Ufokontaktihenkilöt ja viestien välittäminen

90-luvun alkupuolella alkoi armoton HYPE liittyen maailmoja mullistavaan tietoon, että HE ovat JO NYT TÄÄLLÄ TÄNÄÄN. Olihan se alkanut jo siis paljon paljon aiemmin (jo 50- ja 60-luvuilla) mutta omalla kohdalla tämä vaikutti eniten omaan ajatteluun juuri 90-luvulla.

Silloin mieltä kiehtoi eniten sellainen fantastinen väite tai faktana alan kirjoissa levitetty tieto, että herkät ihmiset saattoivat olla jatkuvassa henkisessä kontaktissa ulkoavaruuden sivilisaatioiden kansalaisten ja toisten henkisten tasojen edustajien/olentojen kanssa.

Tässä on lyhyesti erittäin hankala ja vaikea kiteyttää tätä mutta se miksi kirjoitan, on että itteä on alkanu tietyllä tapaa jopa "oksettaa" nämä niinsanotut UFO-kontaktit.

Eniten ihmetyttää se toiminnan muoto ja se tapa millä nämä ihmiset ja heidän kuulijansa kokoontuvat ja mikä on tuon viestinnän taso.

Minun pitää mainita sellainen seikka että olen ollut hyvin avoin ja kiinnostunut näille asioille ja haluan edelleenkin olla avoin mutta kun kerrasta toiseen tuntuu, että se paikallaan jauhavan ja hyvin epämääräisen diipa-daapan taso on erittäin hataralla pohjalla ja hyvin hyvin heikkoa monella tapaa.
29384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Jatkoa edelliselle, koska haluan vähän jäsentää tätä tietoa. Miksi kirjoitan tästä haluan tavallaan peräänkuuluttaa tätä genreä ja mistä nämä tähän samaan soppaan kuuluvat folkloressa jopa toistuvasti tietyillä nimillä esiintyvät henkiolennot "esiintyvät". Miksi tartun tähän sivuhaaraan, on syynä se että näissä yhteyksissä puhutaan myös tällaisista arkkityyppisistä hahmoista. Ne ovat minusta erittäin helposti sormella osoitettava ja tartuttava piirre tässä aihealueessa.

Miten ihmiset löytävät nämä tietyt hahmot? Kysymys on retorinen.

Nämä nimet ja nimitykset ja arkkityypit löytyvät: "Alan kirjoista"!

Olisiko joku saattanut vastaanottaa jonkun nimen - kuten Saint Germain - suoraan telepaattisesti tai intuitiivisesti lukematta YHTÄÄN niinsanottua rajatiedon aihealueen kirjaa?

Väitän lähestulkoon järjestään, että aihealueessa esiintyvät logiikat, nimitykset, epämääräiset ajattelumallit ja kaikki muu ovat peräisin kirjoista, joita ihmiset ovat lukeneet.

Minua henkilökohtaisesti raivostuttavat arkkityyppiset henkiolentoluokat ja niiden nimet! En tajua mikä siinä on mutta jotenkin se paistaa niin läpi koko jutusta. Mikä helvetin Saint Germain?

Edellä mainittu on vain YKSI esimerkki.

Äänestä

Jatkan VIELÄ. Tämä onkin hyvä. Nyt tartun kaikkeen henkiseen kirjallisuuteen ja mistä kriittisyyteni on saanut katalyyttinsa ja polttoaineensa. Se on saanut sen periaatteessa siitä samasta maalaisjärjestä, johon UFO-genren tyypit itse omalla tavallaan vetoavat.

En voi mitenkään sivuuttaa seuraavia asioita. Tässä helposti järjellä kumottavia väittämiä:

1) Kaikki kirjoitettu ja painettu sana on totta (Ei se sitä varsinkaan mitenkään ole)
2) Kokijoiden ja näkijöiden oma vakuuttuminen asioista perustuu intuitioon (Tämä on HIENO juttu mutta onko tuo heidän intuitionsa sama kuin FAKTA eli totuus? En voi mitenkään olla ikinä epäilemättä tätä.)

