertainen vastaus: - Penseys. Kansakunta on penseä. Välinpitämätön ja penseä.

      Niskoittelu Hänen (Jumalan) edessä. Ulkokultaisuus, pintakristillisyys, tekopyhyys, joka on vallannut hyvin pitkälle uskovat kristityt.

      Kristillisiin seurakuntiin on pesiytynyt paksu pöly, jonka on aiheuttanut kuivuus hengellisessä mielessä. Kaikki kaavamaisuus ja kuollut kristillisyys on estänyt Jumalan Pyhän Hengen ilmestymistä ja leviämistä.

      Herra haluaa olla SUURI keskellämme.

      Ei kukaan ihminen, vaan vain Jeesus Kristus Pyhän Henkensä kautta.

      Näin sanoo Herra! - Minä haluan puhdistaa seurakunnan, kaikki. Voi teitä, joidenka silmät ovat sokeat tuon pölyn tähden! Minä joudun särkemään teidät, sanoo Herra! Särkemään, että te näkisitte totuuden ja tekisitte parannuksen.

      Sillä minä olen totuus!

      Vapautus ja apu ei tule idästä, lännestä, pohjoisesta tai etelästä, vaan korkeudesta levitettyjen käsien kautta! Sanoo Herra.

      Minä haluan omani itselleni. Keitä te olette, jotka käytätte nimeäni; mutta olette lihoneet kuin siat maallisella omaisuudella. Te, jotka käytätte hyväksi puhtaita palvelijoita ja rakennatte itsellenne epäjumalan omaisuudella. Paljon on epäjumalia tullut teille.

      Missä on rakkauteni? sanoo Herra. Te ette ole auttaneet särjettyjä!

      Te ette ole auttaneet köyhiä ja vähäisiä! Te ette ole antaneet omastanne minun tahtoni mukaan!

      Sanoo Herra! Katso, keskellänne on niitä, jotka apua tarvitsevat. Tehkää parannus ja minä teen kaiken uudeksi.

      Mutta jos ette, niin minä itken teitä!

      Jumalan armo - Pyhän Hengen tuli

      Katseeni "nostettiin" tämän jälkeen koko Suomen ylle. Muita maita en nähnyt, en edes Venäjää tai Ruotsia. Yhtäkkiä Suomessa alkoi ilmestyä pieniä tulen liekkejä. Nämä liekit lisääntyivät ja levisivät, kunnes niistä muodostui suuri roihu, joka peitti lähes koko Suomen. Tuo tuli ei ollut tuhoja tekevää, vaan se oli VALTAVA PYHÄN HENGEN TULI.

      - Tulee aika, jolloin kansa kääntyy Jumalan puoleen. Kaiken sekaannuksen, pelon ja myrskyn keskellä alkaa Pyhän Hengen tuli palaa suurella väkevyydellä ja rakkaudella! Vanha, mutta voimallinen aika tulee, jolloin minä (siis Herra)

      osoitan väkevän voimani, että vain minä olen ainoa Herra. Tämä on rakkauteni ja armoni osoitus.

      Armo armon aikakauden viimeisillä hetkillä. Amen.

      Tämä oli näky, jonka näin ja sain. Ja muista, että vain Jeesus Kristus on ainoa Herra ja Hänellä on kaikki vastaus meille kaikille.

      Jumalan armosta

      Tapani Mäki

    • pihonsivulta

      Nimimerkin "Hiljainen" näky 27.6.2010

      Nimimerkki "Hiljainen" tässä taasen. Lueskelin sivujasi ja hätkähdin seuraavasta:

      Jukka Piirosen näky 11.6.2010

      Omenapuun lehdessä oleva latvusto paloi voimakkaalla soihtumaisella liekillä ja omenapuun oksissa riippui kuivuneissa kannoissaan sinisiä, ylikypsiä, pilaantuneita omenia.

      Ymmärsin näyn tarkoittavan Suomen kansaa.

      Itselläni oli melkein vastaava näky 27.6.2010.

      Eteeni ilmestyi omenapuu, jossa oli ensin kauniita valtavan suuria omenia, jotka alkoivat pikkuhiljaa mädäntyä yksi kerrallaan, jokunen oli jo tippunut alas puusta.

      Sain silloin henkeeni, että SUOMEN KANSAN hengen hedelmät alkavat mädäntyä, koska emme kulje valvoen tilaamme, vaikka Jumala on meitä kehottannut.

      Suurin mätänemisen syy on ylpeys.

      Tämän laitoin ihan siksi, että halusin vahvistaa tätä veljeä hänen näystään.

      T:"Hiljainen"

    • pihonsivulta

      keijo kyllösen näky/profetia

      21.11.2011

      Monet toimivat Minun, Herran, nimessä, tuntematta Minua, ja ilman Minun kutsua ja valtuutusta.

      Heidän uskonsa perustukset Minä tulen tarkoin tutkimaan ja koettelemaan.

      Minua he ovat häväisseet kansani edessä, niinpä Minäkin häväisen heidät. Heidän valtansa ja asemansa Minä otan pois, ja karkoitan kasvojeni edestä niin kauaksi, että he jakamattomalla sydämellä lähestyvät katuen Minua, sanoo Herra, Israelin Pyhä.

    • markku.lievonen

      Eksyttäjistä puheenollen. Silmäni ja kovani ja koko pääni on täynnä eksytyksen pelkoa ja uskaltaako edes ulos lähteä kun aika koittaa. Tämä järkyttävä aikakauteni johtuu siitä, miten olen oleskellut netissä kolmen viikon ajan. Olen oikein ahminut eksytyksen mahdollisuuksista ja vaaroista. Edes lenkille en ole voinut lähteä / päässyt. Kuinkahan moni muu ihminen elää tätä nettielämää ja suree asioita, jotka eivät edes häneen vaikuta.

      Juuri tuohon liittyen ehdotan vakavasti. Sulkekaa netti ja käyttäkää sitä vain välttämättömiin asiointiin. Esim. pankkipalveluihin jne...

      Niin, jos ei olisi tätä nettiä koko maassa, niin eläisimme huomattavasti rauhaisempaa ja iloisempaa aikakautta. Netti todella ohjaa ihmisen suurentamaan asiat aivan mahdottomiin mittasuhteisiin. Esm. Jos ei olisi nettiä, niin kukaan ulkopuolinen ei edes tiedostaisi Patrick Tiaisen olemassa oloa,- puhumattakaan eksytystä. Siis ainoastaan hänen paikkakunnallaan ja siihen on Raamatussa annettu ohjeistus.

      No, asian ymmärtäen ja suhteellisuuden tajunan omaten eksytyksiä on ollut kautta aikain ja tulee aina olemaan, mutta vain ihmisen omalla paikkakunnalla oleva eksytys on vaikuttava ja siihen Raamattu opettaa ohjeistuksen.

    • pihonsivulta

      Pekan saama sana Herralta 3.3.2007

      Minulle tuli 3.3.2007 Sana: "Tämä kansa kunnioittaa Minua huulillansa, mutta sen sydän on Minusta kaukana.

      suomi saa osakseen hädän leipää ja ahdistuksen vettä.

      Tämä kansa palvelee Mammonaa jumalanaan. Sen tähden tulee Syöjäsirkka ja Tuhosirkka ja syö mammonan tämän kansan kukkaroista.

      Tämän kansan tulee kääntyä koko sydämestään Minun puoleeni."

      Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta

      Pekan saama sana Herralta 20.10.2008

      "Katso, päivät tulevat”, sanoo Herra, että Minä en vastaa rukouksiinne, vaikka te kuinka huutaisitte puoleeni. Te olette niskurikansa. Otsaluunne on kova kuin vaski. Ja polvenne liian jäykät rukoukseen.

      Sydämeltänne olette ylpeät ja kovat.

      Minä toteutan Sanani!

      Eivät edes Minun omani rukoile Minua niin, että heillä olisi yksi Sydän, yksi Henki ja yksi seurakunnan Pää, Kristus.

      Siksi on aika alkaa Parannuksen Jumalan huoneesta.

      Minun omani tulkoot ensin Minun eteeni ja tuokoon Minulle sydämensä, niin Minä sen puhdistan ja ennalleen asetan.

      Valitkaa itse! Kumman haluatte! Jos käännytte Minun puoleeni, saatte armon avuksenne oikeaan aikaan.

      Tiedoksi saaneena: Pekka, Lahdesta

    • pihonsivulta

      HELLUNTAIHERÄTYKSEN KIELLETTY PROFETIA

      Tauno W. Rantala, Suomen Helluntaiherätyksen pitkäaikainen työntekijä, Helsingin Siion seurakunnan evankelista sai 1996/97 seuraavan profetian, jonka sen saaja ymmärsi olevan helluntaiherätyksen johtavilla paikoilla oleville, mutta jota helluntaiherätyksen lehti Ristin Voitto ei hyväksynyt julkaistavaksi lehdessään (!):

      Te minun aseenkantajat ja johtavilla paikoilla olevat; jotka johdatte minun verelläni ostettua laumaa. Teidän tulee panna pois elämästänne se, joka on ollut teille lankeemukseksi pois vanhurskauden tieltä.

