Miksi terveyskeskuksesta tuutannut koko päivän varattua.
meneeseaikatässäkin
missävika
5154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se on varmaankin tuon SOTE uudistuksen sivutuote, ajetaan terveyskeskukset niin ahtaalle, että toiminta kärsii ja kohta kaikki on valmiina yksitöistämiseen. Soten vuoksi myös lääkärit ja muu henkilöstö karttaa nyt työpaikkana terveyskeskuksia ja toiminta kärsii entisestään.
Uskon, että Porvari hallitukset ja enemmistöiset edeltävät aloittivat hiljalleen tarkoituksenmukaisen julkisen terveyspalveluiden alasajon.
Kun tämä soteuudistus astuu voimaan minkä lääkäripaikan valitsette ja minkä palvelun tuottajan valitsette vuodeksi ?
Vaihdoin Lempäälän terveyskeskukseen jo 3 vuotta sitten ja olen ollut erittäin tyytyväinen sieltä saamaani palveluun. Jatkotutkimukset nopeasti Tayssissa kun sairastuin tässä taannoin.
Näillä näkymin Sota astuu voimaan 1.1.2020. Siirtyi vuodella eteenpäin. Vesilahdessa on hyviä lääkäreitä ja kyllä minä ainakin pysyn julkisella, jos nyt omalääkärini täällä pysyy. Valinnanvapaus onkin se uudistuksen kompastuskivi. Ongelma on myös se, että kunnat itse ajaa palveluita alas ja tehdään vain yksi iso keskus, kun palveluita pitäisi tuoda lähemmäksi.
Ihan perseestä koko sote.Ihmisiä kuolee varmasti enemmän sen ansiosta kuin kerkeisi saada apua sairauksiinsa ajoissa. Arvauskeskuksia ei kohta ole kuin helsingissä ja kaikkien on mentävä sinne asti jos haluaa lääkärinvastaanotolle.