Minua ärsyttää tietyissä "kontaktihenkilöissä", se tapa miten lätkitään pöytään juokko "olentoluokkia", iso liuta arkkienkeleitä, iso liuta "vanhoja mestareita", joilla kaikilla on tunnistettavat ja toistuvat nimet.

Minua ärsyttää myös se tapa, jolla epämääräisesti ja lammasmaisesti esiinnytään välittäen epämääräisiä positiivishenkisiä viestejä näiltä tietyiltä entiteeteiltä.

Soppaan on sotkettu viitteitä milloin mistäkin epämääräisistä painotuotteista.

Tekis mieli melkeen läväyttää väliin, että "Väitätkö sä vitun r*****ri että tämä epämääräinen ilon viesti on juuri entiteetiltä Saint Germain tai joku muu vastaava. Usein jankkaava, änkkyttävä ja epämääräinen karvahattu-filosofoiva analyysi tulee viestin välittäjältä siinä välissä.

Toki tämä kaikki olis hienoa, jos näistä vieteistä olisi jotain konkreettista käytännön hyötyä miten välitetään jotain asiaa eri lähtökohdista ajatteleville ihmisille, koska ihmiset ovat kaikki niin tavattoman erilaisia ja se ihan peruskommunikaatio arjessa on usein niin tavattoman vaikeaa ja haastavaa. Sellainen "Olkaa iloisia ja ilkamoikaa", ei minusta oikein minulle riitä.

Arjessa pitää olla tavotteita ja näkemyksiä jolla tekee jotain toistuvasti vuodesta toiseen ihme-palavereja, epämääräisiä PowerPoint-esityksiä ja jotain diipadaapaa jostain hierarkioista ja Saint Germaanian edustajista. Ei tuommoinen oikein tuo mitään lisäarvoa jos tunkee mielensä täyteen kaikkea tosi sekavaa.

Äänestä
  • Tuo viimeinen kappale meni sotkuun mutta varmaan ymmärsitte. Tämän genren jutut toistuvat samanlaisina vuodesta toiseen. Väitän ettei se juurikaan ketään auta.

    Itse pidän kuitenkin alan väen tyylistä puhua asioista ja pidän erittäin paljon kiireettömästä ja rennosta ilmapiiristä mutta onko se silti oikein jos asetelmanan on: Esiintyjät ja yleisö ja esiintyjät kertovat vuodesta toiseen näitä samoja epämääräisiä juttuja.

    Valitettavasti epäilen tapahtumien aikana kanavana toimiville toisilta tasoilta tulevien henkisten viestien sisältöjen syvyyttä ja todellista arvoa käytännön arjessa.

    Kyllähän jos ihminen on emotionaalisesti avoin niin tippa tulee linssiin ihan koska vaan ja naurut hersyvät mukavan henkisille leiskautuksille ihan koska vaan.

    Kop kop! Kuka siellä? No täälä humanoidi! Tule sisään. Toitko muuten pullon viinaa vai viestin kosmoksesta, että lopettakaa sotiminen.

    Ei mulle tuo nykyään ihan tuollaisenaan riitä. Ei jotenkin. Hehhehhee-naurut päälle!

    Äänestä

Kun tarkkaan katsotaan, niin huomataan et ufoilu on höttöä pohjaan saakka? Jos ei ole kokenut, niin jää melko varmasti luu vetävän käteen. Materia onkin illuusiota joidenkin oppien mukaan, ja maailma. Tyhjää, emptiness content niinku sri aurobindo sanoisi.

Lyhyesti sanottuna: henkistä viihdettä.

Äänestä
  • Ja viihteen riemastuttavin muoto on pellontallaus !

    Äänestä

  • Itseasiassa luulen, että UFO-harrasteen alueella on aivan luonnostaan ryhmittyneet erilaiset ihmisryhmät. Edellä laittamani vuodatus ei ole mikään uusi juttu. Se on itseasiassa sitä ihan samaa mitä se on aina ollut.

    Sitä en kiellä, että erittäin herkillä ja kovasti nykymenoon ahdistuneille nämä tilaisuudet eivät olisi rentouttavia ja rauhottavia.

    Eikö voitais vaan järjestää puhtaasti rentoja ja vapaita rentoutusmusiikki-yhdessäoloiltoja ilman päätä sotkevaa "uudelleenohjelmointia". Saint Germain on myös tervetullut paikan päälle JOS se osaa käyttäytyä eikä sitä tarvi alkaa kanavoimaan paikanpäälle.

    Mut jos aletaan peltimiehen kuulapäävasaralla junttaamaan Saint Germainia rytinällä tauluun, nin se on suorastaan väärin. Tässä on mukana tiettyä huumoria tässäkin mutta myös hyvin paljon tottakin.

    Äänestä

  • PohtivaMietintämyssy kirjoitti:

    Itseasiassa luulen, että UFO-harrasteen alueella on aivan luonnostaan ryhmittyneet erilaiset ihmisryhmät. Edellä laittamani vuodatus ei ole mikään uusi juttu. Se on itseasiassa sitä ihan samaa mitä se on aina ollut.

    Itse ehdotan Herra se ja se - tai rouva x -ryhmän kanavoimista, jos ylipäätään tahdotaan tuoda kanavaviihdettä kehiin. Kuulostaa uskottavammalta kuin nimenomaan kyseisen entiteetin välittäminen. Todellisuudessa kanavat kanavoi useimmiten yleisluonteista näkemystään jostain kuin suoraan jotain tyyppiä. Vaikka eivät tästä kerrokaan.

    Kanavoivat paljolti sitä, mitä toivoisivat kyseisen saarnaavan. Kuinka lähellä ollaan totuutta, sitä saa kukin itse arvioida. Kanavointiin olen itse törmännyt vain netissä. Pidän kanavointia ufosirkukseen kuuluvana, tiedettähän täältä ei kannattane etsiä, paljolti uskontoon viittaavia asioita kyllä.

    Äänestä

  • PohtivaMietintämyssy kirjoitti:

    Itseasiassa luulen, että UFO-harrasteen alueella on aivan luonnostaan ryhmittyneet erilaiset ihmisryhmät. Edellä laittamani vuodatus ei ole mikään uusi juttu. Se on itseasiassa sitä ihan samaa mitä se on aina ollut.

    Sitä en kiellä, että erittäin herkillä ja kovasti nykymenoon ahdistuneille nämä tilaisuudet eivät olisi rentouttavia ja rauhottavia.

    Eikö voitais vaan järjestää puhtaasti rentoja ja vapaita rentoutusmusiikki-yhdessäoloiltoja ilman päätä sotkevaa "uudelleenohjelmointia". Saint Germain on myös tervetullut paikan päälle JOS se osaa käyttäytyä eikä sitä tarvi alkaa kanavoimaan paikanpäälle.

    Mut jos aletaan peltimiehen kuulapäävasaralla junttaamaan Saint Germainia rytinällä tauluun, nin se on suorastaan väärin. Tässä on mukana tiettyä huumoria tässäkin mutta myös hyvin paljon tottakin.

    Eli olen samaa mieltä rentoutustuokioiden suhteen. Jos joku tahtoo kunnioittaa jotain ufoihin liittyvää folkloristista hahmoa hiljentymisen aikana, niin siitä vain. Lukekoon vaikka kyseiseen hahmoon liitettyjä mietelauseita, jos alkaa kanavoituttamaan :)

    1Äänestä

On tuo mainitsemasi esimerkkihahmo luokiteltu jonkin toimesta myös yhdeksi niinsanotuksi kaikkien aikojen urbaaniksi legendaksikin. https://youtu.be/t_el8e6a5Ag

Tämä mitä otit esille on niin monisyinen juttu, että sitä kestäisi monta päivää purkaa.