      Tehkää parannus; ylpeydestä ja inhimillisestä korskamielestä. Lopettakaa toinen toisenne lyöminen, alas painaminen ja kadehtiminen. Myös puhutte pahaa toisistanne ja vitsailette minun sanaani käyttäen. Levitätte valheellista tietoa toisistanne painaaksenne toista alas. On sellaisia, jotka herkuttelevat irstaiden televisio-ohjelmien edessä näin ruokkien aistillista ihmistä.

      Myös minä näen keskuudessanne salasynneissä eläjiä, vallan ja taloudellisen edun tavoittelijoita.

      Miksi köyhdytätte minun seurakuntiani suurten velkataakkojen kanssa ja näin teette seurakunnistani kykenemättömiä evankelioimaan, kun varat menevät muualle.

      Te ette huomioi vähäosaisia vaan varakkaita te arvostatte.

      Heittäkää yltänne pois farisealaiskaapu ja pukeutukaa veljelliseen rakkauteen. Antakaa toisillenne sydämestänne anteeksi, sopikaa riidat ja erimielisyydet ja hyljätkää se elämästänne, jonka tiedätte olevan vastoin minun sanaani.

    • markku.lievonen

      >>>Minulle tuli 3.3.2007 Sana: "Tämä kansa kunnioittaa Minua huulillansa, mutta sen sydän on Minusta kaukana.

      suomi saa osakseen hädän leipää ja ahdistuksen vettä.

      Tämä kansa palvelee Mammonaa jumalanaan. Sen tähden tulee Syöjäsirkka ja Tuhosirkka ja syö mammonan tämän kansan kukkaroista.<<<

      Mutta,- eihän suomen kansa ole koskaan ollut aikuisen oikeesti JUMALAN kansa eli uskonut JUMALAAN. Maamme asukkaat ovat kuuluvat Raamatussa ilmoitettuun maailmaan j apoikkeuksen tekee ainoastaan JUMALALTA uskon saaneet sisaret ja veljet.

      Niin, on aivan mieletöntä kohdistaa suomeen Israelilaisille / JUMALAN kansalle ilmoitettuja ilmoituksia.

      Kukahan Luterilainen pappi on tämän valheellisuuden tuonut esille ja siihen on liittynyt perässä hiihtäjät?

      Niin, jumalattomille ihmisille on aivan luonnollista elää jumalattomina ja tehdä jumalattoman ihmisen tekoja. Raamatussa ei löydy vähääkään opetusta, miten joku pakana maa olisi JUMALALLE otolllinen tai erikoisasemassa. Kaikkien pakanamaiden kansat elävät maailmassa maailman ihmisen tavoin.

      • uusiisrael

        Room. 2:29

        vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Room. 10:12

        Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

        Gal. 6:12-16

        12 Kaikki, jotka pyrkivät lihassa olemaan mieliksi, ne pakottavat teitä ympärileikkauttamaan itsenne vain siksi, ettei heitä Kristuksen ristin tähden vainottaisi.

        13 Eiväthän nekään, jotka ympärileikkauttavat itsensä, itse noudata lakia, vaan he tahtovat teitä ympärileikkauttamaan itsenne saadakseen kerskata teidän lihastanne.

        14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!

        15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

        16 Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!

        --------

        Room. 9:25

        niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.

        ---------

        Jes. 56:3-8

        3 Älköön sanoko muukalainen, joka on liittynyt Herraan: "Herra erottaa minut peräti kansastansa", älköönkä kuohittu sanoko: "Minä olen kuiva puu".

        4 Sillä näin sanoo Herra: Kuohituille, jotka pitävät minun sapattini ja valitsevat sen, mikä minulle otollista on, ja pysyvät minun liitossani,

        5 heille minä annan huoneessani ja muurieni sisällä muistomerkin ja nimen, joka on poikia ja tyttäriä parempi; minä annan heille iankaikkisen nimen, joka ei häviä.

        6 Ja muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herraan, palvellakseen häntä ja rakastaakseen Herran nimeä, ollakseen hänen palvelijoitansa, kaikki, jotka pitävät sapatin eivätkä sitä riko ja pysyvät minun liitossani,

        7 ne minä tuon pyhälle vuorelleni ja ilahutan heitä rukoushuoneessani, ja heidän polttouhrinsa ja teurasuhrinsa ovat otolliset minun alttarillani, sillä minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi.

