Ikinä en ole risusavotassa ollut. Enkä mene.
Työttömät risusavottaan
menköönjoutilaat
38375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Enkä laase edes omia portaita, laaskoot muut.
Jytilä_
9.5.2017 21:32
Onko joku kaipaillut minua, on ollut vähän muuta hommaa.
Tein 7ha männikön ensiharvennuksen pokasahalla ja kirveellä.
Oli joutuisampi lopulta tehdä pokasahalla ja kirveellä ropsit. Kun kirveellä karsii vauhdilla eikä pehmeää mäntypuutakaan kauan terävällä pokasahalla katki leikkaa. Varsinkin kun ei tarvitse huoltaa ja tankata sahaa. Ja on kevyempi kannellakin käsissään. Ropsia tuli pinoon vähän alle 300 m3. Miksiköhän ei yleisemmin tehdä näin?
Minä se istutin neliökilometrin perunaa pelkällä pokasahalla, kirveellä, kuokalla ja askillisella sisupastilleja. Maa oli ikiroudassa kun tartuin eri astaloihin, temmoin juurakotkin paljain käsin ylös, kynsin, käänsin ja muokkasin, ja lopuksi istutin perunansiemenet kyntämiini vakoihin. Ei näihin sankartekoihin palkollinen pysty, mutta kaltaiseni torppari pystyy. 19 vuotta meni kesät talvet yötä päivää, mutta lopussa kiitos seisoi ja pääsin satoni ensiantimia kylillä maistattamaan. Oksentivat ja haukkuivat perään, kiittämättömät. Lapset niitä syö, kun ei ole vaihtoehtoja. Vanhin tosin ei, maistaa mielummin koivuniemen herraa. Sillä onkin persnahka jo ihan rullalla. Täytyy olla äpärä kun ei edes tottele, minkä lie saarnasmiehen pökkäsemä. Se täyttää kohtsillään neljäkymmentä ja syntymäpäivänään saa lähteä mieron tielle, ellei pottu ala kelpaamaan. No onhan ne vihreitä ja onhan ne rupisia, mutta omia ! Pottua, ojavedessä keitettyä, siinä on kaikki ravinteet mitä ihminen tarvitsee.
Sinä senkin liioitteleva limanuljaska. Minullapa on 1000 hehtaaria vesialueita. Pidän niissä särkeä, simppua, mutua, töröä, kolmipiikkiä ja muutakin arvokalaa. Kerran kesään lasken nuotan ja kun sen kohotan, kalaa riittää myytäväksi niin kotitalouksille kuin suurkeittiöille ja elänten ruuaksi sekä maanparannusaineeksi koko vuoden tarpeisiin. Viime vuonna nuotassa oli kylkiäisenä venäläinen sukellusvene ja ruotsalainen homo snorkkelisukeltaja. Neukut pistin pois ennenkuin rupesivat haisemaan. Ruotsalainen homo snorkkelisukeltaja on tuotantohommissa tilallani. Perkele että minua riepoo kaikki liioittelijat ja paskanpuhujat. Kunpa kaikki olisivat kaltaisiani; nuhteettomia, siveitä ja suoraselkäisiä lähellä keskustan ydintä olevia älykköjä.
20 pinomottia klapeja pihapiirin koivuista,
on kuin nyppäis 2tonnia juntin pussista,
eikä se ole mitään juntin, kirves, pokasaha psakapuhetta,
työttömien pitäs vesakotkin raivata,
kun juopolle ei työ maita,
viina kyllä maittaa...
asenne,,,,,,,,,,,,,
Sipilä - Älkää tehkö työtä, maataloustukiaisilla saatte saman
Sipilä: ja muistakaa ei tarvi edes marjaan mennä.
Eikös Li vaatinut marjanpoimijoille kuukausipalkkaa.
Kerro tarkemmin, asia kiinnostaa kovastikin.
Ei vaatinut. Ei edes ehdottanut.
Ihan sama onko kuukausi- vai urakkapalkka maataloustukipummia et marjametsään saa.
Tilastoja marjanmyyjien ammateista, sosiaalisesta asemasta, iästä jne. ei ole, koska poimijoiden ei tarvitse luovuttaa ostajalle verokorttia tai muitakaan tietoja itsestään, mutta käytännössä on varmaa, että mukana on myös maanviljelijöitä.