Omasta mielestä lähin kokemus kaikesta on omassa itsessä. Suurin merkittävä tekijä lienee omatunto ja siihen liittyvä moraali, jota vastaan kukin ihminen itse kuitenkin taistelee.

Voivat kontaktitapaukset olla kokijoiden omassa kokemusmaailmassa heille itselleen täysin vakuuttavia. Henkilökohtaisia vilpittömiä etiäisiä ja omia inspiraatioita ja oivalluksia pidän täysin vakuuttavina.

Ihmisyyden kokemus on monimuotoinen.

Jos jollain on ollut kontakti tai joku on kontaktissa, on siinä epäilemättä meneillään jotakin. Se on sitten täysin eri asia mitä siinä on meneillään. Aika näyttää hyödyttääkö se laajemmalti oikeasti ihmisten elämää.

Äänestä

Rautaufomies = Henkilö joka etsii ja tutkii fyysisiä ja visuaalisia todisteita ufoista teknisillä apuvälineillä ja ilman. Laskeutumisjäljistä tutkakuviin, valokuviin ja luotettaviin visuaalisiin havaintoihin joissa on useampi kuin yksi silminnäkijä. Rautaufomiehen taivas olisi päästä hypistelemään Roswellin lautasen osia. Myös jotkut abduktiotapaukset kuuluvat rautaufomiehen genreen.

Rautaufomiehenä suhtaudun kanavointeihin skeptisesti, enkä tunne genreä, mutta en pidä mahdottomana että jollakin on oikea kontakti. Sillä kontaktilla pitäisi olla jokin tarkoitus ja sanoma eikä mitään ympäripyöreää diipadaapaa. Ei se kanavointi hirveästi vakuuta jos korkeamman älyn sanoma on uffaffaa rakastakaa toisianne uffaffaa.

Olen törmännyt elämässäni eri aloilla hyviin ja huonoihin tekijöihin. Autonkorjaaja voi olla hyvä, keskiverto tai huono samaten kuin minkä alan tekijä hyvänsä. Se että joku on työssään tai harrastuksessaan huono tai jopa surkea, ei kuitenkaan tarkoita sitä että koko ala on humpuukia.

Jos joku näkee pikku-ukkoja kaikkialla, loikkii pellossa foliohattu päässä, huitoo luudalla ilmaa ja laulaa hoosiannaa niin ei hän silloin kuitenkaan edusta koko genreä.
Monien "näkijöiden" ongelma on siinä, että heillä on selitys jokaiseen asiaan kuin apteekin hyllyltä ja monet ovat aivan kaikessa mukana jolloin homma menee sellaiseksi puuroksi ettei enää mikään kohta ole ulkopuolisen korviin uskottavaa. Tunnen joitakin tällaisia jotka uskovat aivan kaikkeen ja tietävät kaikesta kaiken. Mutta edelleenkään ne muutamat eivät edusta mitään ufologiaa eivätkä mitään kokonaista genreä. Ennenvanhaan sellaisia sanottiin huru-ukoiksi ja akoiksi.

Olemassa on kuitenkin myös vakavasti otettavia näkijöitä. Heillä on aitoja meriittejä kadonneitten löytämisessä jne. Ovat yleensä aika vakavia ja syvällisiä ihmisiä. Jotkut pystyvät kertomaan asioita, joita he eivät voisi rationaalisesti tietää, vaikka hypistelemällä kadonneelle kuuluvaa esinettä tai katsomalla valokuvaa. Suomesta tiedän yhden tapauksen, jossa vainaja löytyi näkijän avulla paikasta, josta häntä ei olisi koskaan löydetty muutoin. On niitä varmaan muitakin, mutta minä tiedän vain tuon yhden.