        8 Herra, Herra sanoo, hän, joka kokoaa Israelin karkoitetut: Minä kokoan vielä muitakin sen koottujen lisäksi.

        ----------------

        5. Moos. 10:16

        Ympärileikatkaa sentähden sydämenne älkääkä olko enää niskureita.

        -----------

        1. Kor. 10:1-14

        1 Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven alla ja kulkivat kaikki meren läpi

        2 ja saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä

        3 ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa

        4 ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

        5 Mutta useimpiin heistä Jumala ei mielistynyt, koskapa he hukkuivat erämaassa.

        6 Tämä tapahtui varoittavaksi esimerkiksi meille, että me emme pahaa himoitsisi, niinkuin he himoitsivat.

        7 Älkää myöskään ruvetko epäjumalanpalvelijoiksi kuten muutamat heistä, niinkuin kirjoitettu on: "Kansa istui syömään ja juomaan, ja he nousivat iloa pitämään".

        8 Älkäämmekä harjoittako haureutta, niinkuin muutamat heistä haureutta harjoittivat, ja heitä kaatui yhtenä päivänä kaksikymmentä kolme tuhatta.

        9 Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.

        10 Älkääkä napisko, niinkuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.

        11 Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.

        12 Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.

        13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

        14 Sentähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta

        ---------

        Ilm. 11:8

        Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.


      • sielullisia

        Johanneksen Evakeliumista

        1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

        3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

        3:27 Johannes vastasi ja sanoi: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.

        6:44 Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.

        6:65 Ja hän sanoi: "Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna".

        ------------

        Juud. 1:19

        Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.


      • huomhuom

        Room. 2:29

        vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

        Room. 10:12

        Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.

        Gal. 6:15 ja 16

        15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

        16 Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille!


      • peratkaa

        1. Kor. 5:7

        Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.


      • pihonsivulta

        Pelastusarmeijan perustajan William Boothin

        1900-luvun alussa saatu profetia lopun ajoista Jumalalta elämänsä loppuhetkissä saama profetia siitä, millainen on maailma, ja ns. kristikunnan hengellinen tila “päivää ennen Jeesuksen tulemusta”.

        Tässä ilmestyksessä on kuusi pääkohtaa, jotka sisältävät mm. seuraavat asiat:

        “1. Silloin on politiikka ilman Jumalaa.

        Tulee päivä, jolloin koko läntisen maailman virallinen valtiopolitiikka on sellaista, että kukaan ei missään hallitsevissa tasoissa enää pelkää Jumalaa. Uusi sukupolvi poliittisia johtajia hallitsee Eurooppaa, sukupolvi joka ei pienessäkään määrässä pelkää enää Jumalaa.

        2. Silloin on taivas ilman helvettiä.

        Tulee päivä, jolloin tapahtuu suuri irrottautuminen siitä, mitä Raamattu nimittää

        täyden totuuden evankeliumiksi. Silloin Raamatun profetian mukaisesti saarnataan korvasyyhyyn.

        Kuulijat määräävät, mitä saarnatuoleista julistetaan. Ja silloin yleinen määräys saarnatuoleille on tämä: ”Puhukaa lempeitä, makeita sanoja. Puhukaa

        taivaasta, jättäkää meidät vapaiksi, jotta emme joutuisi rasittumaan, kun saarnaatte helvetistä.”

        3. Kristikunta on täynnä anteeksiantamusta ilman parannuksen tekemistä.

        Kristikunnasta katoaa se Raamatun oppi, että anteeksisaamista synnistä ei voi olla ilman, että tehdään parannusta synnistä.

        4. Päivä ennen Jeesuksen tuloa on täynnä pelastusiloa ihmisillä,

        jotka eivät ole uudestisyntyneet ylhäältä.

        5. on paljon uskontoa, ilman pyhää henkeä.

        Tim. 3:5. Juuda 18,19.

        6. Kristikunta ilman Kristusta.

        Kristus ei ole siellä, missä “veri ja tuli” eivät ole voimassa - kieltäkää noista sanoista toinen, ja teillä on kristillisyyden muodot, mutta teillä ei ole Kristusta.


    • pailavesala
    • kingofjungel
    • JuhiksenErkka

      Olet sekaisin, uskotaan. Iltalehti odottaa soittoasi.

    • viisaskuuntelee

      Hyvä että joku varoittaa totuudenmukaisesti ! Toivottavasti joku viisas kuuntelee !!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3496
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3287
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      3004
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1911
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1888
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1506
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1282
    Aihe