Missä välissä ne marjametsään ehtisivät? Työtä kuuluu olevan 24/7 jo siinä maanviljelyssäkin.
Pyhää arkea, iltaa, aamua, sitä parkumista minä ainakin olen maanviljelijöiden itsensä suusta kuullut.
Ja tuntipalkkakin on vain pari euroa.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53138-vaatimus-vasemmistonuorilta-minimipalkka-ruotsin-malliin
https://www.uusisuomi.fi/aiheet/thaimaalaiset-marjanpoimijat
Taitaa olla tuosta kyse. Minimipalkasta. Ja ulkomaisista poimijoista, joita marjafirmat kusettaa minkä ehtii ja kykenee.
Meinaakko päästä kuukausipalkkaiseksi ?
Pitäisi mennä ulos alkuun, ja pois tietsikan äärellä.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson vaatii thaimaalaisille marjanpoimijoille kuukausipalkkaa.
– Suurin ongelma on, että marjanpoimijat eivät saa minkäänlaisia takeita tuloista, kun sadon määrä riippuu sääolosuhteista, Andersson sanoo.
Hänen mielestään marjanpoimijoilla pitäisi olla minimipalkka, joka voisi olla verrattavissa esimerkiksi puutarhojen marjanpoiminnasta saatavaan palkkaan.
Sieltä asti tänne kuukausipalkalla marjoja poimimaan.
Minimipalkastahan tuo puhuu.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53138-vaatimus-vasemmistonuorilta-minimipalkka-ruotsin-malliin
Toimistotyötäkö ei tehdä kuukausipalkalla?
Aivan älyttömän hyvä marjakesä tiedossa.
http://yle.fi/uutiset/3-9601433
Vaan ei ehdi, ei ehdi. Ihan talkoilla täytyy painaa pitkää päivää ja yöt päälle, että kuluttajat saa halpaa ruokaa. Ihan hyväntekeväisyyttähän tämä on, mutta mitäpä ei hyväsydäminen keskustalainen maanviljelijä tekisi muiden hyväksi. Itsensä ja terveytensä uhraten. Haukut vain palkaksi saa, mutta en minä valita koskaan mistään.
lumen sulamisen tarkkailu on kovvoo hommoo...
Minulta ei voi vaatia työhakemusten kanssa raatamista. Kuka tahansa nääntyy, jos joutuu 4 kertaa kuukaudessa lattamaan työhakemuksen. Perustuslain mukaan minulla on oikeus olla kotona tutun kaljatölkin kanssa ilman mitään työn kanssa stressaamista. Yritysten verotusta on nostettava, jotta minä saan kunnon tuet.
Eikö kunta voisi palkata työttömille hakemusten tekijää, kuten viljelijöilläkin on kunnan maataloussihteeri joka tekee tukiaishakemukset.
Taas olet hakoteillä. Voidaan sinulta vaatia, mutta sinustahan se on kiinni, rustailetko niitä hakemuksia.
Kuka ne muuten ehtii käsittelemään, jos niitä hakemuksia aletaan tehtailemaan siihen tahtiin kuten Sipilän katastrofihallitus on kaavaillut? Tuleeko uusia työpaikkoja sitä kautta, että työnantajat joutuvat palkkaamaan työhakemusten käsittelijöitä?
Sipilä on niin tahvo, ettei se tajua edes sitä, että yritykset jättävät ilmoittamatta avoimeen hakuun työpaikkansa välttyäkseen hakemuksilta, jotka on tehty vain siksi, että Sipilän asettama hakemusmäärä tulisi täytetyksi sanktioiden välttämiseksi.
Minulla on 10 ha perkaamatonta risumetsää..
ahne vattupaska,
haluaisit 9€:n miehellä,
ryöstää leivän metsurin suusta...
ajatus on hyvä ja kannattettava..
MUTTA EI ILMAISTA RAHAAKAAN
maalaisliiton tukijuntti...
kannattaako mainostaa ???
Vaan 10hehtaaria? Mulla on jo parkkipaikka sen kokoinen pihalla...
on hehtaareista ei aareista..
Töihin töihin mutta ei mihinkä tahansa töihin eikä millä tahansa palkalla.
Kepuisännällä vilu risusavotassa töitä tehdessä ,hiki eväitä syödessä.
Tapaako siellä risumiehen?
Pottonen ja Stihlli läksivät jo.Pian metsä raikaa.
HUOLISIKKAAN