Äänestä
  • " .... Rautaufomiehen taivas olisi päästä hypistelemään Roswellin lautasen osia...."
    --------------------------------------------------------------------
    Sama toive on varmaan monilla muillakin ufomiehillä.
    Valitettavasti Telluksen viranomaiset pystyvät tehokkaasti kätkemään talteen saadut ufojen osat ikuisiksi ajoiksi salaisiin kätköpaikkoihin.
    Olkaamme siis onnellisia ainoasta poikkeuksesta, Roswellin kärkitransistorista, ja nauttikaamme jännittävistä kertomuksista ko. crashin tapahtumista .

    Äänestä

  • "Ei se kanavointi hirveästi vakuuta jos korkeamman älyn sanoma on uffaffaa rakastakaa toisianne uffaffaa"

    Eikös tuo ole kuitenkin se tärkein sanoma ihmiskunnalle? Tässä hieman lisää uffaffaata!

    https://www.youtube.com/watch?v=JXIdYgCeLs8

    Äänestä

  • pronssiufomies kirjoitti:

    " .... Rautaufomiehen taivas olisi päästä hypistelemään Roswellin lautasen osia...."
    --------------------------------------------------------------------
    Sama toive on varmaan monilla muillakin ufomiehillä.
    Valitettavasti Telluksen viranomaiset pystyvät tehokkaasti kätkemään talteen saadut ufojen osat ikuisiksi ajoiksi salaisiin kätköpaikkoihin.
    Olkaamme siis onnellisia ainoasta poikkeuksesta, Roswellin kärkitransistorista, ja nauttikaamme jännittävistä kertomuksista ko. crashin tapahtumista .

    <....nauttikaamme jännittävistä kertomuksista ko. crashin tapahtumista ...>

    Nautitaan ja vähän pelätäänkin. Varsinkin ne Roswellin alienvainajat pienikokoisine ruumisarkkuineen kiihottaa mielikuvitusta hitosti !
    On tää ufotutkimus tosi jännää !!

    Äänestä

  • Ei tarvi sen enempää aina tutkia, kun voi välillä istua valmiiseen pöytään ja kuulla vaikka kaksi selkeää rautaufotapausta lentäjä-astronautti Cooperilta, joista hän ilmoitti YK:llekin. Aukoton todiste vierailuista jälleen kerran
    https://www.youtube.com/watch?v=BlfkusEkLYA

    Äänestä

  • Mut ei se Coopperi mitään pienkokoisia alienvainajii nähny.
    Kai nyt valopalloi näkee kuka vaan !

    Äänestä

  • pronssiufomies kirjoitti:

    Mut ei se Coopperi mitään pienkokoisia alienvainajii nähny.
    Kai nyt valopalloi näkee kuka vaan !

    Mut parhaat fiilikset antaa CIV VI ja mass effect andromeda. Gordonin saarnaa väliin, kahvia ja croissantia. Ah miten maistuvaa..

    Äänestä

  • pronssiufomies kirjoitti:

    Mut ei se Coopperi mitään pienkokoisia alienvainajii nähny.
    Kai nyt valopalloi näkee kuka vaan !

    Ne oli silkkaa rautaa ne Gordonin ja työkavereidensa näkemät ufot eikä valopalloja! Siellä se on jossakin ilmavoimien kätköissä sekin filmi joka kuvattiin siitä aluksesta joka laskeutui tukikohtaan kolmen jalkansa varaan. Roswellin ruumisarkkuja ei tuoneet pienet alienit mukanaan vaan ne tuotiin hautaustoimistosta. Vain todella pessimistinen alien lähtee matkalle ja ottaa omat ruumisarkut mukaan.

