kortti hyllyl

eli meni kortti hyllylle ekan vaiheen aikana eli mitäs nyt pitäis tehdä kun ei mistään tunnu saavan tietoa että pitääkö se ykkösvaihe nyt sit ajaa udestaan ja missä vaiheessa ?
91354
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Varmiten saat tiedon, ja samalla heti varman tiedon, kun soitat joko poliisilaitokselle tai AKElle eli Ajoneuvohallintokeskukselle. Puhelinnumerot löytyvät puhelinluettelosta tai netistä ( www.poliisi.fi ja www.ake.fi ). Täältä saatat saada luulopohjalta kerrottuja "faktoja", jotka voivat turhaan hämätä sinua.

Tietysti myös asiallista tietoa jaetaan näillä keskustelupalstoilla, mutta joskus on vaikea erottaa tarua totuudesta, joten näin tärkeässä asiassa suosittelen luottamaan viranomaisiin.

Äänestä
  • Ei millään pahalla, mutta asennettasi liikenteeseen voisit muuttaa. Liian paljon uusia kuljettajia joutuu hankaluuksiin heti kortin saatuaan ja osa saa ylleen puupalttoon. Parempaa menestystä eteenpäin.

    Äänestä

ykkosvaihetta et joudu uusimaan. itseltani paloi ykkosvaiheen kortti nelja kertaa ja taman vuoksi ehtikin jo ensimmainen kortti menna vanhaksi ennen "karenssiajan" umpeutumista , joten inssin ja kirjalliset jouduin suorittamaan uudestaan, mutta tuohan nyt kuitenkin on vain rutiinisuoritus, tama siis pahin mahdollinen vaihtoehto.

eipa noista kannata huolta kantaa...

Äänestä
  • En varmaan ymmärtänyt mitä tarkoitit lauseella: "Eipä noista kannata huolta kantaa..."
    Mielestäni pitäisi olla huolissaan, jos jo ykkösvaiheenkortti menee hyllylle!

    Äänestä

  • Lize kirjoitti:

    En varmaan ymmärtänyt mitä tarkoitit lauseella: "Eipä noista kannata huolta kantaa..."
    Mielestäni pitäisi olla huolissaan, jos jo ykkösvaiheenkortti menee hyllylle!

    tuohon kommenttiisi nojaten korjaus omaan postaukseen> ykkosvaiheen kortti kavaisi hyllykossa vain kolme kertaa, sita ennen kertaalleen kavi myos A1-kortti kun tuli piikillakin ajeltua pari vuotta.

    pojat on poikia, ei sikali etteivatko onnettomuudet ole ikavia, en minakaan niista pida, asun venajalla ja viimeksi viikko sitten ajoin tuoreen onnettomuuspaikan ohi, enka ole ikina ennen nahny ihmisruumista niin tohjona ja pienina paloina kuin silloin, en paassyt sataa metria kauemmas kun piti pysahtya tiensivuun, rykaista ovi auki ja antaa ylen.. sellaista sattuu, tiliikenne on hengenvaarallinen, kuolo voi korjata milloin hyvansa.

    mutta pojat on silti poikia eika sille mikaan jeesustelu, valistus tai kakkosvaiheet voi yhtikas mitaan, vain ja ainoastaan vuodet. joten surepa tuota.

    Äänestä

  • Lize kirjoitti:

    En varmaan ymmärtänyt mitä tarkoitit lauseella: "Eipä noista kannata huolta kantaa..."
    Mielestäni pitäisi olla huolissaan, jos jo ykkösvaiheenkortti menee hyllylle!

    kannissa ajelua en sentaan voi kasittaa, en ole ikina kasittanyt, toisin kuin esimerkiksi moni ihmisista jotka meita tyokseen eduskunnassa edustavat..

    Äänestä

  • speeder kirjoitti:

    tuohon kommenttiisi nojaten korjaus omaan postaukseen> ykkosvaiheen kortti kavaisi hyllykossa vain kolme kertaa, sita ennen kertaalleen kavi myos A1-kortti kun tuli piikillakin ajeltua pari vuotta.

    pojat on poikia, ei sikali etteivatko onnettomuudet ole ikavia, en minakaan niista pida, asun venajalla ja viimeksi viikko sitten ajoin tuoreen onnettomuuspaikan ohi, enka ole ikina ennen nahny ihmisruumista niin tohjona ja pienina paloina kuin silloin, en paassyt sataa metria kauemmas kun piti pysahtya tiensivuun, rykaista ovi auki ja antaa ylen.. sellaista sattuu, tiliikenne on hengenvaarallinen, kuolo voi korjata milloin hyvansa.

    mutta pojat on silti poikia eika sille mikaan jeesustelu, valistus tai kakkosvaiheet voi yhtikas mitaan, vain ja ainoastaan vuodet. joten surepa tuota.

    Jos otetaan tosiasiat esiin voidaan todeta että ehdoton enemmistö nuorista miehistä ajaa ensimmäisenkin vuoden ilman vahinkoja ja rangaistuksia. Vakavasti vääräasenteisia ongelmakuljettajia on tilastojen ja liikennetutkimusten mukaan vajaa viidesosa nuorista mieskuskeista. Tutkijat ja koulutustehtävissä toimivat tietävät että näihin on erittäin vaikeaa (lähes mahdotonta) vaikuttaa minkäänlaisin koulutuksellisin keinoin. Ei pidä yleistää, eikä keksiä sellaisia "parannuskeinoja", joista asiallinen opit omaksunut suuri enemmistö joutuisi turhaan "kärsimään". Onhan vanha totuus se, että tietämättömmyden tuoman itsevarmuuden avulla on helppoa tehdä yleistyksiä.

    Äänestä

NÄINHÄN se kannattaa aloittaa.. toivottavasti et saa sitä inssiä enää läpi, onpahan yksi tappajakuski liikenteessä vähemmän (juuri kortin saanut nuori mies). tämähän se riskiryhmä juuri on, ei välttämättä mikään huono idea ajokortti vasta 20-vuotiaille kakaroille. tosiasiahan on ettei sitä vastuuta kanssa-autoilijoista tunneta ennen aikuisikää (

Äänestä

eivät anna kortti takaisin enää koskaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mites nyt kirjoitti:

eli meni kortti hyllylle ekan vaiheen aikana eli mitäs nyt pitäis tehdä kun ei mistään tunnu saavan tietoa että pitääkö se ykkösvaihe nyt sit ajaa udestaan ja missä vaiheessa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu