Onhan siellä tämän uutisen mukaan ainakin tuo jätesaari "Garbage Island", mihin lapset voi viedä telmimään siksi aikaa kun isi tarkastaa Huan kukkaruukut jotta, ei sinne ole lipsahtanut jotakin poksahtavaa materiaalia. Huan kukkaruukuissa kun on joskus ollut valmistevian vuoksi pintajännityksiä.
Eikä ole pitkä matkakaan! Helmikuussa kyseinen saari oli vain mailien päässä enää Huasta, sinne pääsee nykyisin jo vaikka uimapatjalla perille. Ihanaa! <3
0Äänestä
zaboxccx
Saaren nimi on muuten Ko Kee Paskasaari. Minulla on uimaallas
0Äänestä
zaboxccx
Siis Koh Kii suomalaisittain kirjoitettuna. Kävin Orlandossa niin jäi tuo Trumpin kieli paalle.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuka väitti ettei Hua Hinissä ole saaria?
Onhan siellä tämän uutisen mukaan ainakin tuo jätesaari "Garbage Island", mihin lapset voi viedä telmimään siksi aikaa kun isi tarkastaa Huan kukkaruukut jotta, ei sinne ole lipsahtanut jotakin poksahtavaa materiaalia. Huan kukkaruukuissa kun on joskus ollut valmistevian vuoksi pintajännityksiä.
Eikä ole pitkä matkakaan! Helmikuussa kyseinen saari oli vain mailien päässä enää Huasta, sinne pääsee nykyisin jo vaikka uimapatjalla perille. Ihanaa! <3
Saaren nimi on muuten Ko Kee Paskasaari.
Minulla on uimaallas