    Äänestä

  • Paljon noista fiiliksistä ei jää jälkeen Pennistonin lähikontakti Rendleshamin rautaufon kanssa .
    Ajatteles, kerasantti kokeili käsituntumalla uhmon pintalämpötilaa, piirsi muistivihkoons hieroglyfejä uhmon kyljest ja sitte myöhemmin vastaanotti telepaattisesti ulkoavaruudellisia binäärikoodiviestejä !
    Ja tukikohdan komentaja Haltti oli kauhuissaan !
    Tällaisista lähikontakteista ne ufoklassikot syntyy, ei mistään liikennelentäjien valopallohavainnoista !
    Eikä yhtään haittaa, vaikka skepot väittää tapahtumat muka majakan valojen aiheuttamiks !

    Äänestä

  • Rautaufomies kirjoitti:

    Ne oli silkkaa rautaa ne Gordonin ja työkavereidensa näkemät ufot eikä valopalloja! Siellä se on jossakin ilmavoimien kätköissä sekin filmi joka kuvattiin siitä aluksesta joka laskeutui tukikohtaan kolmen jalkansa varaan. Roswellin ruumisarkkuja ei tuoneet pienet alienit mukanaan vaan ne tuotiin hautaustoimistosta. Vain todella pessimistinen alien lähtee matkalle ja ottaa omat ruumisarkut mukaan.

    > Vain todella pessimistinen alien lähtee matkalle ja ottaa omat ruumisarkut mukaan.<
    -----------------------------------------------
    Ja vain todellinen alien-tumpelo rysäyttää ufon Telluksen pintaan käytettävissä olevasta superteknologiasta huolimatta !

    Äänestä

  • Tästä ufojen superteknologian pettämisestä Telluksen pinnalla aiheutuu juuri tuo
    ufocrash-satujen komiikka.
    Ufotekniikka rinnastetaan Telluksen ilmailutekniikan varhaishistoriaan.
    Mutta näinhän näitä "jänniä" keissejä saadaan kehitettyä, logiikka on sivuasia.

    Äänestä

  • jännää___ kirjoitti:

    Tästä ufojen superteknologian pettämisestä Telluksen pinnalla aiheutuu juuri tuo
    ufocrash-satujen komiikka.
    Ufotekniikka rinnastetaan Telluksen ilmailutekniikan varhaishistoriaan.
    Mutta näinhän näitä "jänniä" keissejä saadaan kehitettyä, logiikka on sivuasia.

    Crashit on yksi juttu, astronauttien havainnot toinen juttu, abduktiot kolmas juttu, peltokuviot neljäs juttu, valopallot viides juttu, joukkohavainnot kuudes juttu, lentäjien havainnot seitsemäs juttu, karjansilvonnat kahdeksas juttu, viranomaisten harjoittama todistettu salailu yhdeksäs juttu, lukemattomat nauhoitukset kymmenes juttu, rivikansalaisten havainnot yhdestoista juttu, ufokaapista ulostulleiden viranomaisten todistukset kahdestoista juttu, useiden tiedemiesten todistukset kolmastoista juttu, entisaikojen taiteessa esiintyvät ufot neljästoista juttu, entisaikojen kertomuksissa esiintyvät ufot viidestoista juttu, muutaman presidentin ja ministerin kertomukset kuudestoista juttu, tiedusteluviranomaisten kertomukset seitsemästoista juttu, luolamaalaukset kahdeksastoista juttu, edelleen salassa pidettävät asiakirjat yhdeksästoista juttu...

    Sitten kun nuo kaikki jutut osoitetaan valheiksi ja virhehavainnoiksi niin case is closed.

    Äänestä

  • Ufousko on uskonto uskontojen joukossa. Ei valopallohavainnosta uskonkappaletta synny.
    Mukana täytyy olla vauhtia ja dramatiikkaa, joita juuri ufocrashit sisältävät.
    Ei Jeesuksen kävelystäkään mainittavia kertomuksia synny, mutta veden päällä kävelystä jo syntyy.
    Vakuudeksi riittää Raamatun kertomus, kuten Roswell-sadusta riittää vakuudeksi Gordonin tarinat. Pikkujuttu on se, että uforomusta ja alienvainajista ei löydy jälkeäkään.

    Äänestä

  • UPDATE_11633908 kirjoitti:

    Crashit on yksi juttu, astronauttien havainnot toinen juttu, abduktiot kolmas juttu, peltokuviot neljäs juttu, valopallot viides juttu, joukkohavainnot kuudes juttu, lentäjien havainnot seitsemäs juttu, karjansilvonnat kahdeksas juttu, viranomaisten harjoittama todistettu salailu yhdeksäs juttu, lukemattomat nauhoitukset kymmenes juttu, rivikansalaisten havainnot yhdestoista juttu, ufokaapista ulostulleiden viranomaisten todistukset kahdestoista juttu, useiden tiedemiesten todistukset kolmastoista juttu, entisaikojen taiteessa esiintyvät ufot neljästoista juttu, entisaikojen kertomuksissa esiintyvät ufot viidestoista juttu, muutaman presidentin ja ministerin kertomukset kuudestoista juttu, tiedusteluviranomaisten kertomukset seitsemästoista juttu, luolamaalaukset kahdeksastoista juttu, edelleen salassa pidettävät asiakirjat yhdeksästoista juttu...

    Sitten kun nuo kaikki jutut osoitetaan valheiksi ja virhehavainnoiksi niin case is closed.

    >>Sitten kun nuo kaikki jutut osoitetaan valheiksi ja virhehavainnoiksi niin case is closed.<<

    Ei case vielä sillä ole closed.
    Pitää vielä osoittaa virhehavainnoiksi ulkoavaruudellinen kanavointiviestintä, mielenhallintalamput, George Adamskin Venus-lennot, implantit, levitaatio, ufojen osuus Egyptin pyramidiurakoissa , Irakin MINISTERIN ilmoitus maassa havaituista muinaisista ufokiitoradoista, Antonio Villas Boasin ja Aaro Heinosen ufoseksiseikkailut, ufokaapista ulostulleen ent. lääninlääkärin ufokontaktit, Pennistonin binäärit ja hieroglyfit ja enen kaikkea:
    meteoriittipölyn avulla viljapeltokuvioita hyvin suurella nopeudella tehtailevat ulkoavaruudelliset tekoälyrobotit.

    Joten on siinä skeptikoilla vielä urakkaa, kun tapauksia koskevat mahdolliset asiakirjat eivät koskaan tule paljastumaan !

    Äänestä

  • skepuilla_vaikeaa kirjoitti:

    Anteeksi että unohdin paljon, mutta sinä muistutit niistä unohdetuistakin kohdista! Kiitos,
    Implantteihin palaamme siis myöhemmin, mutta monet muut mainitsemasi asiat ovat minulle täysin tuntemattomia.

    Missä on muutes nykyään Reijo Varaktori? Onko kaikki hyvin ja voimmeko me parantajat auttaa? Minulla on parantajan kädet, joten jos jotakin ongelmaa niin autan ketä vaan.

    Kyllä kaikki järjestyy, ja ketään ei jätetä, näin se menee.

    Äänestä

Usein on mainittu kiinnostuksen ufoista olevan VAIN pakoa todellisuudesta,
jotenkin sekään ei nyt kerro yhtään mitään, edes siitä, mistä todellisuudesta pitäisi paeta,
ja miten ufot voisivat "lieventää" kenenkään todellisuuskäsitystä,
mikä ikinä se sitten onkin....

Äänestä
  • Itse en kyseenalaista henkisyyttä. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä että henkisyyden alalla on todella paljon liian kevyttä uskoa ja suorastaan harhautusta ja harhaa.

    Mutta ei se poissulje ihmisyyden perimmäisen olemuksen aitoa mysteeriä. Se että kyseenalaistaa ison osan UFOkontakteja ei todellakaan tarkoita sitä, että poissulkee sitä faktaa että ihminen on orgaaninen ja henkinen olento ja että elämä on pohjimmiltaan mystinen ja taianomainen.

    Täytyy huomauttaa että kovat henkisen alan gurutkin ovat sitä mieltä, että kirjoitettua tekstiä EI PIDÄ purematta niellä.

    Mutta sitten kun henkisyys on isolta osalta sitä että kulutetaan paljon rahaa ja ostetaan paljon materiaa henkisen fanituksen varjolla ja niellään täysin purematta kaikki mahdollinen ja uppoudutaan sellaiseen hurmos-fiilikseen, josta iso osa on jotain sateenkaari-endorfiinipöllyä, se ei tarkoita sitä että siinä olisi se kaiken ydin.

    Harras toiveeni on se, että jos käy ilmi että ihminen on seurannut kenties väärää johtolankaa, tai vääriä guruja hän havahtuisi siihen. Tätä toivon toki kaikelle ja myös itselle.

    Toki se on myös niin että kristikunnassakin on eri ihmisten kehitysasteelle sopimattomia seurakuntia. Siinä tapauksessa pitää lähteä siitä vanhasta seurakunnasta ja löytää parempi.

    Äänestä

  • Kyllä sen sitten huomaa, jos on uinut sateenkaarpöllyssä. Endorfiinikrapulaksi sanon tilan jälkeistä olotilaa. Tyhjä olotila, jos mitään kestävää ei syntynytkään.

    Toisaalta, jos vaikka buddhalaisten menetelmien kautta on saanut selville, ettei mitään pysyvää elämässä todella olekaan, niin kestää mainiosti vaikka kanavointiem lukemista. Läsnäoleva ihminen ei näet turvaudu uskoon eikä hänen tarvi uskoa selviytyäkseen elämässä. Oman olemuksen ytimessä oleminen riittää.

    Uskontojen taivasmielikuvat ovat pitkälti lohdutusta, uskomaton elämä on sitä ydintä. Itellä meditaatiotausta, joten uskoa ei tarvita vaikka sitten kanavointeja eli tajunnanvirtailuja lukisikin.

    Kanavoinnit ja new aget näkee oikeassa valossa niitä liikaa ali- tai yliarvioimatta. Paljolti viihdettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

IhmetteleväIhminen kirjoitti:

90-luvun alkupuolella alkoi armoton HYPE liittyen maailmoja mullistavaan tietoon, että HE ovat JO NYT TÄÄLLÄ TÄNÄÄN. Olihan se alkanut jo siis paljon paljon aiemmin (jo 50- ja 60-luvuilla) mutta omalla kohdalla tämä vaikutti eniten omaan ajatteluun juuri 90-luvulla.

Silloin mieltä kiehtoi eniten sellainen fantastinen väite tai faktana alan kirjoissa levitetty tieto, että herkät ihmiset saattoivat olla jatkuvassa henkisessä kontaktissa ulkoavaruuden sivilisaatioiden kansalaisten ja toisten henkisten tasojen edustajien/olentojen kanssa.

Tässä on lyhyesti erittäin hankala ja vaikea kiteyttää tätä mutta se miksi kirjoitan, on että itteä on alkanu tietyllä tapaa jopa "oksettaa" nämä niinsanotut UFO-kontaktit.

Eniten ihmetyttää se toiminnan muoto ja se tapa millä nämä ihmiset ja heidän kuulijansa kokoontuvat ja mikä on tuon viestinnän taso.

Minun pitää mainita sellainen seikka että olen ollut hyvin avoin ja kiinnostunut näille asioille ja haluan edelleenkin olla avoin mutta kun kerrasta toiseen tuntuu, että se paikallaan jauhavan ja hyvin epämääräisen diipa-daapan taso on erittäin hataralla pohjalla ja hyvin hyvin heikkoa monella tapaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu